16 Kotimaisen raaka-ainetuotannon tulevaisuus vaakalaudalla?

Kotimainen raaka-ainetuotanto on suomalaisen elintarviketeollisuuden perusta, sillä muutamia harvoja raaka-aineita lukuun ottamatta niitä ei juuri kannata tuoda. Jos kotimaisia raaka-aineita ei riitä, tuodaan valmiita jalosteita suoraan kauppaan, teollisuus ohittaen.

Maatalouden tulevaisuutta ja siten myös teollisuuden raaka-ainehuollon tulevaisuutta on pohdittu useissa yhteyksissä viime aikoina: MTT esitteli syksyllä maatalouden tulevaisuudennäkymiä käsittelevän tutkimuksen tuloksia, ja maa- ja metsätalousministeriön useat työryhmät ovat arvioineet eri tuotannonalojen tulevaisuutta.

Lähes kaikki kotimainen raaka-ainetuotanto on kalliimpaa kuin Keski-Euroopassa. Investointikustannukset kotieläintaloudessa ovat korkeammat kylmemmän ilmaston vuoksi. Keskeisten rehu- ja viljakasvien satotaso on puolet pienempi kuin Keski-Euroopassa. Myös tuotantoyksikkömme ovat pienempiä, minkä vuoksi myös työmenekki on suurempi.

Maataloustuotannon kannattavuus on EU-jäsenyysvuosina heikentynyt. Yrittäjätulo maatiloilla kattaa nykyisellään keskimäärin vain noin puolet oman työn ja sijoitetun pääoman kustannuksista. Viljanviljelyn kannattavuus on alentunut eniten, lypsykarjatalouden kannattavuus on pysytellyt lähellä maatalouden keskiarvoa ja sika- ja siipikarjataloutta harjoittavat tilat ovat menestyneet yleensä keskimääräistä paremmin.

Jotain hyvääkin on viime aikoina tapahtunut: päätös pakastetun siipikarjanlihan käytön lopettamisesta tuoreena myytäviin marinoituihin tuotteisiin paransi kotimaisen broilerinlihan kilpailuasetelmia halvempaan brasilialaiseen lihaan verrattuna EU:ssa.

Päätöstä perusteltiin kuluttajan edulla, mutta siinä on myös kauppapoliittinen puolensa. Vastaavia päätöksiä tultaneen tekemään edelleen. Pohjoismaiden hyvä eläinterveys, kuten Suomen salmonellatilanne, tarjoavat siihen mahdollisuuksia. Elintarvikelainsäädännön kytkentä eläinten hyvinvointiin vahvistuu, mikä parantaa pienemmänkin mittakaavan tuotannon mahdollisuuksia. Esimerkkinä siitä ovat Itävallan laiduntavat luomukanat.

Luonnonolosuhteiden vuoksi tuotantomme tuskin tulee koskaan olemaan yhtä kustannustehokasta kuin Keski-Euroopassa tai otollisimmilla alueilla sijaitsevilla nykyisillä kehitysmailla. Vaikka ilmasto muuttuisikin, lämpösumma jää pienemmäksi. Satojen määrä on meillä selvästi pienempi ja keskisadot nousevat hitaasti. Vaihtoehdoksi jää laaturuuan ja erikoistuotteiden tuotanto, ovatpa ne sitten luomua, vähäjäämäisiä tai pienihiilijälkisiä.

Maataloudesta tehtävä houkutteleva uravaihtoehto

Sadan kuluttajan ruuan tuotantoon tarvitaan 1–3 viljelijää. Tällä hetkellä maatilojen määrä on pudonnut Suomessa jo alle 64 000 tilan. Määrä voi siis vähentyä vielä huomattavastikin ilman kotimaisen raaka-aineen saannin vaarantumista, kun tuotanto tehostuu.

Maatalousväestö on varsin ikääntynyttä verrattuna muiden elinkeinojen työvoimaan; maataloustuottajien keski-ikä on noin 50 vuotta. Nuorimpia ovat suurimpien tilojen tuottajat ja sianlihan tuottajat. Vuodesta 1995 viljelijöiden keski-ikä on kohonnut noin kolmella vuodella, mikä kertoo viime vuosien vähäisestä sukupolvenvaihdosten määrästä. Vaikka maatilojen tuotannon jatkuminen on epävarmaa yksittäisillä tiloilla, se voi kuitenkin luoda muille paremman mahdollisuuden jatkaa ja laajentaa tuotantoa.

