Tunnustuksia

Kesäkuu 2015

tiistai 09. kesäkuu 2015

binäre optionen Professori Markku Mäelle Keliakialiiton tunnustus
Professori Markku Mäelle on myönnetty Keliakialiiton historian ensimmäinen kultainen ansiomerkki timantein. Merkki myönnettiin Mäen pitkäaikaisesta, erittäin merkittävästä ja ansiokkaasta valtakunnallisesta ja kansainvälisestä toiminnasta keliakian hyväksi. Maailman johtaviin keliakiatutkijoihin kuuluva Mäki on toiminut aktiivisesti keliakiajärjestössä vuosikymmenien ajan.

order generic Viagra without prescription in Madison Wisconsin Mirja Ruohoniemi Vuoden eläinlääkäri 2015
Mirja Ruohoniemi on Vuoden eläinlääkäri 2015. Hän on eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, tiedekunnan pedagoginen yliopistonlehtori, kansainvälisesti erikoistunut eläinlääketieteellisen diagnostisen kuvantamisen asiantuntija, dosentti ja kansainvälisen opetuksen laadunvarmistuksen arvioija.

opzioni binarie app ipad Kemian palkinnot Vornamolle ja Laitiselle
Kemian seurojen palkinnon saanut Hannu Vornamo on tehnyt pitkän uran Työterveyslaitoksen ja Kansanterveyslaitoksen tutkijana, ministeriön virkamiehenä, Kemira Oy:n johtajana ja Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtajana. Hänellä on lukuisia luottamustehtäviä sekä kotimaassa että ulkomailla. Kemia-lehden päätoimittaja ja Kempulssi Oy:n toimitusjohtaja Leena Laitinen on puolestaan saanut Kemian hyväksi -palkinnon.

binäre optionen indikatoren Hellstedtille ja Toikkaselle ruokakulttuuripalkinto
Jaakko Kolmosen rahasto on palkinnut Mirja Hellstedtin ja Pirjo Toikkasen suomalaisen ruokakulttuurin edistämisestä. Heillä molemmilla on monipuolinen ja pitkä ura hyvän ruokakulttuurin ylläpitäjinä.

piattaforma opzioni forex Vuoden Lähiruokateko -palkinto Thomas Snellmanille
Pohjanmaalainen Thomas Snellman, REKO-mallin kehittäjä, on palkittu Vuoden Lähiruokateko -palkinnolla. Hän on ideoinut Suomeen aivan uuden lähiruoan tuottajan ja kuluttajan suoran kohtaamisen mahdollistavan markkinointikanavan, REKO-mallin. Ensimmäiset REKO-renkaat perustettiin vuonna 2013, ja tällä hetkellä renkaita on lähes 50.

sito web dove poter effettuare operazioni con le opzioni binarie Suomalainen repro- ja pakkauspainatusosaaminen sai taas tunnustusta
Korkeaan fleksopainolaatuun keskittyneet Suomalaiset painotalot Oy Westpak Ab, Bemis Valkeakoski Oy, RKW Finland Oy, Peltolan Pussi Oy ovat yhteistyössä Marvaco Oy:n kanssa saaneet laajaa tunnustusta EFIA 2015 Print Awards -kilpailun finaalissa. Kilpailuun osallistui 340 fleksotyötä maailmanlaajuisesti.

Tänä vuonna pakkausalalla on huomiota herättänyt Oy Westpak Ab:n näyttävä fleksolla painama ”Kivikylän KunkkuKinkku” -pakkaus. Pakkauksen kansimateriaali otti pronssia erittäin haastavassa kilpailusarjassa “Use of Flexo in a Combination Print”. Painatus oli toteutettu Marvaco Full HD Flexo -täysteräväpiirtotekniikalla värikylläisen ja kontrastisen painatuksen aikaansaamiseksi. Lisäksi työn koristelussa oli ennennäkemätöntä Starcke Oy:n foilauksen yhdistämistä tuotteeseen. Säkyläläisen Westpak:in erikoisosaamista on huippuluokan painatus yhdistettynä uudenaikaisempiin joustopakkausmateriaaleihin ja ratkaisuihin.

Peltolan Pussi Oy:n pitkäjänteinen työ erinomaisesti painettujen paperipussien tekijänä palkittiin tällä kertaa pronssilla sarjassa “International Flexo Print on Paper”. Painotyönä oli lämpimän aistikas Dammenbergin suklaapussi. Tuomaristo kiinnitti huomiota äärimmäisen hienoon painatuslaatuun, joka oli toteutettu CMYK-värein.

Painatuskilpailussa huomiota herätti myös kaksi erittäin näyttävää painotyötä, jotka saivat ”Highly recommended”-kunniamaininnan ”International Flexo Print on Film” -sarjassa. Toinen oli RKW Finland Oy:n painama ”Karhu olut” ja toinen Bemis Valkeakoski Oy:n painama ”Chorizo Iberico Extra”. Molempia töitä yhdisti erittäin korkea Full HD -fleksopainolaatulopputulos sekä CMYK-prosessiväreihin perustuva tuotantotehokkuus.

Suomalaiset fleksopainotalot ovat jo yli kymmenen vuoden ajan rankattu maailman parhaiden pakkauspainojen joukkoon. Suomi on täysteräväpiirtotekniikan kärkimaa: suomalaisille painotaloille on tähän mennessä myönnetty belgialaisen EskoArtwork:n toimesta jo 10 Full HD Flexo -kumppanuussertifikaattia. Maailmanlaajuisesti ainoastaan 28 painotaloa ovat saavuttaneet tunnustuksena tämän korkeimman laatutason Full HD Flexo -kumppanuussertifikaatin.



Joulukuu 2014

torstai 11. joulukuu 2014

esperienze di auto opzioni binarie Riku Isohätälälle EY:n perheyrittäjäpalkinto
Hätälä Oy:n toimitusjohtaja الخيارات الثنائية وظائف Riku Isohätälä on voittanut EY:n arvostetun perheyrittäjäpalkinnon Family Business Award of Excellencen. Tämä kansainvälinen erikoispalkinto jaetaan tänä vuonna yli 30 maassa. Riku Isohätälälle myönnetty palkinto on osa EY:n Entrepreneur of the Year -kilpailua. EY on maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon ja liikejuridiikan konsultoinnin asiantuntijayritys.

binäre optionen strategie video Kesko taas Suomen paras vastuullisuusraportoija
Kesko Oyj:n Yhteiskuntavastuun raportti 2013 on valittu Suomen parhaaksi tämän vuoden vastuullisuusraportointikilpailussa. Raportti on samalla kilpailun yleisen sarjan voittaja. Kilpailussa jo monesti palkittu Kesko sai palkinnon nyt toisena vuotena peräkkäin ja oli toistamiseen kansalaisjärjestön suosikkiraportti.

Keskon raportti tarjoaa runsaasti olennaista tietoa vastuullisesta toiminnastaan ja visuaalisen kokemuksen sekä on selkeä ja helppokäyttöinen. Verkosta helposti saatavana raportti puhuttelee myös laajempaa yleisöä. Kesko on raportoinut poikkeuksellisen hyvin ja kattavasti sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuustaan ja huomioinut raportissaan myös toimintansa epäsuorat taloudelliset vaikutukset.

forex factory italiano Atria Easy Open Pack voitti SCANSTAR 2014 -palkinnon
Atria Easy Open Pack on voittanut SCANSTAR 2014 -palkinnon, joka on Pohjoismaiden arvostetuin pakkausalan palkinto. Atria Easy Open -leikkelepakkaus suunniteltiin Packdesign ID:n ja Atrian yhteistyönä. Pakkaus tuli markkinoille alkuvuodesta 2014, ja sen suunnittelun lähtökohtina olivat erityisesti kuluttajalähtöisyys ja käytettävyys. Kuluttajat ihastuivatkin välittömästi pakkauksen helppoon käytettävyyteen, mistä kertoo sen osakseensaama poikkeuksellisen runsas spontaani positiivinen kuluttajapalaute. Pakkaus on erityisen helppo avata heikkosormisellekin, sillä sen muotoiluratkaisut mahdollistavat helpon tarttumisen ja riittävän otepinnan sormille. Näin pakkaus tarjoaa täysin uudenlaista helppokäyttöisyyttä kaikille kuluttajaryhmille. Helppo avattavuus ja uudelleensuljettavuus ovat kuluttajien kaipaamia ominaisuuksia tämän tuoteryhmän pakkauksilta.

Aikaisemmin tänä vuonna pakkaus sai myös kunniamaininnan Lihastautiliitto ry:ltä. Aloite palkintoon oli tullut suoraan Lihastautiliiton jäseneltä ja hänen perusteluissaan pakkaus sai kiitosta niin lihassairaiden kuin muidenkin kuluttajien elämänlaatua parantavista muotoilullisista innovaatioista.

Pohjoismaisista pakkausalan asiantuntijoista koostuva Scanstar-raati arvioi pakkauksia mm. innovatiivi- suuden, käytettävyyden, muotoilun ja erottuvuuden kannalta. Raati kiitteli Atria-pakkauksen hyvää suunnittelua ja muotoilua, joka mahdollistavat erityisen hyvän käytettävyyden. ”The tray is just made right”, kiteytti tuomaristo valintansa.

opcje binarne automat Berry Smoothiet saivat jälleen kansainvälistä huomiota
Perheyritys Robertsin Berry Smoothie -tuotesarja on saanut Innovation-kunniamaininnan lokakuussa Pariisissa järjestetyillä SIAL-messulla. Berry Smoothieiden maut tulevat raikkaista pohjoisen marjoista, kuten puolukasta, tyrnistä ja mustikasta. Tuomaristo arvosti erityisesti sitä, että tuotteissa hyödynnetään terveelliset marjat kokonaan, kuoret ja siemenet mukaan lukien. Täysin kasviperäiset välipalatuotteet ovat maidottomia ja gluteenittomia ja niissä on korkea marjapitoisuus. Smoothieiden kaikki makeus on peräisin marjoista ja hedelmistä.

binäre optionen volksbank Kaslink Foodsille Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto
Kouvolalainen Kaslink Foods on saanut Valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Yritys kasvaa keskittymällä erikoistuotteisiin ja käyttämällä kotimaista maitoa. Vuonna 2001 perustettu erikoismeijeriyritys on keskittynyt valmistamaan muun muassa laktoosittomia ja vähälaktoosisia maito- ja kermatuotteita sekä useita kastiketuotteita asiakkaiden omilla tuotemerkeillä. Yrityksen asiakkaita ovat kaupan keskusliikkeet, markkinointiyhtiöt ja elintarviketeollisuus. Raaka-aineena käytetään vain Suomessa lypsettyä maitoa.

Henkilökunnan määrä ja liikevaihto ovat kasvaneet kuudessa vuodessa keskimäärin yli 50 prosenttia joka vuosi.



Syyskuu 2014

perjantai 26. syyskuu 2014

mattia forti opzioni binarie Hätälä sai BRC-sertifikaatin

Kalatuotteita valmistava ja markkinoiva Hätälä Oy on saanut arvostetun BRC-sertifikaatin. BRC on maailmanlaajuisesti tunnetuin ja kattavin elintarvikkeiden laatua sekä turvallisuutta määrittävä standardi ja laatujärjestelmä. Oululainen Hätälä on ensimmäinen suomalainen kala-alan yritys, joka dokumentoidusti täyttää BRC:n vaatimukset. Sertifikaatin myönsi Hätälälle Det Norske Veritas.

كيف تربح المال في سوق الأسهم Liha-kirja maailman paras

Liha – kaikki lihasta laitumelta lautaselle -kirja on valittu maailman parhaaksi omassa kategoriassaan The Gourmand World Cookbook Awards -kilpailussa. Kirjan on toimittanut toimittaja köp Viagra pÃ¥ nätet Hagfors Mika Remes, ja se on tehty yhteistyössä HKScan Finland Oy:n asiantuntijoiden kanssa. Kirjan on kustantanut Readme.fi, ja siinä kerrotaan HKScan Finland Oy:n lihantuottajista ja tuotantolaitoksista Suomessa.

siti per opzioni binarie 60 secondi sicure Pro Kala -tunnustus Cuy Svanbäckille
Kolmastoista Pro Kala -tunnustus luovutettiin Pro Kalan 20-vuotisjuhlassa Helsingissä 28.elokuuta. Sen sai toiminnanjohtaja founder binäre optionen partnerprogramm Guy Svanbäck aktiivisesta, alueellisesta työstä ja asiantuntevasta toiminnasta kalan menekinedistämisen hyväksi. Svanbäck toimii Vaasassa Österbottens Fiskarförbundin toiminnanjohtajana. Hän on työskennellyt kala-alalla jo yli 30 vuotta.

