Tunnustuksia

Tunnustuksia marras-joulukuu 2016

keskiviikko 14. joulukuu 2016

recensioni sulle opzioni binarie Anu Hopialle Tiedekirjapalkinto

ranking broker opciones binarias Suomen tietokirjailijat ry:n Tietokirjapalkinnon on saanut muun muassa elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia. 8 000 euron palkinto myönnetään laajasta ja ansiokkaasta tietoteostuotannosta. Hopia on tutkimustyönsä ohessa kirjoittanut ja luennoinut ruuanlaiton kemiasta 1990-luvun puolivälistä lähtien. Hän on julkaissut sekä tieteellistä että yleistajuista tuotantoa.
***********************************
Topi Salmi -palkinto Marja-Liisa Hänniselle

iqtoption Bakteriologian tutkija ja opettaja, eläinlääketieteen tohtori, Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan ympäristöhygienian professori, emerita Marja-Liisa Hänninen on saanut Eläinlääkäriliiton Topi Salmi -tiedepalkinnon. Hännisen tieteellinen tutkimustyö on keskittynyt zoonoottisten bakteereiden epidemiologiaan, genetiikkaan ja diagnostiikkaan. Hän on myös käsitellyt laajasti mikrobien lääkeaineresistenssiä, mikä on maailmanlaajuisesti merkittävä ongelma.
***********************
Mattila ja Hellström Web of Science Highly Cited Researcher -listalle

etoro binary options charts Johtava tutkija Pirjo Mattila ja tutkija Jarkko Hellström LIIMAn Elintarvikeketjun tuoteratkaisut tiimin marja- ja polyfenolitutkimusryhmästä ovat mukana marraskuussa 2016 julkaistulla Web of Science Highly Cited Researcher -listalla. Koko listalla on vain 16 suomalaista, ja Mattila ja Hellström ovat listalla ainoat suomalaiset Agricultural Scinences -tutkimusalueelta.
******************
Marianne Heikkilä on Selkeä puhuja

borsa opzioni bjnarie Kuuloliitto on valinnut vuoden 2016 Selkeäksi puhujaksi Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilän. Hänen ääntämyksensä on selkeää, ja hän ottaa puheessaan yleisönsä huomioon. Kuuloliitto haluaa Selkeän puhujan valinnalla korostaa hyvän puheviestinnän tärkeyttä. Suomessa on noin 750 000 henkilöä, joilla on jonkinasteinen kuulonalenema.
**********************
Vuoden keliakiatutkija Kaisa Hervonen

binäre optionen martingale Keliakialiitto on valinnut Vuoden keliakiatutkijaksi LT, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Kaisa Hervosen. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2004 ihokeliakian liitännäissairauksista ja taudin esiintymisestä perheissä. Myöhemmin hän valmistui ihotautien ja allergologian erikoislääkäriksi ja on työskennellyt siitä lähtien Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hervonen vastaa työssään erityisesti rakkulatautien, kuten ihokeliakian hoidosta.
**************************
Vuoden 2016 gluteeniton tuote Porokylän Leipomon riisipiirakka

24option com è affidabile Vuoden 2016 gluteenittomaksi tuotteeksi on valittu Porokylän Leipomon riisipiirakka, joka muistuttaa tavanomaista riisipiirakka ja maistuu kaikille. Maussa on rukiin tuntua kuoritaikinan monipuolisen jauhoseoksen ansiosta. Porokylän Leipomon gluteenittomat tuotteet leivotaan Lieksassa. 25 leipuria leipoo gluteenitonta seitsemänä päivänä viikossa.
********************************
Vuoden 2016 gluteeniton yritys Virtasalmen Viljatuote

