Ajankohtaista

KE 5/2019, pääkirjoitus: Uuden ajan kynnyksellä

torstai 31. lokakuu 2019

Valtioneuvoston kanslian tilaaman Ruoan riskit -tutkimuksen mukaan ruuan ravitsemukselliset tekijät peittoavat muut riskit. Maa ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm tähdentää kolumnissa, että huono ravitsemus sairastuttaa ihmisiä satakertaisesti ruuan mikrobeihin ja kemikaaleihin verrattuna. Hän kysyy, ovatko yhteiskunnan panokset ravitsemusneuvontaan ja -politiikkaan roimasti alimitoitettuja?

Laatujohtaja Anne Palorant HKScanilta toivoo, että suomalaiset olisivat ylpeitä kotimaisten elintarvikkeiden turvallisuudesta ja laadusta. Esimerkiksi kiinalaisille on uutta, että ihmiset ja eläimet juovat samaa vettä.

Salicon (ent. Apetit Ruoka) laatu- ja tutkimuspäällikkö Anssi Vuorinen osallistui IV International Conference on Fresh-Cut Produce -konferenssiin elokuussa Kiinassa. Siellä herätti ihmetystä suomalainen käytäntö pestä tuotantoon menevät kasvikset pelkällä puhtaalla vedellä. Vuorinen joutui vakuuttelemaan, että Suomessa ei käytetä mitään muuta keinoa mikrobimäärän vähentämiseen. Maailmalla vallitseva käytäntö on vihannesten klooripesu.

KANSAINVÄLISESTI TÄRKEÄ ASIA on elintarvikepetosten torjunta. Food Fraud Vulnerability Assesment -työkalulla voi arvioida oman työorganisaationsa haavoittuvuutta ja kykyä torjua elintarvikepetoksia. Sen on kehittänyt voittoa tavoittelematon yhteisö. Toimialapäällikkö Mari Lukkariniemi Elintarviketeollisuusliitosta kertoo, ettei toimija useinkaan tiedä, kuinka monella eri tavalla raaka-aineita voidaan väärentää.

Euroopassa tehdään töitä muun muassa tärkkelyspitoisten elintarvikkeiden akryyliamidipitoisuuden vähentämiseksi. Akryyliamidiasetus velvoittaa toimijoita vähentämään pitoisuuksia muun muassa kahvin, perunatuotteiden, leivän ja aamiaismurojen valmistuksessa. EU:ssa suunnitellaan nyt sitovia enimmäispitoisuuksia herkkien kuluttajaryhmien tuotteisiin, kuten pikkulasten ruokiin.

TÄMÄ NUMERO on myös lehden 30-vuotisjuhlanumero. Printtilehden lisäksi kaikille avoimet verkkosivut ovat palvelleet elintarvikealan ammattitiedosta kiinnostuneita vuodesta 2009 alkaen. Uudet, nykyaikaiset ja monikäyttöiset verkkosivut ovat työn alla ja avautuvat ensi keväänä.

Jo nykyisillä verkkosivuilla on vuodessa noin 50 000 kävijää, joista yli kolmannes on 25−34-vuotiaita ja vajaa kolmannes 18−24-vuotiaita. Eniten kävijöitä on lehtiarkistossa, josta voi etsiä itseä kiinnostavia juttuja hakutoiminnolla. Sivustolle palaavista puolet käy siellä 2−4 viikon välein, neljännes 1−2 kuukauden välein.

VIIMEISTÄÄN NYT RUOKAAN ja kaikkeen muuhunkin ihmisen elämässä vaikuttaa ilmastonmuutos. Varttuneemmat muistavat 1970-luvun alun öljykriisin ja mustan kiven likaamat ympäristöt Suomen lähialueillakin. Ympäristöasioissa on menty paljon eteenpäin, mutta ei ilmaston mittakaavassa.

Elintarvikeala hillitsee ilmastonmuutoksen vaikutuksia ponnekkaammin uusien tutkimustietojen ja kokeilujen siivittämänä. Materiaali- ja energiatehokkuuteen ala on jo panostanut, nyt tavoitteena on hiilineutraali ruokaketju.