Atria leikkelepakkaus palkittiin

Lihastautiliitto on myöntänyt kunniakirjan Atria-leikkelepakkauksen helppokäyttöisyydestä. Pakkauksen aukaisuliuska on riittävän kookas ja siitä saa otteen heikommallakin motoriikalla ja ilman pinsettiotetta. Kansi aukeaa vauvattomasti ja sulkeutuu tiiviisti. Lisäksi pakkauksen pohja on tarpeeksi tukeva.



Kesäkuu 2014

torstai 12. kesäkuu 2014

Marja Nuorgam Utsjoelta Vuoden eläinlääkäri 2014

Vuoden eläinlääkäri 2014 on kunnaneläinlääkäri Marja Nuorgam Utsjoelta. Hän on määrätietoinen ja pitkäjänteinen porojen terveyden- ja sairaudenhoidon asiantuntija, stressiä sietävä hyöty- ja lemmikkieläinten praktikko sekä luotettu yhteistyökumppani eläinlääkärien ja eläinten omistajien parissa. Palkinnon antoi Suomen Eläinlääkäriliitto.

Matti Uusituvalle Saima-mitali

Emeritusprofessori Matti Uusitupa on saanut Itä-Suomen yliopiston ja Savon Sanomien myöntämän Saima-mitalin tunnustuksena tieteellisistä ansioista ja työstä kansanterveyden hyväksi. Hänen keskeisiä tutkimusalueitaan ovat olleet tyypin 2 diabeteksen ja lihavuuden ehkäisy ja genetiikka sekä terveysvaikutteisten elintarvikkeiden merkitys kroonisten sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Yli 40-vuotisen uran aikana Uusitupa paneutui erityisesti aktiivisen liikunnan ja terveellisen ravinnon merkitykseen kokonaisterveydelle.

Mikko Sillanpään palkinto kahdelle maataloustutkijalle

Suomen Kulttuurirahaston Mikko Sillanpään rahasto on myöntänyt 7 500 euron palkinnon professori Erkki Auralle ja MMT Anni Halmemies-Beauchet-Filleaulle. Palkinnot luovutettiin Suomen Maataloustieteellisen Seuran vuosikokouksessa 15.4.2014 Helsingissä.

Erkki Auran ura suomalaisessa maataloustutkimuksessa on mittava. Hänen tutkimustensa kirjo on laaja, mutta niille yhteinen nimittäjä on maaperätiede: sen tietojen ja taitojen monipuolinen käyttö.

Anni Halmemies-Beauchet-Filleau väitteli vuonna 2013 Helsingin yliopistossa kotieläinten ravitsemustieteen alalta. Hän tutki väitöstyössään (Role of Forage Species and Conservation Method in Ruminal Lipid Metabolism, Mammary Lipogenesis and Milk Fatty Acid Composition in Lactating Cows) karkearehun säilöntämenetelmän ja kasvilajin vaikutusta lehmän rasva-aineenvaihduntaan ja maidon rasvahappokoostumukseen.

Jussi Hepojoki Vuoden Nuori Virologi 2014

Virustautien Tutkimussäätiö on valinnut vuoden 2014 Vuoden Nuoreksi Virologiksi FT Jussi Hepojoen. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkijatohtorina työskentelevä Hepojoki tutkii zoonoottisia eli eläimistä ihmisiin tarttuvia viruksia.

Vuonna 2011 ilmestyneessä väitöskirjassaan Hepojoki teki tärkeitä havaintoja hantavirusten rakennemolekyylien vuorovaikutuksista. Väitöskirjatyönsä jälkeen Hepojoki on jatkanut työskentelyä hantavirusten parissa ja auttanut kehittämään uudenlaisia, tehokkaita pikatestejä muun muassa myyräkuumeen diagnostiikkaan. Hepojoki oli keskeisessä roolissa myös Helsingin yliopiston mukaan nimetyn uuden arenaviruksen löytymisessä vuonna 2013 (University of Helsinki -virus, UVH).

Suomalaispainoille arvostetut palkinnot Englannissa

Suomalaiset pakkauspainot RKW Finland Oy ja Pa-Hu Oy ovat yhdessä pakkausreprokumppaninsa Marvaco Oy:n kanssa saaneet kultamitalit kansainvälisessä EFIA 2014 Print Awards -kilpailussa. Voittoisat työt olivat HAU HAU Champion sekä KOFF LITE -pakkaukset, joiden kontrastirikasta ja yksityiskohtaista toteutusta tuomarit kiittelivät. Palkinnon jakoi pakkauspainoteollisuuden Euroopan järjestö EFIA.

CGI sai Huipputyönantaja-sertifikaatin

Työnantajia maailmanlaajuisesti arvioiva Top Employers instituutti on tänä vuonna myöntänyt CGI Suomelle Top Employer sertifikaatin. CGI on ensimmäinen organisaatio Suomesta, joka on saanut sertifioinnin. CGI sai myös European Top Employer sertifikaatin, kun paikallinen sertifiointi läpäistiin Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa. Arvioinnissa käytiin läpi muun muassa yritysten palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmät, työolosuhteet, koulutus ja kehittäminen, urakehitys ja yrityskulttuuri.

Vuoden lähiruokateko LähiPuoti Remekselle

Vuoden lähiruokateko -palkinto on myönnetty LähiPuoti Remes Oy:n yrittäjä Kimmo Remekselle. 2000 euron arvoisen palkinnon lahjoittaa Suomen Messusäätiö.
Kimmo Remes perusti LähiPuoti Remeksen alkuvuonna 2013. Sen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi. Yritys myy lähialueen tuottajien tuotteita erilaisille ja erikokoisille asiakkaille, joita ovat muun muassa ravintolat, keskuskeittiöt, pitopalveluyritykset, kahvilat sekä hoiva- ja palvelukodit.

Vuoden Hunaja Joensuusta

Suomen Parhaaksi Hunajaksi on valittu Heikki Härkösen ja Christiana Harlen mesikastehunaja. Hunaja on peräisin Joensuun kasvitieteellisestä puutarhasta Botaniasta. Haapaveteläinen Sini Riihiaho voitti juoksevien hunajien sarjan. Kiteytettyjen hunajien parhaaksi äänestettiin Leo Rainalan hunaja Hollolasta.

Kultainen mitali 152 maitotilalle

Walter Ehrströmin säätiön kultaisen ansiomitalin on saanut tänä vuonna 152 maitotilaa. Kultaisen mitalin saanut tila on tuottanut ensiluokkaista maitoa 25 vuoden ajan. Kaikkiaan kultamitaleja on tämän vuoden mitalien jakamisen jälkeen myönnetty maidontuottajille 996 kappaletta.

Mitalin myöntämisen perusteena käytetään maidon solupitoisuutta ja bakteerimäärää ja sitä, että tilan maito näiden mittareiden mukaan kuuluu parhaimpaan E-luokkaan. Kultamitalin saajalla laatuvuosia on 25 vuotta, hopeisen mitalin saajalla 20 ja pronssisen 10 vuotta. Hopeiset ja pronssiset mitalit jaetaan pääsääntöisesti meijereiden järjestämissä mitalijuhlissa. Kaikkiaan mitaleja on jaettu tuottajille yli 11 000.

Tampere-talolle Joutsenmerkki

Tampere-talolle on myönnetty Joutsenmerkki ensimmäisenä kongressikeskuksena Pohjoismaissa. Talo oli pilotoimassa Pohjoismaista kehitystyötä, jossa hotelleille, ravintoloille ja kongressikeskuksille laadittiin yhtenäinen Joutsenmerkki-kriteeristö. Tampere-talolle myönnettiin Joutsenmerkki 2.5.2014. Joutsenmerkki kertoo tuotteen ja palveluiden olevan ympäristön kannalta parhaiden joukossa.

RAY Palkitsi Kuluttajaliiton hankkeen

RAY on myöntänyt vuoden 2014 Vaikuttavaa! tunnustuspalkinnot yhteiskunnallisesti vaikuttavasta ja tuloksekkaasta järjestötoiminnasta kolmelle sosiaali- ja terveysalan hankkeelle. Yksi niistä on Kuluttajaliitto ry:n Terveellisiä ja taloudellisia arjen ruokavalintoja (Teta) -projekti. Se tarjosi syrjäytymisuhan alla oleville nuorille ja pienituloisille lapsiperheille käytännönläheistä ja toiminnallista koulutusta arjen, terveyden, rahankäytön ja ruokavalintojen hallintaan.

Yrityskylä maailmanlaajuisen koulutusalan kilpailun finaaliin

Suomalainen Yrityskylä on nimetty finalistiksi World Innovation Summit for Education (WISE) -kilpailuun. Maailmanlaajuisen kilpailun 15 finalistia edustavat innovatiivisia ja tulevaisuuteen kurkottavia koulutushankkeita. Yrityskylä on peruskoulun 6. luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus.

Yrityskylä-oppimisympäristö on pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan sekä toimii kuluttajana ja kansalaisena osana yhteiskuntaa. Taloudellisen tiedotustoimiston TATin koordinoimissa Yrityskylissä vierailee lukuvuosittain yli puolet Suomen kuudesluokkalaisista.

Kilpailun kuusi voittajahanketta julkistetaan syyskuussa ja palkitaan marraskuussa World Innovation Summit for Education -tapahtumassa Qatarissa. Jokainen voittaja saa 20 000 dollaria.

Vuoden Porokokki 2014 -kisan voitto Helsinkiin

Vuoden Porokokki -kisan voittajina on palkittu helsinkiläiset Teppo Säkkinen ja Matti Vesikkala. Ravintola Savoyn keittäjät onnistuivat kolmannessa peräkkäisessä Vuoden Porokokki -kisassaan kirkastamaan aiemmat hopeasijansa. Kakkossijalle ylsivät Vuoden Kokki 2014 Heikki Liekola ja Mikko Kaukonen ravintola Groteskista ja kolmosiksi kokkasivat Toni Rantalan ja Pasi Pärssisen Konditoria pH7:sta.

Fabian Suomen paras hotelli

Hotel Fabian on asiakaspalautteen perusteella Suomen parhain hotelli. Valinta perustuu maailmanlaajuisen TripAdvisor® -matkailusivuston keräämiin arvioihin, joita matkailijat antavat yövyttyään hotellissa. Erittäin hyvin pärjäsi myös Hotelli Haven, joka päätyi kovatasoisen TOP 25-listan viidennelle sijalle.

TripAdvisorin myötämä 2014 Travellers’ Choice®-palkinto on osoitettu Royal Ravintoloihin kuuluvan Oy Union Hotels Ab:n omistamalle Hotel Fabianille. Sen saama keskiarvo on huikea 97 prosenttia, mikä tarkoittaa, että lähes kaikissa arvioissa hotellia on pidetty erinomaisena tai erittäin hyvänä. Matkailijat suosittelevat sitä erityisesti businesshotelliksi, mutta se on tyylikategorian ykkönen myös luksus- ja romanttisena hotellina. Perheille sopivana hotellina Fabian on sijalla kaksi, kun ykköstilan nappaa Hotel Haven.



Huhtikuu 2014

perjantai 25. huhtikuu 2014

Kaija Turkille Kotitalouden kompassi

Kotitaloustieteen professori Kaija Turkki Helsingin yliopistosta on saanut Kotitalouden kompassi -tunnustuksen. Hän on nostanut arkielämän kysymyksiä yleiseen keskusteluun ja kehittänyt kotitaloustiedettä Suomessa ja globaalisti. Tunnustuksen myönsi kotitalousalan kansainvälinen järjestö ja kotitalouden asiantuntijoiden verkosto IFHE, International Federation for Home Economics.

Ideasipuli Mikael Fogelholmille

Ruokatoimittajat ry:n tunnustuspalkinto Ideasipuli on annettu ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmille. Hän on väsymättömästi ja innokkaasti välittänyt tieteellisesti tutkittua tietoa ravitsemuksen ja terveyden yhteyksistä.