Maatalouskoulutuksen suosio on tilastojen mukaan viime vuosina kasvanut, mutta se on kohdistunut lähinnä muotialoille, kuten eläinten- ja hevostenhoitajiin. Sen sijaan maatalousyrittäjyyden koulutusohjelmiin ei tahdo löytyä tarpeeksi hakijoita. Ongelmana on ammatin vaativuus ja sitovuus. Ansiotaso koetaan myös alhaiseksi vaatimuksiin nähden, eikä vanhempien esimerkki aina rohkaise.

Maatalous on myös pääomavaltainen tuotantomuoto: miljoonan euron investoinnille uusiin tiloihin tai koneisiin on parikymppisellä elämänuraa miettivällä nuorella usein houkuttelevampia vaihtoehtoja, kun investoinnin tuottoastekin on melko vaatimaton.

Maatalousyrittäjäkoulutukseen on lisättävä tavallisen yrittäjyyden elementtejä, kuten rahoitusjärjestelyt, johtaminen, organisointi ja etenkin myynnin ja markkinoinnin valmennus. Kun yrittäjyys on nyt myötätuulessa, siitä voi hyötyä myös maatalousyrittäjyys, jolla on oma luonnonläheinen vapausasteensa.

Rajasuojan poistoon valmistauduttava

MTT laati Maatalouspoliittisen toimintaympäristön ennakointi (Mapten) -hankkeessa viime vuonna yhdessä Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen, Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen ja Turun Kauppakorkeakoulun kanssa erilaisia tulevaisuusvaihtoehtoja maa- ja elintarviketaloudelle vuonna 2030.

Tutkijat toteavat markkinoiden ohjaavan jatkossa yhä enenevässä määrin sitä, mitä maataloudessa tuotetaan. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa luotsataan entistä markkinalähtöisemmäksi. Tukia irrotetaan tuotannosta ja suojaverkkona perinteisesti toimineita EU:n markkinainterventioita karsitaan.

Tämä ei kuitenkaan tutkijoiden mukaan muuta sitä tosiasiaa, että maataloustuet ja rajasuoja ovat edelleen tärkeitä Suomen ruokatalouden tulevaisuuteen vaikuttavia asioita. Maataloustukien poisto vähentäisi tuotantoa niin kotieläintaloudessa kuin kasvintuotannossakin. Ilman tukia esimerkiksi viljaa ei tuotettaisi näillä leveysasteilla.

Mahdollisen ilmastonmuutoksen vaikutuksista maataloustuotantoon tutkijat toteavat niiden riippuvan muutoksen hillitsemiseksi tehtävistä päätöksistä ja toimista. Ilmastonmuutos voi toisaalta parantaa Suomen maatalouden asemaa, mutta voi myös sitä heikentää, jos esimerkiksi kotieläintaloudelle, turpeen käytölle tai suopeltojen viljelylle asetetaan rajoitteita.

Kotimaisen raaka-aineen saamisen varmistamiseen tarvitaan kaikkien panosta lähtien alkutuotannosta kuluttajiin asti. Elintarviketeollisuus saa tulevaisuudessakin kotimaista raaka-ainetta, jos

- kuluttaja on valmis maksamaan kotimaisesta ruuasta enemmän. – maatalous muuttuu entistä ammattimaisemmaksi yrittäjätoiminnaksi. – maatalous muuttuu kysyntälähtöiseksi. – maatalous muuttuu innovatiiviseksi, uutta hakevaksi tuotannoksi. – alkutuotannon yksikkökoko kasvaa. – ravinnekierto saadaan toimimaan. – alkutuotanto ja jalostus toimivat tiiviissä yhteistyössä (tuotannon ohjaus, sivuvirrat). – keskeisten viljakasvien satotason nostamiseen panostetaan.

Maatalouden monipuolistuttava

Yhtenä Suomen maatalouden mahdollisuutena ja oman elintarviketeollisuuden raaka-ainetuotannon turvaajana nähdään maatalouden monipuolistuminen ja yrittäjyyden kehittyminen. Jo nyt joka kolmas suomalainen maatila on monialainen, eli harjoittaa alkutuotannon ohella muuta yritystoimintaa. Lähi- ja luomuruoka sekä pienimuotoinen jalostaminen on yksi kehityssuunta, josta on jo nyt merkkejä. Monipuolistumisessa toiveet ovat etenkin ruuan ja energian yhteistuotannossa.

