Varsinais-Suomen jaoston puheenjohtaja nauttii toiminnan yhteisöllisyydestä 

Varsinais-Suomen jaosto jatkaa vuoden alussa purettavaksi päätetyn Turun Elintarviketutkijain Seuran (TETS ry) perinteitä. Puheenjohtajana toimii Maaria Kortesniemi.

Maaria Kortesniemen työhistoriaan mahtuu uraa yliopisto-opettajana ja postdoc-tutkijana. Metabolomiikkaa käsittelevä väitöskirja valmistui niin ikään nykyisessä kotikaupungissa Turussa. Nykyisessä työssään elintarvikekehityksen apulaisprofessorina hän toimii Turun yliopiston elintarviketieteiden yksikössä NMR-metabolomiikan ja kotimaisten marjojen, kuten tyrnin ja mansikoiden tutkimuksen parissa. Sen lisäksi työtehtäviin kuuluu jonkin verran opetusta bioteknologian laitoksen eri opintojaksoilla. 

Päivätyö antaa hyvät mahdollisuudet viestiä jaoston toiminnasta yliopiston opiskelijoille, ja jaostotoiminnassa voi ylläpitää kontakteja entisiin kollegoihin ja opiskelijoihin. Yhtenä Varsinais-Suomen jaoston tärkeimmistä tavoitteista Kortesniemi pitää TETS:n perinteiden jatkamista etenkin stipendien jakamisessa.   

– TETS on jakanut vuosittain stipendin opinnäytetyöstä yliopisto-opiskelijalle ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijalle. Olemme halunneet pitää kiinni siitä, että pystymme jatkamaan tätä myös jaostomuodossa. Olen itsekin saanut kyseisen stipendin vuonna 2013, hän kertoo.

Ensikosketuksensa paikallistoimintaan Kortesniemi sai TETS ry:n jäsenenä. Vuonna 2019 hän oli mukana yhdistyksen 60-vuotisjuhlatoimikunnassa, mistä tie jatkui juhlien jälkeen yhdistyksen hallitukseen pariksi vuodeksi. Kun yhdistys päädyttiin purkamaan ja toiminta jaostona alkoi, tuli hänestä puheenjohtaja.  Toiminnassa järjestetyt tapahtumat ovat olleet kivoja kokemuksia jo yhdistysaikana. 

–  TETS:n tapahtumista on jäänyt mieleen siideritilavierailu, raakakakkukurssi ja jäätelöiden maistelu Marttojen kanssa sekä yritysvierailut vuosikokousten yhteydessä, Kortesniemi muistelee. 

Jaosto mahdollistaa matalan kynnyksen osallistumisen 

Toinen tärkeä tavoite jaostotoiminnassa on tapahtumien järjestäminen Varsinais-Suomen alueella. Kortesniemi haluaa jatkossakin olla mukana järjestämässä rentoja, yhteisöllisiä ja ruokaan liittyviä tapahtumia ja myös opiskelijoille suunnattua toimintaa, kuten mentorointikiertueita.   

Jos mikä tahansa olisi mahdollista, olisi unelmien tapahtuman ohjelmassa workshop yllättäviä annoksia loihtivan molekyyligastronomiamestari Heston Blumentalin johdolla.  Hieman realistisempana vaihtoehtona hän edistäisi mielellään yhteistä toimintaa kaikkien jaostojen kesken. 

 Yhteisöllisyys onkin asia, josta Kortesniemi pitää erityisesti jaostotoiminnassa. Paikallinen jaosto tuo tapahtumat ja verkostoitumismahdollisuudet lähelle. 

— Turun seudulla on paljon elintarvikealan koulutusta ja yrityksiä. Ilman jaostoa alueella opiskelevien ja työskentelevien jäsenten osallistumismahdollisuudet ETS:n alaiseen toimintaan olisivat varmasti rajallisemmat. Itsellekin mielenkiintoisinta on toiminnan sosiaalinen puoli, yhdessä tekeminen, vuorovaikutus ja verkostojen laajentaminen, hän sanoo. 

Jaostotoiminnasta kiinnostuneille hänellä on myös viesti. 

— Olisi mukava saada uusia ihmisiä mukaan! Nyt jaostotoimintaa pääsee kehittämään, koska jaostomuoto on meille uusi. Virallisuutta ei myöskään tarvitse pelätä. Jaostotoimintaan ei esimerkiksi liity samanlaisia lakisääteisiä velvoitteita kuin yhdistystoiminnassa, joten se on huomattavasti kevyempää.