Pääkirjoitus

Työkulttuuriin panostaminen kannattaa

torstai 14. joulukuu 2017

Digitalisaatio, innovaatiot ja tuottavuus olivat FutureForumin teemoina lokakuussa Espoon Hanasaaressa. Yksi puhujista oli Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professori Bengt Holmström, ainoa suomalainen taloustieteen Nobel-palkinnon saaja. MIT:ssä vierailleet suomalaiset yritysjohtajat ihmettelivät, miksi Aalto-yliopistossa ei opeteta innovaatioita. Holmström oli käskenyt kysyjien tulla valittamaan, jos joku estää tekemästä sitä.
MIT ohjaa opiskelijoita oikeiden vastauksien sijaan etsimään oikeita kysymyksiä. Suomalaiset oppilaitokset voisivat oppia matkimalla MIT:n parhaita käytäntöjä. Samaan aikaan Google tuottaa enemmän tekoälytutkimusta kuin kaikki yliopistot yhteensä!
Ihmiset, joilla ei ole ajatuksia, tekevät jotain saadakseen rahaa. He ovat kauppamatkustajia, eivät intellektuelleja tai yrittäjiä. Puolet Fortune 500 -listan yrityksistä on syntynyt huonoina aikoina. Pitää löytää oikea puute, tiivisti Holmström puhuessaan rahan tavoitteista.

Jos resursseja on ylen määrin, keksijät ovat laiskoja. Suomella on mahdollisuuksia pärjätä, koska täältä puutuu rahaa. Alle kouluikäiset lapset oppivat imitoimalla, ja noin seitsemän vuoden iässä he oppivat päättelemään. Menestyjät oppivat soveltamaan keksintöjä omassa ympäristössään muita paremmin.
Koneiden ja työntekijöiden toimintaa mitataan jatkuvasti enemmän. Itsensä johtaminen ja tietoperustainen kokeilu- ja tuotantokulttuuri vaativat monilta osaamisen päivittämistä. Puhutaan itse ajavien autojen tulemisesta. Jos ne lyövät Amerikan markkinoilla läpi, USA:n bruttokansantuote laskee viisi prosenttia. Tavallisten autojen myynti laskee, ja onnettomuudet vähenevät. Tämä on yhteiskunnalle hyvä, mutta ei BKT:n kertavaikutuksena. Mittaammeko oikeita asioita?

IoT on tätä päivää. Lassila & Tikanojan digimentalisti Ville Simola kehittää ketteriä asiointitapoja tiiminsä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Ymmärrys omasta toiminnasta kasvaa mittaustulosten analyysissa. Mittari voi olla älykello, ruokahävikkivaaka, lämpötilalähetin tai ohjelmistojen seurantalaitteisto työkoneessa. Liiketoimintaan voi tehdä muutoksia, kun ymmärtää, mitä oikeasti kannattaa kehittää. Mistä tuotantohäiriöt oikeasti johtuvat, ja mihin työntekijöiden aika oikeasti menee?
Yrityksissä tarvitaan erikoisosaamista, ja siihen pitää investoida. Ne, jotka onnistuvat koko ajan kehityksessä, automatisoituvat ensimmäisenä, ja myös työtekijät kehittyvät etukenossa.

Suurin ero menestyjien ja ei-menestyjien välillä löytyy työkulttuurista. Yksilöitä tulee tuoda eri toiminnoista yhteen. Näin tiimiin saadaan ihmisiä, jotka osaavat eri asioita. Uusien tuotteiden kehittäminen onnistuu entistä nopeammin. Joka viikko pitää tehdä suunnitelmia ja tarkistaa, tekeekö oikeita asioita juuri nyt.
Suomessa on sekä elintarvike- että ITC-alan osaajia. Tätä erikoisosaamista kannattaa törmäyttää. Elintarviketeollisuudessa on pitkään keskitytty tuotteiden valmistamiseen, mutta alalla on potentiaalia myös tietointensiivisten palveluiden tuotteistamiseen globaalisti.

