KE 5/2018, teema, Luova ja sisukas elintarviketutkija

TEKSTI: Pirjo Huhtakangas

Eduskunnan innovaatiopalkinnon saanut Valion vastaava tutkija, elintarviketieteiden tohtori Päivi Myllärinen on monipuolinen tutkija, jota innostavat visaiset pulmat ja aito kiinnostus ruokaan ja ihmisten terveyteen.

Päivi Myllärinen on pureutunut työssään raaka-aineisiin, menetelmiin ja tuotantoteknologiaan. Eduskunnan naisille suunnatun, 110 000 euron innovaatiopalkinnon hän sai uraauurtavasta tutkimustyöstään meijeriteknologian kehittämiseksi. Eduskunnan puhemies Paula Risikko luovutti palkinnon Mylläriselle 1. kesäkuuta yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden vuosipäivänä.
Myllärinen on luonut täysin uudenlaisia elintarviketeknologian menetelmiä ja niihin pohjautuvia tuotteita yhdistämällä luonnon biologisia prosesseja ja prosessitekniikkaa. Hän on ollut keksijänä 17 meijerialan patentissa tai patenttihakemuksessa. Näiden innovaatioiden ansiosta Valiolle on syntynyt uutta liikevaihtoa yli 100 miljoonaa euroa ja ainutlaatuisia uutuustuotteita, kuten Valio PROfeel® -proteiinituotteet, Valio MiFU® -maitoproteiinituotteet ja kaurapohjaiset Valio Oddlygood® -välipalat ja -juomat.
Myllärinen väitteli elintarviketieteiden tohtoriksi vuonna 2002 (Starches from granules to novel applications, VTT Publications 473). Hän on työskennellyt ensin 20 vuotta viljateknologian, sitten 13 vuotta meijeriteknologian parissa ja ollut uransa aikana mukana monissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa.
Myllärinen yllättyi palkinnosta, sillä hän ei des tiennyt, että sitä oli haettu.
− Se oli jymypaukku ja osoittaa, että työ ja tutkimus ovat tuottaneet hyvää tulosta. Valiolla on saanut aina olla luova ja innovatiivinen. Lisäksi laajat verkostot tarjoavat heikkoja signaaleja, ja nuoria ja yliopistomaailmaa kannattaa seurata. Myös matkustaminen avartaa, Myllärinen kertoo uusia tuulia haistavista tuntosarvistaan.

Uteliaisuus on vienyt eteenpäin
Mistä Myllärisen kiinnostus elintarvikkeisiin kumpuaa alun perin?
− Olen luonteeltani utelias ja aina ihmetellyt kaikkea, esimerkiksi sitä, miten vettä ja ruisjauhoja sekoittamalla syntyy ihanaa ruisleipää. Olen rassannut koneita ja laitteita, Myllärinen selittää tutkijan luontoaan.
Hänen isänsä vanhemmilla oli maatila, jossa maidosta tehtiin viilejä ja juustoja, ja isoäiti oli taitava leipomaan. Metsistä saatiin riistaa, marjoja ja sieniä ja puutarhasta juureksia. Syksyllä ruokaa säilöttiin, ja juhlissa kokattiin.
Päivi Myllärisellä on äidin puolelta eteläpohjalaiset ja isän puolelta eteläkarjalaiset sukujuuret. Isoisä oli pohjalainen seppä. Jo lapsena ja nuorena häntä kiinnostivat ravitsemus- ja lääketiede sekä biologia ja kasvitieteet.
Nuorena hän oli kova urheilemaan ja opiskeli kitaransoittoa musiikkikoulussa. Jos halusi saada uuden kitaran, oli mentävä töihin. Setä oli töissä ravintolassa, josta 13-vuotias Päivi sai töitä kahden markan tuntipalkalla. Siellä hän puursi kesät ja lomat ja sai ostettua kitaran, nuotteja ja polkupyörän.
− Mietin, että työ voisi olla jotakin ruuan kanssa tekemistä. Menin 15-vuotiaana ammattikouluun ravintola-alan peruslinjalle. Ruuanlaiton ohessa siellä oppi paljon kemiaa, koska opettaja oli kiinnostunut kemiasta. Minulle se ei riittänyt, vaan halusin kotitalousopettajaksi, Myllärinen kertoo.
Hän oli tuolloin vasta 17-vuotias ja meni vuodeksi Joutsenon emäntäkoulun talouslinjalle, jossa opittiin kasvattamaan kasveja, viljelemään sekä hoitamaan lehmiä ja sikoja. Päiväkodissa oli lapsia hoidossa. Kangaspuut opittiin kokoamaan ja kutomaan pyyheliinoja ja raanuja.
− Menin 18-vuotiaana kotitalousharjoitteluun hotelli Torniin, jossa työskentelivät Suomen parhaat keittiömestarit. Tein töitä aamusta iltaan valmistaen aamupaloja, lounaita ja illallisia. Kaikki ruuat valmistetiin raaka-aineista käsin. Tornin jälkeen olin töissä Joutsenon vanhainkodin keittiössä ja syksyn Ojaselan maatilamatkailukartanossa Valkealassa.
Vasta tämän jälkeen Myllärinen haki opiskelemaan kotitalousopettajaksi Jyväskylään, mutta jäi varasijalle. Sen sijaan hän pääsi Orimattilaan kotitalousopiston talouslinjalle.
− Opettajat olivat loistavia, ja taas tuli lisää kemiaa, joka alkoi kiehtoa yhä enemmän. Jos halusi opiskella kemiaa, piti käydä ensin lukio. Pääsin Lappeenrannan Martoille töihin ja suoritin työn ohessa lukion iltakouluna, Myllärinen kertoo.
Hän kirjoitti vuonna 1985 ylioppilaaksi ja pääsi syksyllä VTT:lle elintarvikelaboratorion koeleipomoon äitiysloman sijaiseksi. Vuonna 1986 hän haki Viikkiin opiskelemaan viljateknologiaa professori Hannu Salovaaran opissa ja työskenteli samalla VTT:llä.
− Minua kiinnostivat erityisesti tärkkelys ja fotosynteesi, joten luin sivuaineena kasvitieteitä. Maisterityöni tein ohran tärkkelyksen liisteröitymisominaisuuksista.