posiciones en opciones financieras Vuoden 2016 gluteenittomaksi yritykseksi on valittu Virtasalmen Viljatuote. Perheyritys on toiminut alalla jo 20 vuotta. Tuotevalikoimassa on 32 myllytuotetta, jotka eivät sisällä vehnätärkkelystä, säilöntä- tai lisäaineita. Viime aikoina yritys on panostanut etenkin valmiisiin jauhoseoksiin. Tuotevalikoimaa kehittäessään yritys huomioi myös tuotteiden terveellisyyden. Esimerkkejä siitä ovat muun muassa tattarilese, gluteeniton mustikkamysli ja nokkoslettujauhoseos.
*********************
Pekka Mäki-Reinikalle elämäntyötunnustus

köpa Viagra sverige Keskuskauppakamarin kultaisen elämäntyömerkin on saanut neljä Päijät-Hämeessä toimivaa elinkeinoelämän vaikuttajaa tunnustuksena ansiokkaasta työstä Suomen elinkeinoelämän hyväksi. Yksi heistä on toimitusjohtaja Pekka Mäki-Reinikka (Oy Karl Fazer Ab, Fazer Mylly Suomi). Keskuskauppakamarin myöntämä kultainen elämäntyömerkki on merkittävä kunnianosoitus pitkästä työurasta.

http://istore-buy.com/bestsellers/tastylia.html read this article ****************
Roimalle kansainvälistä tunnustusta

http://markmymusic.com/?u=%D8%B7%D8%B1%D9%82-%D8%B3%D8%B1%D9%8A%D8%B9%D8%A9-%D9%84%D8%B1%D8%A8%D8%AD-%D8%A7%D9%84%D9%85%D8%A7%D9%84-%D8%B9%D9%84%D9%89-%D8%A7%D9%84%D8%A5%D9%86%D8%AA%D8%B1%D9%86%D8%AA&80e=7f طرق سريعة لربح المال على الإنترنت Mediatalo Red Herring on valinnut vuoden 2016 lupaavimmat teknologiayritykset maailmassa. Tänä vuonna voittajien joukkoon ylsi Suomesta Roima Intelligence. Top 100 Global -listalle valittuja yrityksiä tarkasteltiin useiden kriteerien perusteella, kuten teknologinen innovatiivisuus, kasvuvauhti, johdon ja henkilöstön kyvykkyys sekä kansainvälistymispotentiaali. Kilpailun ratkaisi ennalta valittujen kriteerien lisäksi paikan päällä tilaisuudessa pidetty yritysesittely.
*************************
Seppo Lohtaja palkittiin luomun edelläkävijänä

come guadagnare in borsa con internet c0n opzini binarie Luomutuotantoa kehitetään jatkuvasti yhä ekologisemmaksi ja eettisemmäksi tuotantotavaksi. Suomessa tuotantotapa alkoi saada merkittävämmin huomiota 1980-luvulla, ja silloin näkyvänä keulahahmona toimi varsinaissuomalainen Seppo Lohtaja. Luomuliitto palkitsi Lohtajan luomun eteen tehdystä työstä Luomupäivien gaalassa 16.11. Lounais-Suomen luomuyhdistys palkitsi samalla uraa uurtaneen puutarhatuottaja Terhi Linjoksen.
********************
Vuoden Luomuyritys 2016 on Suomisen Maito Oy

Viagra 130 mg Luomuliitto on palkinnut Vuoden Luomuyrityksenä Jymy-jäätelöistä tunnetuksi tulleen Suomisen Maito Oy:n. Sen perustajat ja osakkaat ovat Olli ja Samuli Suominen sekä Erkki Mikola, Jyrki Sukula ja Horst Neumann. Jymy-jäätelö on saanut mm. Vuoden Luomutuote -kunniamaininnan 2015 ja palkittu Pohjoismaiden parhaana luomuelintarvikkeena Malmössä kansainvälisillä luomumessuilla 2015. Jäätelöiden luomumaito hankitaan Jaakko ja Pirkko Suomisen 120 lypsylehmän luomutilalta.
************************
Teemu Asikainen vuoden barista