Laura Hyvärinen
päätoimittaja, ETM



Nro 6 / 2017: Työkulttuuriin panostaminen kannattaa

torstai 14. joulukuu 2017

Digitalisaatio, innovaatiot ja tuottavuus olivat FutureForumin teemoina lokakuussa Espoon Hanasaaressa. Yksi puhujista oli Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) professori Bengt Holmström, ainoa suomalainen taloustieteen Nobel-palkinnon saaja. MIT:ssä vierailleet suomalaiset yritysjohtajat ihmettelivät, miksi Aalto-yliopistossa ei opeteta innovaatioita. Holmström oli käskenyt kysyjien tulla valittamaan, jos joku estää tekemästä sitä.

MIT ohjaa opiskelijoita oikeiden vastauksien sijaan etsimään oikeita kysymyksiä. Suomalaiset oppilaitokset voisivat oppia matkimalla MIT:n parhaita käytäntöjä. Samaan aikaan Google tuottaa enemmän tekoälytutkimusta kuin kaikki yliopistot yhteensä!

Ihmiset, joilla ei ole ajatuksia, tekevät jotain saadakseen rahaa. He ovat kauppamatkustajia, eivät intellektuelleja tai yrittäjiä. Puolet Fortune 500 -listan yrityksistä on syntynyt huonoina aikoina. Pitää löytää oikea puute, tiivisti Holmström puhuessaan rahan tavoitteista.

Jos resursseja on ylen määrin, keksijät ovat laiskoja. Suomella on mahdollisuuksia pärjätä, koska täältä puutuu rahaa. Alle kouluikäiset lapset oppivat imitoimalla, ja noin seitsemän vuoden iässä he oppivat päättelemään. Menestyjät oppivat soveltamaan keksintöjä omassa ympäristössään muita paremmin.

Koneiden ja työntekijöiden toimintaa mitataan jatkuvasti enemmän. Itsensä johtaminen ja tietoperustainen kokeilu- ja tuotantokulttuuri vaativat monilta osaamisen päivittämistä. Puhutaan itse ajavien autojen tulemisesta. Jos ne lyövät Amerikan markkinoilla läpi, USA:n bruttokansantuote laskee viisi prosenttia. Tavallisten autojen myynti laskee, ja onnettomuudet vähenevät. Tämä on yhteiskunnalle hyvä, mutta ei BKT:n kertavaikutuksena. Mittaammeko oikeita asioita?

IoT on tätä päivää. Lassila & Tikanojan digimentalisti Ville Simola kehittää ketteriä asiointitapoja tiiminsä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa. Ymmärrys omasta toiminnasta kasvaa mittaustulosten analyysissa. Mittari voi olla älykello, ruokahävikkivaaka, lämpötilalähetin tai ohjelmistojen seurantalaitteisto työkoneessa. Liiketoimintaan voi tehdä muutoksia, kun ymmärtää, mitä oikeasti kannattaa kehittää. Mistä tuotantohäiriöt oikeasti johtuvat, ja mihin työntekijöiden aika oikeasti menee?

Yrityksissä tarvitaan erikoisosaamista, ja siihen pitää investoida. Ne, jotka onnistuvat koko ajan kehityksessä, automatisoituvat ensimmäisenä, ja myös työtekijät kehittyvät etukenossa.

Suurin ero menestyjien ja ei-menestyjien välillä löytyy työkulttuurista. Yksilöitä tulee tuoda eri toiminnoista yhteen. Näin tiimiin saadaan ihmisiä, jotka osaavat eri asioita. Uusien tuotteiden kehittäminen onnistuu entistä nopeammin. Joka viikko pitää tehdä suunnitelmia ja tarkistaa, tekeekö oikeita asioita juuri nyt.

Suomessa on sekä elintarvike- että ITC-alan osaajia. Tätä erikoisosaamista kannattaa törmäyttää. Elintarviketeollisuudessa on pitkään keskitytty tuotteiden valmistamiseen, mutta alalla on potentiaalia myös tietointensiivisten palveluiden tuotteistamiseen globaalisti.

Laura Hyvärinen
päätoimittaja, ETM



Nro 5 / 2017: Ruuanpuute aiheuttaa ihmismassojen liikehdintää

torstai 26. lokakuu 2017

Unicefin ja Maailman terveysjärjestö WHO:n syyskuussa julkaiseman The State of Food Security and Nutrition in the World -raportin mukaan 815 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä, eli joka yhdeksäs ihminen. Aliravittujen määrä on ollut pitkään laskussa, mutta tämä hyvä kehitys näyttää hiipuneen.

