Nimityksiä

Nimityksiä lokakuu

perjantai 27. lokakuu 2017

ETM Niko Nurminen on nimitetty Vesantti Oy:n konemyynnin myyntijohtajaksi 1.9.2017 alkaen.
• FT Mika Kaimainen on aloittanut erikoistutkijana DelSiTech Oy:ssä 9.10.2017.
• Snellman-konsernin hallitus on nimittänyt Roland Snellmanin Snellmanin Lihanjalostus Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2017 alkaen.
Jukka Leskinen on nimitetty Pernod Ricard Finlandin myyntijohtajaksi 2.10.2017 alkaen.
• Kaslink Oy:n hallitukseen valittiin keväällä uusina jäseninä kansainvälisen liiketoiminnan konkari Harri Koponen ja HK Scanin Suomen liiketoiminnasta vastaava Jyrki Karlsson. 1.10.2017 perheyhtiön perustaja Raino Kukkonen siirtyi Kaslinkin hallituksen varapuheenjohtajaksi, kun Harri Koposesta tuli uusi puheenjohtaja.
• Arla Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Kai Gyllström 1.1.2018 alkaen nykyisen toimitusjohtajan Reijo Kiskolan siirtyessä eläkkeelle.
Henri Tahvanainen on nimitetty Sinebrychoffin uudeksi päivittäistavarakaupasta vastaavaksi kanavajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2018 alkaen.
KTM Pertti Tammivuori on nimitetty Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy:n operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.9.2017 alkaen.
Mikko Puumalainen on nimitetty Atria Suomi Oy:ssä lihavalmisteliiketoiminnan tuotantopäälliköksi 2.10.2017 alkaen.
Tomi Nevala on nimitetty Atria Suomen Food Servise -organisaatioon kehityspäälliköksi.
KTM Pekka Tola on nimitetty Valion Ruotsin tytäryhtiön, Valio Sverigen, toimitusjohtajaksi 22.8.2017 alkaen ja ETM Kari Finska Valion Venäjän maayhtiön toimitusjohtajaksi 1.1.2018 alkaen.
• Tradenomi Mindi Nurmisto on nimitetty myynti- ja markkinointiassistentiksi 1.10.2017 lähtien Bonne Juomat Oy;ssä.
• DI, MBA Janne Koistinen on nimitetty Busch Vakuumteknik Oy:n toimitusjohtajaksi.
• Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu 1.1.2018 alkaen Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.
HYY Yhtymän liiketoimintajohtajaksi on nimitetty Marika Risku. Hän vastaa yhtymän majoitus- ja ravintola-alan toiminnoista.
• Professori Anna Valros Helsingin yliopistosta on valittu EU:n komission eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaryhmän (EU Platform on Animal Welfare) jäseneksi.
• Syyskuussa nimitetyn valtion ravitsemusneuvottelukunnan (VRN) puheenjohtajana toimii elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeriöstä (MMM) ja varapuheenjohtajana tutkimusprofessori Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). VRN:n kokoonpanossa 4.10.2017–3.10.2020 ovat heidän lisäkseen elintarvikeylitarkastaja Minna Huttunen (MMM), neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio (STM), ylitarkastaja Marjo Misikangas (Evira), erikoistutkija Johanna Suomi (Evira), tutkimuspäällikkö Satu Männistö (THL), opetusneuvos Marjaana Manninen (Opetushallitus), johtava asiantuntija Jaana Laitinen (Työterveyslaitos), professori Mikael Fogelholm (Helsingin yliopisto), professori Ursula Schwab (Itä-Suomen yliopisto), professori Piia Jallinoja (Tampereen yliopisto), professori Satu Lahti (Turun yliopisto), johtava tutkija Anne Pihlanto (Luke), terveysjohtaja Marjaana Lahti-Koski (Suomen Sydänliitto) ja ruokapalvelujohtaja Elina Särmälä (Ammattikeittiöosaajat ry). VRN:n pääsihteerinä toimii MMM, laillistettu ravitsemusterapeutti Arja Lyytikäinen (Evira).
• Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimun uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu oikeustieteen kandidaatti Mikko Salo.
• Tekniikka- ja teknologiakonsulttiyritys ALTEN Finlandin uutena toimitusjohtajana on aloittanut Juha Sillanpää, ja varatoimitusjohtajaksi on nimitetty Jari Koski.
• Kuljetusinsinööri, MBA Jukka Ylitalo on nimitetty Liuttu Logistikka Oy:n toimitusjohtajaksi 4.9.2017 alkaen.