Pääkirjoitus

Nro 2 / 2012: Laadukasta kotimaista ruokaa ilman luomuakin

perjantai 21. syyskuu 2012

Olin ilahtunut muutama viikko sitten, kun sain käsiini Kaisu ja Leena Avotien kirjoittaman ja Wsoyn kustantaman kirjan Saarioinen Kartanosta elintarvikekonserniksi. Lukaisin sen samalta istumalta.

Saarioisen toiminta 1950-luvulla kiteytyi ydinajatukseen ”Maataloutta ja teollisuutta käsi kädessä”. Liikeidea luotsasi Saarioisten toimintaa aina 1980-luvulle asti.

Näinhän se on kaikessa ruokateollisuudessa tänäkin päivänä, vaikka sitä ei aina noin ytimekkäästi ilmaistakaan. Ilman hyviä raaka-aineita on turha yrittää tehdä laadukkaita, säilyviä ja turvallisia tuotteita. Parhaiten homma onnistuu, kun elintarvikevalmistajalla on avoin ja tiivis yhteistyö maataloustuottajan kanssa.

Tänä talvena luomutuotanto on ollut esillä eri tilaisuuksissa. Jotkut uskovat luomun kovaankin lisääntymiseen, toiset taas epäilevät. MTT:n tammikuun lopulla julkistettu Luomu 50 -raportti on kuitenkin karua kertomaa: luomuviljelyn pitäisi lisääntyä kymmenen prosentin vuosivauhdilla, jotta luomutuotanto laajenisi 50 prosentin viljelyalaan vuoteen 2030 mennessä, mikä oli Maabrändityöryhmän asettama tavoite.
Onhan se hyvä, kun tavoitteet laitetaan korkealle. Se ehkä ”potkii” asiaa eteenpäin, ja saadaan ainakin jotain aikaiseksi.

Mutta onko unohdettu, että jo vuosia suomalainen viljely ja karjanhoito ovat olleet hyvin järkiperäisiä. Lannoitteita, torjunta-aineita, hyönteismyrkkyjä ja lääkkeitä ei käytetä summittaisesti, ikään kuin varmuuden vuoksi, vaan tarpeeseen. Ensin tutkitaan, sitten vasta lannoitetaan, ruiskutetaan tai lääkitään.
Olinkin hämmästynyt kuullessani eräässä tilaisuudessa varsin arvostetun henkilön sanovan, että Suomessa pitäisi kehittää luomun ja tavanomaisen välille uusi tuotantomuoto. Toivottavasti käsitin vain väärin. Kuten edellä totesin, mielestäni meillä on jo tuo välimuoto, mitä hienosti kutsutaan termillä integrated production, suomeksi täsmäviljely.

Luotsasin VTT:llä 90-luvun jälkipuoliskolla elintarvikkeiden minimal processing -tutkimusohjelmaa. Ohjelmassa oli mukana yrityksiä, jotka jo silloin käyttivät tuotannossaan täsmäviljelyllä tuotettuja kotimaisia raaka-aineita.

Näkisinkin enemmin kehittämisen tarvetta viestinnässä. Suomessa on jo nyt hyvät raaka-aineet ja pitkälle kehitettyä osaamista koko elintarvikeketjussa. Näitä seikkoja tulisi pitää rohkeammin esillä tuotteiden markkinoinnissa ja elintarvikkeiden viennissä, kiinnostavalla ja luottamusta herättävällä tavalla. Tosin ilahduttavia poikkeuksia on, esimerkiksi Atrian ”Vapaana kasvanut. Kun pihvinautaa ei kytketä kertaakaan, saadaan aikaan ihmeitä.”

Tällöin suomalaiset eivät muuta haluakaan kuin lähiruokaa tai ainakin kotimaista – ruokaa omasta maasta, kuten uusittu Hyvää Suomesta -merkki viestii.

Raija Ahvenainen-Rantala

päätoimittaja, TkT

PS 1. Nähdään Elintarvikepäivässä 8.5.

PS 2. Alussa mainitsemani kirja kannattaa lukea vaikkapa kesälomalla. Se antaa perspektiiviä nykypäivään.