Sanotaan, että täysimetys on paras alku elämälle. Se on tärkein yksittäinen tekijä, joka tukee lapsen hengissä pysymistä. Viimeisen vuosikymmenen aikana kuusi kuukautta täysimetettyjen vauvojen määrä on maailmanlaajuisesti kasvanut 36:sta 43 prosenttiin.

Joka viides lapsi kärsii fyysisestä ja psyykkisestä alikehittymisestä (stunting), kahdeksan prosenttia kuihtumisesta (wasting) ja kuusi prosenttia ylipainosta. Kriisit ja ilmastonmuutos säämullistuksineen runtelevat lasten ja aikuisten kehoa ja mieltä, koulut ja työt loppuvat, sairaudet iskevät. Siirtolaisuus on monelle ainoa vaihtoehto.

Ruokaa menee sekä kolmansissa maissa että länsimaissa hävettävän paljon hukkaan. Kiertotaloustutkimuksen avulla voidaan ratkoa ekologista velkaamme. Esimerkiksi sivuvirroista voidaan eristää tärkeitä jakeita lääkkeiksi, ihmisten ja eläinten ruuaksi, lannoitteiksi, energiaksi ja moniksi muiksi tuotteiksi. Toisen sivuvirrasta tulee toisen pääraaka-aine. Vastuulliselle pohjalle rakennettu liiketoiminta luo hyvinvointia.

Sijoittajat katsovat, mihin rahansa laittavat. Vastuulliset päätökset edistävät yhteistä hyvää. Sijoitukset vastuullisiin yrityksiin ovat pieniriskisempiä, ja niissä on pitkällä aikavälillä paremmat tuotto-odotukset. Biotalous on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista. Kiertotaloudessa nähdään olevan miljardien lisäpotentiaali Suomen kansantaloudelle.

Hiilidioksidista on jo onnistuttu sähköllä tuottamaan yksisoluproteiinia. Niistä voidaan kehittää proteiinia ihmisille, vaikka nälänhätäalueille. Paremmissa kotioloissa voidaan kasvattaa esimerkiksi kasviperäisiä, mesimarjan makuisia solulinjoja reaktoripöntöissä.

Uusien liiketoimintojen pohjaksi tarvitaan varoja ja halua tutkia ja kehittää raaka-aineita, prosesseja, teknologioita ja toimintamalleja. Potentiaali tuntuu äärettömältä, sillä vasta seitsemän prosenttia teollisuudessa käytetyistä materiaalivirroista palaa uusiokäyttöön globaalilla tasolla.

Ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen kirjoittaa, että vahva kestävyys perustuu ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen pääomaan, ja ne tulee laittaa tähän tärkeysjärjestykseen ihmislajin säilyttämiseksi.

Tarvitsemme vastuulliseen elämään oikeaa asennetta. Siihen voi jokainen vaikuttaa omilla valinnoillaan: se on meidän tehtävämme.

Tämän numeron välissä on Elintarviketieteiden Seura ry:n 70-vuotisjuhlaliite. Varsinaista juhlaa vietämme 2.11. Espoossa. Juhlaseminaarissa kuulemme puheenvuoroja muuttuvasta toimintaympäristöstä, ruokaketjun huoltovarmuudesta, tulevaisuuden ruuasta, tämän päivän elintarviketehtaasta ja suoliston vaikutuksesta terveyteen.

Laura Hyvärinen
päätoimittaja, ETM



Nro 4 / 2017: Toimivat koneet ja laitteet tuotannon perustana

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Kiitän luottamuksesta, jota Elintarviketieteiden Seuran hallitus osoitti valitessaan minut Kehittyvä Elintarvike -lehden päätoimittajaksi.

Eläköitynyt päätoimittaja Raija Ahvenainen-Rantala kirjoitti jäähyväiskirjeessään: ”Toivon, että lehti valaa jatkossakin tervettä uskoa ja luottamusta suomalaisten elintarvikkeitten vahvuuksiin ja antaa eväitä ja näkemyksiä kehittää edelleen kotimaista elintarvikealaa kansainvälistyvillä markkinoilla.” En voisi olla enempää samaa mieltä.

Uusi toimi toki jännittää, mutta jännittävä on myös Suomen elintarviketeollisuuden, -tutkimuksen ja -kaupan tämänhetkinen tilanne. Olin juuri vuoden tutkijana Yhdysvalloissa. Lähtiessäni taantuma tuntui raskaana, mutta nyt kotimaassa näyttää jo toiveikkaammalta.

