KE 1/2016, puheenvuoro, s. 27: Vähemmän rahaa, kasvavat riskit

Suomessa elintarviketurvallisuuden taso onnistuttiin viime vuosisadalla nostamaan kansainväliselle huipulle huomattavilla julkisen sektorin panostuksilla, jotka talouden yleinen kehitys mahdollisti. Nyt monet mittarit osoittavat meidän köyhtyvän. Suuntaa pyritään muuttamaan, mutta takeita onnistumisesta ei globaalissa taloudessa ole.
Köyhtymisellä on kiinnostavia seurauksia yhteiskunnassa, joka on rakentunut oletukselle, että pitkällä aikavälillä rahaa on koko ajan enemmän käytettävissä. Jos köyhtyminen jatkuu, joudumme miettimään uudestaan monia itsestään selvinä pitämiämme asioita.
Käytettävissä olevien tulojen kasvu menneinä vuosikymmeninä mahdollistivat kasvavat panostukset erilaisten riskien minimointiin. Haasteena riskien minimoinnissa on kuitenkin vähenevien tuottojen laki, jonka mukaan taloudellisella panostuksella saavutettu riskin vähenemä pienenee sitä mukaa, kun riskiä onnistutaan vähentämään. Esimerkiksi elintarviketurvallisuuden parantamiseen käytettävien resurssien tuotto-odotukset pienenevät turvallisuuden parantuessa. Useimmissa tapauksissa riskien vähentäminen nollaan ei ole mielekäs tavoite liian suuriksi kohoavien kustannusten vuoksi.

Jokaisella riskillä voidaan ajatella olevan optimitaso, jossa riskin suuruus ja sen pienentämisen kustannukset ovat tasapainossa. Tavoiteltavaa riskitasoa, tai käänteisesti ilmaistuna suojatasoa, ei voida suoraan johtaa tieteestä tai talouslaskelmista. Viime kädessä tavoiteltavan riskitason määrittäminen on poliittinen päätös.
Vuonna 2010 valtioneuvoston eduskunnalle tekemässä elintarviketurvallisuusselonteossa ehdotettiin Suomessa suotuisaksi suojatasoksi (ALOP, appropriate level of protection) salmonellalle korkeintaan kuutta raportoitua, kotimaassa saatua salmonellatartuntaa 100 000 henkeä kohden, mikä vastasi suunnilleen silloin vallitsevaa tasoa.
Suomen zoonoosistrategiassa 2013−2017 esitettiin myös muiden keskeisten elintarvikevälitteisten taudinaiheuttajien osalta tavoitteeksi, että raportoitujen tautitapausten määrä ei kasva. Toisin kuin edellisessä zoonoosistrategiassa 2004–2008, jolloin vähentämistä ei pidetty realistisena tavoitteena taloudelliset resurssit huomioiden.

Nykyisessä taloustilanteessa toimijat ja viranomaiset joutuvat pohtimaan, kuinka suojatason ylläpitäminen onnistuu vähenevillä resursseilla muuttuvassa maailmassa, jossa on merkittäviä, tautipainetta kasvattavia tekijöitä. Uudelleen organisoinnilla voidaan saavuttaa paljon, ja uusi tekniikka auttaa, mutta elintarviketurvallisuuden ylläpito on varsin työvoimavaltaista, joten tehostamismahdollisuudet ovat rajalliset.
Niukkuudessa toimijoiden kokema tarve ottaa riskejä voi kasvaa samoin kuin houkutus rikolliseen toimintaan. Kustannustehokkuutta haetaan yhä tiukemmalla erikoistumisella, mutta kovin pieniksi osakokonaisuuksiksi pilkotussa tuotannossa toimijoiden väliset vastuut voivat hämärtyä. Kuluttajat saattavat ostopäätöksissään painottaa hintaa turvallisuuden kustannuksella.
Julkisen sektorin edellytykset hallita riskejä tuskin paranevat, koska valvonnan vaikuttavuutta on vaikea parantaa pelkän informaatioteknologian avulla lisäämättä työvoimaa.

Pitkään kestäessään heikko tai olematon talouskasvu on todennäköisesti yhtä merkittävä muutostekijä elintarviketurvallisuudelle kuin väestön vanheneminen tai tuotantoketjujen piteneminen.
Rahan puutteessa saatamme joutua uudenlaiseen tilanteeseen, jossa riskien pitäminen nykytasolla ei enää onnistu. Tällöin säästöjä voisi periaatteessa hakea hyväksymällä suojatason hallittu heikentyminen, mikä olisi luultavasti parempi vaihtoehto kuin järjestelmän rapautuminen rahan puutteessa. Vähenevien tuottojen laki ennustaa, että merkittäviä taloudellisia säästöjä voidaan saavuttaa korkean suojatason vallitessa suhteellisen vähäisellä riskin kasvattamisella.

Näin siis teoriassa. Käytännössä emme tunne useimpien elintarviketurvallisuuden parantamiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutuksia suojatasoon, joten sääntelyn purkamiseen voi liittyä riski odottamattomista seurauksista.
Tarvetta olisikin elintarvikevälitteisten taudinaiheuttajien terveystaloudellisille arvioinneille ja torjuntatoimenpiteiden kustannus-hyötyanalyyseille. Tietoa tarvitaan, jotta päättäjät voisivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä sopivasta tasapainosta suojatason ja sen ylläpitoon tarvittavien kustannusten välillä.

Timo Nieminen
tutkimusjohtaja
Ruralia-instituutti
Helsingin yliopisto