KE 6/2010, puheenvuoro, s. 9: Elintarvikeala etsii identiteettiään

Suomalaiselta elintarvikealalta on tällä hetkellä itsetunto vähän hukassa. Se näkyy aika monessa asiassa; on käperrytty kotimarkkinaoloihin. Tulevaisuuteen katsotaan pelonsekaisin tuntein. Uusiin mahdollisuuksiin ei oikein uskalleta tarttua.

EU:hun liittyminen oli jonkinlainen käännekohta, vaikkei se olekaan mikään selitys. Silloin Suomen ruoka-ala joutui kunnolla eurooppalaisen luupin alle. Suomi leimattiin huonosti ymmärrettäväksi kummajaiseksi eurooppalaisen perinnetietoisuuden keskellä. Mikä oli siis mennyt pieleen?

Turha on lähteä karua ympäristöä tai ruokaa ymmärtämättömiä suomalaisia ongelmista syyttämään. Kyllä se oli ala itse, joka mokasi (tämän kirjoittaja muiden mukana!).

Menestystarinaa ei tarvitse kaukaa hakea. Samoista lähtökohdista käsin suomalainen design – funktionaalinen ja pelkistetty – oli oman aikansa menestystarina. Tällöin täytyy muistaa, että kyse oli nimenomaan teollisesta designista. Designin tuloksia siis valmistettiin tehtaissa kaikkien saataville.

Jos jo siihen aikaan teollisen ruuan suunnittelussa olisi osattu lähteä ajan menestysmallista, missä nyt oltaisiinkaan. Pahaksi leimatut mieto maku ja karuus olisivatkin hyvää funktionaalisuutta ja yksinkertaista tyyliä. Hyvän ja pahan ero on joskus ällistyttävän pieni.

Nyt ajat ovat toiset. Suomikaan ei enää ole yhtenäisen designin maa, vaan täältä löytyy niin skandinaavisen pelkistettyä ja viileää, venäläisen rikasta ja rönsyilevää kuin maahanmuuttajien nousevaa uusruokakulttuuriakin.

Enää ei myöskään design kohdistu vain fyysiseen tuotteeseen, vaan sen ohella keskeiseen rooliin on tullut informaatiopohjainen design: virtuaalipalvelut ja -tarinat.

Luonnonmukaisuus ja aidot materiaalit ovat nyt myös trendi. Jotain uusia lähtöjä voisi siis kokeilla? Palkata vaikka ennakkoluuloton sokerileipuri projektiin, jossa valmistetaan tuotteita aiemmin hyödyntämättömistä bioaineksista! Voisi syntyä syötävän hyviä taideteoksia. Sitten vasta palkattaisiin teknologi kehittämään moderni prosessi sille, miten teos tehdään.

Voisiko suomalainen ruokaidentiteetti lähteäkin jostain, jota keskieurooppalaisittain voisi pitää älykkäänä hullutteluna!

Jarmo Markula
Innoliito