Maailma mausteilla -blogi

Lentotukialuksella maailman ympäri

perjantai 24. helmikuu 2012 / Kommentit (0)

Lentotukialukset ovat samaa kokoluokkaa kuin maailman suurin risteilyalus Allure of the Seas. Nimitz -luokan lentotukialus on 330 metriä pitkä ja 77 metriä leveä liikkuva kiitorata, jonka alapuolella matkustaa lentokoneiden lisäksi 5 000−6000 ihmistä. Nämä ihmiset tarvitsevat 3–4 lämmintä ateriaa eli noin 20 000 ateriaa päivässä.


Vauhdilla merta kyntävän lentotukialus Courtesy of US Navyn ruokatäydennys tehdään joko helikoptereilla tai vaijereita pitkin vierellä kulkevasta huoltolaivasta.

Lentotukialuksessa on hiukan vähemmän ravintoloita kuin risteilyaluksessa, mutta monta kuitenkin. Miehistölle on kaksi suurta messiä ja baari. Päällystöllä on omansa, samoin laivan kapteenilla. Jokaisessa lentotukialuksessa on myös amiraali. Hänelläkin on miehistöineen oma messinsä. Kaksi isoa keittiötä ja neljä pienempää palvelevat lähes yötä päivää.

Lentotukialuksessa vuosia työskennellyt kapteeni Roy Peterson kertoo, että amiraalin pöydässä on yksi suuri ero muihin laivan keittiöihin; siellä tarjoillaan alkoholia. Ei yleensä joka päivä, mutta noin kerran viikossa. Amiraalille kuuluvat diplomaattiset edustustehtävät. Ruoka amiraalin ja kapteenin messeissä on valmistettu periaatteessa samoista raaka-aineista kuin muissakin messeissä, mutta toki ruuan laatu on parempi, kiitos pienemmän valmistusmäärän ja yleensä parempien kokkien.

Muutoin alkoholin tuonti laivalle on jyrkästi kielletty. Useimmat kaupungitkaan eivät halua 5000 merimiestä ja -naista baareihinsa. Niinpä visiitit maihin ja juhlat ovat harvinaisia. Ruoka onkin erityisessä asemassa ihmisten mielessä. Ruokaan panostetaan, ja Atlantin ylityksen jälkeen varastot täydennetään Espanjassa sertifioiduilta toimittajilta. Joskus tarjolla on keitettyjä rapujakin.

Toisin kuin risteilyaluksen, lentotukialuksen tulee selvitä jopa 60 päivää ilman ruokatäydennyksiä. Tuolloin banaanit ovat jo vähissä, ja luvassa onkin purkkiruokaa. Lentotukialus toimii ydinreaktoreilla eli sähköä riittää kyllä. Jätteet kipataan mereen, eikä vihreys ole vielä sotalaivojen kilpailuvaltti.

Mistä Kapteenin pöydässä puhutaan? Kapteeni Peterson kertoo, että yleisiä puheenaiheita ovat uutiset kotoa, tai metsästys ja kalastus, jos sellaisia sattuu harrastamaan. Kaupungit, joissa on jo käyty, tai tullaan käymään, ovat myös mukava keskustelun aihe. Laivalla näkyy kuusi tv-kanavaa, joista Home&Garden on yllättäen yksi suosituimpia. Varsinkin hirsimökin rakentaminen herättää aina paljon keskustelua. Jopa vuoden mittaisella komennuksella ajatukset halutaan saada pois merielämästä.

Ari Virtanen



Suomalaishotellissa Karibian ympäri

perjantai 24. helmikuu 2012 / Kommentit (0)

Maailman merillä seilailevat risteilyalukset kilpailevat ruuan laadulla ja turvallisuudella. Myös jätteiden käsittelyyn kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

Tässä mielenkiintoinen resepti: Otetaan suomalainen laiva ja norjalainen kapteeni. Laitetaan laivaan 3 500 asiakasta ja heitä varten 1 200 hengen miehistö ja lähetetään alus viikoksi merelle Floridasta Karibialle. Asiakkaat ovat useaa eri kansallisuutta ja miehistö on takuuvarmasti kaikkialta maailmasta. Miten ruoka valmistuu uivassa kansallisuuksien kattilassa ja sen useissa keittiöissä?

Kilpailua ravintolapalveluilla

Viime vuosina risteilymatkustamisessa yleensä suurempi huolenaihe on ollut ruoka ja sen turvallisuus kuin laivan karauttaminen rantahietikkoon. Risteilyalukset kilpailevat paitsi ruuan laadulla myös turvallisuudella ja nykyään myös jätteiden käsittelyllä.

Risteilymatkustajilla on omia lehtiä ja blogeja, joissa verrataan aluksien palveluita ja erityisesti ruokatarjontaa. Ruokavalikoima, laatu, palvelu ja kokonaisuus, jossa illalliselle pukeudutaan iltapukuihin, on yksi tärkeimmistä ylellisyyksistä laivoilla. Ravintoloiden sisustuskin tukee usein samaa Titanicista tuttua kristallisamettitapettista, tummien ylellisten värien juhlallisuutta.

Risteilymatkustajien ruuan laadusta ja turvallisuudesta vastaavat kokit. Pääkokit ovat luksushotellien tapaan usein itävaltalaisia tai sveitsiläisiä, kiitos maiden kuuluisien yksityisyliopistojen. Ruokailun laivalla pitää olla ylellistä, mutta myös täsmällistä. Kun 3 500 asiakasta ruokailee samaan aikaan ja heistä useampi sata pyytää pihvinsä mediumpaistettuna, ruokailun pitää toimia. Alkupalaa ei kukaan jaksa odottaa yli viittätoista minuuttia.

Royal Caribbean Cruiselinen ylin kokki on itävaltalainen Josef Jungwirth, jonka alaisuudessa laivoilla on 140 johtavaa kokkia ja 2 500 kokkia varsinaisesti valmistamassa laivayhtiön ruuat.

Navigator of the Seas -laivan uusiseelantilainen keittiötoimintojen päällikkö David Reihana* vastaa laivan kaikesta ruokatarjonnasta. Hän kertoo, että laivan 210 kokkia tekee laivan 12 keittiössä päivittäin lähes 20 000 ateriaa. Kokit tekevät ruoka-annokset ohjelappusen mukaan, jossa on valokuva annoksesta ja listattuna tarvittavat aineosat. Davidin apuna on seitsemän sous chef -kokkia, jotka valvovat toimintaa.

Keittiötoimintaa valvotaan tehokkaasti

Laivakeittiön salaisuus on siinä, että kaikkeen, mihin vain pystytään, käytetään koneita. Käsityön osuus on mahdollisimman pieni. Kolmen viivan päällikkö Reihanan tärkein tehtävä on valvoa kaikkia toimintoja keittiöissä budjetista alkaen ja erityisesti turvallisuutta; niin työ- kuin elintarviketurvallisuutta. Hän suorastaan kiihtyy kysymyksestä, miten elintarviketurvallisuus varmistetaan.

