Ruokarikoksen monet kasvot

Euroopan komission määritelmän mukaan elintarvikepetoksella (food fraud) tarkoitetaan tahallista, lainvastaista tekoa, joka johtaa asiakasta harhaan ja jolla pyritään saamaan ansiotonta taloudellista hyötyä. Elintarvikepetoksen sijasta on tarkoituksenmukaista puhua laajemmin elintarvikeketjun rikollisuudesta, sillä kyse on muistakin kuin petosrikoksista.

Elintarvikerikollisuuden laajuus ja järjestelmällisyys tulivat julki viimeistään niin sanotun hevosenlihaskandaalin myötä. Vuosina 2012–2013 paljastuneessa laajassa petoksessa myytiin kymmeniä tuhansia kiloja hevosenlihaa naudanlihana useissa Euroopan maissa. Sitä löytyi tuotteista myös Suomessa (valmistetuista tuotteista.)

– Ennen hevosenlihakriisiä valvonnassa keskityttiin elintarviketurvallisuuden varmistamiseen ja siihen, että kuluttajaa ei johdeta harhaan. Näitä valvotaan toki edelleen, mutta lisäksi pyritään tunnistamaan mahdollinen petoksellinen ulottuvuus, sanoo Ruokaviraston rikostorjuntatiimin johtava lakimies Hanna Brotherus.

Reilu vuosi sitten perustetussa tiimissä on viisi jäsentä: juristeja, erityisasiantuntijoita ja johtavana asiantuntijana tutkinnanjohtajataustainen poliisi. Tiimin poliisijäsen, talousrikosten tutkintaan erikoistunut Minna Willman-Koistinen kertoo, että elintarvikeketjun rikoksissa voi olla kyse monista eri rikosnimikkeistä. Täsmälleen elintarvikepetos-nimistä rikosta ei Suomen laissa ole; elintarvikerikkomus sen sijaan on rikosnimike.

– Rikosnimikkeitä, jotka voivat liittyä näihin tapauksiin, on yli kaksikymmentä. Kyseessä voi olla petoksen lisäksi esimerkiksi markkinointirikos, väärennys, terveyden vaarantaminen tai rekisterimerkintärikos, Willman-Koistinen sanoo.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi joulukuussa 2021 tuomion tapauksesta, jossa eteläpohjalainen yrittäjä myi järjestelmällisesti hirven- ja poronlihana ulkomailta tuotua saksanhirveä. Yrittäjä sai tuomion törkeästä petoksesta, markkinointirikoksesta, terveysrikoksesta, elintarvikerikkomuksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Halpa muuttuu kalliiksi

Eteläpohjalainen hirvenlihaväärennöstapaus sijoittuu suomalaisen rangaistusasteikon kovimpaan päähän. Sekä päätekijä että häntä avustanut työntekijä saivat ehdollista vankeutta, päätekijä myös roimat sakot ja liiketoimintakiellon.

– Toiminta oli järjestelmällistä ja tuotti kymmenien tuhansien eurojen rikoshyödyn. Tekijöiden hyväksi rangaistusta määrätessä luettiin se, että he myönsivät kaiken, Willman-Koistinen kertoo.

Esitutkintapöytäkirjasta ilmenee, että tuomittu oli ohjeistanut työntekijäänsä sanomalla, että jos poro on loppu, pannaan saksanhirveä tilalle. Tuotteeseen liimattiin sen lihan tarra, jota asiakas tilasi.

Hirvenlihatapaus on suomalaisittain poikkeuksellisen iso elintarvikerikosjuttu, mutta sisällöltään se on tyypillinen. Yleensä elintarvikepetoksessa väärennetään edullisen elintarvikkeen alkuperä ja myydään se premium-tuotteena: tavanomaisesti tuotettua myydään luomuna, lammasta karitsana tai puolalaista mansikkaa suomalaisena.

– Huijauksella luodaan tuotteelle statusarvoa, josta kuluttaja on valmis maksamaan. Lihatuotteet, kalatuotteet, marjat ja hunaja ovat usein väärennösten kohteena, ja toiminta on järjestelmällistä, Willman-Koistinen sanoo.

Rikosten kirjo on kuitenkin laaja. Tuomion on saanut esimerkiksi käännöstoimisto, joka merkitsi hygieniapassikokeen monivalintakysymyksiin oikeat vastaukset mukaan.

Varsin usein ilmi tulleet elintarvikeketjun rikokset liittyvät lihaan. Se johtuu Willman-Koistisen ja Brotheruksen mukaan siitä, että lihan merkitsemiseen ja käsittelyyn liittyy monta vaihetta, joissa huijaus saattaa paljastua.

