Ajankohtaista

Ravitsemus on tärkeä osa elintarviketurvallisuutta

torstai 31. lokakuu 2019

Olen maa- ja metsätalousministeriön ja sen myötä Suomen elintarviketurvallisuusjohtaja. Kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, tapanani on sanoa: vastaan siitä, että se mitä ihmiset tai eläimet laittavat suuhunsa, ei aiheuta heille terveyshaittaa. Useimmat meistä mieltävät tämän tarkoittavan mikrobien ja kemikaalien aiheuttamien riskien hallintaa. Jos olemme rehellisiä, on myönnettävä, että tällä lähestymistavalla ohitamme sen, mikä ruuassa oikeasti sairastuttaa suomalaiset: epäkohdat ravitsemuksessa.
Syyskuun lopussa valmistui valtioneuvoston kanslian tilaama Ruoan riskit (RUORI) -tutkimushanke, jossa muun muassa arvioitiin kymmenen ruuan riskitekijän vaikutusta Suomen väestön tautitaakkaan. Tautitaakka on arvio, joka DALY-yksikön (DALY, disability-adjusted life-years) kautta kvantifioi jonkun tekijän vaikutusta väestön elämänlaatuun ja -pituuteen. Se sopii hyvin luonteeltaan erilaisten tekijöiden vaikuttavuusvertailuun.

Hankkeen sykähdyttävin tulos oli, miten ruuan ravitsemukselliset tekijät miltei totaalisesti peittoavat historiallisten vaaratekijöiden osuuden väestön tautitaakasta. Karkea ryhmittely tutkituista tekijöistä näyttää seuraavalta: kemiallisten altisteiden tautitaakka oli kymmeniä, biologisten satoja ja ravitsemustekijöiden kymmeniä tuhansia haittapainotettua elinvuotta (DALY) vuodessa. Toisin sanoen huono ravitsemus (liian vähän hedelmiä ja kasviksia, liikaa suolaa ja kovia rasvoja) sairastuttaa meitä satakertaisesti ruuan mikrobeihin ja kemikaaleihin verrattuna. Tulos on linjassa muun muassa keväällä Lancetissa julkaistun tautitaakka-arvion kanssa. Siinä todetaan, että myös globaalilla tasolla virheellinen ravitsemus aiheuttaa enemmän kuolemia kuin mikään muu yksittäinen tekijä (Lancet 2019:393;1958−72).
Ihmisten ruokavalioon vaikuttaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta edellä mainitut tulokset pakottavat miettimään, ovatko yhteiskunnan panostukset ravitsemusneuvontaan ja -politiikkaan roimasti alimitoitettuja. Pitäisikö hyvää ravitsemusta edistäviä toimia kohdentaa kuluttajatoimenpiteitä laajemmin?
On ymmärrettävä, että pienilläkin ravitsemuksen edistysaskelilla on kansanterveyteen ja terveydenhoitokustannuksiin tuntuva vaikutus, koska virheellisestä ruokavaliosta aiheutuva tautitaakka on niin valtava. Samalla minun on hygieenikkona pohdittava, onko nykymuotoinen hygieniavalvonta (jossa voitettavaa on enää kovin vähän) kustannustehokasta alkuunkaan?
Suomen elintarviketurvallisuuden taso on maailman huippua, ja siitä voimme kiittää eläinlääkärien ja terveystarkastajien sadan vuoden työpanosta sekä johdonmukaista elintarviketurvallisuuspolitikkaa.

Nykytason saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaatinut ja vaatii valtavasti resursseja niin hallinnolta kuin elintarvikealan toimijoiltakin. RUORI-tutkimuksen mukaan kevyemmällä valvonnalla olisi todennäköisesti vain vähän haitallista vaikutusta kansanterveyteen. Toki ymmärrän sen ylpeyden ja vientiedun, mitä loistava elintarviketurvallisuutemme tarjoaa, mutta tuotammekohan jo ylilaatua. Sitäkin tulisi pohtia, tuottaisivatko elintarvikeyrityksemme jopa oma-aloitteisesti saman korkean hygieenisen laadun, vaikka valvontaa joissain kohtaa höllennettäisiin.
Toki viranomaisten on valvottava elintarviketurvallisuutta ja hygieniaa, senhän määräävät jo säädöksetkin. Mutta nyt on oivallinen hetki tarkastella, onko elintarvikevalvonnassa tilaa myös ravitsemustoimille?
Monet tähänastisista hyvää ravitsemusta edistävistä toimista ovat kohdistuneet vain kansalaisiin, vaikka ruuan tuotannossa, prosessoinnissa ja jakelukanavissa on monia kohtia, joissa voisimme edistää terveellisempiä valintoja. En väitä tietäväni, mitä tehokkaimmat toimet olisivat tai että terveystarkastajamme kaikilta osin omaisivat niiden suorittamiseen tarvittavan osaamisen, mutta eikö olisi hyödyllistä selvittää, miten tässä voisi mahdollisesti edetä?

Tarvitsemme ruokajärjestelmän, joka edistää myös ihmisten terveyttä ja sisältää terveellistä ravitsemusta edistäviä innovaatioita. Itse näen mielessäni Oiva-tarkastuskaavaan uusia rivejä, joilla patistettaisiin toimimaan asiakkaidensa hyvän ravitsemuksen edistämiseksi tarkastuskohteen luonteesta riippuen. Mahdollisuus julkistaa valvontatietoja ajaisi toimijoita parantamaan suoritustaan kuten hygieniavalvonnassakin. Edistämällä ravitsemusta edes yhden prosenttiyksikön oikeaan suuntaan pienennämme tautitaakkaa saman verran kuin saavuttamalla elintarvikehygieniassa lähinnä teoreettisen sadan prosentin parannuksen.
Toivon, että taitavat elintarviketurvallisuuden osaajamme tarttuisivat tähän mahdollisuuteen lisätä vaikuttavuuttaan kansanterveyden parantamisessa. Ravitsemusongelmat ovat vaikeita eivätkä juuri säätämällä tule kuntoon. Se ei saa silti tarkoittaa, että katsomme aitiopaikalta muualle.

Teksti: maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm