Nimityksiä

Nimityksiä alkusyksy 2019

tiistai 24. syyskuu 2019

VTM Jussi Ollila on aloittanut HKScanin-konsernin vastuullisuusjohtajana 2.9.2019.
• TkT Maija Pohjakallio on aloittanut Sulapacin kestävän kehityksen johtajana.
• ÅF Pöyryn Suomen maajohtajaksi on nimitetty Kalle Rasinmäki, joka johtaa myös yhtiön Prosessiteollisuus-divisioonan yksiköitä Suomessa ja Aasiassa. Rasinmäki on nimitetty myös Pöyry Finland Oy:n toimitusjohtajaksi.
Roland Lorenz on nimitetty Martin à Portan seuraajaksi ÅF Pöyryn Liikkeenjohdon konsultointi -divisioonan johtajana.
• ÅF Pöyryn vt. talousjohtajana toukokuusta lähtien työskennellyt Juuso Pajunen on nimitetty yhtiön talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
• Lihakeskusliitto ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2020 on valittu Poutun toimitusjohtaja Mikko Karell.
• Valtioneuvosto on nimittänyt DI, TkL Nina Kopolan Business Finlandin pääjohtajaksi 1.9.2019 alkaen. Pääjohtajan toimikausi on viiden vuoden mittainen.
Jutta Kauppi on nimitetty 15.8.2019 Business Finlandin Bio and Circular Finland -ohjelman päälliköksi Outi Suomen vanhempainvapaasijaiseksi.
Kaisa Hernberg on nimitetty Business Finland Cleantech -teeman ohjelmien johtajaksi 1.8.2019 alkaen.
MMM Kalle Hakala on valittu Suomen Mehiläishoitajain Liiton toiminnanjohtajaksi.
• FM, MBA Heli Hassinen-Biberger on nimitetty Alkon uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään loppuvuoden 2019 aikana.
Sanna Piha on nimitetty ammattikeittiöiden kehittämiseen erikoistuneen Fredman Perfect Kitchen Oy:n liiketoimintajohtajaksi.
Ville Myllyniemi on nimitetty Fafa’s Plats Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi.
• Ammattienedistämislaitossäätiö AEL sr ja Ami-säätiö sr ovat perustaneet yhteisen koulutusosakeyhtiön, AEL-Amiedu Oy:n, joka keskittyy ammatillisen koulutuksen järjestämiseen ja työelämän kehittämispalveluiden tuottamiseen. Yhtiön toimitusjohtajaksi on valittu ammattikasvatusneuvos, TkL Kari Juntunen. Yrityksen liiketoiminta käynnistyy 1.1.2020.
MTK:n johtokunta on valinnut järjestön uudeksi toiminnanjohtajaksi MMM, agronomi Jyrki Wallinin 1.1.2020. Hän siirtyy tehtävään Agronomiliiton toiminnanjohtajan paikalta.
• Hallitus on nimittänyt elintarvikemarkkinavaltuutetun virkaan oikeustieteen tohtori, varatuomari Olli Wikbergin ajalle 1.9.2019–31.8.2024. Virka on uusi, ja se perustuu 1.1.2019 voimaantulleeseen elintarvikemarkkinalakiin.
• Elintarviketieteiden kandidaatti Risto Lahti Ilmajoelta on valittu Atrian pääomistajien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan yhteiseksi toimitusjohtajaksi 1.8.2019 alkaen. Lahti on aiemmin toiminut vaikuttajaviestinnän konsulttina sekä viimeksi maa- ja metsätalousministerin erityisavustajana.
Kaisa Lipponen on nimitetty Pauligin viestintä- ja vastuullisuusjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 12.8.2019 alkaen. Hän on tehnyt pitkän uran Nesteelle.
• Apetit Oyj:n hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi MMM Esa Mäen 1.9.2019 alkaen. Hän siirtyy tehtävään HKScan Oyj:n lihataseen ja tilaustoimitusketjun vastaavan johtajan tehtävästä.
• MSc. Mikko Kiesiläinen aloittaa työt Elinkeinoelämän keskusliitossa 5.8.2019 tehtävänään vaikuttaa markkinoiden avaamiseen ja nostaa esille kilpailun lisäämiseen liittyviä mahdollisuuksia.
Thomas Panteli on nimitetty Paulig-konsernin toimitusketjusta ja hankinnasta vastaavaksi johtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi. Tehtävä on uusi, ja Panteli aloittaa siinä 1.6.2019.
• Osuuskunta Maitomaan toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Markku Iivonen. Hän on työskennellyt aikaisemmin Apetit Oyj:n pakastetuoteryhmän johtajana.
• Insinööri AMK Katarina Andersson on nimitetty liiketoimintayksikön johtajaksi (siivous- ja kiinteistöpalvelut) ja Coor Suomen johtoryhmän jäseneksi 1.7.2019 alkaen.
ETT Mari Eskola on nimitetty Scientific Officer:ksi Biosidi-yksikköön Euroopan Kemikaalivirastoon (ECHA) Helsinkiin 1.5.2019 alkaen.
KTM Calle Loikkanen on nimitetty Huhtamäen sijoittajasuhteista ja talousviestinnästä vastaavaksi johtajaksi 26.8.2019 alkaen.
• Pitkään toimittajana ja yhteisöviestinnän parissa työskennellyt Laura Rantanen on aloittanut työt Pro Luomu ry:ssä tiedottajana.
• Pauligin uusi, järjestyksessään 20. kahvilähettiläs on Iinaroosa Kanth.
• Keskuskauppakamarin talousjohtaja, varatuomari *Anne Horttanainen on nimitetty Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajaksi 1.9. alkaen.
• Nimityksiä VTT:llä:
TkT Marianne Hiltunen on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Photonics integration 1.4.2019 alkaen. FT Sanni Voutilainen on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Protein discovery and engineering 1.4.2019 alkaen. FM Anne Huuskonen on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Protein production 1.4.2019 alkaen. KM Timo Kuula on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Human factors, virtual and augmented reality 1.4.2019 alkaen. TkT Visa Vesterinen on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Sensors and circuits II 1.4.2019 alkaen. MScEng Colm McCaffrey on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Sensors and circuits 1.4.2019 alkaen. MSc Aigar Vaigu on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Environmental metrology 1.4.2019 alkaen. Dr. Eng Fei Sun on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Photonics integration 1.4.2019 alkaen. FM Simo Ellilä on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Bioprocess engineering 1.4.2019 alkaen. TkT Heidi Similä on nimitetty tehtävään Senior Scientist tiimiin Smart health 1.4.2019 alkaen.

*****************