Tietoa erilaisten kasvipohjaisten elintarvikkeiden vaikutuksista kehoon on saatavilla vielä vain vähän. Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan esimerkiksi ruoan koostumuksen ja fermentoinnin vaikutuksia kasvipohjaisten elintarvikkeiden aineenvaihduntaan.
Lihavuuden hoito yksilöllistyy, koska lihavuuteen johtavia syitä ymmärretään entistä paremmin. Yhä useammin hoidon tukena ovat uuden polven laihdutuslääkkeet.
Kiinan toiseksi suurimmalle verkkokauppa-alustalle JD.comiin on avattu uusi suomalaisten tuotteiden verkkokauppa, jossa on myös elintarvikebrändejä. Verkkokauppa on Kiinassa erittäin tärkeä…
Juhannusviikolla julkistetut uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset kannustavat lisäämään kasvisten ja kalan käyttöä lihan kustannuksella. Lihajalosteita tulisi käyttää mahdollisimman vähän. Muutos aiempiin suosituksiin on kuitenkin varsin pieni.
Kiinnostus suolistomikrobien ja ihmisisännän vuorovaikutukseen kasvaa. Tällä hetkellä tutkitaan esimerkiksi eri sairauksien syntymekanismeja ja sitä, miten ruuan prosessointitavat vaikuttavat sen sisältämiin ravinteisiin.
Käytetyt raaka-aineet ja prosessointi vaikuttavat lihaa korvaavien tuotteiden ravitsemuslaatuun.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.