Risteilyalusten keittiötoiminnan laatua valvoo Yhdysvaltojen CDC-viranomainen (Center of Disease Control). Toisin kuin maissa CDC tekee vuosittain perusteellisen tarkastuksen laivoihin, pisteyttää tarkastuksen tulokset ja julkaisee ne Internetissä. Lisäksi CDC valvoo, että korjauskehotuksia on noudatettu. Keittiöiden omavalvontaan kuuluu muun muassa, että valvovilla kokeilla on kynämäiset lämpömittarit.

Jos asiakas tulee valittamaan vatsataudista, David Reihanan on kyettävä selvittämään nopeasti, onko muilla samaa ruokaa samassa ravintolassa syöneillä oireita vai onko ruokamyrkytys peräisin maavierailulta. Laivan keittiössä kaikki paistamistieto aikoineen ja lämpötiloineen merkitään ylös, jotta tarvittaessa ruokamyrkytyksen aiheuttaja saataisiin nopeasti selville.

Pääkokki korostaa käsien pesun merkitystä. Kaikkien ravintoloiden ulkopuolella onkin useita käsien desinfiointilaitteita asiakkaille. Takavuosina laivoilla sattui joitain norovirus -epidemioita (Kehittyvä Elintarvike 1/2003 s. 8–9). Reihana kertookin sen olevan suurin huolenaihe laivakeittiöissä.

Laivan 0-kerroksessa sijaitsee henkilökunnan moottoritie, lähes laivanmittainen käytävä, jonka kautta tavarat kulkevat. Käytävän ympärille on koottu ruokavarastot, pesula ja jätteiden käsittely.

Ruokavarastoista osa on kylmiä. Laivan jäähdytys ja ilmanvaihto on toteutettu tamperelaisen Kojan tekniikalla. Ruokavarastojen lisäksi välittömässä läheisyydessä pilkotaan lihat ja vihannekset valmiiksi. Kokit hakevat valmiiksi pilkotut ruoka-aineet tarpeen mukaan. Kaikkea logistiikkaa valvoo filippiiniläissyntyinen tietokoneinsinööri.

Järkeä jätteiden käsittelyssä

Jätteiden käsittely toteutetaan yhdessä huoneessa, jonne henkilökunta tuo jätteet muualta laivasta ja jonka kautta vakuumikeräys tuo jätevedet. Jätevesistä erotetaan kiintojäte, ja vesi puhdistetaan biologisesti ennen sen pääsyä mereen.

Suurin osa laivayhtiöistä kierrättää maissa muut paitsi biojätteen. Periaatteessa laki sallii kiinteidenkin jätteiden heittämisen mereen yli kolmen merimailin päässä rannasta. Risteilyalusten maine kärsii, jos jälkeen jää roskavana. Jokaisessa risteilyaluksessa alkaa ollakin asiantuntija, ns. ympäristöupseeri, joka kehittää laivan ympäristöystävällisyyttä alkaen ruuanhankinnasta aina jätteiden käsittelyyn ja moottorien päästöihin.

Uivissa hotelleissa tulee viikossa valtavat määrät jätettä alkaen paistoöljystä ja puhumattakaan jätevesistä. Keskivertoristeilyalus tuottaa jätevesiä 4 000−5 000 m³ viikon matkalla. Maailman suurimmassa risteilyaluksessa, Allure of the Seas -laivassa, uusi puhdistusjärjestelmä pystyy puhdistamaan 3000 m³ jätevettä päivässä.

Risteilyvarustamoilla ei ole varaa menettää mainettaan. Maailman meriä liikennöivät 46 000 muuta laivaa eivät noudata samaa politiikkaa, vaan jatkavat jätteiden ja jopa ongelmajätteiden heittämistä mereen.

Ari Virtanen
vientikeskuksen johtaja
Finpro
Seoul, Korea



Leipä piti miehen tiellä ennenkin

sunnuntai 13. marraskuu 2011 / Kommentit (0)

Leipä oli yksi tärkeimmistä ruokalajeista nykyisen ajanlaskun alussa Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa. Säilyvänä viljatuotteena se oli helppoa ruokaa, joka kulki mukana ja tarjosi nopean välipalan. Leipä on kiistatta yksi vanhimpia, jopa 30 000 vuotta vanha, mutta edelleen muodissa oleva ruoka. Leivän juuret ovat siis Arabiassa, mutta Euroopassa sitä on jatkokehitetty. Uutuudet tulevatkin nykyään muualta kuin Arabiasta.

Kreikassa noin 400 vuotta eKr. vehnäleipää pystyi ostamaan kaupasta, ja tuolloin tunnettiin jo leipäuuni. Toki köyhempi väestö söi viljansa joko puurona tai erilaisina litteinä lettumaisina leipinä aina 1800-luvulle saakka. 1900-luvun loppuun tultaessa leipä on jakaantunut kahteen kastiin: länsimaissa halpaan pakattuun ja kalliiseen erikoismyymälän pakkaamattomaan leipään ja kehittyvissä maissa halpaan irtoleipään ja kalliimpaan pakattuun leipään.

Euroopassa leipä on perinteisesti ollut erilaista pohjoisessa ja etelässä. Saksalaiset arvioivat maasta löytyvän yli 1000 erilaista perinneleipää. Usein italialaiset pizzat, foccachiat ja paninit ovat maailmalla tunnetumpia. Tanskalaiset ovat tunnettuja viinereistään ja ruotsalaiset kanelipullistaan, mutta Suomessa on valtavan laaja valikoima leipiä. Idän ja lännen rajalla leipäkulttuuria on levinnyt molemmista suunnista.

Nyt tarvittaisiin ohjelma, jolla suomalainen leipä kansainvälistetään. Ei myydä pullaa Afrikkaan, vaan kokonainen pikkuleipomo-konsepti.

Ari Virtanen



Leivänsyöjät ja karppaajat

sunnuntai 13. marraskuu 2011 / Kommentit (0)

Atkinsin dieetti ja muut karppaajaruokavaliot ovat salakavalasti jakaneet suomalaiset leivänsyöjiin ja leipää vastustaviin. Ensimmäisten karppauspäivien aikana sitä huomaa, kuinka suomalainen ruokavalio pyörii viljasta ja leivästä tehtyjen tuotteiden varassa.


Etelässä leivotaan leipää edelleen valkoisista vehnäjauhoista samalla reseptillä kuin vuonna 79 Pompeijissa, josta ovat jäljellä vain rauniot.