Uuden ajan kynnyksellä on syytä katsoa tulevaisuuteen tarkalla silmällä. Ihmiset tarvitsevat joka päivä ravitsevaa ja hyvänmakuista ruokaa, mutta miten ja missä se tulevaisuudessa tehdään, on jo toinen kysymys. Palataanko paikallisuuteen ja perusarvoihin, vai hyödynnetäänkö uudenlaisia teknologioita. Nämä eivät välttämättä sulje pois toisiaan.

Pirjo Huhtakangas

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden toimituspäällikkö ja vt. päätoimittaja sekä Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.



Auditoijan sertifioijan auktorisoija

torstai 31. lokakuu 2019

Todistetut, tarkastetut ja laillistetut, siis sertifoidut, auditoidut ja auktorisoidut, toimijat tuottavat nykyisin todistettua, turvallista, tarkastettua ja laillista ruokaa. Yrityksiä ja tuotantoprosesseja syynäävät auditoijat, sertifioijat ja erilaiset tarkastajat. Tilejä syynäävät tilintarkastajatkin ovat nykyään auktorisoituja.
Sertifioinneista on tullut välttämättömyys liki kaikilla aloilla, ojasta allikkoon ja alkutuotannosta kauppaan. On erilaisia ISOja, FSSCeitä, BRCeitä, G.A.P:ia, GFSI:iä, IFS:iä, IOP:ia, HACCPista nyt puhumattakaan. On Totuus Toimistoa, Norjalaista Totuutta ja jos jonkinmoista rekisteriä omien terveys- ja elintarviketarkastajien lisäksi. On syntynyt uusi ruuanluokittajien ammattikunta.
Luomun pitää olla luomuksi todistettua, mutta tavanomainen tuotantokin pitää jollain tavalla todistaa. Ennen riitti, kun jälkikasvu lapsuuden ja nuoruuden sukutilalla työskenneltyään ilmoitti jatkavansa tilanpitoa, nyt maanviljelijälläkin pitää olla sertifioitu loppututkinto. Itäisessä naapurissa palkittiin aikoinaan kylän parhaita lypsäjiä. Siihen riitti, että he olivat työssä pätevöityneitä. Nyt robottiaikaan myös lypsämiseen vaaditaan koulutus ja maakunnan parhaan lypsäjän tutkinto, vaikka varsinainen lypsäjä on robotti.
Lehmätkin ovat rekisterissä ja joutuvat suorittamaan jonkin tutkinnon, jotta tiedetään, mitä eläimiä pätevöitynyt ja sertifioitu lypsäjä lypsää. Puutavaran, selluloosan ja paperin valmistuksessa käytettyjen puiden pitää olla sertifioituja, metsästä nyt puhumattakaan.
Auditoijia, sertifioijia, auktorisoijia ja tarkastajia lappaa tuotantolaitoksissa yhtenään. Parissa kuukaudessa voi pahassa lykyssä olla parikymmentä erilaista tarkastusta, kun lasketaan myös virallisten omaisten tekemät käynnit. Monessa yrityksessä vähintään yhden henkilön työaika menee standardien seuraamiseen, tarkastusten läpivientiin ja poikkeamien alapoikkeamien sivuhuomautusten reunakommenttien juurisyiden syynäämiseen ja korjaamiseen.
Virallistettu toimintojärjestelmä on toimijalleen kallis ja virallistajalle hyvä liiketoiminta. Elintarvikeyrityksen toimintaa ei voi enää aloittaa kuka tahansa turisti, eikä edes alaa tuntematon juristi.