tricks bei binären optionen Teemu Asikainen Hämeenlinnan Coffee House -kahvilasta valittiin 8.11.2016 vuoden parhaaksi baristaksi Master Barista -kilpailussa Helsingissä. Coffee House -ketjun vuosittain järjestämään kilpailuun osallistui seitsemän kahvila-alan ammattilaista eri puolilta Suomea.
********************
Vuoden keittiöteko -palkinto Sodankylän kunnan ruokapalveluille

köpa Viagra tips Fredmanin perustama Vuoden Keittiöteko -palkinto 2016 on annettu Sodankylän kunnan ruokapalveluille. Sodankylässä on pitkäjännitteisesti kasvatettu lähiruuan osuutta kunnan ruokapalveluissa ja edistetty paikallisten ruuantuottajien pääsyä mukaan kunnan ruokahankintoihin. Raadin äänestyksessä toiseksi sijoittui hävikkiruokaravintola Loopille. Jaetulle kolmannelle sijalle sijoittuneet Keudan ammattiopiston Nurmijärven yksikön opiskelijaravintola Perttula ja Bistro Cumuluksen lastenlista saivat Vuoden Keittiöteko -kunniakirjat.
**********************
K-Ruoka Awards palkitsi Suomen parhaat

bdswiss kom K-Ruoka Awards palkitsi 5.11. ruokamaailman parhaat uutuudet, kiinnostavimmat ihmiset ja puhuttavimmat ilmiöt seitsemässä kategoriassa. Voittajat selvisivät yleisöäänestyksessä, jossa annettiin lähes 232 000 ääntä.
Kilpailun voittajat ja palkintokategoriat: Vuoden uutustuote Fazer juuresleivät, Vuoden lähituottaja Pesolan pihviliha, Vuoden ruokailmiö Nyhtökaura, Vuoden K-Ruoka yhteistyöblogi Pala Kakkua, kauppias Mari Koenkytö, Vuoden paikallinen ruokavaikuttaja Teppo Ylä-Hemmilä, Viipurilainen Kotileipomo, Vuoden Pirkka Pirkka-tuotesarjan joulufilmin Majakanvartija -roolihahmo ja Vuoden K-ruokakauppa K-supermarket Jakomäki.
***********************
Fleksopainatuksen A-ryhmä jälleen palkintosijoille Lontoossa

broker binario affidabile italiano Westpak, PA-HU ja Marvaco ovat taas Lontoossa pidetyssä FlexoTech Awards 2016 –pakkauspainatuskilpailussa. Pohjoismaisista fleksoalan toimijoista oli mukana kaksi suomalaista pakkauspainoalan osaajaa kahdessa eri kategoriassa: Mid Web -sarjassa Westpakin painama joustopakkaus oli työ, joka oli siirretty syväpainosta fleksoon ja Best Use of Flexo Within a Single Forme -sarjassa oli Pa-Hun kartonkilavanauha, joka oli siirretty offsetista fleksoon.
Teemana tänä vuonna oli kustannustehokkuus, johon yhdistettynä äärimmäisen korkea painolaatu karsi alkumetreillä monia haastajia pois kilpailusta.
Westpakin ja Pa-Hu:n työt olivat uusinta Expanded Gamut -fleksopainoteknologiaa, jotka nämä kaksi painotaloa ovat ottaneet tuotantokäyttöön ensimmäisten joukossa Suomessa. Marvaco on yhdessä näiden painotalojen ja painoväritoimittajien kanssa kehittänyt Full HD EGP (Expanded Gamut) teknologiaa, jossa painotyöt toteutetaan laajennetulla väriavaruudella ja täysteräväpiirtotekniikalla.

**********************
Ruokakulttuuripalkinnot Hurstin vähävaraisten jouluaterialle, Kotipellon puutarhalle ja Pienpanimoliitolle

Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon ovat saaneet Hurstin perheen luoma vähävaraisten jouluateria, Kotipellon puutarha sekä Pienpanimoliitto. ELO-säätiön vuosittain jakaman palkinnon tavoitteena on osoittaa suomalaisen ruokakulttuurin kirjo tekojen ja tekijöiden kautta.