Koko Suomen energiankäyttö on 90 TWh, maatilojen energiankäyttö on noin 12 TWh. Muutamia esimerkkejä sähkö- ja lämpöenergiaomavaraisista kotieläintiloista on, mutta täydellinen energiaomavaraisuus, siis myös fossiiliöljyn korvaaminen koneiden polttoaineena, on vielä vaikeaa. Peltobiomassaan ja biokaasuun on laitettu paljon toiveita. On laskettu, että 2,3 miljoonan hehtaarin peltopinta-alasta voitaisiin ottaa 500 000 hehtaaria energiantuotantoon ilman elintarvikeomavaraisuuden vaarantamista.

Energiantarvetta peltobioenergia ei ratkaise, vaikka kaikki Suomen pellot tuottaisivat energiaviljaa tai ruokohelpeä, koska sillä pystyttäisiin tuottamaan enimmillään vajaa 10 prosenttia kokonaisenergiankäytöstämme. Vaikka biokaasulla on paras energiantuotannon hyötysuhde, sillä ei ratkaista edes maatalouden omaa energiantarvetta.

Jos kaikki kotieläinten järkevästi energiantuotantoon soveltuva lanta käytettäisiin biokaasuksi, siitä saataisiin tämänhetkisellä tietämyksellä ja tekniikalla noin 1,7 TWh (14 % energiantarpeesta). Biokaasun tuotannolla voikin olla tulevaisuudessa suurin merkitys lannoitetuotannossa, kun maapallon fosfaattikaivokset ehtyvät. Paikallisena lisätulonlähteenä ja maaseutuelinkeinona energiakasvien tai itse energiantuotannolla voi olla merkitystä.

Metsänhoidon tuotteena saatavalla energiapuulla on kuitenkin suurin mahdollisuus tulevaisuudessakin (puun osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli 20 % vuonna 2008). Maatalouden tai elintarvikejalostuksen sivuvirroilla voi samoin olla suurikin paikallinen tai tehdaskohtainen merkitys energiansaannissa.

Maatalouden tuotantopanosten hinnat nousevat varmasti, energia, lannoitteet ja rehut ovat kalliimpia 20 vuoden kuluttua. Silloin yhä keskeisemmäksi tuotannon kannattavuuteen vaikuttavaksi tekijäksi nousee tuottavuus yhdessä panos- ja tuotoshintojen kehityksen kanssa. Tuottavuus paranee, kun samaan tuotantomäärään päästään käyttämällä yhä vähemmän tuotantopanoksia.
Luomuruuan kulutus kasvaa maailmassa vauhdilla. Suomen maataloudella on mahdollisuus luomussa, samoin kuin elintarviketeollisuudella luomujalosteissa.

Heikki Manner
puheenjohtaja, MMM
Elintarviketieteiden Seura ry
heikki.manner(at)luukku.com

Jyrki Niemi
maatalouspolitiikan professori
MTT
jyrki.niemi(at)mtt.fi

Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT
Elintarviketieteiden Seura ry
raija.ahvenainen(at)kehittyvaelintarvike.fi

***************************
Kotimaisten raaka-aineitten nykytilanne

Elintarviketeollisuutemme saa pääosan raaka-aineistaan edelleen kotimaasta, vaikka omavaraisuus on viime vuosina pienentynyt muutamissa tuoteryhmissä. Sokerin raaka-aineesta noin puolet on suomalaista juurikasta, rukiista lähes 2/3 tuodaan. Maatalous tuottaa suurimman osan raaka-aineista, keräilytuotteilla on merkitystä hillo- ja jonkin verran mehuteollisuudessa. Suurimman osan teollisuuden käyttöön tulevasta marjasadosta poimivat ulkomailta tuodut poimijat.
Maatalouden tuottajahinnat ovat lähes kaikissa raaka-aineryhmissä pudonneet vuoden 2009 tammikuusta vuoden 2010 tammikuuhun (kuva 2 ja taulukko 1), mihin on paljon vaikuttanut maailmanlaajuinen taantuma ja sen myötä tapahtunut kysynnän lasku.

Maidolla suurin yksittäinen merkitys

Kotieläintalouden osuus maatalouden markkinahintaisesta tuotosta oli vuonna 2009 noin 82 %, josta maidon osuus oli 47 % ja naudanlihan 11 %. Maidolla on Suomen maa- ja elintarviketaloudessa suurin yksittäinen merkitys, sillä se vaikuttaa myös alue- ja rakennepolitiikkaan. Maitotiloja 64 000 maatilasta on lähes viidennes eli 12 000.