Aamiaissämpylät ovat vasta alkua, sillä lounaslistalta katoaa pizza ja päivälliseltä perunat, riisi tai pasta. Kun illanvietosta kavereiden kanssa katoaa olut ja nakkikioskiostoksesta lihapiirakka, päivä on pilalla. Huoltoaseman kahvilassa kahvin kanssa ei voi syödä pullaa, munkkia, karjalanpiirakkaa tai sämpylää. Kuinka kauan suomalainen mies pärjää Ceasar-salaatilla ja munakkaalla?

Suomalaisille leipä on välttämätön ruokailuun liittyvä osa. Joskus maailmalla asuessa tämä on päässyt hämärtymään, kun leipää leipänä ei yleisesti syödä. Homma alkaa tuntua terveysriskiltä, kun anoppi kolistelee papiljotit päässä eteläamerikkalaisessa suurkaupungissa klo 06.30 hakemaan leipää ja isäpuoli kärventyy Floridan heinäkuun helteissä leivänhakumatkalla.

Toscanan maaseudun romanttinen kauneus saa pienen särön, kun aamupalapöydästä loppuu leipä ja ystäväperheen isäntä kaasuttaa pakulla sitä hakemaan. Shanghaissa leipä ei kuulunut kymmenen vuotta sitten joka kaupan valikoimaan. Moni vierailija olikin varsin aamuäreä, kun juustoakaan ei ollut aina myynnissä.

Suomessa leipää ja muita viljatuotteita on kaikilla aterioilla, jopa useammin kuin toista peruselintarvikettamme perunaa. Meillä on sellaisiakin tuotteita, joita ei heti edes huomaa viljatuotteiksi. Mustamakkarassakin on enemmän ohraa kuin lihaa, ja mämmi on paistettua puuroa. Hapankorppua ei olisi voitu keksiä missään muulla kuin Suomessa. Kaurapuurossa on totuutensa, alentaahan se kolesterolia ja kauran ß-glukaani on tunnustettu kauan sitten Amerikassakin terveysvaikutteiseksi ja sydämelle hyväksi yhdisteeksi.

Ruokavalioissa ei kannata liikaa yksinkertaistaa ja jakaa ruokia pyhiin ja demoneihin. USA siirtyi ravintopyramidista lautaseen ja lisäsi samalla viljasuosituksen määrää. Suomalainen ruisleipä on niin jytkyä tavaraa, että sen glukoosivaste ihmisessä on huomattavasti parempi kuin karppaajien negatiivilistan leivällä.

Ei tarvitse työskennellä Nasalla avaruustutkimuksessa tajutakseen, että leivällä ja leivällä on eroa enemmän kuin riisillä ja riisillä tai perunalla ja perunalla. Se että etelämmässä ei aina tajuta leipoa leipää kuin valkoisimmasta vehnästä samalla reseptillä kuin Pompeiissa vuonna 79, on meidänkin vikamme. Eurooppalaisina tehtävämme on esitellä Välimeren kollegoillemme terveellisempi, maukkaampi ja vähähiilihydraattisempi suomalainen leipä.

Ari Virtanen



Vedellä ja mustikalla tulot kotiin

sunnuntai 02. lokakuu 2011 / Kommentit (0)

Kuivattu mustikka on merkittävä suomalainen vientituote ainakin Koreaan. Kiinalaiset lääketehtaat ovat pitkään ostaneet kuivattua mustikkaa mm. Ruotsista. Mustikka ja mustikkatuotteet ovat erittäin kysyttyjä Aasiassa. Poimijat tulevat hekin pitkälti Aasiasta.

Suomalainen mustikkametsä on Suomen globalisaation keskus. Yleisönosastokeskustelussa halutaankin ulkomaalaiset pois meidän mustikkavarpuja hipelöimästä, vaikka suomalaisia ei niiden poimijoiksi riitä. Samoin on käynyt kalastuksessa. Suomalainen ammattikalastajakin on jo harvinainen näky. Ehkä sisävedet kannattaisi vuokrata aasialaisille turisteille.

Puhdas juomavesi on sinänsä arvokasta, vaikka Suomessa sitä saakin hanasta. Niin harvinaista se ei vielä kuitenkaan ole, että sen myyminen olisi helppoa. Aasiassa ainakin kannattaa vesipullon suunnitteluun panostaa. Veden hinta rahteineen on kallista. Kiehtovalta kuulostaa maabrändityöryhmän ideat; satsataan luomuun ja tehdään järvivesistä juotavia. Pullotettua Puruveden vettä tai jääkauden sulamisvettä pullossa (10 000 vuotta suodatettua).

Ihmeellistä globaalissa taloudessa on se, että kiinalaista omenamehua kannattaa kuljettaa Eurooppaan ja Amerikkaan. Omenamehusta lähes 90 % on vettä ja loput lähestulkoon sokeria. Suomalaista mustikkamehua ei kuitenkaan jostain syystä myydä Kiinaan, vaikka kuljetuskustannus on edullisempi Aasian suuntaan, ja mustikkamehun kilohintakin huomattavasti korkeampi kuin omenan.

Yksi korealainen menestyvä liikemies kertoi taannoin syövänsä kymmenen pakastemustikkaa päivässä näkökyvyn säilyttämiseksi hyvänä. Pitäisikö suomalaisten unohtaa vaatimattomuus ja valmistaa mustikkamehua, jonka kylkeen laitettaisiin huomautus: Tämän tehojuoman valmistamiseen käytettiin yli 30 käsin poimittua villimustikkaa. Toisen maailmansodan aikana RAF:n lentäjille annettiin mustikkahilloannokset hämäränäköä parantamaan. Mikään uusi, terveysvaikutteinen elintarvike, mustikka ei siis ainakaan ole.



Menestyvä elintarvike tarvitsee ”Tapio Wirkkalansa”

sunnuntai 02. lokakuu 2011 / Kommentit (0)

Jos uutuuselintarvike myy huomennakin, niin jotain on tehty oikein. Pakkauksella on oma osuutensa tähän onnistumiseen.

Pakkauksen tehtävä on suojata tuotetta, jotta se säilyy viimeiseen myyntipäivään ja pidemmällekin. Pakkauksen tehtävä on myös olla niin myyvä, että juuri se valitaan hyllystä eikä viereistä kilpailijaa. Näiden kahden tehtävän lisäksi pakkauksella on paljon muitakin ominaisuuksia, joilla itse asiassa vastataan kysyntään eli siihen, mitä asiakas haluaa.

Moni hyvä suomalainen brändi Elovena, Lapin Kulta tai Kotimainen Metwursti voi olla tuttu Suomessa, mutta ei ulkomailla. Jos tuotemerkki on tuntematon, pakkaukseen on panostettava enemmän. Pakkaus myy sen ensimmäisen kerran, sisällön paremmuus houkuttaa ostajan maksamaan tuotteesta toistamiseen.