Ruokatoimittajat ry haluaa kannustaa Mikael Fogelholmia jatkamaan kiihkotonta, mutta innostunutta työtä ravitsemustieteen ja ruokakulttuurin kehittämisen saralla. Hän on yksittäisten ravintoaineiden sijasta kiinnittänyt huomiota ruokavalioon kokonaisuutena, korostanut myös nautinnon merkitystä ja muistuttanut, että on monia tapoja syödä terveellisesti.

Suomen Ruokakulttuuriteko-palkinto Kauppalehti Optiolle

Kauppalehti Optio on saanut tämän vuoden Suomen Ruokakulttuuriteko-palkinnon. Palkinto, 10 000 euroa, palkinto myönnettiin ruoka- ja juomakulttuurin kehittämisestä ja arvostuksen lisäämisestä.

– Optio on ollut edelläkävijä ruokakulttuuriin liittyvien aiheiden käsittelyssä. Lehti kirjoittaa ajankohtaisista ruoka-aiheista monipuolisesti ja kunnianhimoisella otteella. Laadukas ruokaan liittyvä journalismi onnistuu jopa yllättämään talouslehden lukijat ja ohjaa heitä yhä uudelleen hyvän ruuan pariin, perustelee valintaa raadin puheenjohtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta.

Kunniamaininnan sai Kiuruvedellä ravitsemispäällikkönä mittavan työuran tehnyt Helena Juntunen. Hänen ansiostaan kaupungin koululaiset ovat saaneet nauttia oman paikkakunnan lähiruokaa jo 2000-luvun alusta.

Jyväskylän yliopiston kaksi johtamisen pro gradua palkittiin

European Business Ethics Network EBENin Suomen osaston järjestämässä kilpailussa palkittiin vuoden paras yritysetiikkaan liittyvä tutkielma. Lisäksi annettiin kunniamaininta toiselle. Molemmat huomionosoitukset tulivat Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluun.

Voittajaksi valittiin FM, KTM Anu Pynnösen pro gradu -työ Tunnistettu vaan ei tunnustettu: huonon johtajan etsintää teoriasta ja diskurssista. Kunniamaininta myönnettiin Piia Leppämäelle, jonka gradun aihe oli Esimies-alaissuhteen laadun ja organisaatioluottamuksen vaikutus organisaation innovointikyvykkyyteen.

Sesonkikisan voitto Mikkeliin

Ensimmäisen ammattikeittiöiden kausiruokakilpailun voittajia ovat Tarja Lappalainen ja Sari Torn Mikkelin seurakunnan Susiniemen leirikeskuksesta. Voittajaresepti oli kirkas villikalakeitto ja paahtosuola.

Kunniamaininnan ansaitsivat Savusärki-nokkospiirakka -ohjeellaan Palmia Catering ja herneohukaiset + härkäpapu –ohjeella Ilari Paananen, Teemu Sirainen ja Paavo Torkkola Laurea ammattikorkeakoulusta.

EkoCentria, MTK ja maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju järjestämässä sesonkiaiheisessa ruokaohjekilpailussa haluttiin nostaa suomalaisten sesonkien raaka-aineet päiväkotien, koulujen ja vanhuspalveluiden ruokalistoille.

Tunnustuspalkinto konkareille

Kotitalousneuvoja Heta Nykänen sekä keittiömestarit Ulla Liukkonen ja Markus Maulavirta ovat saaneet Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen rahaston tunnustuspalkinnot suomalaisen ruokakulttuurin edistämisestä.

Heta Nykänen on työskennellyt Pohjois-Savon marttojen erikoisneuvojana vuodesta 1975 ja perehdyttänyt suuren joukon pohjoissavolaisia paikalliseen ja Suomen ruokakulttuuriin.

Keittiömestari Ulla Liukkonen tunnetaan innokkaana karjalaisen ja suomalaisen ruokakulttuurin puolestapuhujana. Keittiömestari Markus Maulavirta on rohkea suomalaisten tuottajien ja pienyritysten puolestapuhuja.

Sipoo voitti kouluruokakilpailun

Viiden keittiöjoukkueen finaalissa vuoden 2014 Suomen parhaaksi koulukeittiöksi valittiin Sipoon Söderkulla skolanin keittiö. Menun suunnittelusta ja valmistuksesta vastasivat Christina Lönnholm, Dennis Sjöholm ja Dennis Lindholm.

Heikki Liekola Vuoden Kokki

Vuoden Kokiksi 2014 on kruunattu Heikki Liekola (Grotesk Meat Bar, Helsinki) ja Vuoden Tarjoilijaksi 2014 Toni Yksjärvi (Gastrobar Emo, Helsinki).

Vuoden Kokki -kilpailijat valmistivat finaalissa kolme ruokaa. Alkuruuan pakollisina raaka-aineina olivat nahaton haukifilee ja kananmuna. Pääruuan raaka-aine oli kokonainen karitsan satula ja karitsan kateenkorva. Jälkiruuan pakollisina raaka-aineina olivat puolukka, kaurahiutale ja crème fraîche.

Viinivaikuttajia aateloitiin

Grand Conseil de Bordeaux´n varapresidentti Hubert Burnereau aateloi suomalaisen viinikulttuurin pitkän linjan edistäjiä ritarin arvonimellä Viini Expo-messujen yhteydessä: lääk.tiet.tri Georg H. Borgström, Master of Wine Essi Avellan, puheenjohtaja Tarja Uitti, Suomen Alkoholijuomakauppayhdistys SAJK; keittiömestari Antti Vahtera, toimittaja Hannu Vanhanen, sommelier Antti Uusitalo, Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi, lehtori Jouko Mykkänen, pastori Jaakko Heinimäki, kirjailija Heikki Remes, johtaja Erkki Liikanen, Suomen Pankki, tri Pekka Lehtonen, Alkon tutkimuslaboratorio, Suomen Ranskan Suurlähettiläs Eric Lébedel, Ranskan Suurlähetystö, Kaupallinen osasto Leena Aradj, puheenjohtaja Kristel Nömmik, Viron Sommelieryhdistys; Retail Sales Manager Mika Vanne, Finnair Travel Retail ja Juha Berglund, ViiniExpon isäntä.

Oululainen Oluthuone Leskinen Vuoden Olutravintola 2014

Oululainen Oluthuone Leskinen on Helsinki Beer Festivalin Vuoden Olutravintola 2014. Festivaalin asiantuntijaraadin mielestä laaja olutvalikoima, asiantunteva palvelu, monipuolinen ruokatarjonta sekä yleisöä viihdyttävä kokonaisuus luovat Leskisestä pohjoisen Suomen johtavan olutravintolan.

Lehmonkärki Vuoden kehittyvä maaseutuyritys

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry ja Lomalaidun ry antoivat Vuoden kehittyvä maaseutumatkailuyritys-tunnustuksen Lehmonkärjen Marjo ja Ari Yrjölälle Asikkalasta. Yrjölät saavat tunnustusta määrätietoisesta, innovatiivisesta ja rohkeasta otteesta matkailukeskus Lehmonkärjen kehittämisessä. Lehmonkärjestä on muodostunut korkeatasoinen kokous-, lomanvietto- ja juhlapaikka luonnonkauniille niemelle Päijänteen rannalla.

Merilän kartano Vuoden Kellokas

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on valinnut Vuoden Kellokkaakseen Merilän Kartanon Utajärveltä, yrittäjinä Kaisu ja Asko Merilä. Merilän Kartanon toiminnassa historia, perinteet sekä luonnonkaunis, vaihteleva ja rauhallinen ympäristö ovat vahvasti ja ainutlaatuisesti läsnä. Merilän Kartano sijaitsee Utajärvellä, Oulujoen varressa.

MTT valitsi vuoden 2013 tieteentekijän, viestijän ja innovaattorin

MTT palkitsee vuosittain työntekijöitään, jotka osoittavat erityistä aktiivisuutta, yhteistyökykyä ja innovatiivisuutta. Valinta perustuu etenkin henkilöiden edellisen vuoden työhön.

Vuoden tieteentekijällä, professori Reimund Rötterillä, on hyvät yhteistyötaidot ja -verkostot niin talon sisällä kuin ulkopuolellakin. Hän tekee korkeatasoista tutkimusta, viestii tuloksista sekä toimii kansainvälisesti. Rötterin asiantuntemus ja tutkimusaiheet liittyvät agroekosysteemien mallintamiseen erityisesti ilmastonmuutoksen hillinnän, ravinteiden kierrätyksen sekä luonnonvarojen hallinnan näkökökulmasta.

Vuoden Viestijä, professori Sirpa Kurppa, on osoittanut erityistä kykyä rakentaa pitkäaikaista asiakasyhteistyötä, MTT:n positiivista julkisuuskuvaa sekä MTT:n sisäistä yhteisöllisyyttä. Kurppa on ansioitunut sekä MTT:n sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä ja asiakasrajapinnassa toimimisessa.

Vuoden Innovaattori, professori Kari Tiilikkala, on henkilö, jolla on innovatiivinen asenne työhön ja joka luo ympärilleen innostuneen ja rohkaisevan työilmapiirin. Tiilikkalan asiantuntemus ja tutkimusaiheet kattavat laajan alueen: kasvinsuojelun, integroidun torjunnan (IPM), kasvinterveyden, ilmastonmuutoksen, biohiilen, riskinarvioinnin, vesiensuojelun ja luomun.

WestPakille Full HD Flexo -laatusertifikaatti

Oy WestPak Ab on saavuttanut yhteistyökumppaninsa Marvaco Oy:n kanssa pakkauspainomaailmassa tavoitellun Full HD Flexo -laatusertifikaatin, jonka myöntäjänä on toiminut belgialainen EskoArtwork. Tämä painatuslaatusertifikaatti on maailmassa viides laatuaan.

Jussi Hepojoki Vuoden Nuori Virologi 2014

Virustautien Tutkimussäätiö on valinnut vuoden 2014 Vuoden Nuoreksi Virologiksi FT Jussi Hepojoen Helsingin yliopistosta. Hepojoki tutkii zoonoosiviruksia. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkijatohtorina työskentelevä Hepojoki tutkii zoonoottisia eli eläimistä ihmisiin tarttuvia viruksia. Vuonna 2011 ilmestyneessä väitöskirjassaan Hepojoki teki tärkeitä havaintoja hantavirusten rakennemolekyylien vuorovaikutuksista.

Väitöskirjatyönsä jälkeen Hepojoki on jatkanut työskentelyä hantavirusten parissa ja auttanut kehittämään uudenlaisia tehokkaita pikatestejä muun muassa myyräkuumeen diagnostiikkaan. Hepojoki oli keskeisessä roolissa myös Helsingin yliopiston mukaan nimetyn uuden arenaviruksen löytymisessä vuonna 2013 (University of Helsinki -virus, UVH). Arenavirukset ovat pääosin jyrsijöissä tavattavia zoonoottisia viruksia, jotka ihmiseen siirtyessään voivat aiheuttaa erittäin vakavaa verenvuotokuumetta (esim. Lassa-kuume) tai virusperäisen aivokalvontulehduksen.