Maidontuottajia oli vuonna 2009 lähes 65 % vähemmän kuin vuonna 1994. Keskilehmäluku on kasvanut samaan aikaan 12 päästä 25 päähän. Etelä-Euroopassakin tilat ovat pieniä, Keski- ja Pohjois-Euroopan tilat ovat suurimpia, esimerkiksi Slovakian ja Tšekin maitotiloista suurin osa on yli 100 lehmän tiloja. Suomessa lehmien lukumäärä on 1960-luvun miljoonasta pudonnut nykyiseen hieman alle 285 000:een.

Lehmämäärän pienenemistä on korvannut keskituotoksen nousu. Sekä Suomessa että Ruotsissa lypsylehmien keskituotos on 1970-luvulta kaksinkertaistunut ja on nyt noin 8 000 litraa/lehmä/vuosi. Vieläkin korkeampi keskituotos on Tanskassa.
Suomen liittyessä EU:n jäseneksi maidon maakiintiöksi sovittiin 2,3 miljardia litraa, joka vastaa kutakuinkin kotimaista kulutusta. EU-jäsenyyden alkuvuosina maidon tuotantomäärä laski 1–2 % vuodessa. Maitomäärä kääntyi kuitenkin nousuun vuosina 1997–1998 ja saavutti huippunsa vuonna 2001. Vuoden 2001 jälkeen tuotanto on laskenut 7 %.

Vuonna 2008 maidontuotanto putosi historiallisen alas ollen vajaat 2,2 miljardia litraa. Viimeksi tuotanto on ollut Suomessa näin alhainen 1940-luvulla. Pienenemisen syynä oli lisääntynyt tuotannosta luopuminen ja 2007 vallinnut rehujen vähyys. Viime vuonna maidontuotannon lasku kuitenkin pysähtyi, nousua oli runsaan prosentin verran.

Kiintiöistä luopumisen ja mahdollisen tukijärjestelmän muutoksen vuonna 2015 odotetaan muuttavan Euroopan markkinatilannetta. Suomen maidontuotannon suhteellinen kilpailukyky heikkenee tuotantokiintiöitä vapautettaessa. Syynä tähän on se, että maidon ja maitotuotteiden tarjonta kasvaa alempien kustannusten maissa Keski-Euroopassa kiintiöiden poistuessa, mikä pudottaa maidon tuottajahintaa ja lisää hintavaihteluja.

MTT arvioi maidontuotannon vähenevän Suomessa kuitenkin enintään muutamalla prosentilla vuoteen 2020 mennessä, mikäli maidon kansallinen tuki saadaan säilytettyä. Maitoraaka-ainetta riittäisi Suomessa siis vastaisuudessakin kotimaan kulutuksen tarpeisiin.

Epävarmuustekijöinä ovat maidontuotannon houkuttelevuus ja sen vaatimat verrattain suuret investoinnit. Suuryksiköiden syntyä estävät peltojen saanti (rehuntuotanto- ja lannanlevitysvaatimus) sekä kaavailtu yksikkökohtainen kiintiökatto. Suuryksikkö vaatii myös usean tilan hyvää yhteistyötä, missä suomalaiset eivät ainakaan vielä ole olleet erityisiä osaajia.

Ulkomaankaupassa on EU-aikana kasvanut eniten juuston ja jogurtin tuonti Suomeen ja voin vienti Suomesta. Juustoja tuodaan runsaasti muun muassa Tanskasta, Saksasta ja Puolasta. Tuonnin osuus juuston kulutuksesta on kohonnut jo lähes 40 prosenttiin ja jogurttien kulutuksesta 24 prosenttiin. Suomessa tuotetun maidon sisältämästä rasvasta puolestaan jo noin puolet käytetään vientituotteiden valmistukseen. Esimerkiksi voista enää vajaa kolmannes kulutetaan kotimaassa.

Naudanlihan tuotanto on alle omavaraisuusasteen

Vahvasti maidontuotantoon sidoksissa oleva naudanlihantuotanto on vähentynyt viime vuosina nopeasti lypsylehmien lukumäärän laskun seurauksena. Naudanlihaomavaraisuus on laskenut viidessätoista vuodessa yli 100 prosentista noin 84 prosenttiin.