– On vaikeampi todistaa, että suomalaisena myyty mansikka ei olekaan suomalaista. Jos asiakirjat näyttävät hyvältä, torilta on vaikea päästä pätevästi rikosjutun jäljille. Yleensä epäilyttäviin eriin törmätään Tullin tehdessä sisämarkkinanäytteenottoa toimijoiden varastoilla.

Kasvisten alkuperän selvittämiseksi on kehitetty isotooppianalytiikkaa, jonka käyttäminen on kuitenkin melko kallista.

Silmät auki tarkastuksilla

Kiinnijäämisen riski on elintarvikeketjun rikoksissa ollut pitkään pieni ja seuraukset melko vähäisiä. Tämä on houkuttanut epärehellisiä toimijoita kokeilemaan onneaan.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa ELIPET-hankkeessa selvitettiin muun muassa se, millaisia elintarvikkeisiin liittyviä rikoksia on Suomessa päätynyt rikosprosessiin vuosina 2008–2019. Tapauksia oli kaikkiaan 127.

– Joukossa on elintarvikerikkomusten lisäksi esimerkiksi markkinointirikoksia ja terveysrikoksia, hankkeen tutkija Jasmin Joenperä kertoo.

Joenperä haastatteli tutkimukseensa kymmeniä suomalaisia elintarvikealan viranomaisia ja teki kyselytutkimuksen yritysten elintarviketurvallisuuskulttuurista toimitusjohtajille, laatupäälliköille ja joissain yrityksissä myös suorittaville työntekijöille. Tulosten analysointi on vielä kesken.

Valvojat toivoivat tutkimuksen mukaan enemmän koulutusta huijausten tunnistamiseen ja viranomaisyhteistyön parantamista. Ruokaviraston rikostorjuntatiimi perustettiin vasta aineiston keruun jälkeen, mutta riippumatta siitä. Sen päätehtävä on juuri viranomaisyhteistyön parantaminen ja viranomaisten kouluttaminen tunnistamaan paremmin merkit mahdollisista huijauksista.

Rikokset kytkeytyvät toisiinsa, ja vaikkapa eläinsuojelurikoksen havaitseminen voi avata näkymän muuhunkin rikolliseen toimintaan. Rikostorjuntatiimi on kouluttanut muun muassa kunnallisten elintarvikevalvontayksiköiden, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten valvojia sekä Tullin henkilöstöä. Lisäksi on koulutettu talousrikospoliiseja, syyttäjiä sekä vero-, työsuojelu- ja ulosottoviranomaisia.

– Tavoite on, että kaikki viranomaiset osaisivat katsoa laajempaa kuvaa. Esimerkiksi elintarvikeketjun viranomaisten ei tarvitse tuntea rikoslakia syvällisesti, mutta valvojien on hyvä tuntea tyypillisimmät rikosnimikkeet edes kursorisella tasolla, jotta rikosepäilyjen tunnistaminen valvontatyötä tehdessä olisi helpompaa, Hanna Brotherus sanoo.

ELIPET-tutkimuksessa nousi esiin epäkohtana se, että elintarvikerikollisuus on ollut vierasta esitutkintaviranomaisille. Esimerkiksi poliisin priorisoinnissa ne ovat saattaneet jäädä jalkoihin.

– Osa aineistosta on melko vanhaa, ja koulutuksen myötä tilanne on selvästi paranemassa, Joenperä sanoo.

Lain mukaan myös valvontaviranomainen voi jättää ilmoittamatta vähäisen rikkomuksen, mikä jättää tulkinnanvaraa.

Sattumakin voi paljastaa

Merkittävä osa elintarvikerikoksista tulee esiin valvonnan kautta. Joskus taustalla on kansalaisen aktiivisuutta – esimerkiksi entinen työntekijä saattaa ilmiantaa yrityksen.

Silloin tällöin sattuma johtaa rikoksen jäljille. Etelä-Pohjanmaan hirvenlihatapaus paljastui, kun kunnallinen elintarvikevalvontaviranomainen huomasi, että kaupassa myytiin suuria määriä paikallista hirvenlihaa.

– Hän selvitti, ettei lähiseudun teurastamoissa ollut käsitelty kuin yksi hirvi, ja alkoi viedä asiaa eteenpäin, Minna Willman-Koistinen kertoo.