Saimaan Juomatehtaan Django & Steven Pale Ale on Vuoden Olut 2014

Helsinki Beer Festival valitsi 16. kerran Suomen parhaat oluet, siiderit ja viskit. Kilpailussa oli mukana yli 120 tuotetta 25 valmistajalta. Palkintoja jaettiin kahdeksassa sarjassa:

Vuoden olut
Django & Steven Pale Ale 5,2 % (Saimaan Juomatehdas)

Vaalea lager enintään 6,0 t %
1. Vaalea Sarvi 4,9 % (KEUDA)
2. Marsalkka Vaalea Luomu 5,2 % (Saimaan Juomatehdas)
3. Prykmestar LuomuPils 5,2 % (Vakka-Suomen Panimo)
Tumma tai värillinen lager enintään 6,0 t %
1. Prykmestar Savu 5,5 % (Vakka-Suomen Panimo)
2. Prykmestar Schwarz 4,5 % (Vakka-Suomen Panimo)
3. Keisari Münchener Strong 5,7 % (Nokian Panimo)

Vaalea ja keskitumma ale enintään 6,0 t%
1. Django & Steven Pale Ale 5,2 % (Saimaan Juomatehdas)
2. Prykmestar Pääsiäisolut 4,5 % (Vakka-Suomen Panimo)
3. Mufloni Polaris 5,0 % (Beer Hunter’s)

Stout ja portteri
1. Kievari Imperiaali Stout 9,2 % (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas)
2. Siperia Stout 8,0 % (Koskipanimo Plevna)
3. Huvila X-Porter 7,0 % (Malmgårdin Panimo) ja
Mufloni Aamupala Stout 4,0 % (Beer Hunter’s)

Vahva olut yli 6,0 t %
1. Prykmestar Savukataja 9,0 % (Vakka-Suomen Panimo)
2. Mufloni Säppi APA 6,0 % (Beer Hunter’s) ja
Thor Bock 6,0 % (Suomenlinnan panimo)

Vehnäolut
1. Piper Wit 4,7 % (Suomenlinnan panimo)
2. Keisari Elowehnä 4,7 % (Nokian Panimo)
3. Plevnan Vehnä 5,0 % (Koskipanimo Plevna)

Siideri
1. Kuulas Luomuomena (Saimaan Juomatehdas)
2. Omenasiideri (Nokian Panimo)
3. Tin Soldier’s Apple Cider (Suomenlinnan panimo)

Viski
1. Big Peat 46% (Douglas Laing & Co)
2. Kilchoman 2007 46% (Kilchoman)
3. Cú Dhub Black Whisky 40% (Cú Dhub Distillery Co)

Vuoden olutravintola
Oluthuone Leskinen, Oulu

Eviralle Jääraappa-palkinto

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämisestä yhteiskunnassa jaettava Jääraappa-palkinto on myönnetty elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle. Evira avasi viime vuonna kuntien elintarvikevalvonnan raportit internetiin. Palkinnon jakoi Tutkivan journalismin yhdistys.



Helmikuu 2014

torstai 27. helmikuu 2014

Seppo Salminen Tarton yliopiston kunniatohtoriksi

Professori Seppo Salminen Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksesta on promovoitu Tarton yliopiston kunniatohtoriksi. Tarton ja Turun yliopiston välillä on tehty probioottiyhteistyötä vuodesta 1989 alkaen.

Salminen on luennoinut useasti Tarton yliopistossa ja osallistunut yhdessä Tarton yliopiston mikrobiologian tutkijoiden kanssa EU-projekteihin sekä tutkimusprojekteihin että terveysvaikutteisten elintarvikkeiden yhteistyöhankkeisiin eurooppalaisten pienten yritysten kanssa.

Seppo Salminen on kansainvälisesti tunnustettu funktionaalisten elintarvikkeiden, probioottien ja terveellisen ravitsemuksen tutkija. Nykyisen tehtävänsä lisäksi hän toimii vierailevana professorina Royal Melbourne Institute of Technology -yliopistossa Melbournessa ja Universität für Bodenkultur -yliopistossa Wienissä.

Liisa Sihvoselle Topi Salmi -palkinto

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan professori, Eviran tutkimusjohtaja Liisa Sihvonen on saanut Topi Salmi -palkinnon (10 000 euroa) tunnustuksena kansainvälisestä ja merkittävästä urasta eläintautivirologian tutkijana ja opettajana.

Sihvonen on työskennellyt monissa tehtävissä Evirassa ja sitä ennen EELAssa ja toiminut vuodesta 2008 lähtien Eviran tutkimusjohtajana. Vuonna 2009 hänet nimitettiin osa-aikaiseksi eläinlääketieteellisen virologian professoriksi eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan.

Sihvosella on ollut kansainvälisesti huomattavia tehtäviä, muun muassa Euroopan lääkeviraston (EMA) ja EFSAn asiantuntijatyöryhmissä ja komiteoissa. Hän kuuluu EU:n johtaviin eläinvirologia- ja rokoteasiantuntijoihin.

Saloniemi ja Hänninen kunniatohtoreiksi

Latvian maatalousyliopisto on kutsunut professori emeritus Hannu Salorannan kunniatohtoriksi mm. ansioistaan eläinlääketieteen tutkijana ja yhteistyöstä tiedekunnan eläinlääketieteellisen opetusohjelman kehittämisestä vastaamaan EU:n vaatimuksia.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen ympäristöhygienian professori Marja-Liisa Hänninen on puolestaan vihitty kunniatohtoriksi Eesti Maaülikoolissa Tartossa. Hän on Eesti Maaülikoolin 39. kunniatohtori ja sen ensimmäinen naiskunniatohtori.

Kunniatohtoreita promovoidaan Helsingissä

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta järjestää maisteri- ja tohtoripromootion 5−7.6.2014. Promootiossa vihitään kahdeksan kunniatohtoria tiedekunnan eri aloilta.

Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtoreiksi (MMT h.c.) vihitään filosofian tohtori ja Elävä Itämeri -säätiön perustaja Ilkka Herlin, vuorineuvos ja agronomi Simo Palokangas, Turun yliopiston molekulaarisen kasvitieteen professori Eva-Mari Aro, Cambridgen yliopistossa kasvitieteitä tutkiva professori ja ritarin arvonimen saanut Sir David Baulcombe (Iso-Britannia), metsäalanprofessori ja varadekaani Cindy Prescott (Kanada) sekä kansainvälisen metsäpolitiikan alalla vaikuttavaprofessori Fredrick Owino (Kenia).

Elintarviketieteiden kunniatohtoreiksi (ETT h.c.) vihitään professori Toomas Paalme Tallinnan tekniikan yliopistosta ja akatemiaprofessori Kaisa Poutanen VTT:stä ja Itä-Suomen yliopistosta.

Promootioon odotetaan osallistuvan 250 maisteria ja 50 tohtoria sekä tiedekunnasta 50 vuotta sitten valmistuneita riemumaistereita ja -tohtoreita. Promootiojuhla järjestetään vain joka kuudes vuosi.

Marja-Leena Lähdeaho Vuoden keliakiatutkija

Keliakialiitto on valinnut LT Marja-Leena Lähdeahon Vuoden keliakiatutkijaksi. Hän toimii päätutkijana Tampereen yliopiston kliinisissä keliakialääketutkimuksissa, joissa etsitään uusia keliakian hoitomuotoja. Keliakialiiton asiantuntijalääkärinä Lähdeaho työskenteli vuosina 2003−2011. Nyt hän on liiton tieteellisen asiantuntijaneuvoston jäsen.

Kolatun juustolalle Kultainen Juustohöylä

Somerolainen Kolatun juustola Oy on saanut Juustopöytä ry:n Kultainen Juustohöylä -palkinnon. Yrittäjät Janne Tolvi ja Outi Kolattu-Tolvi ovat pienjuustolatoiminnan uranuurtajia. Juustolan tuotteita on saatavissa kattavasti ruokakaupoissa ympäri Suomea.

Pirkko Hämäläinen Vuoden Yrittäjänainen

Vuohelan Herkun toimitusjohtaja Pirkko Hämäläinen Hartolasta on valittu Vuoden 2013 Valtakunnalliseksi Yrittäjänaiseksi. Viime marraskuussa Suomen suurin gluteenittomien tuoretuotteiden leipomo vietti myös 10-vuotisjuhliaan uudessa kahvila-ravintola la Kar de Mummassa.

Lähiruokapiirille pohjoismainen ympäristöpalkinto

Jyväskylän kestävä kehitys ry (JAPA) on saanut 30 000 Ruotsin kruunun arvoisen pohjoismaisen Keskipohjolan ympäristöpalkinnon. Yhdistys on tuonut lähiruokapiiritoiminnallaan Keski-Suomeen mahdollisuuksia paikallisen ruuan saatavuuteen myös syrjäseuduilla. Ruokapiirien myötä on syntynyt uusia alueellisia toimintatapoja ja yhteistyötä. JAPAn ensimmäinen ruokapiiri perustettiin Tikkakoskelle vuonna 2009.

K-market Sorsakivi Vuoden Petraaja

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on myöntänyt Vuoden Petraaja 2013 -palkinnon Espoossa toimivalle K-market Sorsakivelle. Palkinto on tunnustusta yritykselle tai yhteisölle, joka on pystynyt merkittävästi vähentämään jätteen määrää omalla toimialallaan.

– K-market Sorsakiven kokonaisjätemäärä on ollut useana vuonna päivittäistavarakaupan toimialalla pienin sekä liikevaihtoon että henkilömäärään suhteutettuna. Yrityksessä on vähennetty jätteen määrää useilla eri toimilla, kertoo HSY:n toimitusjohtaja Raimo Inkinen.

Helppo liikkua -tunnus Hyvinkäälle

Invalidiliiton Helppo liikkua tunnus myönnettiin jo kolmatta kertaa Rax Ravintolat Oy:n ravintolalle. Tällä kertaa tunnuksen sai Rax Hyvinkää. Rax-ravintoloista vastaava Restel Oy on edelleen valtakunnallisesti ainoa Helppo liikkua kampanjassa mukana oleva hotelli- ja ravintola-alan kumppani.
Lisätietoja Helppo liikkua -kampanjasta löytyy osoitteesta http://helppoliikkua.fi/

Jouluoluen mallasohra Halkiasta

Sinebrychoffin, Viking Maltin ja Raisioagron järjestämän mallasohran viljelykilpailun voitti Taneli Vuori. Sinebrychoffin Jouluolut tehdään tänä vuonna Barke-mallasohrasta, joka on kasvanut Jussilan tilalla Halkian kylässä Pornaisissa. Jouluoluen mallasohra tulee jo seitsemättä kertaa nimetyltä tilalta, ja kolmatta kertaa voittaja valitaan viljelykilpailulla Viking Maltin ja Raisioagron sopimusviljelijöistä.

Suomen parhaat yhdistävät voimansa Pohjanmaalla

Taloustutkimus Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan Subway® -ravintolaketju oli Suomen paras pikaruokaketju vastaajien antamilla kokonaisarvosanoilla mitattuna vuonna 2013*. Alahärmässä sijaitseva elämyspuisto PowerPark taas arvioitiin viime vuonna koko Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi. PowerPark kipusi ykköseksi Taloustutkimus Oy:n Suomi Tänään -monitilaajatutkimuksessa, jonka osana selvitettiin vapaa-ajankeskusten yrityskuvia.

Kesällä 2014 nämä kaksi Suomen parasta yhdistävät voimansa, kun Subway® -ketju avaa uuden ravintolansa PowerParkin yhteydessä avattavaan liikekeskukseen. Liikekeskus valmistuu Valtatie 19:n varteen alkukesästä.

”Luomua ilman muuta” vuoden iskulause

Luomun tunnetuksi tekemiseen kehitetty slogan ”Luomua. Ilman muuta.” on valittu vuoden 2013 iskulauseeksi. Valinnan teki MARK Suomen Markkinointiliiton Iskulausetoimikunta yksimielisesti. Perusteluissaan Iskulausetoimikunta toteaa, että ”Luomua. Ilman muuta.” on toisaalta itsestään selvä, positiivinen ja kannustava, mutta se myös haastaa kuluttajaa arjen valinnoissa.

Maailmanmestari on nyt myös PRO

Ravintola-alan PRO-patsaan on saanut muun muassa cocktailin MM-kisat voittanut baarimestari Greta Grönholm Loimaalta. PRO-voitto on loistava jatkumo cocktailkisoja hyvällä menestyksellä kiertäneelle Grönholmille. Hän oli kolmas suomalainen, joka voitti IBA WCC -kisat ja otti elokuussa Prahassa järjestetyissä kisoissa Sparkling Cocktail -sarjan maailmanmestaruuden lisäksi Cocktail of the year -tittelin.

