MARJANPOIMINTAROBOTTI

Syömisen tekeminen vaatii työtä, ja joskus sitä pitää tehdä yötä myöten. Ihminen on pyrkinyt jo aikojen alusta vähentämään tai ainakin helpottamaan työntekoa, koska hän on työtä vieroksuva olento ja mielellään nukkuu yöt.

Syötävän tekemisen avuksi on keksitty jos jonkinlaisia koneita. Ensin rakennettiin erilaisia yksittäisiä koneita, ja vähitellen mekanisaation myötä tehtiin kokonaisia tuotantolinjoja, joissa työt tekevät ihmisten käyttämät koneet. Vähitellen koneiden ja laitteiden ohjaus automatisoitiin, ja työntekijät tarkkailevat, ohjaavat ja ohjelmoivat koneiden tai robottien toimintaa.

Alkutuotannossa viimeiset vuosikymmenet ovat olleet mullistuksen aikaa. Sikaloissa ja kanaloissa ruokinta koneellistui ensimmäisenä. Vaikka ensimmäiset lypsykoneet nähtiin jo yli sata vuotta sitten, kukapa olisi uskonut 1970-luvullakaan, että robotti lypsää ja ruokkii lehmät.

Silloin monella suomalaisellakin tilalla lehmiä lypsettiin käsin, ja itäisessä naapurimaassa palkittiin kylien parhaita lypsäjiä. Nyt eläinten hyvinvoinnistakin huolehtii väsymätön kone; rapsutusrobotti jaksaa harjata lehmiä ja sikoja loputtomiin.

Viljakin korjattiin pitkään inhimillisin voimin, vaikka jo 1700-luvulla tehtiin ensimmäiset yritykset erityisten viljankorjuukoneiden rakentamiseksi. Ei Suomessakaan korsia ihan sentään naskalilla katkottu hölmöläistarinoiden tapaan, mutta vasta leikkuupuimurin tulo koneellisti viljan alkukantaisen alkutuotannon.

Seuraavaksi pelloille ilmestynee lennokkien tapaan etäohjattava puimuri, ja viljankuivurit rakennetaan muistuttamaan lennonjohtotornia. On muuten merkillistä, että kun elintarvikkeita mainostetaan käsityönä tehdyiksi, niin yksikään meijeri, panimo tai leipomo ei mainosta maidon olevan käsin lypsettyä tai viljan käsin niitettyä ja puitua.

Metsätyöt tehtiin aikojen alusta ihmisvoimin. Puut rakentamiseen, hiili- ja tervamiiluihin, sahoille, hiomoihin ja varhaisiin paperitehtaisiin kaadettiin pokasahoilla ja karsittiin kirveellä, jolle silloin totisesti oli töitä. Edes Pohjois-Savon takamailla ei taidettu vielä 1950-luvullakaan nähdä unta, että puut kaataisi joskus raahattavaa moottorisahaa tehokkaampi kone. Tuskailtiin vain työn rankkuutta ja sitä, ettei metsurin työ nuoria kiinnosta.

Nyt puut puuta jalostaville tehtaille kaataa, karsii ja pätkii kuljettajan vai pitäisikö sanoa operaattorin ohjaama metsäkone, jolla on harvesteripää. Metsuri on muuttunut puupuimuriksi, eikä puunkorjuuta muuten voisi enää ajatellakaan.

Marjoja mehu- ja hillotehtaille sen sijaan poimii nykyisin metsässä enää harva suomalainen. Työn rankkuutta tuskaillaan. Nykynuorten maavara ei riitä metsässä tarpomiseen, niinpä rivakat poimijat pitää tuoda alemman elintason maista.

Nykyisenlaisen marjanpoimurin patentoi ruotsalainen keksijä jo yli 100 vuotta sitten. Sen jälkeen poimuri ei ole juuri muotoaan muuttanut, mitä nyt haravaksi ja metalliset seulapiikit välillä muovisiksi, mutta nekin ovat palanneet metallisiksi.

Innovaatiot ovat jääneet puolitiehen, jos nimenä pitää käyttää vanhaa käsitettä.

Viinirypäleet ja -marjatkin poimii kone. Saadaankohan Arktisten Aromien ja Keksintösäätiön julistamasta kilpailusta vihdoin arkinen kone myös metsämarjojen poimintaan? Taitaisi olla jo uuden patentin paikka seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Jospa se vielä toimisi aurinko- ja/tai tuulienergialla ja jättäisi roskatkin sinne, minne ne kuuluvat. Löytyisikö sille käyttöä myös marjasesongin ulkopuolella, jotta käyttöaste olisi korkeampi kuin leikkuupuimurin tai viljankuivurin? Voisikohan se poimia rusinoita pullasta?

Jos metsämarjojen alkutuotanto saadaan tehostettua puun-, maidon- ja viljanjalostuksen tapaan, marjateollisuuden tulevaisuus on mielenkiintoinen: poimittavaa riittää, eikä tarvitse pelätä hiilinielun hupenemista.

Poimijapula, viisumihässäkät ja koronakaranteenit jäisivät historiaan. Lehdistö ja muut tiedotusvälineet jäisivät lehdellä soittelemaan, sillä metsissä liikkuvista roboteista ei alkuihmetyksen jälkeen saa kohujuttuja alipalkkauksesta, surkeisiin oloihin majoittamisesta tai hyväksikäytöstä puhumattakaan.