Elintarvikkeen etuna on se, että samaa tuotetta voi myydä joka päivä uudestaan samalle asiakkaalle toisin kuin esimerkiksi televisioita. Jos television ostaja palaa seuraavana päivänä takaisin kauppaan, on myyjän parempi piiloutua tiskin alle. Jos elintarvike myy huomennakin, niin jotain on tehty oikein.

Jotain on kuitenkin yhteistä: Niin hyvän television, kuin maistuvan elintarvikkeenkin, on suunnitellut ryhmä taiteilijoita ja teknologeja yhteistyössä.
Vaikka jokainen tuote, esimerkiksi maksalaatikko ja maito, vaatiikin erilaisen pakkauksen, pakkauksia voi muokata paremmaksi ja kilpailijasta erottuvammaksi. Suunnittelun ja ulkoasun merkitys on aivan oleellinen erityisesti kansainvälisessä kilpailussa, jossa yleensä ei voi kilpailla halvemmalla hinnalla.

Näyttävä pakkaus hyvälle elintarvikkeelle

Vanha suomalainen sanonta kertoo, että moni kakku päältä kaunis. Pelkällä kivalla pakkauksella ei saada toistuvia asiakkaita. Kosmetiikka on kuuluisa ala siitä, että pakkaukset ovat taideteoksia, mutta sisältö ainakin näin maallikosta kaikissa samanlainen. Toisaalta rumasta purkista ei ehkä myydä hyvää rasvaa, joskaan ei kaunis pakkauskaan ihmeisiin pysty. Ruuan suhteen asia on samansuuntainen. Hyvä vientituote ansaitsee hyvän ja huomiota herättävän pakkauksen.

Totuus kilpailluilla Amerikan tai Aasian markkinoilla on, ettei vaatimattomalla pakkauksella edes hyvä elintarvike liiku minnekään. Kannattaa myös muistaa, että Saksassa arvostettu valkaisematon kuitu on Kiinassa merkki köyhyydestä. Kiinalaisen käyntikortti on paksua kartonkia ja se hohtaa valkoisena. Kullatut kirjaimet eivät ole pahitteeksi.

Suunnittelu lähtee materiaalin valinnasta

Lasipullo on loistava esimerkki pakkauksesta, jonka voi muotoilla ja värjätä lähes millaiseksi tahansa. Lasipullo on ominaisuuksiltaan hyvä pakkaus nestemäisille elintarvikkeille. Kierrätettynä se on myös ”vihreä”. Sen haittapuolina ovat helppo särkyvyys ja paino.

Suuri osa suomalaisista lasipulloista ja purkeista on tylsiä standardituotteita. Mutta Tapio Wirkkalan ”Koskenkorvan Viinaa”-pulloa ”Hässäkkä” -etiketteineen ja Finlandia -vodkan röpöpintaista vientituotetta voidaan kiistatta pitää teollisen muotoilun merkkiteoksina Suomessa ja jopa maailmalla. Suomalainen Antti Eklundin Veen-vesipullo sai arvostetun Red Dot -designpalkinnon 2009. Helsinkiläinen Pentagon Design on suunnitellut pakkauksen myös Renault Cognac:lle.

Ei muovipullonkaan tarvitse olla tylsä. Coke-kolan pullon materiaali on vaihtunut useimmiten muoviseksi tai alumiinitölkiksi, mutta alkuperäinen lasipullo on taideteos sinänsä. Muovinen Coka-cola-pullo matkii lasipullon muotoja maltillisesti. Energiajuomissa kilpailu on Suomessa kovaa, ja pakkaukset kilpailevat keskenään. Batteryn konepajan öljyvoitelupullosta vaikutteita saanut juomapullo ei ole tylsä. Juomahyllyn pallomaisen lihava Orangina limonadipullo erottuu joukosta, mutta vie rahti ja hyllytilaa paljon.

Yksinkertaisen maksamakkaran tai ennen vanhaan maitopussin tylsän muovin sijaan suomalaisten omin pakkausmateriaali on puu ja siitä tehdyt kuitumateriaalit. Paperi ja pahvi ovat paitsi arvokkaan, myös ekologisen näköisiä. Puu on lahjatavaroihin hyvä materiaali. Peltilaatikkoakin on käytetty, varsinkin makeisten lahjapakkauksissa.

Vaikka paperi ja pahvi ovat yksinään riittämättömiä, niin yhdistettynä muoviin pakkauksesta saa sekä arvokkaan että suojaavan. Joskus ennen vanhaan Neuvostoliitto halusi juustot ehdottomasti puulaatikoissa. Syy oli puun antama vahva suoja, vaikka todellisuudessa puulle oli varmasti paljon jälkikäyttöä muunakin kuin poltettuna.

Suojakaasupakkaukset, hengittävät pakkaukset, sensoreilla varustetut pakkaukset jne. ovat nostaneet pakkaukset korkean teknologian joukkoon. Logistiikkaa parantavat RFID -tarrat ovat koko ajan edullisempia ja yleistyvät nopeasti. RFID syrjäyttää joskus viivakoodin, ja sen etuna on etäluettavuus. Kassalla kärryt voisi vain ajaa portista läpi ilman viivakoodien skannaamista. Kotona jääkaappiin sijoitettu lukija voisi automaattisesti tarkistaa viimeiset käyttöpäivät ja muutoinkin automatisoida ruokien tilaukset.

Tulevaisuudessa teknologia mahdollistaa paljon. Kustannukset ja ihmisten tarpeet määrittelevät, miten paljon uutta teknologiaa otetaan käyttöön.

Koko on ratkaiseva

Koolla on väliä pakkauksissa. Pienempi ihminen tarvitsee pienemmän pakkauksen, isompi amerikkalainen isomman. Perhepakkaus nykyisessä 1−2 ihmisen perheessä on antiikkia. Tehojuoma on nerokas keksintö. Pieni pakkaus, mutta iso teho ja iso hinta. Jos juomapullossa on tilavuutta 1½ litraa, niin se ei kuulosta tehojuomalta.

Kun läntisessä maailmassa ostaa jättipussin perunalastuja, hinta on vain hiukan kalliimpi kuin normaalilla pussilla. Hinta opastaakin ylensyöntiin. Ennen ”normaali” 110 g:n karkkipussi näyttääkin jo nykyään miniatyyriannokselta 400 g:n megapussien rinnalla, vaikka lapsena sillä oli selvittävä koko karkkipäivä.

Aasiassa usein pieni pakkaus tulee edullisemmaksi kuin suuri pakkaus. Kaksi 250 ml:n soijapulloa on hinnoiteltu alemmaksi kuin yksi 500 ml:n soijapullo. Yksikköhinta pienemmässä ketsuppi- tai konjakkipullossa on järjestään edullisempi kuin suuremmassa. Ehkä taustalla on joku suurempi viisaus.