PRO2014 voittajat eri kategorioissa ovat baarimestari Greta Grönholm (Loimaan Seurahuone), kahvilan työntekijä Pekka Koivula (Kahvila-ravintola Hyve&Pahe, Joensuu), ravintolan asiakaspalvelija Pasi Mamia (Ravinteli Bertha, Tampere), ravintolan keittiöpäällikkö/-mestari Oula Hänninen (Katisten Kartano, Hämeenlinna), ravintolan kokki Ismo Sipeläinen (G.W.Sundmans, Helsinki), ravintolapäällikkö/hovimestari Johan Borgar (Ravintola Chef & Sommelier, Helsinki), ravitsemis-/ruokapalvelupäällikkö Hanna Lohikoski (Antell-Ravintolat Oy, Hyvinkää), ruokapalvelun työntekijä Heli Saarela (Leijona Catering Oy/Falkonetti, Kankaanpää), suurkeittiön kokki Lauri Laulainen (Fazer Food Services Oy/Tulikukko, Siilinjärvi), suurkeittiön päällikkö Riitta Riekkinen (Ahtialan koulu, Lahti), opettaja Jukka Moilanen (Saimaan ammattikorkeakoulu Oy, Imatra) ja yrittäjä Samuil Angelov, Henri Alén ja Timo Linnamäki (Muru-Dining Oy, Helsinki). Lehdistön palkinnon sai Mikko Vesala (Sodexo Oy/Vitikka 1, Helsinki).

Ravintolapäiville matkailupalkinto

Suomalainen matkailupalkinto − Finnish Travel Award voittaja julkistettiin Matkamessuilla Messukeskuksessa Helsingissä. Yleisöäänestyksen voitti Ravintolapäivä, joka saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 3000 euron stipendin.

Ravintolapäivä on ruokakarnevaali, jona kuka tahansa voi perustaa ravintolan päiväksi. Tapahtuman on perustanut ja sitä koordinoi joukko vapaaehtoisia suomalaisia yksityishenkilöitä.

Vuoden Kultakuppi ja Kultainen Gruppo -kunniamaininnat Rovaniemelle ja Turkuun

Pauligin Vuoden Kultakuppi 2013 -kunniamaininnan on saanut rovaniemeläinen Choco Deli ja Vuoden Kultainen Gruppo -kunniamaininnan turkulainen W wine&deli. Ammattitaito, intohimoinen ote tekemiseen sekä tasalaatuisuus olivat valtteja tämän vuoden Kultakuppi ja Kultainen Gruppo -kilpailussa.

Pyroll Lempäälälle Full HD Flexo -kumppanuussertifikaatti

Pyroll Lempäälle on myönnetty ensimmäisenä paperipainona maailmassa Full HD Flexo -kumppanuussertifikaatti. Tämän EskoArtworkin myöntämän tunnustuksen Pyroll Lempäälä saavutti yhteistyökumppaninsa pakkausrepro Marvacon kanssa. Sertifikaatti on aiemmin jaettu vain kolmelle fleksopainotalolle maailmassa.

Koulujen ja yritysten yhteistyölle tunnustusta

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT on myöntänyt Kuusankosken lukiolle ja DHL:lle valtakunnalliset tunnustukset pitkäjänteisestä ja edistyksellisestä koulujen ja työelämän välisestä yhteistyöstä. Erityiskunniamaininnan ovat lisäksi saaneet Pielisjoen koulu Joensuusta, Matin ja Liisan koulu Lapinlahdelta sekä Pääkaupunkiseudun osuuskauppa HOK-Elanto.

VTT:n allergiarokotteen kehitystyölle kansainvälinen palkinto

Eurooppalaisten t&k-organisaatioiden etujärjestö EARTO myönsi VTT:lle innovaatiopalkinnon allergiarokotteen pohjana olevan teknologian kehittämisestä.
VTT:n patentoima palkittu teknologia auttaa elimistöä kehittämään vastustuskykyä allergiaa aiheuttaville aineille. VTT:n teknologiaan perustuvia uuden sukupolven allergiarokotteita kehittää ja kaupallistaa VTT:n spin-off-yhtiö Desentum Oy.

Ensimmäiset allergiarokotteet voivat olla markkinoilla noin viiden vuoden kuluttua.
VTT:n patentit perustuvat allergeenin eli allergiaa aiheuttavan proteiinin rakenteen muuttamiseen geenitekniikan avulla siten, että se aiheuttaa alkuperäistä allergeenia vähemmän allergiaoireita, mutta toimii silti siedätyshoitona.

Kehitystyön taustalla on VTT:n, Itä-Suomen yliopiston ja HYKS Iho- ja allergiasairaalan yhteistyöprojektissa tehty tieteellinen läpimurto. Tutkijat määrittivät, miten allergeeni ja elimistössä muodostuva vasta-aine sitoutuvat toisiinsa. He näyttivät ensimmäisenä sidoksen tarkan 3D-rakenteen, joka osoittautui erilaiseksi kuin mitä tutkijat maailmalla ovat aiemmin olettaneet.

Bemis Valkeakoskelle Full HD Flexo -kumppanuussertifikaatti

Bemis Valkeakoski Oy on saavuttanut yhteistyökumppaninsa Marvacon kanssa pakkauspainomaailmassa tavoitellun Full HD Flexo -kumppanuussertifikaatin, jonka myöntäjänä on toiminut belgialainen Esko. Tämä sertifikaatti on maailmanlaajuisesti kolmas laatuaan.

Full HD Flexo on uutta teräväpiirtotekniikkaa, joka esiteltiin vuonna 2012 aiemman HD Flexon kehittyneemmäksi seuraajaksi.

Euroopan komissio palkitsi Yrityskylän

Kuudesluokkalaisten Yrityskylä-oppimisympäristö on voittanut oman sarjansa Euroopan komission järjestämässä kilpailussa, jossa palkittiin yrittämistä tukevia huippualoitteita. Loppukilpailussa oli yhteensä 19 hanketta Euroopan eri maista, kuudessa eri kategoriassa. Yrityskylä palkittiin kategoriassa ”Yrittäjämäisen ajattelun edistäminen”, ”Promoting the Entrepreneurial Spirit”. Palkinnon myöntää Euroopan komission yritys- ja teollisuustoiminnan pääosasto.

Yrityskylän toiminnan lähtökohta on ollut paikkakuntakohtaisen ainutlaatuisuuden huomioiminen kaikissa oppimisympäristöissä. Vuonna 2013 kilpailussa painotettiin erityisesti nuorten yrittäjämäisen ajattelun edistämiseen tähtääviä hankkeita.

Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu oppimisympäristö, jossa oppilaat saavat todenmukaisen kuvan oman kotiseutunsa työnantajista. Yrityskylässä oppilaat työskentelevät valmiiksi käsikirjoitetuissa ammateissa, saavat palkkaa ja toimivat kansalaisina ja kuluttajina pienoiskaupungissa, johon on rakennettu noin 15 yrityksen ja julkisen palvelun tilat. Yrityskylä-päivään johdattaa opetussuunnitelmaan perustuva oppimateriaali.

Lisätietoja:
www.yrityskyla.fi

Myllyn Paras Oy:lle energiatehokkuuspalkinto

Hyvinkään kaupungin energiansäästöryhmän, Hyvinkään yrittäjien ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin järjestämän energiatehokkuuskilpailun energiatehokkuuspalkinto 2013 myönnettiin Myllyn Paras Oy:lle.

Yrityksen bioenergiaa hyödyntävä voimalaitos tuottaa omasta käytöstä ylijäävää energiaa Hyvinkään Lämpövoima Oy:lle. Viime vuosina bioenergiaa on toimitettu noin 150−260 omakotitalon kaukolämmitystä vastaava tuotantomäärä eli noin 1−2 % Hyvinkään koko kaukolämmön tuotannosta.

P.O.R.K -lihatuotteille tunnustuspalkinto

Kotimaisia ilmakuivattuja P.O.R.K-lihatuotteita valmistava luumäkeläinen Saparokuja Oy on saanut tämän vuoden InnoElma -tunnustuspalkinnon. Palkinnon arvo on 3 000 euroa, ja sen lahjoitti Suomen Messusäätiö.

Kolmen nuoren yrittäjän vuonna 2011 perustama Saparokuja Oy on kehittänyt innovatiivisen tuotantoprosessin hyödyntäen kotimaista huippuosaamista ja uudenlaista valmistusteknologiaa. Kehitystyön tuloksena on syntynyt täysin kotimainen vastine ulkomailta tuotaville ilmakuivatuille lihatuotteille.

Raati antoi tunnustusta niin tuotannolle kuin tuoteperheen pakkaussuunnittelulle ja markkinoinnille. Saparokujan tuotantoprosessi on energiatehokas, pitkälti automatisoitu eikä tuota päästöjä. Kaikki jätteet voi hävittää yhdyskuntajätteen mukana. Innovatiivinen tuotantoprosessi pienentää läpimenoaikaa ja tehostaa kannattavuutta.

Ask Vuoden ravintola 2014

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola 2014 tunnustuksen helsinkiläiselle luomu- ja lähiruokaa taiteilevalle ravintolalle Ask. Gastronomien seura perustelee valintaansa Askin makuelämysten, tunnelman ja palvelun ensiluokkaisella yhdistelmällä.

Kruununhakalainen Ask ammentaa tarjontansa mahdollisimman lähellä ja puhtaasti kasvaneista raaka-aineista. Askin annoksissa korostuvat pientuottajien luomu- ja biodynaamiset tuotteet sekä villiriista ja -kala.

Askin ravintoloitsijat Linda Stenman-Langhoff ja Filip Langhoff ovat hakeneet kokemuksensa helsinkiläisten huippuravintoloiden lisäksi Pohjoismaista ja Etelä-Euroopasta ja inspiroituneet raaka-aineita kunnioittavasta ruuanlaitosta. Kansainvälinen kokemus näkyy myös palvelussa, jota Askissa saa suomen lisäksi ruotsiksi, englanniksi, norjaksi ja espanjaksi.

Anna-Maija Tantulle elämäntyöpalkinto

Suomalainen Ruokakulttuurirahasto on myöntänyt ensimmäisen tunnustuspalkintonsa kotitalousopettaja ja ruokakirjoittaja Anna-Maija Tantulle. Hän on esitellyt suomalaisen ruokakulttuurin makumaailmaa keittokirjoissaan ja lehtijutuissaan. Elämäntyöstä Tantulle myönnetyn palkinnon arvo on 10 000 euroa

K-citymarket Kouvola Vuoden Leipäkauppa

Suomen Leipuriliitto ry paikallisyhdistyksineen on valinnut 18. kerran Vuoden Leipäkaupan. Vuoden 2014 Leipäkauppa on K-citymarket Kouvola, Anne ja Simo Hiltunen Oy.

Raadin mukaan K-citymarket Kouvola tarjoaa asiakkailleen tyylikkään ja monipuolisen suomalaisen leipäosaston, jossa on runsas valikoima valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomoiden tuotteita. Tuotteet ovat myös valtaosin Suomessa valmistettuja, mihin raati kiinnitti tänä vuonna erityistä huomiota.

Leipäosasto on ammattimaisesti hoidettu sekä erittäin siisti ja viihtyisä. Paikalliset makutottumukset on otettu huomioon kattavalla valikoimalla ja myös gluteenittomia tuotteita on hyvin tarjolla. Myymälässä on myös Porokylän Leipomon jauholeipomo, jossa leivotaan hieman erikoisempiakin tuotteita vaihtoehdoiksi asiakkaille.

Kuivaleivät on sijoitettu leipäosaston läheisyyteen niin, että ne hyvin täydentävät tuoreiden tuotteiden valikoimaa korostaen monipuolista suomalaista leipäkulttuuria.

Viikinkiravintola Harald Suomen Parhaat työpaikat 2014 -listalle

Viikinkiaiheiseen elämysruokailuun erikoistunut ja välittömästä palvelustaan tunnettu Viikinkiravintola Harald ylsi parhaana ravintolana Suomen Parhaat työpaikat 2014 -listalle, tutkimuksen yleisessä sarjassa.

Pohjoisen luonnon antimista valmistettua teemaruokaa on tarjoiltu viikinkikylän muotoon sisustetuissa Harald-ravintoloissa liki 20 vuoden ajan, nyt jo seitsemällä paikkakunnalla.

Toimitusjohtaja Keijo Hyvösen alias Gunnar Korkeaotsan mukaan asiakkaiden kiittämää palvelukulttuuria kehitetään tiiviissä yhteistyössä Haraldin henkilöstön kanssa.

Viikinkiravintola Haraldin valinta yhdeksi Suomen Parhaista työpaikoista ei valinnasta vastanneen Great Place to Work® Insitute Finlandin mukaan ole sattumaa. Haraldissa on oivallettu, että hyvinvoivat työntekijät palvelevat myös asiakkaita paremmin.



