KE 3/2016, s. 32: Resurssitehokkuus & Digitalisaatio: Puhdas teknologia kiitoon digitalisaation avulla

Puhdas teknologia etenee nopeasti yrityksiin ja palveluihin tulevina vuosina. Loikka cleantechistä cleanwebiin on vaikuttava.
− Kun vanhat investoinnit saadaan kuoletettua, edetään vanhasta fossiilitaloudesta räjähdysmäisellä nopeudella uuteen biotalouteen. Suuret, raskaat energialaitokset väistyvät uusien, ketterien energiaratkaisujen tieltä. Kiertotaloudessa tavoitellaan järkevyyttä koko elinkaari huomioiden, Tekesin CleanWeb -ohjelman päällikkö Jyri Arponen arvioi.
Hän veti vuosina 2011−2015 toimineen Green Growht − Tie kestävään talouteen -ohjelman päätökseen ja katsoo eteenpäin. Puhtaan teknologian ratkaisujen ja digitalisaation yhdistäminen tarjoaa suomalaisyrityksille mahdollisuuksia menestyä maailmanmarkkinoilla.
Cleanweb on osa laajempaa Puhtaasti Biotalouteen -ohjelmakokonaisuutta, jossa suunnataan raaka-ainekeskeisyydestä markkinalähtöisyyteen ja luonnonvarojen hyödyntämisessä asiakasarvon tuottamiseen. Tekesissä kannustetaan kehittämään luonnonvarojen kestävää käyttöä nimenomaan hyödyntämällä digiosaamista.
− Puolessa vuodessa Suomessa on tapahtunut sykäys eteenpäin. Ulkomaalaiset sijoittavat ovat kiinnostuneita suomalaisyritysten osaamisesta. Hyviä caseja löytyy. Osalla oman bisnesidean kirkastaminen on edelleen tarpeen, mutta apua ja partnereita on tarjolla hyville ideoille. Julkinen sektori on takapainotteinen ja tulee perässä, Arponen summaa nykytilanteen.
Hän odottaa yrityksiltä aitoja läpimurtoja löytää kansainvälisiä sijoittajia ja asiakkaita.
− Onnistujat näyttävät esimerkkiä. Fiksut firmat ovat innovatiivisia. Niiden asiantuntijat osaavat liikkua maailmalla ja saada kansainvälisiä sijoittajia mukaan, Arponen vakuuttaa.

Kolme megatrendiä siivittää kehitystä
Arposen mukaan cleantech on juurtunut Suomeen voimakkaasti, ja maassa on hyviä alan yrityksiä. Tämä osaaminen nojaa teolliseen perinteeseen ja ratkaisuihin paperi-, metalli- ja kemianteollisuudessa sekä energian ja materiaalin tehokkaaseen hyödyntämiseen. Maailmalla cleantech on tarkoittanut pääasiassa uusiutuvaa energiaa, kuten tuuli- ja aurinkoenergiaa.
− Niiden uusi tuleminen on alkanut, kun digitalisaatio on laskenut radikaalisti hintoja ja nostanut datasiirtomääriä. Sama ilmiö tuo mahdollisuuksia muillekin yrityksille. Puhtaan teknologian pk-yritykset ovat tehneet läpimurtoja muun muassa Afrikassa ja Kiinassa, Arponen tähdentää.
Hän perää nyt toimia, joilla cleantech digitalisoidaan. Se mahdollistaa erilaisia kuluttaja-, rahoitus- ja palveluratkaisuja muun muassa asumiseen, liikkumiseen, syömiseen ja tavaroiden hallintaan omistamisen sijasta. Digitalisaation halventuminen tuo uusia ratkaisuja myös ”hävikkiruuan” hyödyntämiseen.
− Nyt on kolme trendiä ylitse muiden: digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut, asiakaslähtöiset liiketoiminta- ja palvelumallit sekä sektorit ylittävä yhteiskehittäminen, Arponen painottaa.

Suomalaisyritysten pitää tarttua tilaisuuksiin heti
Suomessa on satsattu energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan, mutta tähän saakka kyse on ollut pitkälti energiankäytön järkeistämisestä. Biomateriaalit ja biopolttoaineet ovat valtaamassa alaa, mutta jäte- ja kierrätysala pitää saada toimimaan asiakaslähtöisemmin. Uudet liiketoimintamallit vahvistuvat. Ne on suunnattu myös suoraan kuluttajille, kuten fiksu, etäohjattava lämmitys, jonka mahdollistavat teollisen internetin sovellukset.
− Teemme yhteistyötä kansainvälisten kiihdyttämöiden kanssa; enää ei hauduteta. Liike-ideat kirkastetaan ja kansainvälisille markkinoille ponnistetaan nyt muun muassa Los Angelesin yrityskiihdyttämöistä ja Singaporen pilotointialustoilta. Niissä kehitetään yhteistyöllä kansainvälisiä ratkaisuja esimerkiksi vedenpuhdistukseen, jätteiden hyödyntämiseen ja asumiseen, Arponen selittää.