Ari Virtanen
Finprion vientikeskuksen johtaja
Etelä-Korea

*****************************

Pakkauksen ja tuotteen suunnitteluun kannattaa satsata

Joskus kymmenen vuotta sitten Tekesillä oli erilaisia klinikoita, joiden nerokas ajatus oli tarjota tukea helposti pieniin kohdennettuihin asioihin. Pakkausklinikka maksoi helpolla hakemuksella puolet uuden pakkauksen kehittämiskustannuksista. Monen pk-yrittäjän lompakkoa kouraisee edelleen vientipakkauksen suunnittelun kustannukset.

Rahoitusta Suomessa on sinänsä tarjolla. Usein sen hankkiminen on omasta aktiivisuudesta kiinni. Joskus rahoitus on byrokraattien piilottamaa, tai lomakkeen täyttö vaatii asiantuntijan apua. Ikävin tilanne on joidenkin primitiivisten elintarvikkeiden kohdalla, jotka eivät ole pakattuja elintarvikkeita eivätkä maataloustuotteita. Tekes ei niiden tuotekehitystä tai markkinointia rahoita eikä MMM myöskään.

Mustikka ei saa vienninedistämistukea, vaikka mustikan kysyntä Aasiassa ylittää selvästi tarjonnan. Kun aasialainen TV-ryhmä tulee kuvaamaan suomalaisia mustikoita metsässä, heidän täytyy maksaa oppaalle. Jos aasialainen ryhmä kuvaa Italiassa viinirypäleitä, niin tukea löytyy jopa ryhmän matkoihin ja majoitukseen. Jos kuvauksen kohteena on terveyttä edistävä mustikkahillo, niin tukea löytyy hiukan Suomestakin.



Elintarvikevienti vetää, kun sen osaa

tiistai 26. huhtikuu 2011 / Kommentit (0)

Elintarvikkeiden kokonaisvientiä voidaan kasvattaa löytämällä uusia kohdemaita.

Elintarvikkeet matkustavat ympäri maailman. Tuskin mitään muita tuotteita laivataan tai kärrätään sellaisella vimmalla toiselle puolelle maapalloa.
Jotta elintarvikkeen voisi myydä kaukaisessa maassa, sen on säilyttävä laadultaan hyvänä, hinnan pitää olla kilpailukykyinen ja tietenkin tuotteistamisen on oltava kunnossa. Jotkut yritykset vievät kummallisia tuotteita kummallisiin paikkoihin. Eräät osaavat myydä jäätä eskimoille, kahvia kolumbialaisille ja olutta saksalaisille. Kysytyimmät tuotteet ovat itse asiassa ratkaisuja. Suomenkin kilpailukyky paranee huomattavasti, kun viemme palvelukokonaisuuksia, joihin sisältyy joukko tuotteita.

Juustoa ja kalaa entistä useampiin maihin

Suomessa tehdään kokomaidosta juustoa, jota voi ostaa amerikkalaisesta deli-tiskistä. Tuote on hyvälaatuinen, ja vuonna 2008 sitä vietiin maailmalle 165 miljoonan USD arvosta (n. 49 milj. kg).

FAOn tilastojen mukaan Suomen kokoiset maat – Itävalta, Norja, Uusi-Seelanti ja Tanska – vievät kaikki juustoa laajasti eri puolille maailmaa. Tanska on Euroopan ja koko maailman viidenneksi suurin juuston viejä (1,5 mrd USD 2008), Uusi-Seelanti kuudenneksi suurin (976 milj. USD) ja Itävalta 14. suurin (430 milj. USD). Kokomaitojuusto oli Norjan kalan jälkeen suurin yksittäinen vientielintarvike 93 miljoonan USD arvollaan. Yhdysvalloissa syödään paljon juustoa niin hampurilaisen päällä kuin pizzassakin.

Juuston kilohinta vaihtelee paljon. Uusi-Seelanti on määrällisesti suurin juuston viejä Yhdysvaltoihin, mutta rahan arvolla mitattuna Italia on selkeästi suurin ja Ranska toiseksi suurin. Tanska on neljänneksi ja Suomi seitsemänneksi suurin juustotoimittaja.

Tanskalainen Arla vie juustoja kaikkialle maailmaan, yli 20 maahan yli 1000 tonnia/vuosi. Suomesta viedään juustoa yli 1000 tonnia vuosittain Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Belgiaan, Kreikkaan, Ruotsiin ja Ranskaan. Arla vie pieniäkin määriä juustoja moniin eksoottiselta kuulostaviin Aasian, Afrikan ja Amerikan maihin. Suomalaisyritykset vievät elintarvikkeita, kuten monia muitakin teollisuustuotteita, selkeästi harvempiin maihin verrattuna kilpailijoihinsa. Yksi mahdollisuus kasvattaa tuotteiden kokonaisvientiä olisi lisätä kohdemaita.

Ennakkoluulot pois kutistuvassa maailmassa

Arlan juustovientistrategia poikkeaa paljon suomalaisesta harvan vientimaan strategiasta. Nykyajan ”kutistuvassa” globalisaation maailmassa Tanskan malli ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen. Norjalaista pakastettua silliä viedään paljon Nigeriaan, joka on kolmanneksi suurin norjalaisen kalan ostaja.

Norjalaisesta kalasta 95 % menee vientiin, ja yli 4 miljardin euron rahallisella arvolla Norja on Kiinan jälkeen toiseksi suurin kalan viejä maailmassa. Norjalaista lohta löytyy noin 150 maan kalatiskeiltä. Suomi ei ole sen kauempana Abujan, Nigerian pääkaupungin kalatorilta kuin Norjakaan.

Uusi-Seelanti on hyvä esimerkki maasta, joka tekee ennakkoluulottomasti markkinointia kaikkialla maailmassa. Etäisyys muusta maailmasta on otettu melkeinpä myyntivaltiksi: puhdas ja eristetty maa kaukana suurkaupungeista. Tosin hiilijalanjälki kasvaa suureksi juuri pitkien kuljetusmatkojen takia. Uusi-Seelanti on kasvanut nopeasti viinimaaksi, valitsihan Helsingin Sanomat vuoden 2011 alussa ensin vuoden viiniksi uusiseelantilaisen viinin Sauvignon Blanc ja kuukautta myöhemmin Pinot Noir sai ensimmäisenä viisi tähteä.

Myyntistrategia on todella koetuksella, kun ryhdytään kauppaamaan tuotetta, jota kaikki muutkin voivat myydä eteenpäin, kuten vaikkapa kahvia. Kahvipavut ostetaan kaukaa päiväntasaajan maista ja paahdetaan, tuotteistetaan ja myydään eteenpäin. Yksikään kahvipapujen tuottajamaa ei ole merkittävä paahdetun kahvin viejä, vaan kahvia vievät eurooppalaiset yritykset. Esimerkiksi Ruotsi on Kanadan jälkeen toiseksi suurin paahdetun kahvin viejä Yhdysvaltoihin.

