Pääkirjoitus

Nro 2 / 2015: Ei mitä tahansa raaka-aineita

perjantai 24. huhtikuu 2015

Maukkaat, ravitsevat ja turvalliset elintarvikkeet syntyvät vain priimoista raaka-aineista ja lainsäädännön mukaisista lisäaineista. Vesi on ehkä kaikkein tärkein elintarviketuotannon raaka-aine ja muutenkin tuiki tarpeellinen monissa kohdissa elintarvikeprosessia raaka-aineesta riippumatta. Vain muutama nautintoaine pärjää ilman vettä tai vesi on suorastaan niille pahaksi. Esimerkiksi suklaan valmistukseen vesi ei kuulu.

Ihan mitä tahansa vettä ei voida käyttää elintarviketuotannossa. Tammikuun lopulla maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) juhlittiin kansliapäällikön johdolla vuoden 2014 lopulla valmistunutta opasta Elintarviketeollisuus vesihuoltolaitoksen asiakkaana. Opas antaa suosituksia ja ohjeita elintarvikeyrityksen ja vesihuoltolaitoksen sujuvan asiakkuussuhteen järjestämiseksi.

MMM:n lisäksi opasta ovat olleet ansiokkaasti työstämässä Aalto-yliopisto, Elintarviketeollisuusliitto, Elintarviketurvallisuusvirasto, If Vahinkovakuutusyhtiö Oy, Kuntaliitto, Riihimäen Vesi, sosiaali- ja terveysministeriö, Valio Oy, Vesilaitosyhdistys ja ympäristöministeriö.

Oppaassa kuvataan elintarviketeollisuuden vesihuoltoa ja tarkastellaan sen oikeudellisia puitteita sekä hyviä käytäntöjä. Kohderyhmänä ovat kaikki vesihuolto- ja elintarvikealan toimijat.

Opas teki minuun syvän vaikutuksen, ja onhan se historial­lisestikin merkittävä. Näin laaja-alaista opasta vesihuollosta elintarvikeyrityksissä ei tiettävästi ole ennen tehty. Sen tulisikin olla oppimateriaalina kaikissa elintarvikealan oppilaitoksissa ja kurssitoimintaa harjoittavissa järjestöissä. Myös elintarvikeyrittäjyydestä kiinnostuneiden kannattaa tutustua huolella oppaan antiin.

Uskon, että opas auttaa yrityksiä ja yrittäjiä monen karikon yli sekä luo oikeaa kunnioitusta vettä ja vesihuoltoa kohtaan. Lisäksi sopimusten teko on aina hankalaa. Opas päättyy hienosti lähes ”kädestä pitäen” -ohjeisiin elintarvikeyrityksen vesihuoltosopimuksen sisällöstä. Ohjeita noudattamalla turhat tuumailut jäävät pois.

Elintarviketietoasetusta (EU) N:o 1169/2011 alettiin soveltaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 13.12.2014 lähtien. Ostosreissut ruokakauppaan ovat olleetkin varsin mielenkiintoisia, kun tuttujen tuotteiden pakkausten ulkonäkö on muuttunut. Ikääntymisestä huolimatta pakkausmerkintöjä on nyt helpompi lukea kuin ennen, mikä oli asetuksen yksi tavoite.

Mutta harmikseni olen todennut, että monen ruokapakkauk­sen visuaalisuus ja värit eivät olekaan enää niin houkuttelevia kuin aikaisemmin. Lisäksi jotkut tuotteet ovat aiheuttaneet pettymyksen: ei vain pakkausta ole muutettu, vaan myös tuotteen resepti on muuttunut, eikä välttämättä parempaan suuntaan. Tuotteen nimi on kuitenkin harhaanjohtavasti sama kuin ennen. Tämäkö oli elintarviketietoasetuksen tarkoitus?

Soijaa jossain muodossa on yhä useammassa tuotteessa. Harmillista. Tuote jää väkisin hyllyyn. Kärjistetysti sanottuna: paljon mieluummin syön kotimaista lihaa kuin ulkomaista soijatuotetta.

Uusia kotimaisia proteiinilähteitä alkaa olla pikkuhiljaa tarjolla. VTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja Turun yliopiston tutkijat esittelevät tässä numerossa niiden viljely- ja tuotantomahdollisuuksia. Muutenkin kasvikunnan raaka-aineilla elintarviketuotannossa on vielä paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia. Vinkkejä tähän löytyy Margit Kojon haastattelusta.

Liha kuuluu edelleen suomaisten ruokalautaselle. Siksi toteutamme tässä lehden numerossa jo kolmannen kerran Lihateollisuus-erikoisteeman. Suomalainen liha on myös potentiaalinen vientituote.

Raaka-aineella on väliä!

Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT