50 Rukiista on moneksi

Ruis on vieläkin aliarvostettu viljelykasvi. Sen soisi saavan ekologisena ja hyvät terveysominaisuudet omaavana kasvina vieläkin paremman aseman niin suomalaisella viljapellolla kuin ihmisten ruokapöydissä, perinteitä arvostava emäntä Anna-Kaarina Jaakkola tähdentää.

Yllättävää kyllä, ihminen on aloittanut viljan viljelyn rukiilla Syyrian hedelmällisillä mailla. Ruis ei saavuttanut kuitenkaan niissä kulttuureissa suurta arvostusta, vaan rantautui Välimeren maiden kautta Pohjois-Eurooppaan saakka, jossa se sai pysyvän sijan niin peltokasvina kuin ruokapöydässäkin.

Ruista viljellään viljakasveista vähiten. Maailman viljelyala on noin 16 miljoonaa hehtaaria ja tuotanto 26–30 miljoonaa tonnia. Rukiin osuus kaikesta viljasta on noin 1,5 prosenttia. Suomessa sen osuus leipävilja-alasta on noin kymmenen prosenttia. Sitä on tuotu maahan jo usean vuoden ajan. Vuoden 2008 notkahduksen jälkeen rukiin tuonti on alkanut taas kasvaa.

Ruis menestyy Pohjolassakin

Ruis on ns. omavarainen pitkän päivän kasvi. Se tarvitsee sadon tuottamiseen 20–30 prosenttia vähemmän vettä kuin vehnä. Ruis on eräs parhaista kasveista hyödyntämään palkokasvien typpeä.

Koska ruis on useimmiten syysvilja, sen oras on monille eläimille viherravintoa syksystä kevääseen. Rukiin solujensa sisälle keräämät sokerit ja muut aineet toimivat pakkasnesteen tavoin, jolloin pohjoisen karuihin oloihin sopeutunut rukiin lehti ei palellu 30 asteen pakkasessakaan.

Sillä on tärkeä merkitys myös maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden kannalta. Aurinkoisena päivänä ruis kukkii eli heilimöi pellolla synnyttäen mukavaa tunnelmaa maaseudulla. Silloin koko ruispellon yllä leijailee siitepölypilvi, koska ruis on ristipölytteinen.

Hausjärveläisellä Antti ja Anna-Kaarina Jaakkolan viljatilalla on arvostettu ruista, jolle on varattu aina omat peltolohkonsa sadon turvaamiseksi.

Ruis on terveellistä ja trendikästä

Ruista pidetään terveellisenä suuren kuitupitoisuutensa sekä kivennäis- ja hivenaineidensa takia. Se on ihanteellista ravintoa – ja trendikästä. Kuitu edistää suoliston toimintaa ja vähentää ummetusta. Se alentaa veren kolesterolipitoisuutta ja sitä kautta riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

Ruisjyvän kuituosassa on lignaaneja, kasviestrogeeneja, jotka ovat hyvin tehokkaita antioksidantteja ja muuttuvat suolistossa fytoestrogeeneiksi, hormonien kaltaisiksi aineiksi, jotka pienentävät riskiä sairastua rinta- ja eturauhassyöpään tai paksunsuolensyöpään.

Rukiin hiilihydraatit pitävät veren sokeripitoisuuden tasaisena ja pitkään korkealla. Ruis vähentää haiman tuottaman insuliinin tarvetta aterian jälkeen, jolloin veren insuliinitasot pysyvät tasaisempina. Näin riski sairastua aikuistyypin diabetekseen vähenee. Ruiskuitua sisältävä ruoka poistuu vatsalaukusta hitaammin, jolloin verensokerin heilahtelut vähenevät ja aterian jälkeinen kylläisyyden tuntu säilyy pitempään. Tästä on apua painonhallinnassa (Rauramo 2006).

Ruistutkimusta

Viime vuosikymmeninä ruista on Suomessa tutkittu monipuolisesti ja saatu tutkimuksellista näyttöä niin VTT:llä kuin Kuopion, Helsingin ja Turun yliopistoissa. Johtavana suomalaisena ruistutkijana voitaneen pitää akatemiaprofessori Kaisa Poutasta, jolle on myönnetty Harald Perten -palkinto erinomaisista saavutuksista viljatieteen ja -teknologian alalla muutama vuosi sitten.

Ruis alkaa päästä myös kunniapaikalle ruokapöydässä: Kuopion yliopiston koordinoimassa suuressa pohjoismaisessa SYSDIET -tutkimuksessa ruis kuuluu itämerelliseen ruokavalioon, jota suositellaan niin allergiaa kuin astmaakin poteville.
Gastronomie Finlande -säätiönkin järjestämässä juhlaillallisessa oli suomalaisia raaka-aineita ja kansainvälisiä makuja yhdistelevä menu, jossa ruisnäkkileipä oli päässyt edustamaan suomalaisuutta. Menun oli valmistanut 14 suomalaista huippukokkia.

*************************

Haudutettua, rukiista perinneruokaa Hämeestä

Hausjärvi-Seura on kerännyt tietoa alueensa perinneruuasta. Lähiruokaa arvostavat kotitalousopettajat Irma Kaartinen ja Marjatta Lepomäki olivat loihtineet syksyllä houkuttelevan perinnelounaan Kotiseututalo Koskelaan, jossa oli esillä hämäläistä kulttuuriperinnettä leivinuuneineen ja kalusteineen.

Haudutetussa jyväpaistissa porsaan kuutioidut lihapalat saivat muhia yhdessä liotettujen rukiin jyvien kanssa noin kolme tuntia. Joukkoon lisätyt kokonaiset ohrasuurimot mausteineen antoivat hyvän säväyksen tuhdille ruualle. Ateriaa kevensivät uunissa kypsennetyt lantun, punajuuren ja porkkanan lohkot, jotka oli sivelty hunajalla ja maustettu mm. neilikalla, inkiväärillä, maustepippurilla ja muskotilla.

Voimakasarominen ruisleipä ja perinteinen suomalainen ohraleipä täydensivät ateriaa. Tarjolla oli myös pihlajamarjoja ja puolukoita hyytelöliemessä sekä kaaliporkkanapikkelssiä, jossa oli käytetty mausteena hämäläisellä pellolla kasvanutta kuminaa. Jälkiruuaksi tarjottiin omenakiisseliä kermavaahdon kera.

− Satokauden ajankohta vaikuttaa, millaista kiisseliä tarjoamme. Kesällä ovat viinimarjoista, mansikoista, vadelmista ja lakoista valmistetut kiisselit suosittuja. Talvella taas esimerkiksi karpalokiisseli, kotitalousopettaja Marjatta Lepomäki kertoi.

− Suomalaisuuden ja lähiruuan voisi nostaa omaan arvoonsa. Myös kouluissa ja erilaisissa pidoissa voisi tarjota perinneruokaa. Hausjärvi-Seura on järjestänyt Oskarin pitoja ja köyrykestejä, mutta niitä voisi olla lisää, seuran puheenjohtaja Hannu Mäkelä toivoi ja kaatoi laseihin Taka-Hikiän sahtia.

Perinnelounaan emäntä Anna-Kaarina Jaakkola on kustantanut isotätinsä vuonna 1890 kirjoittaman ruotsinkielisen keittokirjan Annas kokbok, josta löytyy rukiisiakin ohjeita.

Irma Ryynänen