Sattuma johti myös hevosenlihaskandaalin paljastumiseen. Yksi lihaerä oli vahingossa lähetetty väärään paikkaan, jossa tarkastaja löysi käynnillään naudanlihasta kolme hevosen mikrosirua.

Kun puhutaan tuhansien tai kymmenien tuhansien eurojen rikoshyödyistä, kärsijöinä ovat kuluttajat ja huijaajan liikekumppanit, joita esimerkiksi hirvenlihaväärennösjutussa oli useita kymmeniä. Alakynteen jäävät myös lakia noudattavat yrittäjät.

– Keskustelussa tuntuu hämärtyvän huoli siitä, miten rehelliset yrittäjät pärjäävät, kun epärehelliset toimijat menevät oikealta ja vasemmalta ohi. Alasta ja alueesta riippuen elintarvikeketjun rikokset saattavat heikentää rehellisten toimijoiden kannattavuutta, Willman-Koistinen ja Brotherus sanovat.

EU:n yhteistyö auttaa rajojen yli

EU:n elintarvikerikollisuuden vastaisen työn yhteistyöelin on Euroopan komission vetämä EU Agri-Food Fraud Network (FFN), jonka käyttämän tietojenvaihtojärjestelmänkautta raportoitiin vuonna 2020 kaikkiaan 349 elintarvikeketjun rikosepäilyä. Luku on noin 20 prosenttia edellistä vuotta suurempi ja sisältää vain ne rajat ylittävät rikosepäilyt, joissa joku jäsenvaltio on ottanut järjestelmän kautta yhteyttä toiseen jäsenvaltioon epäilyn selvittämiseksi.

Käytännössä elintarvikeketjun rikosepäilyjä selvitetään yleensä usean eri kansainvälisen ja kansallisen viranomaisen yhteistyönä. Tietojenvaihtojärjestelmän mahdollistaman yhteistyön avulla paljastui esimerkiksi tapaus, jossa Espanjassa tuotetun, puhvelinmaitomozzarellana myydyn juuston raaka-ainetta oli jatkettu halvemmalla lehmänmaidolla. Raportoidut petosepäilyt kohdistuivat yleisimmin rasva- ja öljytuotteisiin.

Kansainvälisestikin väärennetyimpiä ovat kalleimmat ruokatuotteet. Arvokkaita oliiviöljyjä jatketaan halvemmilla laaduilla, tai laadultaan vain purkkiin kelpaavaa tonnikalaa värjätään ja käsitellään, jotta se näyttäisi tuoreelta tonnikalalta ja voitaisiin myydä sellaisena.

Alkuperän valvonta on vastuullisuustyötä

Mausteet ovat eräs maailmanlaajuisesti yleisimmin väärennetyistä elintarviketuoteryhmistä. Mausteita pakkaavassa Meirassa tuotteiden alkuperän ja laadun varmistaminen on osa vastuullisuustyötä.

Strategia- ja vastuullisuusjohtaja Marleena Bask ja laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Noora Toivonen kertovat, että mausteiden aitouden selvittäminen on osa tuotteiden kemiallista laadunvalvontaa ja myös yleistä riskinarviointia.

Väärennöstapauksia tulee Meiralle saakka harvoin, sillä useimmat raaka-aineet hankitaan EU:n alueella toimivalta ostajalta. Näin ne ovat kulkeneet jo EU-alueelle saapuessaan tiukan seulan läpi.

Väärennöksiin varaudutaan ennen kaikkea arvioimalla hankintaketjun ja toimittajan luotettavuus. Hankinnoissa päädytään yleensä luotettavan yhteistyökumppanin tarjoamaan vaihtoehtoon.

– Tuotteen alkuperän dokumentaatio ja lain noudattaminen ovat olennaisia. Jos tarvittavia analyysitodistuksia puuttuu, teetämme itse laboratorioanalyysit, Toivonen sanoo.

Tiettyjä asioita osataan arvioida jo olemassa olevan datan pohjalta. Esimerkiksi kiellettyjen väriaineiden riski on suurin kirkkaanvärisissä mausteissa kuten sahramissa ja chilijauheessa.

Mausteita kasvatetaan usein hyvin erilaisissa oloissa kuin oma yhteiskuntamme. Hankinnan päällikkö Aija Pohjanen sanoo, että haasteena on se, että EU:n normit tiettyjen aineiden käytössä voivat muuttua nopeallakin aikataululla. Aina tieto ja tarvittavien muutosten käytäntöön vienti eivät ennätä ajoissa viljelijälle, joka saattaa esimerkiksi lannoittaa maataan kielletyksi muuttuneella aineella.