Suomalaisen kahvin selvästi tärkein vientimaa on Eesti, Tanskan puolestaan Latvia. Itävalta vie valtavia määriä paahdettua kahvia naapurimaihinsa Saksaan, Unkariin ja Tšekkeihin mm. Jacobs- ja Eduscho -merkeillä. Vuonna 2007 Suomi vei paahdettua kahvia 7 674 tonnia ja Itävalta 44 576 tonnia.

Suomalainen Paulig turvasi Eestin markkinat jo varhaisessa vaiheessa kaupankäynnin vapautuessa. Pauligin kahvi on edullista. Monissa maissa puolen kilon paketista joutuu maksamaan 7–15 euroa. Pauligin kahville markkinoita löytyisi varmasti monista kehittyvistä maista, joissa saattaa jo olla tuhansia kahviloita, mutta kahvin myynti kotikeittäjille on vielä olematonta.

Esimerkiksi 100 miljoonan asukkaan Vietnamissa on kaksi hampurilaisketjua, korealainen Lotteria ja filippiiniläinen Jollibee, mutta ei Mc Donaldsia. Vietnamissa ei ole Starbucksia, mutta siellä on Gloria Jean’s Coffee. Aasiassa on vielä paljon mahdollisuuksia suomalaisille kahviloille ja pikaruokaloille.

Tuotemerkkien tunnetuksi tekeminen A ja O

Tuotemerkki on onnistunut, kun tuote on suorastaan käsite markkinoilla. Jättimainosbudjeteilla varustetut yritykset Nestlé ja Unilever ovat hyviä juuri tuotteiden brändäämisessä. Suomalaisilla elintarvikeyrityksillä on vahvoja tuotemerkkejä Suomessa, mutta ei varaa rakentaa niitä vientimarkkinoilla.
Ehkä mallia voitaisiin ottaa muilta aloilta, esimerkiksi suomalaiset ”coolit” Angry Birds – tai Max Payne -pelit tunnetaan jo ympäri maailmaa ilman mittavia mainoskamppanjoita. Peliteollisuudessa käytetään uusia myyntikanavia.

Suomalainen mustikka tai muut marjat voisivat nekin olla hyvin markkinoituina ”cool” -tuotteita samaan tapaan kuin aluksi hammaslääkäriasemien kautta myyty xylitol oli Japanissa kymmenen vuotta sitten. Elintarvikkeita myydäänkin maailmalla yhä useammin TV-kanavien, internetin, sosiaalisen median ja suoramyynnin kautta. Esimerkiksi suomalaiselle Benecol-tuotemerkille terveyskerhot eri maissa ovat merkittävä markkinointikanava.

Todellinen menestystarina syntyy siitä, kun onnistumme yhdistämään elintarvikepalvelut tuotteisiin ja tarjoamaan ulkomaalaiselle kuluttajalle ratkaisuja. Esimerkkejä löytyy läheltä. IKEA on todella suosittu verrattuna muihin huonekaluhalleihin niin Kiinassa, Japanissa kuin USA:ssa.

Ari Virtanen
Finpron vientikeskuksen päällikkö
Soul
Etelä-Korea



Elintarviketutkijan vaatimuksia 2050-luvun markkinoiden ennustamiseen:

maanantai 03. tammikuu 2011 / Kommentit (0)

Ei tarvitse olla hullu, mutta siitä voi olla apua

Elintarvikkeet ovat ja pysyvät samanlaisina vuosikymmeniä. Fazerin Mignon-munia on mutustettu jo yli satana pääsiäisenä. Hartwallin Jaffan (s. 1949) yli 50-vuotiaat mainokset ovat arvostettua retroa. Elovena-neitokin on poseerannut mainoksissa jo 85 vuotta.

Elintarvikkeet muuttuvat selvästi hitaammin kuin esimerkiksi automallit. Autonäyttelyissä esitellään tulevaisuuden konseptiautoja, mutta elintarvikemessuilla jo kaupasta löytyviä tuotteita. Elintarvikkeiden tulevaisuus on silti täynnä muutoksia.

Viisikymmentä vuotta sitten science fiction -kirjoissa 2000-luvun ruoka oli pelkkiä pillereitä ja maapallo voi huonosti. Ruoka ei ole onneksi muuttunut pillereiksi, mutta paljon energiaa kuluttava elintarviketuotanto on rajun muutoksen tarpeessa. Ihmiset jaetaan yhä pienempiin kuluttajaryhmiin. Näkyvissä on jo tulevaisuus, jossa ruokavalio räätälöidään jokaiselle ihmiselle erikseen. Teknologioiden avulla elintarvikkeisiin saadaan myös aivan uusia ominaisuuksia.

Ennustaminen tuotekehityksen leipätyötä

Tulevaisuuden ennakoimisen pitäisi olla kaiken tutkimuksen ja tuotekehityksen päivätyötä, jotta tiedetään, mitä yleensä kannattaa kehittää. Käytännössä tulevaisuus on sitä hämärämpi, mitä kauemmaksi tulevaisuuteen katsotaan. Yleisesti ennakoidaankin 5–15 vuoden päähän. Ennakointityöhön on olemassa useita erilaisia menetelmiä. Mukavaa ennakoinnissa on se, että sitä voi tehdä kuka tahansa ja melkeinpä milloin tahansa.

Trendit kuten väestön ikääntyminen ja perhekoon pieneneminen ennakoivat tulevaisuuden tarpeita: pienempiä pakkauskokoja ja vaikkapa lisääntyvää mausteiden käyttöä, koska ikääntymisen myötä maun aistiminen muuttuu.
Tutkimalla historiaa huomaa helposti, kuinka keittiö on muuttunut puolessa vuosisadassa. Viisikymmentä vuotta sitten suomalaisissa keittiöissä ei ollut mikroaaltouunia. Harvoissa keittiöissä oli jääkaappi ja vielä harvemmissa pakastin.

Hinnan ja kulutuksen tiukat kytkökset

Ruuan hinta on laskenut hiukan viimeiset sata vuotta muutamaa sota-aikaa lukuun ottamatta. Vielä enemmän on laskenut ruokaan käytettävän rahan osuus perheen tuloista. Suomessa kuluu ruokaan noin 13 prosenttia käytettävissä olevista tuloista. Viisikymmentä vuotta sitten ruokaan meni 35 prosenttia suomalaisten tuloista.
Tanskassa viiniä on kulunut 2000-luvulla noin 30 litraa per capita vuodessa ja luku on hienoisessa laskussa. Suomessa viinien kulutus on 4,5-kertaistunut 25 vuodessa. Vuonna 2008 Suomessa kului viiniä jo 10,7 litraa/henkilö. Se on silti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa, mutta ennakkotietojen mukaan edes lama ei pysäytä viinin kulutuksen kasvua.