Mutta kuka sertifioijat ja auditoijat on tehtäväänsä auktorisoinut eli todennut päteväksi? Historia sitä tuskin on tehnyt, vaikka laivanluokittaja Norjalaisen Totuuden juuret juontavat 1860-luvulle. Monet standardit ja järjestelmät ovat varsin tuoreita, Brittiläinen Vähittäiskaupan Yhteenliittymäkin on perustettu vasta parikymmentä vuotta sitten. Kuka auditoi sertifioijat, jotta tiedetään, että heidän auditointi- ja sertifiointiprosessinsa on kunnossa, hyvien tuotantotapojen mukainen ja muodollisesti pätevä? Tehdäänkö avoin itseauditointi vai salainen sisäinen sertifiointi?
Koko tämän virallistamis-, todistamis- ja tarkastamissirkuksen sanotaan alkaneen avaruuslennoista, kun haluttiin varmistaa, että raketit menevät tarkoitettuun kohteeseen ja kyydissä olevien olioiden ruoka on turvallista. Sittemmin todettiin, että koko homma on niin kallista, että lopetetaan koko touhu – tai laitetaan ainakin tauolle, kunnes siihen on varaa.

Sitä mukaa kuin virallistetut toimintojärjestelmät ovat yleistyneet, julkisuudessa ja tilastoissa näkyvät poikkeamat, ruuasta sairastumisten ja elintarvikkeiden takaisinvetojen määrä on lisääntynyt. Vähittäiskaupan Yhteenliittymän kotimaassa maitovälitteiset epidemiat ovat tuplaantuneet 2000-luvulla.
Tietenkin voisi ajatella, että sertifioinnit toimivat. Vaan entäpä jos tarkastajien, auditoijien ja sertifioijien mukana leviää jokin vielä tuntematon laatuvirus tai ennemminkin laaduton virus, joka tuudittaa uskoon, että kaikki on kunnossa, kun meillä on auditoitu toimintojärjestelmä ja sertifioitu laatujärjestelmä? Siispä nekin virukset pitää saadaan hallintaan, niiden hallitsemiseen luoda standardi, ja ne pitää auditoida ja sertifioida.

Teksti: Heikki Manner

Kirjoittaja on lehden vakituinen avustaja ja Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.



Elintarvikkeiden turvallisuuden haasteita

torstai 31. lokakuu 2019

Kuluttajat ovat eniten huolissaan antibioottien ja kasvinsuojeluaineiden jäämistä, ympäristömyrkyistä sekä lisäaineista huhtikuussa 2019 julkaistun Eurobarometrin mukaan. Näin ovat EU:n, Norjan ja Sveitsin kansalaiset vastanneet kysyttäessä huolenastetta ennalta määritetyistä aiheista.
Huoli Suomessa kulutetun ruuan antibioottijäämien suhteen on turha, vaikka antibioottien tarpeeton käyttö ja sen aikaansaama antibioottiresistenttiys on vakavasti otettava terveydellinen vaara. Suomessa käytetään mikrobilääkkeitä vain tuotantoeläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi, ja määrät ovat monin verroin pienempiä kuin esimerkiksi Espanjassa, Italiassa, Saksassa tai Puolassa. Antibioottijäämiä ei suomalaisessa lihassa ole. Tämän lisäksi kasvinsuojeluaineiden jäämien aiheuttama terveysvaara on pieni.

Tuoreimpien selvitysten mukaan kasvinsuojeluaineiden jäämille määritettyjen raja-arvojen ylittäneitä elintarvikkeita oli vuonna 2017 vain neljä prosenttia. Joko EU-maista tai EU:n ulkopuolelta tuoduissa tuoreissa hedelmissä ja marjoissa sekä tuoreissa vihanneksissa on maahantulotarkastuksissa havaittu kasvinsuojeluaineiden jäämiä yli sallitun enimmäismäärän. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan pääse Suomen markkinoille.
Myöskään lisäaineista kuluttajan ei tarvitse olla huolissaan, sillä terveydellisen haitan riski kasvaa vain ylitettäessä lisäaineen hyväksyttävä päiväsaanti. Tämä on mahdollista esimerkiksi, jos lapsen ruokavalio sisältää runsaasti lihavalmisteita, joissa on nitriittiä tai paljon mehuja ja hilloja, joissa on bentsoehappoa. Kuluttajan huolen hälventäminen viestimällä onnistuneesti elintarviketurvallisuuden hyvästä tasosta Suomessa on kuitenkin vaikea tehtävä, koska kuluttajaa hämmennetään erilaisilla todellista tietoa vailla olevilla käsityksillä.