****************
Huovisen Leipomon Hangenkierä voitti Itsenäinen Suomi 100 vuotta -leivoskilpailussa

Suomen Leipuriliitto ry:n jäsenistölleen julistaman Itsenäinen Suomi 100 vuotta -leivoskilpailun voitti oululaisen Timo Kyllinen Oy:n Huovisen Leipomon Hangenkierä-leivos. Siinä maistuvat kauramurotaikinapohja, suklaakinuski, mustaherukka ja valkosuklaamousse. Valkoiseksi kuorrutettua pintaa koristavat mm. valkosuklaalaatta ja siniset koristerakeet. Leivoksen on suunnitellut Susanna Rättäri.
*************************
Panimoyrittäjät Vuoden luonnontieteilijöitä 2016

Vuoden luonnontieteilijöiksi 2016 on valittu kaarinalaisen Radbrew-panimon yrittäjät, tähtitieteilijä Matti ”Eikka” Laakso ja kemian teekkari Patrik Niskanen. He perustivat panimon vuoden 2014 lopulla. Kaverukset olivat aiemmin opiskelujen lomassa harrastuksenaan panneet olutta ja rakentaneet pitkälti itse myös oluen panemiseen tarvittavat laitteistot.
********************************
Fazer Culinary Team Finland voitti kokkiolympialaisten catering-sarjan

Fazer Culinary Team Finland menestyi historiallisesti 21.–26.10.2016 Saksan Erfurtissa pidettävissä kokkiolympialaisissa voittaen Suomelle kultaa catering-sarjassa. Puolentoista vuoden harjoittelu huipentui 150 hengelle tarjottuun lounaaseen, jonka raaka-aineiden sekä ruokien tuli kertoa kilpailujoukkueen maan ruokakulttuurista.
Fazer Culinary Team toi menuun suomalaisia juuria palvatun hirven kanssa tarjoillun kermaisen palsternakkakeiton muodossa sekä tyrni-omena-kaurajälkiruoassa. Valmistettava lounas sisälsi keiton, kaksi lämmintä ruokaa, yhden kasvisruoan, lisukkeet, salaattibuffetin ja jälkiruuan. Lounaan valmistamiseen sai käyttää aikaa enintään viisi tuntia, ja kustannukset annosta kohden saivat olla noin viisi euroa.
**************************
Suomalainen lähdevesipullo voittoon kansainvälisessä muotoilukilpailussa

Suomalaisen lähdevesiyrityksen Finn Springin SPRING AQUA Premium -lähdevesipullo on voittanut pääpalkinnon German Design Award 2017 -muotoilukilpailun Excellent Communication Design -sarjan pakkauskategoriassa. Itse vesi, Keski-Pohjanmaalta Multilan lähteestä nostettava suomalainen lähdevesi, palkittiin kesällä maailman parhaana Superior Taste Award -kilpailussa Brysselissä.
SPRING AQUA Premium -muovipullo on suunniteltu Suomessa. Designin on kehittänyt yrityksen oma tiimi. Pullon etiketit on suunniteltu yhteistyössä mainostoimisto Dotter Creative Groupin kanssa. Pullo sai kansainvälistä tunnustusta jo vuonna 2015 voittaessaan Pentawards-muotoilukilpailun Gold Awardin juomasarjassa.
****************************************
Miika Korpela on Suomen Olutmestari 2017

Miika Korpela on Suomen Olutmestari 2017. Hän työskentelee Helsingin Kampin Teerenpeli-ravintolassa. Olutkisälleiksi valittiin Joni Ahola (Ravintola O´Hara’s, Tampere) ja Jussi Leveelahti (Ravintola Oficina, Helsinki).
******************************