15 Lännen Tehtaat hakee sertifiointia IP-tuotannolle

Lännen Tehtaat hakee kansainvälistä sertifiointia vihannesten ja perunan IP-tuotannolle ensi vuonna. Yhtiö on ensimmäinen eurooppalainen elintarvikealan yritys, jonka avomaavihannesten sopimustuotanto noudattaa IP-sääntöjä. Sopimusviljelijät kasvattavat tarkoin ohjein porkkanaa, hernettä, pinaattia, lanttua, kerä- ja kukkakaalia, perunaa, palsternakkaa, mukulaselleriä, punajuurta ja kesäkurpitsaa.

IP-hanke toteutettiin sopimusviljelijöiden, Lännen Tehtaiden, Maatalouden tutkimuskeskuksen ja Pyhäjärvi-instituutin yhteistyönä. Instituutti haki rahoitusta ja organisoi koko kolmivuotista koulutushanketta. Sitä veti agronomi, MMM Harto Ylitalo. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 3,5 miljoonaa markkaa. Päärahoittaja oli opetusministeriö, mutta rahoitukseen sisältyi myös EU:lta tullut osuus.

Noin 250 sopimusviljelijän koulutusprojekti päättyi keväällä. He istuivat kolmen vuoden aikana koulutuksessa yhteensä toistakymmentä päivää. Koulutuksen läpikäyneet saivat IP-todistuksen, jota Lännen Tehtaat edellyttää kaikilta vihannessopimusviljelijöiltään.

Harto Ylitalon mukaan IP-viljely perustuu yksityiskohtaisiin ja tutkittuihin viljelyohjeisiin. Viljelijät ovat testanneet tilakokeissa kasvinsuojelun tarkkailu- ja varoitusmenetelmiä sekä rikkakasvien tunnistamista. Kännyköitäkin on hyödynnetty tuholaisjahdissa. Tekstiviesteillä on annettu viljelijöille varoituksia tuholaisista ja kasvitaudeista. IP-tuotannossa viljelijät kirjaavat taskuvihkoihinsa entistä tarkemmin pellolla tehdyt toimenpiteet ja havainnoivat peltojaan lohkokohtaisesti.

Johtaja Pekka Kurri Lännen Tehtaiden maatalousosastolta kertoo, että yrityksessä on käytössä ISO 9002 ja ISO 14001 —laatujärjestelmä, joihin IP-tuotanto nivoutuu. Se säästää myös ympäristöä: kemiallisen kasvinsuojelun tarve vähenee, lannoitteiden käyttö tarkentuu ja viljelykierto tehostuu.

IP-tuotannon edellyttämät havainnointi ja dokumentointi lisäävät viljelijöiden ammattitaitoa, mutta heidän työmääränsä tietysti lisääntyy. Myös viljelykiertovaatimus tuottaa pienillä tiloilla hankaluuksia.

Pirjo Huhtakangas