Vierasaineista kuten ympäristömyrkky dioksiinia ja sen kaltaisia yhdisteitä esiintyy erityisesti kaloissa, muun muassa silakassa ja lohessa, ja raskasmetalleja kuten metyylielohopeaa hauessa. Dioksiinin osalta altistus on vähentynyt, mutta Ruokaviraston suositukset tiettyjen kalojen syönnin rajoituksista ovat edelleen voimassa.
Yleisemmin EU:ssa toteutetaan lakisääteisesti kasvisten ja elävien eläinten sekä eläimistä saatavien elintarvikkeiden vierasainevalvontaa. Vierasaineina valvotaan dioksiinin ja raskasmetallien lisäksi esimerkiksi viljan ja viljavalmisteiden homemyrkkyjä, savustettujen elintarvikkeiden PAH-pitoisuuksia sekä lehtivihannesten nitraattia. Tulokset osoittavat, että kotimaassa tuotetut tuotteet eivät sisällä kuluttajalle vaarallisia määriä kemiallisia aineita. Myös sellaisten ympäristömyrkkyjen, joille ei toistaiseksi ole asetettu lainsäädännöllistä enimmäismäärää, kuten perfluoratut pintakäsittelyaineet ja bromatut palontorjunta-aineet, pitoisuus elintarvikkeissa on pääsääntöisesti erittäin pieni.

Elintarvikevalvonta on riskiperusteista: valvonnan toimet kohdistetaan sinne, missä riskit ovat arviolta suurimmat. Suuri merkitys elintarviketurvallisuuden ylläpitämisessä on myös toimijoiden omavalvonnalla. Euroopassa toimii myös elintarvikkeita ja rehuja koskeva nopea hälytysjärjestelmä (RASFF = Rapid Alert System for Food and Feed).
RASFF-seurannan mukaan mikrobiologisista vaaroista yleisimmät koskevat Salmonellan saastuttamia kasvi- ja eläintuotteita ja kemiallisista vaaroista yleisimmät homemyrkky aflatoksiinin saastuttamia pähkinöitä, pähkinää sisältäviä elintarvikkeita ja siemeniä.

Väestönkasvu, ilmastonmuutos ja ruokahävikki mutkistavat elintarviketurvallisuuden hallintaa. Uudet bioteknologian, synteettisen biologian ja nanoteknologian menetelmät tulevat osaltaan lisäämään riskinarvioinnin monimutkaisuutta. Elintarvikkeiden uudet raaka-aineet edellyttävät turvallisuuden hyväksyntää uuselintarvikkeina ennen markkinoille tuloa. Niitä ovat muun muassa erilaiset kasvikunnan sivuvirrat tai hyönteisjakeet sekä ruuan ainesosien tuotanto soluviljelynä.
Uusi tieteellinen tieto elintarvikkeiden ainesosien vaikutuksesta terveyteen on tarpeen myös arvioitaessa erilaisten aineiden kumulatiivisia vaikutuksia. Oma ongelmansa on ruokapetosten kasvava määrä myös Suomessa. Vakavia terveyshaittoja aiheuttavien ruokapetosten ohella huomiota tulee kiinnittää siihen, että kuluttajaa ei harhaanjohdeta virheellisellä tiedolla elintarvikkeen ainesosista tai niiden vaikutuksista ihmisen fysiologisiin toimintoihin.

