Onnistumisen kokemuksia jaostoon ja hallitukseen 

Suomalaisten elintarvikealan yritysten kansainvälistymisen edistämiseen keskittyvänä yrittäjänä Juha Korhonen tuo Elintarviketieteiden Seuraan kansainvälistä liiketoiminta- ja markkinaosaamista. Hän on ollut mukana talous- ja markkinajaostossa kolme vuotta, ja nyt edessä on ensimmäinen kausi seuran hallituksessa.

Juha Korhonen on toiminut elintarvikealalla yli 30 vuotta. Hänellä on laaja-alaista osaamista myynnistä, markkinoinnista, kansainvälisestä toiminnasta ja sopimusvalmennusbisneksestä, ja uran varrelle mahtuu työtehtäviä niin leipomoteollisuuden, liha-alan kuin valmisruokabisneksenkin saralta. Jaostotoimintaan ja hallitukseen hän lähti halusta kehittyä ja kehittää.  

– Alkoi tulla olo, että haluaa tähän työn rinnalle toisenlaisia haasteita ja toisenlaisia mahdollisuuksia jakaa omaa osaamista eteenpäin, hän kertoo. 

Parhaillaan Korhonen aloittelee yritystoimintaa, jonka tarkoituksena on auttaa yrityksiä kansainvälistymään tuotemerkkiosaamisen ja sopimusvalmistusyhteistyön avulla. Samalla hän vetää hollantilaisen International Private Label Consulting -yhtiön Suomen ryhmää. 

– Ryhmä on ollut olemassa nyt vuoden verran. Sen lisäksi ohjaan ja konsultoin yrityksiä projektiluontoisesti, hän sanoo. 

Hallitustoimintaan hän ei ole juurikaan ehtinyt päästä kiinni, mutta jaostotoiminnasta hänellä on paljon hyvää sanottavaa. 

– Siellä on hyvä henki ja aktiivinen ote. Arvostuksen tunne palkitsee itseänikin. Olemme saaneet aikaan onnistuneita webinaareja. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt private label –sopimusvalmistuswebinaari, jossa itsekin olin mukana. Sen osallistujamäärä oli korkea ja palaute hyvää, Korhonen kehuu. 

Hallituksessa ja jaostossa hän haluaa edistää elintarvikealan kansainvälistymistä. Erilaisissa hankkeissa ja projekteissa tarvittaisiin enemmän markkina- ja asiakaslähtöistä ajattelua.  

Korhosen mukaan Suomessa sorrutaan usein kehittämään tuotteita liian tuotelähtöisesti omissa piireissä, kun kansainvälistä brändiä, asiakastuntemusta ja markkinatutkimusta pitäisi rakentaa samanaikaisesti projektin edetessä. Myöskään menestystä ei välttämättä osata mitata myynnillä.  Korhonen tahtoisi kaikkien suhtautuvan elintarvikealaan itsetuntoisesti ja ylpeydellä, uskaltaen haaveilla kansainvälisestä menestyksestä.  

Monipuolisuus on ollut Korhosen uralla kantava teema. Keskeisimmät opinnot ovat elintarviketieteiden maisteri ja strategisen markkinoinnin johtamisen tutkinto markkinointi-instituutista. Hän kokee päässeensä aina työhön, josta on ollut innostunut ja pystynyt kouluttautumaan sen ohella. Samaa hän toivoisi muillekin. Joskus kiinnostus saattaa herätä vasta, kun aiheeseen pääsee syvemmälle. 

Ensikosketuksensa elintarvikealaan Korhonen sai maalla asuvien vanhempiensa kautta. Paljon liikuntaa harrastavana hän kiinnostui kuitenkin maatalouden sijaan ravitsemustieteestä ja päätyi opiskelemaan viljateknolgiaa. Kaupalliset tehtävät elintarvikealalla ovat myös hyvin käytännönläheisiä.

– Tässä yhdistyvät hyvin asiakasmaailma, itsensä haastaminen ja elintarvikkeet konkreettisesti, hän tiivistää. 

Aktiivinen liikkuja Korhonen on edelleen. Hän harrastaa talvisin hiihtoa, kesäisin pyöräilyä, golfia, höntsykoripalloa ja saliliikuntaa. Niiden ohella hän kehittää itseään opiskelemalla itselleen tärkeäksi muodostunutta ranskan kieltä kansanopistossa. Myös Lions – ja Rotary –clubien jäsenyys motivoi häntä. 

– Ne liittyvät vähän samaan kuin jaosto- ja hallitustoimintakin: halusta tuoda jotain hyvää muille ja saada onnistumisen tunteita, hän sanoo.