Naudanlihaa tuotettiin 1960-luvulla noin 72 miljoonaa kg vuodessa ja 1980-luvulla 120 miljoonaa kg. Siitä se on vähentynyt nykyiseen runsaaseen 80 miljoonaan kiloon. Naudanlihaa puolestaan kulutetaan noin 18 kiloa/henkilö vuodessa. Kokonaiskulutus oli viime vuonna vajaat 94 miljoonaa kg, joten tuontitarvetta oli noin 14 miljoonaa kg.

Nautojen keskiteuraspainot ovat nousseet koko EU-jäsenyysajan erittäin nopeasti. Tämä on osaltaan hillinnyt tuotannon vähentymistä. Keskiteuraspaino alkaa kuitenkin olla jo nykyisellään lähes maksimissaan.

Myös emolehmätuotannon yleistyminen on EU-jäsenyysvuosina selvästi hidastanut naudanlihantuotannon vähenemistä. Emolehmien määrä on noussut 1980-luvun 10 000 päästä yli 50 000 päähän 2000-luvulla. Emolehmien määrän nousu ei kuitenkaan riitä korvaamaan lypsylehmien vähenemisestä seuraavaa naudanlihantuotannon vähenemistä.

Naudanlihamarkkinoita ovat viime vuosina muuttaneet eläintautien, varsinkin suu- ja sorkkataudin esiintyminen. Etelä-Amerikan maat pystyvät vielä lisäämään tuotantoaan ja tulevat sen mitä todennäköisimmin tekemään. Ne saavat myös eläintaudit hallintaan ja omavalvontansa kuntoon.

Sianlihaa Suomi tuottaa yli oman tarpeen. Tuotanto on lisääntynyt noin viidenneksellä vuodesta 1995. Kulutus on kasvanut samalla ajanjaksolla alle 10 prosenttia. Tuotannon lisäys onkin mennyt pääosin vientiin. Vuonna 2009 vientimäärä oli noin kuusinkertainen vuoteen 1995 verrattuna.

Siipikarjanlihan tuotanto on EU-jäsenyysaikana yli kaksinkertaistunut. Myös siipikarjanlihan kulutus on kasvanut nopeasti, sillä vuonna 2009 siipikarjanlihaa kulutettiin henkeä kohti 90 prosenttia enemmän kuin vuonna 1995. Samalla siipikarjanlihan jalostusaste on noussut ja siipikarjanlihan osuus lihan kulutusmenoista lisääntynyt.

Kokonaisuutena lihantuotanto on suurempaa kuin kotimaan kulutus.

Kananmunien tuotanto laskussa

Kananmunien tuotanto väheni EU-jäsenyyden alkuvuosina erittäin ripeästi, sillä jo vuoden 1999 tuotanto oli 27 % vuoden 1995 tuotantoa pienempi. Tällä vuosituhannella tuotanto on vaihdellut välillä 53–59 miljoonaa kg.

Kananmunien kulutus Suomessa on EU-maiden pienimpiä. Vuonna 2009 kananmunia kulutettiin 50,3 miljoonaa kg (+2 % edellisvuodesta). Kananmunien kulutus on laskenut noin 16 % vuodesta 1995.

Viime vuonna A-luokan munista 75 % tuotettiin häkkikanaloissa, joissa munia saa tuottaa vuoden 2011 loppuun asti. Vaihtoehtoiset tuotantomuodot, kuten lattiakanalat ja luomutuotanto, ovat lisääntyneet Suomessa varsin hitaasti.

Rukiista puutetta, ohraa yli oman tarpeen

Viljoista ohraa, kauraa ja vehnää tuotetaan yli oman tarpeen (taulukko 2). Erityisesti rehuohran tuotanto on suurta.

Vehnän tuotanto kaksinkertaistui 1990-luvulla 900 miljoonan kilon tuntumaan, jossa sen odotetaan pysyvän koko 2010-luvun. Leipomoraaka-aineesta yli neljäsosa on ruista, puute rukiista koetaankin ongelmaksi. Vehnän valkuaispitoisuus ei riitä kaikkina vuosina leivontaan, vaan vehnää on käytettävä ja vietävä rehuksi.

Kauran vienti on kasvanut. Tällä hetkellä sillä on hyvä kysyntä varsinkin hiutaleina ja luomuna. Suomi on maailmanmitassakin merkittävä kaurantuottaja. Markkina-aseman pitämiseksi ja satovaihtelujen tasaamiseksi kauraa on tuotettava yli oman tarpeen.

Valkuais- ja öljykasveja tuotetaan hyvin vähän kotimaan tarpeeseen verrattuna. Erityisesti luomuvalkuaisesta on huutava pula.

Heikki Manner
Jyrki Niemi