Miten hyvin oma maakuntasi pärjäisi, jos ruokaa ei tuotaisi muualta Suomesta? Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore tarkastelu paljastaa yllättäviä eroja maakuntien ruuantuotannon omavaraisuudessa. Vuoden 2024 maataloustilastojen perusteella laskettiin, kuinka hyvin eri alueet tuottavat keskeisiä elintarvikkeita suhteessa omaan väestöönsä.
Suomalaiset kuluttivat viime vuonna keskimäärin 130 kiloa nestemäisiä maitotuotteita, 78 kiloa lihaa, reilut 87 kiloa viljaa, lähes 11 kiloa kalaa, 12 kiloa kananmunia, 65 kiloa perunoita, 48 kiloa hedelmiä ja 64 kiloa vihanneksia. Lihalajeista naudan- ja siipikarjanlihan kulutus kasvoi. Kauraa on kulutettu paljon jo pitkään, mutta viime vuonna kulutus kasvoi ennätyslukemiin. Kalaa syötiin edellisvuotta vähemmän. Tiedot ilmenevät Luonnonvarakeskuksen (Luke) ravintotaseen ennakkotiedoista.
Vanhoja perunalajikkeita tarvitaan turvaamaan tulevaisuuden perunantuotantoa, ja tässä harrastajaviljelijöillä on tärkeä rooli. Luonnonvarakeskuksen (Luke) kyselyn mukaan suomalaiset perunaharrastajat viljelevät monipuolisesti eri perunalajikkeita, mutta toivovat laajempaa valikoimaa perinteisiä lajikkeita.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore suhdannekatsaus osoittaa, että Suomen maa- ja elintarviketalous on rakenteellisten ja taloudellisten muutosten keskellä. Samalla suomalainen ruokavienti on myötätuulessa, vaikka kansainvälisten markkinoiden kokonaiskuvaan ja talouden kasvuennusteisiin liittyy edelleen epävarmuustekijöitä.
Yhdenmukainen elinkaariarviointi (LCA) luo luotettavan perustan ympäristökestävälle ruoantuotannolle ja kulutukselle. Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut suosituksen päättäjille ja ruoka-alan toimijoille, jotta elinkaariarvioinnin menetelmät yhdenmukaistettaisiin ja otettaisiin laajasti käyttöön,
Nykyisten ruoan tuotanto- ja kulutustapojen muuttaminen ilmasto- ja ympäristökestävimmiksi vaatii uudenlaisia toimintatapoja ja -ympäristöjä. Muutoksen tueksi tarvitaan muun muassa neuvontapalveluja…
Luonnonvarakeskus (Luke) ja Arktiset Aromit ry keräävät nettikyselyllä tietoa luonnonmarjojen poiminnan nykytilasta Suomessa. Kysely on hyvin ajankohtainen, sillä edellisestä kattavasta tutkimuksesta on aikaa jo yli 10 vuotta. Sen jälkeen marjojen poiminnassa on tapahtunut suuria muutoksia.
Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viennissä tapahtui positiivinen muutos vuoden 2024 aikana. Viennin arvo kasvoi viisi prosenttia, ollen noin 2,3 miljardia euroa. Voimakkaimmin viennin arvo nousi perunalla, kauralla, alkoholijuomilla ja vihanneksilla. Kauran vientiä vauhditti osaltaan kauran hyvä edellissyksyn sato ja vihannesten vientiä kasvihuonekurkun viennin tuplaantuminen.
Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden viennissä tapahtui positiivinen muutos vuoden 2024 aikana. Viennin arvo kasvoi viisi prosenttia noin 2,3 miljardiin euroon. Voimakkaimmin…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja alan toimijoiden yhteisessä Animal WelfareVerification System -hankkeessa luodaan tuotantoeläinten hyvinvoinnintodentamiseen järjestelmä koko toimialan käyttöön. Yhtenäinen, tieteeseen perustuva arviointijärjestelmä…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.