Varallisuuden kohetessa ruuan kulutus muuttuu. Ruokaa ostetaan enemmän, ja varsinkin lihaa ja kalliimpaa ruokaa syödään enemmän. Kansantaloustieteen tuntema fakta, että tulojen kasvaessa perunan syönti pienenee, näkyy suomalaistenkin kulutuksessa. Vuonna 1965 perunaa meni vielä 100 kg / henkilö. Vuonna 2008 noin 60 kg.

Molekyylibiologia syrjäyttää telekommunikaation

Vain harvoin maailmaa mullistavat vallankumoukselliset keksinnöt, kuten höyrykone tai sähkö aikanaan. Suuri osa uusista teknologioista on itse asiassa useamman teknologian yhdistelmiä. Tuttuja nimiä viime vuosilta ovat bioenergia ja nanomateriaalit. Viime vuosikymmenet ovat menneet informaatioteknologian ja telekommunikaation merkeissä.

Telekommunikaatiosovellutukset lisääntyvät elintarviketuotannossa, jakelussa ja esimerkiksi elintarvikepakkauksissa. Seuraavan 50 vuoden aikana molekyylibiologian ennustetaan syrjäyttävän telekommunikaatio tärkeimpänä uutena teknologia-alueena. Myös vihreämpiä tai puhtaampia teknologioita on ehdotettu seuraavaksi vallankumoukseksi. Elintarvikkeisiin molekyylitason osaaminen tuo täysin uusia tarkastelukulmia. Ehkä jossain vaiheessa ruuan ominaisuuksia voidaan räätälöidä henkilökohtaisesti ja yhdestä ruuasta tehdä terveellisempää. Yksi tärkeimpiä haasteita on lisätä elintarviketuotantoa ruokkimaan maapallon väestö.

Arvot muuttavat ihmisten käyttäytymistä

Ihmiset ovat yhä enemmän individualisteja, jotka haluavat näyttää muillekin, mitä arvostavat. Elintarvike ja siihen liittyvä ostaminen, kokkaaminen ja syöminen ovat merkittävä osa ihmisen vapaa-aikaa. Vain harva ihminen noudattaa viranomaisten kehotuksia ruokien kulutuksesta. Päinvastoin, Niche-markkinat kasvavat.
Trendit, kuten ”fast food”, on jo saanut vastatrendinsä ”slow food”. Retroruoat kuten pettuleipä tai retropakkaukset ovat jo yleistyneet. Etnisen, luomun, kevyt- tai kasvisruuan eri versioita löytyy jo nyt monesta valmisruuasta. Tavoitteena voi tulevaisuudessa olla ruuan muokkaus yksilöllisesti vasta kaupassa esimerkiksi maustamalla tai paketoimalla.

Signaalien ja heikkojen signaalien tunteminen kohdemarkkinoilla on elinehto elintarvikeyritykselle. Kun yhdessä maassa kuluttajat päättävät perustaa suuria perheitä, vauvanruokien kysyntä taatusti kasvaa. Kun toisessa maassa naiset alkavat kiinnostua enemmän urastaan, elintarvikeyrityksen kannattaa keskittyä sinkkuaterioiden valmistamiseen.

Hinta, turvallisuus, etnisyys ja terveellisyys ovat ruuan perusarvoja, joiden perusteella kuluttaja tekee ostopäätöksensä. Esimerkiksi terveellisyys voi tarkoittaa toiselle kuluttajalle eri asiaa kuin toiselle. Aasialainen kuluttaja hakee terveellisyydestä apua potenssiin, kauneuteen tai vatsan toimintaan, eurooppalainen lihavuuteen, kolesterolin alentamiseen tai sairauden estämiseen.

”Hullut” ideat muuttavat maailmaa

Elintarvikeyrityksen johdolta vaaditaan visionäärisyyttä ja rohkeutta tehdä päätöksiä ennusmerkkien perusteella. Tuotekehitystiimiltä on jatkuvasti seurattava kuluttajien arvojen ja asenteiden muutoksia niin, että tämä tieto tukee johdon päätöksentekoa. Sosiologinen tiedonhankinta voi kuulostaa humanistien puuhastelulta, mutta harvoin pelkällä insinööriporukalla tuote vastaa kuluttajan kysyntään.

Muutosten seurannan lisäksi T&K-tiimin pitää osata vastata kysyntään uusilla tuotteilla ja palveluilla. Jotta kristallipalloon katsomisen voi jättää Milla Magian toimeksi, kannattaa markkinoiden signaalit havainnoida huolella. Muotoilija Harri Koskinen kiteyttää: ”Valistuneella muotoilijalla on sen sijaan selkeä kuva siitä, millainen kuluttaja on ja mitä hän tarvitsee. Hän voi toimia yrityksen visionäärinä” (Avotakka, Syksy 2010, Suomi-design; erikoisnumero).

Välillä uusien, hulluilta kuulostavien tuotteiden kehittämiseen tarvittavan tuen saaminen yrityksen johtajilta on kaikkein haastavin tehtävä. Tyhmiä päätöksiä pitää toki välttää, vaikka nopeus on päätöksenteossa usein tärkein ominaisuus, ja silloin virheitäkin sattuu. Tuotekehittäjälle on hulluudesta useimmiten apua. Harvoin sääntöjä ja normeja noudattavat ihmiset ovat muuttaneet maailmaa tai ainakaan keksineet maailmaa mullistaneita tuotteita.

***************************

Miten elintarvikkeet muuttuvat tulevaisuudessa?

1) Seuraavan 50 vuoden aikana ruuan tarve lisääntyy huomattavasti, kun maapallon väestö lisääntyy, ihmisten energiankulutus kasvaa ja osa ruokatuotannosta siirtyy biopolttoaineiden tuotantoon.

2) Ruuan tuotanto ja logistiikka ovat merkittävä energian ja fossiilisten polttoaineiden kuluttaja. Öljyn hinnan nousu voi vaikuttaa paljon ruuan hintaan.

3) Elintarvikekauppa on yhä harvemman globaalin suuryrityksen käsissä. Toisaalta ruokaa myydään sellaisissakin paikoissa, kuten huoltoasemilla, apteekeissa ja kosmetiikkamyymälöissä, joiden valikoimissa sitä ei aiemmin ollut.

4) Materiaalitutkimus mullistaa pakkaukset, mutta voi tuoda uusia syötäviä aineita ja ainakin vaikuttaa elintarvikeprosesseihin.

5) Informaatioteknologia tekee tuloaan pakkauksiin lisäämällä logistiikan tehokkuutta ja parantamalla tiedon jakelua asiakkaille. Elintarvikkeiden turvallisuus paranee, ja tuoteväärennökset on helpompi todeta.