Uskoa tulevaisuuteen valoi myös Agronomiliiton 120-vuotisseminaari Suomi kasvaa ruoasta 28.4.2017 Finlandia-talolla. Seminaarissa esiteltiin Valtioneuvoston tammikuussa julkaisema raportti Suomalaisen elintarvikeketjun menestyksen avaintekijät. Kilpailukykyyn vaikuttavat lyhyellä aikavälillä kustannukset ja pidemmällä aikavälillä kasvu, joihin molempiin tarvitaan oikeanlaisia resursseja. Supistusten ja säästämisen tie on kuljettu loppuun.

Kilpailukyvyn avaintekijöinä mainitaan osaaminen, jalostusasteen nosto, laadukkaat tuotteet ja viennin kasvattaminen. Lähtökohdat viennille ovat hyvät: löytyy sekä osaamista että laatua. Julkaisussa tähdennetään myös, ettei suomalaisuus itsessään ole vientivaltti, vaan siitä tulisi löytää ne termit ja käsitteet, joilla sitä voidaan parhaiten kuvata kulloisessakin kulttuurissa.

Yllätyksekseni aistinvarainen näkökulma puuttuu raportista lähes kokonaan. Seminaarissakin maku mainittiin vain ohimennen. Ikään kuin ei olisi merkitystä esimerkiksi sillä, miltä vientituotteet maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat, tai miellyttävätkö niiden aistittavat ominaisuudet kohdemarkkinoiden asiakkaita.

Liian helposti saatetaan ajatella, että tuotteet ovat ”hyviä” ja ”miellyttäviä” ilman sen kummempia tutkimusponnisteluja. Ilman tutkimusta emme kuitenkaan tiedä, onko asianlaita näin.

Alan ammattilaisten yksimielinen käsitys on, että tuotteen aistinvaraisiin ominaisuuksiin on kiinnitettävä huomiota, muuten voidaan mennä pahasti metsään. Tässäkin lehdessä usea kirjoittaja viittaa tuotteen maun tai muiden aistittavien ominaisuuksien merkitykseen.

Ruuan aistittava laatu ja maittavuus olisi tärkeää saada laajasti myös ruokapalvelujen kilpailutuskriteeriksi. Pahimmillaan ruoka jää syömättä, ja kaikki sen hyväksi tehty työ menee hukkaan, eikä asiakas saa hyväkseen sen tarjoamia ravintoaineita tai nautintoja. Ruuan (aikaisemmalla kerralla) koettu maku taas on tärkeä motiivi myöhemmille valintakerroille.

*Laila Seppä
päätoimittaja, ETT, DI*



Nro 3 / 2017: Aistinvaraista laatua ei saa unohtaa tuotekehityksessä

perjantai 09. kesäkuu 2017

Kiitän luottamuksesta, jota Elintarviketieteiden Seuran hallitus osoitti valitessaan minut Kehittyvä Elintarvike -lehden päätoimittajaksi.

Eläköitynyt päätoimittaja Raija Ahvenainen-Rantala kirjoitti jäähyväiskirjeessään: ”Toivon, että lehti valaa jatkossakin tervettä uskoa ja luottamusta suomalaisten elintarvikkeitten vahvuuksiin ja antaa eväitä ja näkemyksiä kehittää edelleen kotimaista elintarvikealaa kansainvälistyvillä markkinoilla.” En voisi olla enempää samaa mieltä.

Uusi toimi toki jännittää, mutta jännittävä on myös Suomen elintarviketeollisuuden, -tutkimuksen ja -kaupan tämänhetkinen tilanne. Olin juuri vuoden tutkijana Yhdysvalloissa. Lähtiessäni taantuma tuntui raskaana, mutta nyt kotimaassa näyttää jo toiveikkaammalta.

Uskoa tulevaisuuteen valoi myös Agronomiliiton 120-vuotisseminaari Suomi kasvaa ruoasta 28.4.2017 Finlandia-talolla. Seminaarissa esiteltiin Valtioneuvoston tammikuussa julkaisema raportti Suomalaisen elintarvikeketjun menestyksen avaintekijät. Kilpailukykyyn vaikuttavat lyhyellä aikavälillä kustannukset ja pidemmällä aikavälillä kasvu, joihin molempiin tarvitaan oikeanlaisia resursseja. Supistusten ja säästämisen tie on kuljettu loppuun.

