Pääkirjoitus

Nro 1 / 2011: Superruokaa vai supermyrkkyä?

keskiviikko 02. maaliskuu 2011

Kysymyksiin ei voi vastata ilman luotettavia ja monipuolisia analyysimenetelmiä sekä tehokasta valvontaa. Kumpiakin liikkuu elintarvikemarkkinoilla, ainakin jossain päin maailmaa. Pahimmillaan voi käydä niin, että superfoodiksi tai muuten terveysvaikutteiseksi luultu ruoka sisältääkin myrkkyä, jos ei nyt ihan supermyrkkyä. Tullilaboratorion tutkimukset maahantuoduista superfoodeista eivät ole kaikilta osin mairittelevia.

Joulukuun 2010 ja tammikuun 2011 uutiset Eviran kotisivuilla puhuvat myös puolestaan: Uuselintarvikkeeksi katsotun chia-kasvin siemenet sekä siemenöljy vedetty pois markkinoilta, uuselintarvikkeeksi katsotun mesquite-kasvin kuivattu jauhe vedetty pois markkinoilta, pakastepinaatissa kohonnut Escherichia coli -bakteerimäärä, X-tra Kevyt majoneesi vedetty pois myynnistä, erä Peking Ente -pakasteankkaa poistettu markkinoilta ja allergeenivirhe; epäily maapähkinästä leivässä, takaisinvetoa on laajennettu.

Ja ei se niin sanottu tavallinen perusruokakaan tai luomu välttämättä aina ole turvallista yhä ahneemmaksi käyvässä maailmassa, kuten Saksan dioksiinijupakka osoitti.

Lastenruokaa pidetään yleisesti turvallisena. Tätä kirjoitettaessa tuli uutinen ruotsalaistutkimuksesta, joka paljasti useissa lastenruuissa korkeita pitoisuuksia mangaania, arseenia ja kadmiumia. Uutisen mukaan kyse on maaperässä esiintyvistä hivenaineista. Ruotsin elintarvikevirasto päätti varoittaa aiheesta Karoliinisen instituutin tekemän tutkimuksen vuoksi.

Huonoja uutisia voi siis odottaa melkein miltä suunnalta tahansa. Olen huomannut jo monen alistuneen sille ajatukselle, että on pakko hyväksyä kemikaalikuorman lisääntyminen kehossaan. Mutta onko niin? On entistä tärkeämpää, että niin omavalvonta kuin viranomaisvalvonta toimivat ja EU:n nopea hälytysjärjestelmä RASFF pelaa. Tuskinpa Saksan äskettäisiä dioksiinisikojakaan tai -munia olisi saatu kiinni ilman valvontaa. Osaltaan on kiittäminen hyviä analyysimenetelmiä ja tehokasta valvontaa myös siitä, että dioksiinien pitoisuudet ympäristössä ja siten elintarvikkeissa ovat alentuneet Suomessa 1970-luvun huippuarvoista merkittävästi.

Valvonta ei saisi olla kuitenkaan esteenä liiketoiminnalle, ja sen tulisi olla luonteva osa normaalia toimintaa. Siksi valvontakin tarvitsee kehittämistä. Ehkä siitä on kysymys, kun ollaan siirtymässä ennakkovalvonnasta jälkivalvontaan. Pikkusen kuitenkin mietityttää, mitä tästä seuraa. Vaaniiko loppujen lopuksi vaara työn lisääntymisestä? Nähtäväksi jää, tuleeko enemmän takaisinvetoja ja laitosten sulkemisia. Toiminta saatetaan aloittaa liian helposti, puutteellisimmin tiloin ja käytännöin kuin aikaisemmin.

Myös tutkimus kehittää valvontaa. Tutkimustulokset auttavat kohdentamaan valvontaa kriittisiin pisteisiin. On hienoa, että Helsingin yliopiston Elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastolla on oma lehtoraatti myös ympäristöterveydenhuollon valvonnasta. Dosentti Mari Nevas avaakin katsauksellaan Tutkimuksella potkua valvontaan tämän numeron teeman: analytiikka, laboratoriot ja valvonta.

Alkaneena vuonna lehdessä on myös täysin uutta aikaisempaan nähden: joka toisessa numerossa on teollisuusalakohtainen erityisteema. Tässä numerossa on asiaa meijeriteollisuudesta.

Raija Ahvenainen-Rantala

päätoimittaja, TkT

PS. Ei masennuta, vaikka kasvuun tähdännyt ruokastrategia typistyikin eduskunnassa neljään toimenpide-ehdotukseen.