KE 2/2011 Puheenvuoro: Käsite ”monityydyttymättömät rasvahapot” on johtanut harhaan

1950-luvulla luotu ns. rasvahypoteesi: ”Tyydyttynyt rasva aiheuttaa sydän- ja verisuonisairauksia ja monityydyttymätön rasva ehkäisee niitä”

Kirjoitin taannoin tässä lehdessä otsikolla Nykykäsitys ravinnon rasvoista (Salminen 2010a). Viitaten viimeaikaisiin laajoihin meta-analyyseihin totesin, ettei tyydyttyneillä rasvahapoilla ole yhteyttä sydän- ja verisuonitautitapahtumiin. Kirjoitukseni lienee herättänyt joillakin tahoilla närää. Se ei kuitenkaan valitettavasti tuottanut yhtään pyytämääni vastinetta lehteen.

Avarakatseisimmat asiantuntijat myöntävätkin nyt, ehkä tosin hieman vastahakoisesti, että tyydyttyneeseen rasvaan kohdistunut epäily on ollut perusteeton. Lievää vastahankaisuutta kuvaa toteamus: ”Pitkät seurantatutkimukset eivät ole selvästi osoittaneet tyydyttyneen rasvan (eläinrasvan) itsenäisesti lisäävän sydän- ja verisuonitautien vaaraa” (Fogelhom 2010). Sanavalinnat pitävät siis sisällään ajatuksen, että tyydyttynyt rasva lisäisi epäitsenäisesti ko. vaaraa. Mitä tämä tarkoittaa?

Rasvahypoteesin jäännettä puolusteleva ajatuskulku perustuu siihen, että sinänsä viattoman tyydyttyneen rasvan korvaaminen monityydyttymättömällä rasvalla sitten ainakin edistäisi sydänterveyttä. Viimeaikaiset meta-analyysit (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009) osoittavat, ettei monityydyttymättömälläkään rasvalla ole ”itsenäistä”, rasvahypoteesin väittämää sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevää vaikutusta. Voisiko siis kahden sydänterveyden kannalta neutraalin rasvan määräsuhteita muuttamalla vaikuttaa sydänterveyteen?

Uusvanha P/S-suhde puhuttaa

Ajatus tyydyttyneen rasvan korvaamisesta monityydyttymättömällä rasvalla ei ole uusi. Se on esitetty jo 1900-luvun jälkipuoliskolla muodossa P/S-suhde. Siinä P kuvaa monityydyttymättömien rasvahappojen (P, PUFA) osuutta ja S tyydyttyneiden rasvahappojen (S, SAFA) osuutta ravinnossa. Olettamuksen mukaan mitä suurempi suhde on, sitä pienempi olisi sydän- ja verisuonisairauksien riski.
Kävimme aiheesta laajan keskustelun 1980-luvun lopussa (Salminen 1988, Aro 1989, Keys ja Karvonen 1989, Salminen 1989, 1990). Lopulta olimme professori Antti Aron kanssa yhtä mieltä siitä, ettei karkeasta, epätieteellisestä P/S-suhteesta ole mittariksi. Aro (1989) kirjoitti: ”Olenkin Kari Salmisen kanssa samaa mieltä siitä, että on tullut aika luopua P/S-suhteen käyttämisestä”. Kansanterveyslaitoksen silloinen pääjohtaja oli yhtynyt jo aikaisemmin näkemykseen (Huttunen 1988).

Nyt Aro on taas palannut aiempaan P/S-suhteen merkitystä korostavaan ajatusmalliin (Aro 2009). Kävimme asiasta tuloksettoman kirjeenvaihdon (Salminen 2010b, Aro 2010). Miksi P/S-suhde on noussut jälleen ajankohtaiseksi?
P/S-suhteen merkityksestä sydänterveydelle on hiljattain ilmestynyt neljä meta-analyysiä. Niistä kaksi (Jacobsen ym. 2010, Mozaffarian ym. 2010) puoltavat suhteen merkitystä, toiset kaksi eivät merkitystä löydä (Mente ym. 2009, Skeaff ja Miller 2009). Miten on mahdollista, että näissä tutkimuksissa voidaan päätyä aivan erilaisiin päätelmiin?

Monityydyttymättömät rasvahapot tulee eritellä

Monityydyttymättömät rasvahapot käsitetään nykyisissä ravitsemussuosituksissa vain yhdeksi, yhdenmukaisesti fysiologiaamme vaikuttavaksi rasvahapporyhmäksi. Ryhmä kuitenkin muodostuu kahdesta alaryhmästä, omega-6 (n-6) ja omega-3 (n-3)sarjan rasvahapoista, lähinnä ihmiselle välttämättömistä linolihaposta ja alfa-linoleenihaposta. Tiedämme, että niiden keskinäinen saantisuhde ja kilpaileva aineenvaihdunta säätelevät ainakin tulehdusreaktioita ja verenpainetta. Ne puolestaan heijastuvat sydänterveyteen.