Teksti: professori (ravinnon turvallisuus), EFSAn tieteellinen asiantuntija Marina Heinonen, Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osasto

Lisätietoja:
ec.europa.eu/food/safety/
efsa.europa.eu/
ruokavirasto.fi



Ravitsemus on tärkeä osa elintarviketurvallisuutta

torstai 31. lokakuu 2019

Olen maa- ja metsätalousministeriön ja sen myötä Suomen elintarviketurvallisuusjohtaja. Kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, tapanani on sanoa: vastaan siitä, että se mitä ihmiset tai eläimet laittavat suuhunsa, ei aiheuta heille terveyshaittaa. Useimmat meistä mieltävät tämän tarkoittavan mikrobien ja kemikaalien aiheuttamien riskien hallintaa. Jos olemme rehellisiä, on myönnettävä, että tällä lähestymistavalla ohitamme sen, mikä ruuassa oikeasti sairastuttaa suomalaiset: epäkohdat ravitsemuksessa.
Syyskuun lopussa valmistui valtioneuvoston kanslian tilaama Ruoan riskit (RUORI) -tutkimushanke, jossa muun muassa arvioitiin kymmenen ruuan riskitekijän vaikutusta Suomen väestön tautitaakkaan. Tautitaakka on arvio, joka DALY-yksikön (DALY, disability-adjusted life-years) kautta kvantifioi jonkun tekijän vaikutusta väestön elämänlaatuun ja -pituuteen. Se sopii hyvin luonteeltaan erilaisten tekijöiden vaikuttavuusvertailuun.

Hankkeen sykähdyttävin tulos oli, miten ruuan ravitsemukselliset tekijät miltei totaalisesti peittoavat historiallisten vaaratekijöiden osuuden väestön tautitaakasta. Karkea ryhmittely tutkituista tekijöistä näyttää seuraavalta: kemiallisten altisteiden tautitaakka oli kymmeniä, biologisten satoja ja ravitsemustekijöiden kymmeniä tuhansia haittapainotettua elinvuotta (DALY) vuodessa. Toisin sanoen huono ravitsemus (liian vähän hedelmiä ja kasviksia, liikaa suolaa ja kovia rasvoja) sairastuttaa meitä satakertaisesti ruuan mikrobeihin ja kemikaaleihin verrattuna. Tulos on linjassa muun muassa keväällä Lancetissa julkaistun tautitaakka-arvion kanssa. Siinä todetaan, että myös globaalilla tasolla virheellinen ravitsemus aiheuttaa enemmän kuolemia kuin mikään muu yksittäinen tekijä (Lancet 2019:393;1958−72).
Ihmisten ruokavalioon vaikuttaminen on tunnetusti vaikeaa, mutta edellä mainitut tulokset pakottavat miettimään, ovatko yhteiskunnan panostukset ravitsemusneuvontaan ja -politiikkaan roimasti alimitoitettuja. Pitäisikö hyvää ravitsemusta edistäviä toimia kohdentaa kuluttajatoimenpiteitä laajemmin?
On ymmärrettävä, että pienilläkin ravitsemuksen edistysaskelilla on kansanterveyteen ja terveydenhoitokustannuksiin tuntuva vaikutus, koska virheellisestä ruokavaliosta aiheutuva tautitaakka on niin valtava. Samalla minun on hygieenikkona pohdittava, onko nykymuotoinen hygieniavalvonta (jossa voitettavaa on enää kovin vähän) kustannustehokasta alkuunkaan?
Suomen elintarviketurvallisuuden taso on maailman huippua, ja siitä voimme kiittää eläinlääkärien ja terveystarkastajien sadan vuoden työpanosta sekä johdonmukaista elintarviketurvallisuuspolitikkaa.

