7 Hyvinvointiravitsemus ja ruokanautinto

Laura Jalkanen
Johtaja
Innomarket -yksikkö
Turun kauppakorkeakoulu

Suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu kesällä ehdottomasti grillaus. Rannoilla, saunan jälkeen, kyläjuhlissa, jopa parvekkeella niin sateella kuin poudalla kärisee yleensä makkara, mutta myös muut lihatuotteet. Olemmeko palaamassa esi-isien aikaan. Ruokaa oli yleensä niukasti, mutta kun sitä sitten saatiin, pidettiin tulen ympärillä juhlat ja nautittiin.
Ilmeisesti jotain jäänteitä on sukupolvien mukana siirtynyt noista ajoista nykypäivään. Tuskinpa kukaan haluaisi silti siirtyä metsästyskaudelle ja luopua kaikista kehittyneen elintarviketeollisuuden suomista mukavuuksista.
Ruuan runsaus ja helppo saatavuus ovat tuoneet kuitenkin mukanaan ongelmia, joista esi-isämme eivät osanneet nähdä edes painajaisunia. Ruoka, jonka kaupasta ostamme, on voinut matkata pitkänkin matkan määränpäähänsä ja joutua monenlaiseen kohteluun. Ruoka-aineita ei aina kunnioiteta ja kohdella hellävaroin ja huolellisesti. Puhtaus ei olekaan enää tärkeää, ja oikea lämpötila voi olla nähtävissä vain suosituksissa. Kun ruoka on tarkoitettu jossain kaukana tuntemattomuudessa eläville, vastuuntunto voi heiketä.
Toisaalta ruoka on myös oivallinen väline tahalliseen vahingontekoon. Amerikkalaiset ovat alkaneet rajoittaa elintarviketuontia bioterrorismin pelossa. Lähiruoka ja kotimaisuus ovat tulleet yhä tärkeämmiksi myös maassa, jossa on totuttu tuomaan raaka-aineita ja valmiita ruokia kaukaakin.

Optimaalinen terveys

Olemme siirtymässä uuteen ajanjaksoon myös ravitsemuksen alueella. Geenikartoitus on tuomassa paljon lisätietoa sairauksien syntymekanismeista ja niiden riskitekijöistä, mutta samalla tietoa karttuu muista terveyteen vaikuttavista tekijöitä.
Tähän asti olemme eläneet aikaa, jolloin ravinnontarve on määritelty puutosten ehkäisemisen avulla. Tiedetään, että esim. C-vitamiinia tarvitaan tietty määrä keripukin ehkäisemiseksi. Tiedetään myös, että C-vitamiini on hyvin herkkä tuhoutumaan eikä vesiliukoisena varastoidu. Tuskin kukaan kuitenkaan jaksaa ajatella ravintoaan erilaisten lukujen kautta, vaan jokainen syö ruokansa ruokana eikä ravintoaineina.
Hyvinvointiravitsemuksesta on tullut uusi käsite, kun arvioidaan ravinnon tarvetta. Ei riitäkään enää puutoksien ehkäisy, vaan haetaan optimaalista terveyttä. Näyttääkin siltä, että meillä on geeneissämme myös tieto siitä, millainen määrä mitäkin ravintoainetta pitää meidät terveenä ja hyvinvoivana.
Jo aikaisemmin on osoitettu, että hyvä, positiivinen mieli on tärkeä terveyden ylläpitämisen kulmakivi. Voidaan ainakin leikkiä ajatuksella, että ruuasta nauttiminen kuuluu hyvinvointiravitsemukseen. Jos valitsemme geenistömme mukaiset ravintoaineet ja syömme nauttien niitä ruokia, joissa ko. ravintoaineet ovat meille suotuisasti saatavilla, voimmeko saavuttaa optimaalisen terveyden ja hyvinvoinnin?
Näin olisi tietysti varsin onnellista. Mutta minkälaisessa ruokakaupassa asioisimme saadaksemme tuon kaiken tarvittavan? Olisiko ruokapakkauksissa valmistusaineluettelon ja ravintosisältöilmoituksen lisäksi selvitys, minkälaisen geenistön omaaville ihmisille tuote on tarkoitettu? Vai siirtyisimmekö kokonaan yksittäisiä ravintoaineita sisältäviin pakkauksiin, joista annosteltaisiin henkilökohtaisen tarpeen mukaan kutakin ainetta?
Avaruusruokaa on silloin, tällöin esitetty turvallisena ja ravitsemuksellisena vaihtoehtona ns. perinteiselle ruualle. Toivottavasti elintarvikeasiantuntijoilla riittää mielenkiintoa kehittää kaikesta huolimatta ruokanautintoja — sitä grillimakkaraakin.