Kilpailukyvyn avaintekijöinä mainitaan osaaminen, jalostusasteen nosto, laadukkaat tuotteet ja viennin kasvattaminen. Lähtökohdat viennille ovat hyvät: löytyy sekä osaamista että laatua. Julkaisussa tähdennetään myös, ettei suomalaisuus itsessään ole vientivaltti, vaan siitä tulisi löytää ne termit ja käsitteet, joilla sitä voidaan parhaiten kuvata kulloisessakin kulttuurissa.

Yllätyksekseni aistinvarainen näkökulma puuttuu raportista lähes kokonaan. Seminaarissakin maku mainittiin vain ohimennen. Ikään kuin ei olisi merkitystä esimerkiksi sillä, miltä vientituotteet maistuvat, tuoksuvat ja tuntuvat, tai miellyttävätkö niiden aistittavat ominaisuudet kohdemarkkinoiden asiakkaita.

Liian helposti saatetaan ajatella, että tuotteet ovat ”hyviä” ja ”miellyttäviä” ilman sen kummempia tutkimusponnisteluja. Ilman tutkimusta emme kuitenkaan tiedä, onko asianlaita näin.

Alan ammattilaisten yksimielinen käsitys on, että tuotteen aistinvaraisiin ominaisuuksiin on kiinnitettävä huomiota, muuten voidaan mennä pahasti metsään. Tässäkin lehdessä usea kirjoittaja viittaa tuotteen maun tai muiden aistittavien ominaisuuksien merkitykseen.

Ruuan aistittava laatu ja maittavuus olisi tärkeää saada laajasti myös ruokapalvelujen kilpailutuskriteeriksi. Pahimmillaan ruoka jää syömättä, ja kaikki sen hyväksi tehty työ menee hukkaan, eikä asiakas saa hyväkseen sen tarjoamia ravintoaineita tai nautintoja. Ruuan (aikaisemmalla kerralla) koettu maku taas on tärkeä motiivi myöhemmille valintakerroille.

*Laila Seppä
päätoimittaja, ETT, DI*



Nro 2 / 2017: Vastuullisesti ja kestävästi eteenpäin

torstai 27. huhtikuu 2017

Kotimaista vai ulkomaista, luomua vai tavanomaisesti tuotettua, teollisesti vai kotona valmistettua, lisäaineettomia vai lisäaineilla, sokeria vai makeutusaineita, kasvi- vai lihaproteiinia, siipikarjaa, possua vai nautaa, soijaa vai härkäpapua, muovia vai kartonkia, pakkauksia vai omat astiat… Tätä keskustelua käydään jatkuvasti, välillä kiihkeäänkin sävyyn.

Arvelen sen jatkuvan hamaan maailman tappiin asti. Hyvä niin. Vastakkainasettelut auttavat miettimään asioita uudesta näkökulmasta.

Uskon kuitenkin, että kaikkia edellä listaamiani tarvitaan tasapainoisen ruokavalion varmistamiseksi kaikissa olosuhteissa eri kuluttajaryhmille, mielihyvää unohtamatta. Monella eri tavalla tuotetuille ruuille on tilausta, kunhan ne ovat turvallisia, kestävän kehityksen mukaisia ja vastuullisia periaatteella ”en tarjoa toisille, jos en söisi itsekään”.

Viimeaikaiset skandaalit, uusimpana pilaantuneen lihan tuonti Brasiliasta Eurooppaan, herätti taas pohtimaan, mikä on tärkeintä. Suurin ongelma lienee, että maailma on täynnä huijauksia, petoksia ja aidan alituksia, eikä niinkään kyky valita oikein listaamistani asioista.

Siksi tarvitaan omavalvontaa, riippumatonta viranomaisvalvontaa ja erilaisia hälytysjärjestelmiä, viime kädessä valveutuneita kuluttajia. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi tiedotteessaan 20.3.2017, että ”Osa yrityksistä on lopettanut lihantuonnin Brasiliasta jo aiemmin tuotteissa havaitsemiensa laatuongelmien vuoksi tai kuluttajapalautteen pohjalta.” Kuluttajapalautetta kannattaa siis aina antaa, jos huomaa jotain epäilyttävää!