Joulukuu 2013

keskiviikko 11. joulukuu 2013

Ursula Schwab Vuoden Vaikuttaja

FT Ursula Schwab on saanut Agronomiliiton Vuoden Vaikuttaja -palkinnon. Ursula Schwab on tunnettu ravitsemusvaikuttaja. Hänen luennoillaan tulevat ravitsemusterapeutit oppivat, miten nautittu ruoka vaikuttaa terveyteen ja miten erilaisia sairaustiloja voidaan helpottaa ruokavalinnoilla. Hän kohtaa sairaalatyössään potilaita, jolloin hän konkretisoi muun muassa rasvan ja suolan määrät ruokina ja annoksina.

Apulaisprofessori Schwab on myös taitava tieteen popularisoija, joka on ollut laatimassa muun muassa pohjoismaisia ravitsemussuosituksia ja ensi vuoden alussa julkistettavia kotimaisia suosituksia.

Schwab on valmistunut Kuopion yliopistosta ja väitellyt vuonna 1998. Hän on toiminut Agronomiliiton valtuuston jäsenenä 2005−20012 ja vaikuttaa edelleen liiton koulutus- ja työvoimapoliittisessa toimikunnassa sekä yliopistoneuvottelukunnassa. Schwab on aktiivinen jäsen myös Ravitsemusterapeuttien yhdistyksessä.

*****************

Marita Ruususesta Lihateknologit ry:n kunniajäsen

Lihateknologit ry on myöntänyt ETT, dosentti Marita Ruususelle Lihateknologit ry:n kunniajäsenen arvon. Marita Ruusunen on toiminut vuodesta 1975 lähtien tutkijana ja opettajana ja opastanut ja ohjannut vuosikymmeniä opiskelijoita perustutkinto-opiskelijasta väitöskirjantekijöihin asti.

Ruusunen on ollut lisäksi parikymmentä vuotta Lihateknologit ry:n sihteerinä hoitaen yhdistyksen käytännön asiat. Hän on ollut päävastuullinen kongressisihteeri kahdessa Maailman Lihantutkijain Kongressissa (International Congress of Meat Science and Technology, ICoMST), promootiosihteeri maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 100-vuotispromootiossa sekä järjestäjänä monissa muissa tapahtumissa.

Marita Ruususen lisäksi yhdistyksen kunniajäsenyyden ovat saaneet professori Eero Puolanne ja saksalainen professori Rainer Hamm.

*****************

Sunspelt Vuoden Luomuyritys

Luomuliitto on palkinnut SunSpelt Oy:n Vuoden Luomuyrityksenä. SunSpelt aloitti vuonna 2000 speltti- eli alkuvehnätuotteiden markkinoinnin ja on viime vuosien aikana tehnyt näyttävän brändiuudistuksen sekä laajentanut tuotevalikoimaa speltistä pastoihin, lakuun ja kvinoaan.

*****************

Kesko Suomen paras vastuullisuusraportoija

Kesko Oyj:n yhteiskuntavastuun raportti 2012 on valittu Suomen parhaaksi tämän vuoden vastuullisuusraportointikilpailussa. Kesko sai kilpailun korkeimman pistemäärän ja oli sekä kilpailun yleisen sarjan että koko kilpailun voittaja. Raportti oli myös median ja kansalaisjärjestön suosikki Lukijan valinta -sarjassa.

Kilpailussa arvioitiin kaikkiaan 140 yrityksen ja organisaation vuotta 2012 koskevat raportit. Kilpailusarjoja oli edellisvuoden tapaan kolme: yleinen, pk-yritykset ja julkinen sektori. Kesko on saanut kilpailussa tähän mennessä kaikkiaan 16 palkintoa.

*****************

Helppo liikkua -tunnus kahdelle helsinkiläisravintolalle

Invalidiliiton Helppo liikkua tunnus luovutettiin 28. lokakuuta ensimmäistä kertaa Restelin ravintoloille: Rax ja Mario Itikselle Helsinkiin. Rax ja Mario Itis ovat saavuttaneet ensimmäisinä ravintoloina Invalidiliiton myöntämän Helppo liikkua tunnuksen. Restel on valtakunnallisesti ainoa Helppo liikkua kampanjassa mukana oleva hotelli- ja ravintola-alan kumppani.

*****************

Robertsin marjajuoma Anugan Taste 13 -tuote

Roberts Oy:n marjajuomat kiinnostavat kuluttajia ja ammattilaisia. Robertsin Marjajuoma oli Vuoden Tähtituote 2013 -finalisti, ja Anuga-messuilla ruoka-alan ammattilehtien toimittajista koostuva raati valitsi Robertsin Marjajuoman Taste 13 -tuotteiden joukkoon. Ne edustavat messujen innovatiivisinta antia. Turkulaisen perheyrityksen valtteina pidettiin laadukkuutta, aitoutta, luonnonmukaisuutta, terveellisyyttä ja tyylikkyyttä.

*****************

Kotimaiselle pakkauspainatukselle kultaa Lontoosta

Pa-Hu Oy:n painama ja Marvaco Oy:n toteuttama lavakaulus HAU HAU Champion -brändille toi kultaa FlexoTech Awards -kilpailussa.

Kansainvälinen tuomariryhmä valitsi HAU HAU Champion -työn sarjansa voittajaksi erinomaisen toteutuksen takia. Tuomarit arvostivat, että Pa-Hu:n painama näyttävä työ oli tehty vain kolmella prosessivärillä 25−50 % kilpakumppaneita tehokkaammin ja silti laadusta tinkimättä.

*****************

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto Lihajaloste Korpelalle

Perheyritys Lihajaloste Korpela Oy on saanut valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Yritys on jalostanut lihaa vuodesta 1958 lähtien. Liikevaihto oli viime vuonna 27 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on Huittisten ja Honkajoen tehtailla yhteensä 130.

Kummassakin tuotantolaitoksessa on menossa isot laajennus- ja koneinvestoinnit. Huittisissa päätuotteita ovat perinteiset kokolihat, ruokamakkarat ja leikkeleet, ja Honkajoen valmisruokatehtaassa tuotetaan muun muassa nuggetteja, täytettyjä kokolihapihvejä ja lihapyöryköitä.

*****************

Satakunnan yrittäjäpalkinto Eskimolle

Eskimo Finland Oy on valittu Satakunnan Vuoden yrittäjäksi 2013. Tunnustuksen vastaanottivat Eskimo Finlandin yrittäjät Peter ja Clas Fredman.

Peter Fredman on toiminut Eskimo Finlandin johdossa nyt viiden vuoden ajan. Eurasta lähtöisin olevan perheyrityksen pääkonttori on Espoossa, mutta tehdas sijaitsee edelleenkin Satakunnan alueella Rauman Lapissa. Clas Fredman on toiminut yrityksen logistiikkajohtajana vuodesta 2008.

*****************

Pirkko Hämäläinen Vuoden Yrittäjänainen

Vuohelan Herkku Oy:n toimitusjohtaja Pirkko Hämäläinen on valittu Vuoden Yrittäjänaiseksi. Valinnan tekivät Suomen Yrittäjänaiset ja OP-Pohjola-ryhmä. Lisäksi Hämäläinen on saanut Hartolan yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2013 -tunnustuksen.

*****************

Leipomoille tunnustuksia

Konditoria pH7 Oy:n yrittäjät Pedra ja Toni Rantala on valittu Tuusulan Vuoden yrittäjiksi. Yritys on perustettu vuonna 2007.

Vammalan Yrittäjät on valinnut Vuoden Yrittäjiksi Pyymäen leipomo Oy:n yrittäjäpariskunnan Maarit Lujalan ja Jouni Tuomiston.

Ikaalisten Yrittäjät on myöntänyt Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen Koiviston Leipomo Ky:n Markku Koivistolle.

*****************

Juha Sorsa on Suomen Olutmestari 2014

Baarimestari Juha Sorsa Tampereen Gastropub Tuulensuusta on Suomen Olutmestari 2014. Olutkisälleiksi valittiin Jani Suomalainen Helsingistä ja Kasper Toroska Porista.

Uusi Suomen olutmestari tuntee maut monipuolisesti. Hän on oluttuntemuksensa ohella kouluttanut itsensä sommelieriksi ja osaa suositella ruokia niin oluen kuin viinien kanssa.

*****************

Myllyn Paras Oy:lle energiatehokkuuspalkinto

Hyvinkään kaupungin energiansäästöryhmän, Hyvinkään yrittäjien ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin järjestämän energiatehokkuuskilpailun energiatehokkuuspalkinto 2013 on myönnetty Myllyn Paras Oy:lle.

Yrityksen bioenergiaa hyödyntävä voimalaitos tuottaa omasta käytöstä ylijäävää energiaa Hyvinkään Lämpövoima Oy:lle. Viime vuosina Myllyn Parhaan bioenergiaa on toimitettu noin 150−260 omakotitalon kaukolämmitystä vastaava tuotantomäärä eli noin 1−2 prosenttia Hyvinkään koko kaukolämmön tuotannosta.

Myllyn Paras Oy on asettanut itselleen tavoitteeksi kasvihuonepäästöjen vähentämisen nollatasolle sekä fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisen kokonaan. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on yhtiö tuottamansa bioenergian lisäksi myös osakkaana Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa: ydinvoimahankkeen toteutumisen myötä Myllyn Parhaan tuotantolaitokset, mylly ja pakastetehdas, tulisivat toimimaan ilman kasvihuonepäästöjä.

*****************

Mesikastehunaja Suomen paras hunaja

Suomen parhaaksi hunajaksi on valittu vuonna 2013 Heikki Härkösen ja Christiana Harlen tumma ja voimakasarominen mesikastehunaja. Se on peräisin Joensuun kasvitieteellisestä puutarhasta Botaniasta. Haapaveteläinen Sini Riihiaho voitti juoksevien hunajien sarjan. Kiteytettyjen hunajien parhaaksi äänestettiin Leo Rainalan hunaja Hollolasta.

Kisa tämän vuoden parhaasta hunajasta käytiin Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry:n Sadonkorjuuseminaarissa Kankaanpäässä. Kisaan osallistui 88 erilaista hunajaa. Esiraati valitsi loppukilpailuun jokaisesta sarjasta viisi parasta. Niistä Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarin yleisö äänesti suosikkinsa.

Suomen Paras Hunaja -kisaan voivat osallistua Suomen Mehiläishoitajain Liiton jäsenet. Jäseniä on tällä hetkellä noin 2 000.

Tänä vuonna kisattiin myös kauneimmasta hunajapurkista. Eniten yleisön ääniä sai Pohjois-Karjalan mehiläishoitajien purkki. Toiseksi tuli Havulinnan hunajan purkki Tuusulasta ja kolmanneksi Saimaan suvi -hunajan pakkaus.

*****************



Lokakuu 2013

torstai 31. lokakuu 2013

Hely Tuorilalle kansainvälinen elämäntyöpalkinto

Professori Hely Tuorila on saanut kansainvälisen elämäntyöpalkinnon aistinvaraisen tutkimuksen edistämisestä. Tuorilalle myönnettiin Elsevier Food Quality and Preference Award -palkinto Riossa elokuussa. Palkinto on ainoa aistinvaraisen tutkimukseen keskittyvä palkinto maailmassa.

Tuorila piti Riossa puolen tunnin pituisen esitelmän urastaan ja tutkimuksestaan, mikä poiki kutsuja kansainvälisten kollegoiden laboratorioihin. Tuorila odottaakin innolla tutkimusvapaata lukuvuonna 2014−2015 professoripoolin rahoituksen turvin. Kun hän työskenteli varadekaanina, oma tutkimustyö jäi sivummalle.

Tuorilan saama palkinto on perustettu kolmisen vuotta sitten, ja se jaetaan kerran kahdessa vuodessa maailmanlaajuisen Pangborn Sensory Science Symposiumin yhteydessä. Food Quality and Preference Award viittaa Elsevierin lehteen, joka perinteisesti julkaisee Pangborn-kokouksen pohjalta erikoisnumeron joka toinen vuosi.