Teollisen internetin mobiiliverkosto tekeillä
Cleantech yleistyy palveluna, ja mobiiliteknologia antaa mahdollisuuksia uusiin liiketoimintamalleihin.
− Kuluttajamarkkina cleantechissä kasvaa, ja asiakkaiden tarpeisiin haetaan kokonaisratkaisuja ja palveluja. Digitaalisuuden avulla on mahdollista synnyttää sen ympärille uutta ja skaalautuvaa liiketoimintaa. Siihen tarvitaan myös asiakasnäkökulmaa mukaan. Tekesin käynnistämän CleanWebin tavoitteena on synnyttää nopeasti skaalautuvaa cleantech-liiketoimintaa ja nopeuttaa näiden yritysten pääsyä markkinoille, Arponen selvittää.
Energian, veden ja muiden luonnonvarojen kestävään jakamiseen kehitetään älykkäitä alustoja, järjestelemiä ja pilvipalveluita, jotka sulkevat aukon cleantechin ja digitaalisuuden välillä. Tuotannosta, toimituksesta ja asennuksesta laajennetaan monitorointiin, optimointiin, ohjelmiin sekä palveluihin ja rahoitusratkaisujen tarjontaan.
Esimerkiksi Connected Finland Oy pystyttää Suomeen halvan teollisen internetin verkon. Se on Suomen ensimmäinen, puhtaasti koneiden väliseen viestintään keskittyvä mobiiliverkko, joka kattaa koko Suomen vuoden loppuun mennessä. Sigfox-teknologiaan perustuva verkko on suunniteltu erityisesti sensoridatan välittämiseen, ja verkon käyttö maksaa murto-osan perinteisiin mobiiliverkkoihin verrattuna.
IoT:n (esineiden internet) sovelluskohteita tulee koko ajan lisää. Jopa 15 vuotta ilman akkujen vaihtoa toimivat sensorit voivat seurata esimerkiksi vedenkulutusta ja vesivuotoja, energiankulutusta tai kulkuneuvojen ja tavaroiden liikkumista.
CleanWeb-ohjelman tavoitteena on synnyttää ja uudistaa nopeasti laajenevaa cleantech-liiketoimintaa, lisätä yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä nopeuttaa yritysten pääsyä markkinoille. Ensi vuonna Suomi isännöi alan kansainvälistä tapahtumaa, Global Cleantech Forumia, Helsingissä.

Pirjo Huhtakangas

*******************************************************************

Green Growth -ohjelma avasi tietä suomalaiselle cleantechille

Green Growth -ohjelman (2011−2015) pääteemoina olivat talouden kestävä kasvu sekä luonnonvarojen tehokas ja vastuullinen käyttö. Ohjelman päättymisen jälkeen teemat ovat entistä ajankohtaisempia.
Ohjelman panostus neljään painopistealueeseen (energia- ja materiaalitehokkuus, biotalous ja biomateriaalit, kierrätys, raaka-aineiden talteenotto ja jätteiden käsittely sekä uudet liiketoimintamallit, palvelukonseptit ja kokonaisratkaisut) on tuottanut tulosta.
Ohjelman viisivuotisen taipaleen aikana noin 140 yritysvetoista ja 40 tutkimuslaitosvetoista hanketta on luonut uusia, konkreettisia tulevaisuuden ratkaisuja ja keksintöjä cleantech-alalle. Tekes on rahoittanut hankkeita kaikkiaan noin 80 miljoonalla eurolla.
Ohjelmassa on rakennettu iso joukko konkreettisia hankkeita ja saatu hyviä tuloksia: uusia teknologioita, ratkaisuja, palvelukonsepteja, uutta liiketoimintaa ja uusia yrityksiä kasvu-uralle.
Esimerkkejä uusista, Green Growth -ohjelman kautta kohti kansainvälisiä markkinoita päässeistä, lupaavista kasvuyrityksistä ovat muun muassa Enevo (älykäs sensori ja reittioptimointi jätteiden keräyksen logistiikkaan), Fourdeg (pilvipalvelua hyödyntävä älykäs lämmitysjärjestelmä), BioGTS (jätteistä uusiutuvaa energiaa tekevä modulaarinen biokaasuvoimala) ja RePack (uudelleenkäytettävä pakkaus ja uusi liiketoimintamalli verkkokauppaan).

*******************************************************************

Green Growth -ohjelman elintarvikealan hankkeita

Tutkimushankkeita
• Suomi ravinnetalouden mallimaaksi, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
• Hyönteiset ravintoketjussa, Turun yliopisto
• Arvojakeita elintarviketeollisuuden sivuvirroista hyötykäyttöön, Luonnonvarakeskus

Yrityshankkeita
• Kannattavuutta kovien ja puolikovien juustojen valmistukseen, Valio Oy
• Suljetun kierron laitos, Sybimar Oy
• Ravintorikas rehu maidontuotoksen parantamiseksi, Raisioagro Oy
• Mallastus- ja panimoprosessien ekotehokkuuden kehittäminen, Panimolaboratorio

Muut teemajutut samasta lehdestä :