Kuluttajilla on jatkossa entistäkin suurempi merkitys sille, mitä markkinoille kannattaa tuoda. Kuluttajan valintojen helpottamiseksi WWF on julkaissut useita keskusteluakin herättäneitä oppaita. Kalaopas julkaistiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2006. Oppaan suosio ja käyttö – ja sitä myötä sen vaikuttavuus – ovat kasvaneet tasaisesti. Jo kolmannes suomalaisista sanoo käyttävänsä opasta.

Ruokaopas ilmestyi 2013 ja helmikuussa tänä vuonna Lihaopas. Se julistaa ”vähemmän ja parempaa”.

Näissä oppaissa on osviittaa myös koko elintarvikeketjulle, kuten myös YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteissa.

*Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT*



Nro 1 / 2017: Kaksi tärkeää raporttia turvallisuuden hallinnasta

tiistai 28. helmikuu 2017

Tämän lehden teemoja ovat analytiikka, hygienia ja tuoteturvallisuus. Tarjolla on monipuolinen setti asiantuntijakirjoituksia ja syvältä luotaavia haastatteluja.

Suomessa tehdään hyvää turvallisuustyötä. Riskejä ennakoidaan sekä tuotantoa, raaka-aineita ja tuotteita valvotaan yhä tarkemmilla, jopa DNA-tasolle menevillä analyyseilla.

Turvallisuusteemasta on äskettäin ilmestynyt kaksi tutustumisen arvoista raporttia. Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Manuel González et al. julkaisivat syksyllä Eviran tutkimuksia 2/2016 Kampylobakteeririskit elintarvikeketjussa ja ympäristössä, jossa kehitettiin myös tilastollinen malli. Sen avulla arvioitiin kampylobakteerien esiintyvyys ja määrä kuluttajille päätyvässä vähittäiskaupan siipikarjan-, sian- ja naudanlihassa.

Kampylobakteerit ovat raportin mukaan EU-maiden yleisimpiä suolistotulehduksia aiheuttavia bakteereita. Raportoitujen tapausten määrä on Suomessa vuosittain 4 000–5 000 tapausta, joista kuitenkin merkittävä osa on todennäköisesti peräisin ulkomaanmatkoilta.

Vähittäismyyntinäytteiden perusteella arvioitu kampylobakteerien keskimääräinen esiintyvyys vuositasolla oli suomalaisessa broilerinlihassa 5,5–11,7 prosenttia (95 % CI) ja kalkkunanlihassa 1,8–5,9 prosenttia (95 % CI). Kotimaisista sian- ja naudanliha-näytteistä ei todettu kampylobakteereita. Niissä esiintyvyyden arvioitiin olevan 0,0–1,2 prosenttia (95 % CI).

Tutkijat toteavat, että arvion perusteella erityisesti broilerinliha voi Suomessa aiheuttaa vuosittain tuhansien ihmisten sairastumisen. Tapausmäärän arvioon vaikuttaa kuitenkin useita epävarmuustekijöitä, kuten ristikontaminaation suuruus, annoskoko ja kulutusmäärä. Kokonaiskuvan saamiseksi myös muut kampylobakteerilähteet tulisi tunnistaa ja arvioida niiden vaikutus tartuntojen määrään.

Kansainvälisen elintarvikekaupan ja elintarviketurvallisuuden vuorovaikutussuhteet ovat aiheena joulukuun lopulla ilmestyneessä PTT:n työpaperissa 181, kirjoittajina Pellervon Taloustutkimus PTT:n tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori ja maatalousekonomisti Tapani Yrjölä. He tarkastelevat kansainvälisen elintarvikekaupan kasvua ja markkinoiden avautumista sekä niihin liittyviä erilaisia elintarviketurvallisuusriskejä. Riskejä käytetään myös perusteina omien markkinoiden suojaamiseen sekä kauppaneuvotteluissa että käytännön kauppapolitiikassa.

Siksi kirjoittajien mukaan yhteismitalliset ja luotettavat määräykset ovat koko ajan tärkeämpiä. Arovuori ja Yrjölä ovat luoneet analyyttisen kehikon, jota voidaan hyödyntää elintarviketurvallisuusuhkien tunnistamisessa ja niihin varautumisessa.

Kummatkin raportit löytyvät asianomaisten tutkimuslaitosten kotisivuilta.

Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT