Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK

Hinta, helppous ja yksilöllisyys näkyvät ruokaostoksilla – sekaruokavalio on palannut lautasille 

Hinta on tällä hetkellä merkittävin kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttava trendi. Suomalaisten ruokaostoissa aiemmin nousussa ollut hyvinvointiajattelu ja osin myös kasvisruokavalion suosiminen ovat vähentyneet. Samalla kasvavat yksilölliset erot: osalle esimerkiksi hyvinvointi tai vastuullisuus ovat määrääviä tekijöitä ruokaostoksilla. Kun katsotaan kokonaiskuvaa, ovat suomalaiset palanneet tänä vuonna perinteisen ja helpon arkiruoan äärelle. Sekaruokavalioon kuuluvat olennaisena osana kasvikset, joiden viime vuonna nähty voimakas väheneminen ostoskoreissa on saatu käännettyä.

S-ryhmä ja Starship Technologies aloittavat robokuljetukset seitsemän osuuskaupan alueella

S-ryhmän ruoan verkkokauppa S-kaupat aloittaa päästöttömät pikatoimitukset sähköllä toimivilla kuljetusroboteilla vaiheittain kevään ja kesän aikana. Kumppanina robokuljetuksissa on Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Nopeat robokuljetukset ovat osa S-ryhmän ruoan verkkokaupan pitkälle tulevaisuuteen katsovaa sekä asiakkaiden toiveisiin perustuvaa kehitystyötä.

Yhä useampi kertoo muuttaneensa ruokaostoksiaan – muutos näkyy siirtymänä edullisempiin tuotteisiin

Tuoreessa kyselyssä 61 prosenttia S-ryhmän asiakkaista sanoi, että on joutunut miettimään ruoan hintaa vähintään jonkin verran. Toisaalta 39 prosenttia vastaajista sanoi, että voi edelleen valita tuotteen vapaasti hinnannoususta huolimatta. Kuten aiemmissa kyselyissä, edelleen noin puolet sanoo suosivansa kotimaisia tuotteita tukeakseen kotimaisia tuottajia. Kuitenkin niiden osuus on kasvussa, jotka sanovat painottavansa omaa taloutta ja ostavansa edullisimpia tuotteita, vaikka ne olisivat ulkomaisia.

Joulun ruokapöydistä löytyy yhä enemmän valmiina ostettua – nousussa bataatti- ja punajuurilaatikot

Suomalaisten joulupöydissä maistuvat tutut jouluruoat, kuten kinkku, kalat, laatikot, rosolli ja sienisalaatti. Yhä useammin valitaan valmisvaihtoehto sen sijaan, että tehtäisi ruoat alusta alkaen itse. Perinteisten ruokien joukkoon nousee joka vuosi myös uusia versioita klassikoista, kuten uudenlaiset kasviksista valmistetut laatikot, eri tavoin maustetut piparit sekä makeismaailmasta tutut maut joulutortun täytteiksi.

Hintojen muutoksilla yllättävän pieniä vaikutuksia arkiostamiseen

S-ryhmän kesäkuussa, elokuussa ja lokakuun alussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan 62 prosenttia eli yhä useampi kertoo nyt joutuvansa miettimään ruoan hintaa vähintäänkin jonkin verran, kun vastaava luku kesäkuussa oli 55 prosenttia. Vastaajista 43 prosenttia kertoo joutuneensa vähentämään ostoksia tai luopumaan kokonaan joistain elintarvikkeista. Kun verrataan S-ryhmän ruokakauppojen syyskuun 2022 myyntidataa syyskuuhun 2021 myytyjen kilojen ja litrojen osalta, näyttävät kuluttajien ostokäyttäytymisen muutokset olevan jopa yllättävän pieniä, kun otetaan huomioon ruoan keskimääräinen hinnannousu. Syyskuun myyntidatasta nousee selkeimmin esiin, että hintojen noususta huolimatta erilaisten herkkujen ostaminen on kasvanut.

Pienituloiset ostavat ilmastoystävällisemmin

Punaisen lihan suosio suomalaisten lautasilla on yhä vankka. Kotitalouden tulot ja ruoan hinta eivät silti ole esteitä kestävämpien ruokavalintojen tekemiselle. Tiedot käyvät ilmi Helsingin ja Tampereen yliopistojen kansainvälisestikin uraauurtavasta LoCard-tutkimuksesta, jossa seurattiin S-ryhmän asiakasomistajien ostotietoja kahden vuoden ajan. Muutos proteiininlähteissä on kiihtynyt entisestään aineiston keräämisen jälkeen