EU kansainvälisti tutkimuksen ja työn
Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, alkoi tutkimushanke, jossa selvitettiin, miten biohajoavia muovimateriaaleja voitaisiin valmistaa tärkkelyksestä.
− EU antoi mahdollisuuden verkostoitumiseen. Suomalaiset tutkijat otettiin hyvin vastaan, Myllärinen arvioi.
Väitöskirjavaiheessa hän oli vaihdossa ulkomailla yliopistossa (Strathclyde, Glasgow) ja kahdessa tutkimuskeskuksessa (IFR Norwich ja INRA Nantes).
− Tutkimme tärkkelyksen kalvojen valmistusta, ominaisuuksia ja kiteytymistä, Myllärinen kertoo.
VTT-työvuosinaan hän oli mukana myös monissa yhteistyöhankkeissa elintarviketeollisuusyritysten kanssa, mikä sytytti palon päästä töihin tuotantoympäristöön.
− Tulin Valiolle marraskuussa 2005 ja mietin, miten tutkimustyö saataisiin käyntiin. Päätin lähteä Riihimäen jugurttitehtaaseen tutustumaan tuotantoon. Siellä tuli ahaa-elämys, että tässä työssä konkretisoituvat kaikkia asiat, joita olen opiskellut, Myllärinen kiteyttää.
Hän alkoi miettiä, mitä tuotannossa voi tehdä paremmin, jotta saadaan aikaan ominaisuuksiltaan parempia tuotteita. Valion tehtaiden prosessit, koneet ja laitteet ovat tulleet näiden työvuosien aikana tutuiksi. Työnsä ohessa Myllärinen on ohjannut useita opinnäytetöitä.

Uusi tekniikka kiinnostaa monesta syystä
Päivä Myllärinen tunnustaa pitävänsä koneista ja ilmiöistä sekä teknologioiden kehittämisestä.
− Kovasti kutkuttaa tutkia uutta, samoin koneoppiminen. Olisipa robotti, joka raportoisi, mitä tuotannossa on meneillään ja etsisi tietoa, jota olen pyytänyt. Laitepuolella kiinnostaa, mitä 3D-printtauksella olisi annettavaa. Digitaalisuudessa on paljon hyödynnettävää myös silloin, kun mietitään, miten ihmisiä voidaan auttaa valitsemaan terveellisempiä ruokia, Myllärinen kertoo.
Hän pohtii, voisiko nykyisten ravitsemussuositusten rinnalla olla vegekolmio, ja miten uudet proteiiniraaka-aineet saadaan hyvin imeytyvään muotoon.
− Lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointi edellyttää tutkimusta ja osaajien kouluttamista, Myllärinen tähdentää.
Avoin mieli on auttanut myös tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, ja työpäivät ovat venyneet. Esimerkiksi mifu-koeajoja hän teki kesäviikonloppuisin vuonna 2013 yhdessä tuotannon ja tiimikaverien kanssa. Töitä tehtiin 10−12 tuntia päivittäin. Tuotteen rakenne haluttiin sellaiseksi, ettei se sula paistinpannulla. Rakeiden jälkeen lanseerattiin suikaleet.
− En anna periksi, ja kun joku menee todella pieleen, syntyy uutta. Mitä monimutkaisempi ongelma, sitä mielenkiintoisempi. Tämä on hienoa työtä, josta nuoret pitäisi saada innostumaan, Päivi Myllärinen summaa.
Hän harmittelee, että maitoa lukuun ottamatta monet proteiiniraaka-aineet tulevat ulkomailta.
− Tähän tarvitaan panostusta. Suomeen tarvitaan osaamista uusien elintarvikeraaka-aineiden tuottamiselle.