Nykytason saavuttaminen ja ylläpitäminen on vaatinut ja vaatii valtavasti resursseja niin hallinnolta kuin elintarvikealan toimijoiltakin. RUORI-tutkimuksen mukaan kevyemmällä valvonnalla olisi todennäköisesti vain vähän haitallista vaikutusta kansanterveyteen. Toki ymmärrän sen ylpeyden ja vientiedun, mitä loistava elintarviketurvallisuutemme tarjoaa, mutta tuotammekohan jo ylilaatua. Sitäkin tulisi pohtia, tuottaisivatko elintarvikeyrityksemme jopa oma-aloitteisesti saman korkean hygieenisen laadun, vaikka valvontaa joissain kohtaa höllennettäisiin.
Toki viranomaisten on valvottava elintarviketurvallisuutta ja hygieniaa, senhän määräävät jo säädöksetkin. Mutta nyt on oivallinen hetki tarkastella, onko elintarvikevalvonnassa tilaa myös ravitsemustoimille?
Monet tähänastisista hyvää ravitsemusta edistävistä toimista ovat kohdistuneet vain kansalaisiin, vaikka ruuan tuotannossa, prosessoinnissa ja jakelukanavissa on monia kohtia, joissa voisimme edistää terveellisempiä valintoja. En väitä tietäväni, mitä tehokkaimmat toimet olisivat tai että terveystarkastajamme kaikilta osin omaisivat niiden suorittamiseen tarvittavan osaamisen, mutta eikö olisi hyödyllistä selvittää, miten tässä voisi mahdollisesti edetä?

Tarvitsemme ruokajärjestelmän, joka edistää myös ihmisten terveyttä ja sisältää terveellistä ravitsemusta edistäviä innovaatioita. Itse näen mielessäni Oiva-tarkastuskaavaan uusia rivejä, joilla patistettaisiin toimimaan asiakkaidensa hyvän ravitsemuksen edistämiseksi tarkastuskohteen luonteesta riippuen. Mahdollisuus julkistaa valvontatietoja ajaisi toimijoita parantamaan suoritustaan kuten hygieniavalvonnassakin. Edistämällä ravitsemusta edes yhden prosenttiyksikön oikeaan suuntaan pienennämme tautitaakkaa saman verran kuin saavuttamalla elintarvikehygieniassa lähinnä teoreettisen sadan prosentin parannuksen.
Toivon, että taitavat elintarviketurvallisuuden osaajamme tarttuisivat tähän mahdollisuuteen lisätä vaikuttavuuttaan kansanterveyden parantamisessa. Ravitsemusongelmat ovat vaikeita eivätkä juuri säätämällä tule kuntoon. Se ei saa silti tarkoittaa, että katsomme aitiopaikalta muualle.

Teksti: maa- ja metsätalousministeriön elintarviketurvallisuusjohtaja ja Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja Sebastian Hielm



Muovista on tullut mörkö

torstai 26. syyskuu 2019

TEKSTI: toimitusjohtaja Jaakko Kaminen, Woodly Oy

Ekologiset tuotepakkaukset tulevat markkinoille rytinällä seuraavan viiden vuoden aikana ja korvaavat fossiilista muovia monin tavoin. On toimittava ennen tätä, jos aikoo erottua edukseen kauppojen hyllyillä ja kasvattaa tuotteen kysyntää ja katetta.
Muovin korvaaminen ruokapakkauksissa ekologisemmalla materiaalilla on kuluttajabrändeille ainutkertainen viestinnällinen mahdollisuus, jolla luodaan myös taloudellista arvoa. Tähän mahdollisuuteen pitää tarttua ensimmäisten joukossa. Kun muovia korvaavat keksinnöt kehittyvät ja yleistyvät, ekologisemmista materiaaleista ruokapakkauksissa tulee lopulta vakiintunut käytäntö, jolla ei enää erotu joukosta.