***********************************************

Ravitsemusteko 2013 Ammattikeittiöosaajat ry:n kouluruokadiplomi-hankkeelle

Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry on valinnut Kouluruokadiplomi-hankkeen Ravitsemusteoksi 2013. Hanke palkittiin ansioistaan tehdä kouluruokailun merkitystä näkyväksi ja juurruttaa valtakunnallista kouluruokailusuositusta käytäntöön.

Ammattikeittiöosaajat ry myöntää diplomin mallikkaasti kouluruokailua toteuttavilla kouluravintoloille. Koulut voivat hakea kouluruokadiplomia turvallisesti, ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun tuottamisesta. Lisäksi diplomin myöntämisessä otetaan huomioon kouluravintoloiden hyvä yhteistyökyky ja muutosvalmius erilaisten asiakkaiden palvelemiseen.

Kouluruokadiplomin hakemiseen on luotu laaja kysymyssarja. Se on samalla kriteeristö, jonka avulla voi testata kouluruokailutilanteen valtakunnallista tasalaatuisuutta ja hyvien käytänteiden toteutumista.

Diplomin on tähän mennessä saanut 27 kouluravintolaa. Kouluruokadiplomi-hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriön Laatuketju. Yrityskumppaneina toimivat Blue Service Partners Oy, Electrolux Professional Oy, Heinon Tukku Oy ja Sodexo Oy.

***********************************************

YK:n ympäristöpalkinto Slow Food -pioneerille

YK:n ympäristöohjelma Unep on myöntänyt ympäristöpalkinnon kestävää ruokajärjestelmää edistävän Slow food -liikkeen perustajalle, italialaiselle Carlo Petrinille. Hän on yksi kahdeksasta Champions of the Earth -palkinnon saajasta.
Palkinnon perusteluissa mainitaan, että slow food -aate on levinnyt yli 150 maahan, joissa sillä on yhteensä yli 100 000 kannattajaa. Myös Suomessa toimii useita slow food -pöytäkuntia.

***********************************************

Maailman paras hotelli Suomessa

Small Luxury Hotel of the Worldin Hotel of the Year -tunnustuksen on saanut helsinkiläinen Hotel Haven. Valinnan perusteina käytettiin varausjärjestelmän toimivuutta, mainonnassa käytettyjä valokuvia, Club Member -toimintaa ja aktiivisuutta markkinoinnissa ja myynnissä.

− Ilman upeaa ja sitoutunutta henkilökuntaamme emme olisi tähän pystyneet, kiittää hotellinjohtaja Roni Saari.

***********************************************

Tintå Vuoden viiniravintola

Viini-lehden järjestämän Vuoden viiniravintola -äänestyksen voittaja on turkulainen Ravintola Tintå. Viini-lehden valitsemia finalistiravintoloita oli 20. Lisäksi äänestäjät saivat ehdottaa suosikkiaan listan ulkopuolelta. Toiseksi sijoittui Grotesk Winbar ja kolmanneksi Ravintola Carelia, molemmat Helsingistä.

***********************************************

Nurmipalkinto lännen viljavainioille Saloon

Vuoden 2013 valtakunnallisen nurmipalkinnon saajaksi on valittu Markku ja Päivi Peltosen hoitama Provanin tila Salosta. Tilalla tuotetaan laadukasta säilörehunurmea viisikymmenpäisen lypsykarjan tarpeisiin noin 35 hehtaarin alalla vuosittain. Maatilan peltoala on 117 hehtaaria, josta sokerijuurikasta viljellään 30 hehtaaria ja lopulla alalla viljaa monipuolisesti.

***********************************************

Ravintolaketju palkitsi vaasalaisyrityksen

Maailman suurin ravintolaketju, SUBWAY® -ketju on palkinnut suomalaisen yrittäjän Nashvillessä pidetyssä SUBWAY® Conventionissa. Vaasalainen SUBWAY® -yrittäjä Markku Jyrkiäinen palkittiin ketjun parhaana usean ravintolan yrittäjänä. Aiemmin opettajana työskennellyt Jyrkiäinen toimii tällä hetkellä 18:ssa ketjun ravintolassa yrittäjänä.



Huhtikuu 2013

perjantai 12. huhtikuu 2013

Suomen Akatemia palkitsi Mari Sandellin

Suomen Akatemia on palkinnut kaksi ansioitunutta tutkijaa. Mari Sandell Turun yliopistosta palkittiin yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Palkinto myönnetään tutkijalle, joka on merkittävällä tavalla tehnyt tunnetuksi tieteellistä tutkimusta tai tutkijan työtä, lisännyt toiminnallaan kiinnostusta tiedettä kohtaan, osallistunut tutkijana yhteiskunnalliseen keskusteluun tai edistänyt muuten tutkimuksen merkitystä, hyödyntämistä ja vaikuttavuutta yhteiskunnassa.

Tieteellisestä rohkeudesta puolestaan palkittiin akatemiatutkija, dosentti Anna-Liisa Laine Helsingin yliopistosta.

Mari Sandell työskentelee Turun yliopistossa biokemian ja elintarvikekemian laitoksella ja funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa. Sandell on tehnyt makututkimusta tunnetuksi ja lisännyt yleistä kiinnostusta syömiskäyttäytymiseen. Hän on kysytty puhuja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Tutkijana Sandellille on ominaista kansainvälinen yhteistyö ja tieteenalat ylittävä tutkimusote.

Sandell on innostunut ruuan psykogenomiikasta eli siitä, miten perimä vaikuttaa makuaistin toimintaan, ruuan kokemiseen ja ruokailutottumuksiin. Hän on tehnyt tiedettä tutuksi myös Turun yliopiston lasten yliopiston luennoitsijana.

***************************************

Ruuan tuottajahintaprotesti Vuoden 2012 Markkinateko

Markkinointi & Mainonta -lehti ja MARK Suomen Markkinointiliitto palkitsivat MTK:n ja SLC:n ruuan tuottajahintaprotestin Vuoden 2012 Markkinointitekona. Vuoden markkinointiteon pitää ylittää tavanomainen markkinointiteko ja luoda uutta. Palkitsijoiden mielestä tuottajajärjestöjen tempaus täytti kriteerin kirkkaasti, saavutti valtavasti myönteistä julkisuutta ja aloitti laajan yhteiskunnallisen keskustelun.

MTK ja ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC kampanjoivat 14. marraskuuta Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Tampereella ja Ylivieskassa. Kampanjassa tuottajat myivät naudan paistia, porsaan palapaistia, kananmunia, perunoita ja ruisleipää tuottajahintaan. Tuottajat protestoivat tempauksellaan maatalouden heikkoa kannattavuustilannetta.

***************************

Hyvää Suomesta -markkinointi palkittiin

Hyvää Suomesta -merkin markkinointi on palkittu A-lehtien myöntämällä MediaFinlandialla 2012. Ruokatieto Yhdistys ry päivitti suomalaisen ruuan alkuperämerkin viestiä vuoden 2012 alussa Ruokaa omasta maasta -tunnuksella ja mainonnan uudella ilmeellä.

*********************

Varilalle ja Syväniemelle tunnustuspalkinnot

Kotitalous- ja yritysneuvoja Seija Varila ja ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi ovat saaneet Jaakko Kolmosen rahaston tunnustuspalkinnot suomalaisen ruokakulttuurin vaalimisesta. Maa- ja kotitalousnaisissa työskentelevä Seija Varila on aktiivinen ruokaosaaja ja keskipohjalaisen ruokakulttuurin lähettiläs.

Ruokakulttuuriasiamies, kotitalousopettaja Anni-Mari Syväniemi tuottajajärjestö MTK:sta on suomalaisen ruokakulttuurin valtakunnallinen ja kansainvälinen vaikuttaja.

****************

Antell Suomen parhaita työpaikkoja

Antell-konserni (Antell-Ravintolat Oy, Antell-Leipomot Oy, Katri Antell Oy) on noussut valtakunnallisen Great Place To Work -työhyvinvointitutkimuksen (GPTW) suuryritysten sarjassa viiden parhaan yrityksen joukkoon (sija 4).
Antellilla on yli 800 työntekijää valtakunnallisesti; ravintoloiden lisäksi henkilökuntaa työllistävät Oulussa toimiva leipomo sekä Oulun alueen kahvilat.
Suuryrityksen sarjassa viiden parhaan yrityksen joukossa palkittiin Antellin lisäksi Ikea Suomi, Diacor Terveyspalvelut, Yliopiston Apteekki ja McDonald´s.

****************************************************

Vuoden 2012 Leipäkauppa Haukiputaalta

Suomen Leipuriliitto ry paikallisyhdistyksineen on valinnut 17. kerran Vuoden Leipäkaupan. Vuoden 2013 Leipäkauppa on K-supermarket Revontori, Haukipudas, U & P Rantala Oy.

Revontori tarjoaa asiakkailleen näyttävän ja monipuolisen suomalaisen leipäosaston, jossa on runsas valikoima Suomessa valmistettuja valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten leipomoiden tuotteita.

********************

Diplomiruokaa Suomen kouluihin

Ensimmäiset kouluruokadiplomit on luovutettu kouluruokadiplomit pilottikouluille. Niitä ovat Kirkkonummen koulukeskus, Kartanonkosken koulu Vantaalla, Lietsalan koulu Naantalissa ja Saviniemen koulu Myllykoskella. Samalla on julistettu kouluruokadiplomin haku avoimeksi kouluruokaa.fi -sivustolla.

Ammattikeittiöosaajat ry:n koordinoimassa imagohankkeessa kouluja kannustetaan kouluruokailutilanteen laadun varmistamiseen valtakunnallisen kouluruokadiplomin avulla. Sen tavoitteena on yhtenäistää suomalaisen kouluruuan laatuvaatimukset sekä huomioida kouluruokailutilanteen kasvatuksellinen ja sosiaalinen merkitys nuorten kehityksessä ja koko kouluyhteisössä.

******************************

PRO-patsaat on jaettu

Hotelli-, ravintola- ja catering-alan parhaimmistoa palkittiin Finlandia-talolla järjestetyssä PRO-gaalassa. Tunnustuspalkintoja jaettiin12 kategoriassa, ja finalisteja oli yhteensä 36. Valinnan teki 13 jäsenestä koostuva tuomaristo, ja valinnassa painottuivat ammattitaidon lisäksi esikuvallisuus ja asenne.

Ravintolan asiakaspalvelija on Arja Pohjola (RoyalGrownPlaza, Helsinki), kahvilan työntekijä Olli Penttilä (Café Kiasma, Helsinki), ruokapalvelun työntekijä Satu Lilja (Päijät-Hämeen koulutuskonserni, Lahti), ravintolan kokki Kai Usvaranta (Ravintola Juuri, Seinäjoki), suurkeittiön kokki Eila Leskinen (Kouluravintola Manteli, Suininlahden koulu, Siilinjärvi), suurkeittiön päällikkö Arja Partanen (Technip Offshore Finland, Pori), ravintolan keittiöpäällikkö/-mestari Tero Mäntykangas (LaplandHotels Oy, Rovaniemi), ravitsemis-/ruokapalvelupäällikkö Paula Juvonen (Turun seudun Kiinteistöpalvelu Oy), baarimestari Jarkko Salonen (Public Corner, Hämeenlinna), ravintolapäällikkö/hovimestari Juhani Karjalainen (Vanajanlinna, Hämeenlinna) opettaja Raimo Ryynänen (Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio) ja yrittäjä Tomi Björck ja Matti Wikberg (BW Restaurants Oy, Helsinki). Lehdistöpalkinnon sai Tero Mäntykangas (LaplandHotels Oy, Rovaniemi).

******************************

Rinkeli Grabd Prix 2013 Lahteen

Lahtelaisen Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat Camilla Hietanen ja Terhi Myllymäki voittivat Suomen Leipuriliton järjestämän Rinkeli Grand Prix 2013 -kilpailun opettajansa Matti Storlöparen johdolla. Toiseksi tulivat Tampereen seudun ammattiopistoa edustaneet Anni Salo ja Saija Kujala opettajanaan Hanna Oinonen. Kolmannen sijan otti helsinkiläisen Stadin ammattiopiston Prinsessantien yksikkö joukkueella Meri Alhainen ja Toni Rautakoski. Heidän opettajanaan toimi Arto Kaasinen.