Kirjoittaessani vuonna 1990 P/S-suhteen heikkouksista kritisoin mm. näiden kahden monityydyttymättömän rasvahapporyhmän perusteetonta yhdistämistä yhdeksi yhtenäiseksi PUFA- ryhmäksi ja yhdeksi käsitteeksi (Salminen 1990). Tämä kritiikki on jatkuvasti voimistunut (esim. Lands 2008).

Hiljattain julkaistu meta-analyysi selventää erinomaisesti n-6 spesifisen PUFAn ja toisaalta n-6/n-3-seosPUFAn erilaisia fysiologisia vaikutuksia (Ramsden ym. 2010, Calder 2010). Analyysissä on tarkasteltu tyydyttyneiden rasvahappojen ja trans-rasvahappojen korvaamista näillä kahdella toisistaan poikkeavalla PUFA-dieetillä ja verrattu niiden vaikutuksia päätetapahtumiin, infarkteihin ja sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Analyysiin on otettu kahdeksan aihealueen kattavaa satunnaistettua ja kontrolloitua tulosaineistoa.

Tulos on ajatuksia herättävä. Päätetapahtumien riski on merkitsevästi suurempi n-6 spesifisellä PUFA-dieetillä kuin n-6/n-3seosPUFA-dieetillä. Lainaan: ”Advice to specifically increase n-6 PUFA intake, based on mixed n-3/n-6 RCT data, is unlikely to provide the intended benefits, and may actually increase the risks of CHD and death”.

Ravitsemussuosituksissa ei tulisikaan harhaanjohtavasti puhua yleisesti monityydyttymättömistä rasvahapoista, vaan eritellä selkeästi n-6 rasva (lähinnä linolihappo) ja n-3 rasva (lähinnä alfa-linoleenihappo) ja niiden suositussaanti. EPAn (eikosapentaeenihappo) ja DHA:n (dokosaheksaeenihappo) saanti n-3 -ryhmässä tulisi ottaa huomioon vielä erikseen.

Malliksi Ranskan nykyaikainen suositus

Euroopan sydänterveyden johtavan maan, Ranskan, Elintarviketurvallisuusvirasto on julkistanut suosituksensa väestön optimaaliseksi rasvan saanniksi (AFFSA 2010). Suosituksessa on erittäin merkittävää, että se erittelee n-6- ja n-3 rasvahappojen saannin.

Kaiken kaikkiaan se rajoittaa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuosituksen viiteen prosenttiin päivän kokonaisenergian saannista siten, että linolihapon osuus on neljä ja alfa-linoleenihapon osuus on yksi prosentti. Lisäksi suositellaan EPAa ja DHA:ta kumpaakin 250 mg/d. Samanaikaisesti tyydyttyneen rasvan saantisuositus on <12 % kokonaisenergian saannista.

Meillä Suomessa monityydyttymättömien rasvahappojen saantisuositus on 10 % päivän kokonaisenergian saannista ja tyydyttyneiden niin ikään 10 %. Tästäkin poiketen puhutaan tyydyttyneiden rasvahappojen vähentämisestä ja edelleen vain yleisesti niiden korvaamisesta monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Jos edellä esitetyt luvut heijastellaan P/S-suhteiksi huolimatta suhteen epäpätevyydestä, Ranskassa suositus olisi noin 0.4–0.5, kun meillä se on 1.0. Tällä hetkellä suhde Suomessa on noin 0.4–0.5 (Aro 2010). Kaipaan tutkimusnäyttöä siitä, että nykyisen P/S-suhteen kaksinkertaistaminen 1.0:an parantaisi suomalaisten sydänterveyttä mitenkään.

Jacobsenin ym. ja Mozaffarianin ym. meta-analyysit eivät anna vakuuttavaa näyttöä. Ensinnäkin ne ovat täydellisessä ristiriidassa Menten ym. ja Skeaff ja Millerin vähintään yhtä pätevien meta-analyysien kanssa. Toiseksi ne eivät erittele n-6 spesifisiä ja n-6/n-3 seosPUFA-dieettejä. Tämän Mozaffarian ym. toki myöntävätkin julkaisussaan. Jacobsen ym. eivät edes kommentoi tätä olennaista näkökohtaa. Kolmanneksi, he eivät suinkaan tarkastele vaikutusta, mikä saavutettaisiin, jos suomalaisessa nykytilanteessa tyydyttynyttä rasvaa edelleen korvattaisiin paljolti hormonien lailla vaikuttavilla monityydyttymättömillä rasvahapoilla.

Se olisi hyppy pimeään tuntemattomaan ilman tieteellistä näyttöä haitoista tai hyödyistä.

Kari Salminen
professori

Viitteet saatavissa toimituksesta