
Koukussa haasteisiin
Viking Maltin myyntijohtaja Jonas Tallqvist, 58, etsii työkseen mahdollisuuksia ja ratkoo ongelmia.
Millaista polkua päädyit Pohjoismaiden suurimman mallasvalmistajan palvelukseen?
Kävin kouluni Espoossa ja opiskelin ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa johtamista ja strategiaa sekä rahoitusta. Valmistuttuani työskentelin ihonhoitotuotteiden parissa Saksassa, mutta palasin kotimaahan Hartwallin viini- ja viina-agentuurin tuotepäälliköksi. Siellä vierähtikin eri tehtävissä 22 vuotta.
Trading-yksikön vetäjän paikalta lähdin vuonna 2016 Aalto-yliopiston Executive MBA -koulutukseen. Sitä seurasi lyhyitä työkeikkoja startup-maailmassa ja Pauligilla sekä konsulttihommia. Headhunterin kautta sain vihiä paikasta Viking Maltilla, joka oli aluksi vanhempainvapaan sijaisuus, mutta jatkui vakinaisena vuonna 2023.
Mikä on vastuualueesi?
Vastuullani on pienpanimoiden palvelu sekä jakelijaverkosto. Isot panimoyritykset hankkivat maltaat isoissa erissä, mutta pienpanimoilla tarve voi olla säkillisiä tai pussillisia erikoismallasta,...
Jäsenenä voit lukea tämänkin artikkelin digilehdestä!
Liity jäseneksiSuosittelemme artikkelia

Hävikkihyppy-hankkeen innovaatiokilpailu haastaa yritykset ideoimaan uusia hävikkiratkaisuja kotikeittiöihin

Uusi tiedekilpailu: Suomen ja Viron koululaiset ratkovat tulevaisuuden haasteita tunnettujen yritysten kanssa
Kumppanisisältö: CHEP Suomi

Finn Spring luottaa CHEPin vastuullisiin lavaratkaisuihin

Sivuvirtojen valorisaatio vaatii osaamista ja yhteistyötä

Valtioneuvosto linjasi kannoistaan uusiin genomitekniikoihin kasvinjalostuksessa