*******************

Black Door Vuoden Olutravintola

Helsinki Beer Festivalin kutsuma raati on valinnut Vuoden Olutravintolaksi 2013 helsinkiläisen Black Doorin. Tuomaristo kiittää Black Dooria ennakkoluulottomasta olut- ja viskitarjonnasta, oikeaoppisesta real alen -tarjoilusta, osaavasta henkilökunnasta sekä vilkkaasta kesäterassista.

Black Door on brittihenkinen olutravintola, joka tarjoaa olut- ja siiderielämyksiä 26 hanasta. Pullovalikoimassa on useita satoja erilaisia tuotteita. Black Door tunnetaan erityisesti ammattitaitoisesta real ale -oluiden käsittelystä ja tarjoilusta.

****************************

Jukka-Pekka Törmälä Vuoden hovimestari

Jukka-Pekka Törmälä on valittu Vuoden hovimestariksi 2013. Fazerin kokous- ja juhlapalvelun sekä helsinkiläisen Ravintola Pääpostin hovimestari Jukka-Pekka Törmälä on kokenut ammattilainen, joka on työskennellyt hovimestarina jo yli 10 vuotta. Vuoden hovimestari -kilpailussa finalistit mittelevät taitojaan hovimestarin moninaisissa tehtävissä.

********************************

Chef & Sommelier on Vuoden Ravintola 2013

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden Ravintola 2013 -tunnustuksen helsinkiläiselle, luomuun erikoistuneelle Chef & Sommelier -ravintolalle. Suomen Gastronomien Seura perustelee tämänvuotista valintaansa Chef & Sommelierin intohimoisella antaumuksella niin raaka-aineisiin kuin asiakaspalveluunsa.

Luonnonmukaisuus ja kestävää kehitystä tukevat arvot näkyvät paitsi ravintolan listalla ja lautasella, myös palveluasenteessa sekä ravintolan muussakin toiminnassa positiivisimmalla mahdollisella tavalla.



Helmikuu 2013

tiistai 05. maaliskuu 2013

Kansanterveyspalkinto HK Ruokatalolle sydänterveyttä edistävästä toiminnasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on palkinnut HK Ruokatalon sydänterveyttä edistävästä toiminnasta Kansanterveyspalkinnolla 2012. Järjestyksessä toinen Kansanterveyspalkinto nostaa esille valtakunnallisen terveysteon tai työn, joka edistää suomalaista kansanterveyttä.

Tunnustuksen taustalla on HK Ruokatalossa vuonna 2007 suunniteltu ravitsemusstrategia, jonka ansiosta tuotteiden suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa on vähennetty määrätietoisesti asteittain ravitsemussuosituksiin perustuen.
Tavoite vähentää kovan rasvan määrää johti HK Ruokatalon innovoimaan Rypsiporsaan, jota käytetään raaka-aineena yli 150 HK:n porsaanlihaa sisältävässä tuotteessa. Kaikkien näiden tuotteiden rasvan laatu on nyt suositustenmukainen.
− Suomalaisten lautasilta katosi kovaa rasvaa yli 100 000 kiloa ja suolaa 60 000 kiloa vuonna 2011 näiden tuotteiden ansiosta. Viime vuonna kovan rasvan väheneminen lähes tuplaantui, sillä tuotteita tulee koko ajan lisää ja kysyntä kasvaa, ravitsemusasiantuntija Soile Käkönen HK Ruokatalosta iloitsi.
Hän oli vastaanottamassa palkintoa Helsingissä IX Valtakunnallisilla Kansanterveyspäivillä.

Rypsiporsaan avulla voittoon

Käkösen mukaan ravitsemusstrategia määrittelee jokaiselle tuotteelle entistä tarkemmat kriteerit tuotekehitykseen. Tavoitteena on myös samalla porsaanlihan arvostuksen nostaminen ja markkinaosuuden kasvu.

− Kovan rasvan väheneminen on lähes kokonaan Rypsiporsaan ansiota. Tavoitteena oli, että se menee raaka-aineena perustuotteisiin, Käkönen kertoi.
Suolan vähennys yksittäisten tuotteiden kohdalla oli yleisimmin 0,1−0,2 prosentin luokkaa. Ravitsemusstrategian ansiosta siipikarjatuotteiden mausteseoksissa suolaa vähennettiin jopa 20 prosenttia.

HK Ruokatalon tuotevalikoimassa myös Sydänmerkki- tuotteiden osuus on kasvanut. Maksullinen Sydänmerkki kertoo, että tuote on tuoteryhmässään rasvan laadun ja määrän sekä suolan määrän kannalta ravitsemuksellisesti parempi valinta.

Vaikuttavaa työtä kansanterveydelle

THL ei halua pääjohtaja Pekka Puskan mukaan palkita yksittäisiä kampanjoita tai innovaatioita, vaan koko väestöön kohdistuvaa vaikuttavaa työtä.
− Suomalaisten sydämille ja koko kansan terveydelle on tehnyt hyvää tuotteiden muuttaminen ravitsemussuositusten perusteella. Se, että iso yritys on koko väestön laajasti kuluttamissa tuotteissaan vähentänyt kovaa rasvaa ja suolaa huomattavan määrän, on kansanterveydellisesti paljon merkittävämpää, kuin sinänsä hyödyllisten, mutta kalliimpien ja vain pienen väestöryhmän käyttämien funktionaalisten elintarvikkeiden kehittäminen. Merkittävä on myös eläinten ruokinnan muutos käyttämällä rypsiöljyä, Puska perusteli tunnustusta.

Tunnustus kannustaa jatkamaan

Ravitsemusasiantuntija Soile Käkösen kanssa kansanterveyspalkinnon vastaanotti HKScan-konsernin toimitusjohtaja Hannu Kottonen, joka kiitti THL:ää rohkeasta päätöksestä.

− HK Ruokatalo on tehnyt jo vuosia systemaattista työtä suolan vähentämiseksi ja rasvan laadun parantamiseksi yhtiön valmistamissa tuotteissa hyvää makua unohtamatta. Tunnustus on ilman muuta vuoden kohokohta ohjelmaan osallistuneilla tiloilla työskenteleville kuten myös yhtiön tuotannossa, tuotekehityksessä, jakelussa, myynnissä ja markkinoinnissa työskenteleville kaikkiaan tuhansille henkilöille. Olen iloinen ja ylpeä saadusta tunnustuksesta ja tiedän, että se kannustaa jatkamaan eteenpäin tätä arvokasta ja vastuullista työtä kansanterveyden hyväksi, Kottonen totesi.

********************************

Ruuan tuottajahintaprotesti Vuoden 2012 Markkinateko

Markkinointi & Mainonta -lehti ja MARK Suomen Markkinointiliitto palkitsivat MTK:n ja SLC:n ruuan tuottajahintaprotestin Vuoden 2012 Markkinointitekona. Vuoden markkinointiteon pitää ylittää tavanomainen markkinointiteko ja luoda uutta. Palkitsijoiden mielestä tuottajajärjestöjen tempaus täytti kriteerin kirkkaasti, saavutti valtavasti myönteistä julkisuutta ja aloitti laajan yhteiskunnallisen keskustelun.
MTK ja ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC kampanjoivat 14. marraskuuta Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kokkolassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Seinäjoella, Tampereella ja Ylivieskassa. Kampanjassa tuottajat myivät naudan paistia, porsaan palapaistia, kananmunia, perunoita ja ruisleipää tuottajahintaan. Tuottajat protestoivat tempauksellaan maatalouden heikkoa kannattavuustilannetta.

***************************

Mallasohran viljelykilpailun voitto Hollolaan

Sinebrychoff, Viking Malt ja Raisioagro käynnistivät jo toisen kerran mallasohran viljelykilpailun, jonka tavoitteena on lisätä kotimaisen mallasohran tunnettuutta ja nostaa suomalaisen oluen arvostusta. Kilpailun voitti maanviljelijä Juha Uotila, joka viljelee Kylä-Tikkalan tilaa Hatsinan kylässä Hollolassa. Hänen laadukkaasta Barke-mallasohrastaan valmistuu tänä syksynä Sinebrychoffin Jouluolut.

Kilpailuun osallistui yhdeksän Viking Maltin ja Raisioagron sopimusviljelijää. Voittajan valinnassa korostui mallasohran laadun lisäksi viljelijän asenne ja innostus suomalaisen olutkulttuurin rakentamiseen. Palkintona on muun muassa näkyvyys Sinebrychoffin Jouluoluen 2013 kuluttajapakkauksissa.

************************************

Diplomiruokaa Suomen kouluihin

Ensimmäiset kouluruokadiplomit on luovutettu kouluruokadiplomit pilottikouluille. Niitä ovat Kirkkonummen koulukeskus, Kartanonkosken koulu Vantaalla, Lietsalan koulu Naantalissa ja Saviniemen koulu Myllykoskella. Samalla on julistettu kouluruokadiplomin haku avoimeksi kouluruokaa.fi -sivustolla.

Ammattikeittiöosaajat ry:n koordinoimassa imagohankkeessa kouluja kannustetaan kouluruokailutilanteen laadun varmistamiseen valtakunnallisen kouluruokadiplomin avulla. Sen tavoitteena on yhtenäistää suomalaisen kouluruuan laatuvaatimukset sekä huomioida kouluruokailutilanteen kasvatuksellinen ja sosiaalinen merkitys nuorten kehityksessä ja koko kouluyhteisössä.

Kouluruokadiplomia voivat hakea sekä julkisen sektorin ruokapalveluyksiköt että yksityiset catering-yritykset. Jokaiselle diplomi-kysymyssarjan läpäisseelle kouluruokaravintolalle luovutetaan konkreettinen diplomi.

Diplomi on yleisesti haettavissa Kouluruokadiplomi.fi -sivustolla, josta löytyy diplomiin johtava 45 väittämän ja monivalintakysymyksen sarja. Kouluruokadiplomin ansaitakseen kouluyhteisön on täytettävä oikein 156/180 kysymyssarjan taustalla olevista kriteereistä.

******************************

Antell-Ravintolat menestyi taas

Antell-Ravintolat Oy on toista kertaa peräkkäin Suomen paras henkilöstöravintola valtakunnallisen Talouselämän päättäjät -yrityskuvatutkimuksen mukaan. Antellin toiminnassa arvostetaan erityisesti tuotteiden laatua sekä henkilöstön ammattitaitoa, toimintavarmuutta ja palvelutarjontaan.

Taloustutkimus Oy:n kyselytutkimukseen vastasi yli 1400 työelämän päättäjää, ja siinä arvioitiin kahdeksan suurta henkilöstöruokailualan yritystä.

***********************

PRO-patsaat on jaettu

Hotelli-, ravintola- ja catering-alan parhaimmistoa palkittiin Finlandia-talolla järjestetyssä PRO-gaalassa. Tunnustuspalkintoja jaettiin12 kategoriassa, ja finalisteja oli yhteensä 36. Valinnan teki 13 jäsenestä koostuva tuomaristo, ja valinnassa painottuivat ammattitaidon lisäksi esikuvallisuus ja asenne.

Ravintolan asiakaspalvelija on Arja Pohjola (RoyalGrownPlaza, Helsinki; kahvilan työntekijä Olli Penttilä (Café Kiasma, Helsinki), ruokapalvelun työntekijä Satu Lilja (Päijät-Hämeen koulutuskonserni, Lahti), ravintolan kokki Kai Usvaranta (Ravintola Juurella, Seinäjoki), suurkeittiön kokki Eila Leskinen (Kouluravintola Manteli, Suininlahden koulu, Siilinjärvi), suurkeittiön päällikkö Arja Partanen (Technip Offshore Finland, Pori), ravintolan keittiöpäällikkö/-mestari Tero Mäntykangas (LaplandHotels Oy, Rovaniemi), ravitsemis-/ Ruokapalvelupäällikkö Paula Juvonen (Turun seudun Kiinteistöpalvelu Oy), baarimestari Jarkko Salonen (Public Corner, Hämeenlinna), ravintolapäällikkö/hovimestari Juhani Karjalainen (Vanajanlinna, Hämeenlinna) opettaja Raimo Ryynänen (Savon ammatti- ja aikuisopisto, Kuopio) ja yrittäjä Tomi Björck ja Matti Wikberg (BW Restaurants Oy, Helsinki). Lehdis