Edessä on paljon työtä. Vaihtoehtoiset materiaalit on kehitettävä kaupalliseen valmiuteen, kehitystyötä ohjaavia laatustandardeja ja lainsäädäntöä määriteltävä tarkemmin, pakkausten kierrätysmenetelmiä kehitettävä, kuluttajakommunikointia parannettava, ja jaksettava kohdata muutosvastarintaa.
Myös elintarvikepakkauksen ekologisuuteen vaikuttavat asiat ja ominaisuudet pitää arvottaa suhteessa pakattavaan tuotteeseen. Ympäristövaikutusten pienentäminen muuttamalla tuotepakkausta tai luopumalla siitä kokonaan edellyttää kokonaisuuden ymmärtämistä ja hallintaa.
Nykyisessä muovikeskustelussa tätä ymmärrystä ei aina ole. Kun muovivastaisuudesta on tullut itsetarkoitus, on unohtunut, että muovia käytetään ruokapakkauksissa sen tarjoamien hyötyjen takia. Jos sama hyöty kyetään toteuttamaan vaihtoehtoisilla materiaaleilla ilman haitallisia ympäristövaikutuksia, muutos on perusteltu.
Ruokapakkauksen ympäristövaikutus verrattuna pakattuun ruokaan on kuitenkin varsin pieni, joten pakkauksen ensisijainen tehtävä on suojata tuotetta ja ehkäistä ruokahävikkiä. Itämeren hyiseen suolaveteen kuukaudessa maatuva kinkkupaketti ei ole kummoinenkaan ekoteko, jos tuotetta ei voi enää pakata siihen turvallisesti. Fossiilista muovia korvaavien pakkausmateriaalien kehittäminen elintarviketurvallisuuden tai säilyvyyden kustannuksella olisi hölmöläisen hommaa, jos ratkaistaan yksi ongelma luomalla uusia ja entistä suurempia tilalle.

Myös uusiutuvista materiaaleista valmistettujen pakkausten pitäisi kiertää. Ymmärrys uusiutuvien luonnonvarojen ekologisista hyödyistä ontuu usein. Kestävän kehityksen näkökulmasta asiat etenevät sitä parempaan suuntaan, mitä suurempi osuus ihmiskunnan tarpeista tyydytetään hyödyntämällä uusiutuvia luonnonvaroja. Ei pidä unohtaa, että viime vuonna ihmiskunta käytti 50 prosenttia enemmän luonnonvaroja, kuin maapallo kykenee yhden vuoden aikana tuottamaan.
Pakkausmateriaalia on vaikeaa pitää kovin ekologisena, jos sitä ei kyetä käytön jälkeen kierrättämään, vaan tilalle tarvitaan aina neitseellisiä luonnonvaroja seuraavaa käyttökertaa varten. Myös uusiutuvista raaka-aineista valmistetut materiaalit ja tuotteet olisi ensimmäisen käytön jälkeen kyettävä kierrättämään vielä monta kertaa.
Pakkausmateriaalien kohdalla puhutaan paljon myös maatuvuuden, eli biohajoavuuden merkityksestä. Kemiallisesti muovista poikkeavat uudet materiaalit, joita mikrobit kykenevät hajottamaan myös luonnossa, vähentävät materiaalien ikuista kertymistä ympäristöön. Pelkästään mereen päätyvän muovijätteen korvaaminen biohajoavalla jätteellä ei kuitenkaan ole varsinainen ratkaisu merten muoviongelmaan. Tärkeintä on estää pakkausjätteen päätyminen luontoon.

Puupohjaiset materiaalit sopivat fossiilisen muovin korvaajaksi, ja uusia puupohjaisia materiaaleja kehitetään parhaillaan. Jotta uusi pakkausmateriaali todella voi korvata fossiilisen muovin, sen on kyettävä vastamaan monenlaisiin haasteisiin ja täytettävä monenlaisia teknisiä vaatimuksia. Pakkausmateriaalia on myös kyettävä hyödyntämään globaalissa mittakaavassa, jotta sillä on todellista yhteiskunnallista ja ekologista merkitystä.
Puun käyttö ei kilpaile ruokaketjun kanssa, ja metsät toimivat kasvaessaan hiilinieluina. Lisäksi puulla on hyvät mekaaniset ominaisuudet. Parhaimmillaan uutta materiaalia voidaan valmistaa samoilla menetelmillä kuin fossiilista muovia, sen tuotanto on helposti skaalattavissa, ja sitä voidaan ottaa käyttöön pakkausteollisuudessa ilman uusia investointeja. Pakkausten toimittajia ei välttämättä tarvitse vaihtaa.