6) Muut tekijät vaikuttavat kulutukseen: mm. ilmaston muutos, veden riittävyys, vakuutusten hinnoittelu lihavuuden perusteella tai valtioiden epäterveelliselle ruualle asettamat verot.

***********************************

Maatalous siirtyy merille, aavikoille ja katoille

Etelä-Korea seurasi Suomea ICT-vallankumouksessa. Oppia otettiin niin perusteellisesti, että Samsung ja LG ovat nyt merkittäviä mobiililaitteiden tekijöitä. Samsung aikoo 2020-luvulla siirtyä mobiililaitteiden tekemisestä enemmänkin biolääkkeiden, terveysteknologian ja vihreiden teknologioiden pariin. Toinen eteläkorealainen suuryritys, Daewoo, yritti ostaa kolmanneksen Madagaskarin maanviljelysalasta. Maasta on kova pula, ja aasialaiset suuryritykset ostavat maata varsinkin Afrikasta.

Maatalous siirtyy myös merelle, koska merellä on paljon ”tyhjää” tilaa. Toisaalta merellä alkaa olla myös tungosta. Shell on kiinnostunut tuottamaan maakaasua merellä, jossa ei tarvitse riidellä maanomistajien kanssa kaasuputken sijainnista. Myös tuulivoimalat ovat siirtymässä merelle, ja aaltovoimalat ottavat energiansa aalloista. Kun polymeeripohjaisten aurinkokennojen hyötysuhde saadaan tarpeeksi hyväksi, tarvitaan niillekin suuria pinta-aloja tyhjää aluetta. Aavikot ja meret ovat ainoita ”tyhjiä” alueita.

Villeimmissä visioissa myös kaupungit siirtyvät merelle. Etelä-Korean uudet suurkaupungit rakennetaan täyttömaalle. Suunnitelmissa oleva Utopia-niminen amerikkalaislaiva on ensimmäinen risteilyalus, johon myydään omistusasuntoja. Suurkaupunkien talojen katot ja muu tyhjä tila otetaan viljelyskäyttöön. Kaikki vihreä tuottaa ruokaa, eikä ole vain kaunistuksena betonille.



Jääkaapilla lisää elinikää

maanantai 03. tammikuu 2011 / Kommentit (0)

Tohtori House seikkailee sairaalamaailmaan sijoittuvassa TV-sarjassaan ja ratkoo erikoisten tautien arvoituksia. Suuri osa mielenkiintoisista sairauksista on lähtöisin pilaantuneista elintarvikkeista. Vaikka elintarvikeviranomaisen laboratoriosta ei saisikaan yhtä mielenkiintoista draamasarjaa, niin tosielämässä ruokamyrkytysten välttäminen on tärkeä asia. Jääkaappi ja pakastin ovat todennäköisesti tärkeimmät kodinkoneet, joilla on ollut merkitystä kaupungistuneen ihmisen keskimääräisen eliniän pidentymiseen.

Ensimmäinen jääkaappi tuli Suomeen vuonna 1928. Kalliin hintansa vuoksi se alkoi yleistyä vasta 1950-luvulla. Vuonna 1963 alle puolessa kotitalouksista oli jääkaappi (578 000 kpl), ja pakastimia oli kodeissa noin 4 000 kappaletta. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1972, lähes kaikissa 1,5 miljoonassa kotitaloudessa oli jääkaappi.

Jääkaappi helpotti elämää varsinkin kaupungeissa, kun ei tarvinnut säilöä kaikkia elintarvikkeita kuivaamalla, suolaamalla tai fermentoimalla. Jääkaappi mahdollisti tuoreen lihan ja kalan käytön. Kehitys oli lähes yhtä mullistava kuin mädäntyneen lihan paistaminen ennen syöntiä.

Jääkaappi ja hiukan myöhemmin pakastin ovat kuitenkin myös välillisesti vaikuttaneet terveyteen, suuntaan ja toiseen. Hyvästä suunnasta esimerkkinä on Flora, kasvirasvalevite, joka lanseerattiin vuonna 1969. Ennen jääkaappia voipaketti oli kaupungissa pakko pitää ikkunan välissä. Ulko- ja sisäikkunan välisellä jääkaapin edeltäjällä oli kuitenkin omat puutteensa. Lämpötila ei ollut säädeltävissä ja tilan kokokin oli rajoitettu. Paasivaaran kehittämä Flora oli selkeästi jääkaappimargariini. Upo markkinoikin 1950- ja 1960-luvuilla jääkaappia ennen kaikkea lasten terveyden edistäjänä.

Jääkaappiin ilmestyi myös keskiolut, jonka kulutuksen lisääntyminen on herättänyt myös ristiriitaisia tunteita. Keskiolut vapautui Alkon monopolista samana vuonna, jolloin ihminen laskeutui kuuhun: 1969. Keskioluen vähittäiskauppa ja kahvilamyynti nostivat kulutuksen ennalta arvaamattomiin lukemiin. Vuonna 1968 panimot myivät 91 miljoonaa litraa olutta, mutta jo vuonna 1969 myynti oli 214 miljoonaa litraa. Helposti saatava keskiolut siirsi kulutusta ravintoloista koteihin ja samalla naisten alkoholinkäyttö tuli hyväksyttävämmäksi. Vuonna 1968 noin 40 prosenttia naisista oli raittiita, nyt enää kymmenisen prosenttia.

Joka tapauksessa suomalaisten keskimääräinen eliniänodote on ollut rajussa kasvussa 1960-luvun lopusta lähtien. Kun 65-vuotiaalla naisella vuonna 1970 oli edessään keskimäärin 14 vuotta, eläkeläisen eliniän odote oli 1990-luvun lopussa 19 vuotta. Vuonna 1970 oli 65-vuotiaalla miehellä elinvuosia jäljellä noin 11 eli saman verran kuin isoisällä oli ollut 1900-luvun alussa. Vuosituhannen vaihteessa 65-vuotiaalla miehellä oli elinvuosia edessään keskimäärin 15. Kylmäketjun ja uusien, monipuolisempien elintarvikkeiden ansio on varmasti merkittävä eliniän ja hyvin voinnin lisääntymiseen.



Suomen elintarvikevienti haparoi, Ruotsi vahvassa kasvussa

maanantai 03. tammikuu 2011 / Kommentit (2)

Ruotsi vie maatalous- ja elintarviketuotteita yli viidellä miljardilla eurolla vuodessa, Suomi vain 1,3 miljardilla. EU:hun liittymisen jälkeen Suomi on yli tuplannut vientinsä, Ruotsi viisinkertaistanut omansa.

Ruotsalaisilla on IKEAnsa, joka myy halpojen kiinalaisten huonekalujen ohessa myös lihapullia ja puolukkahilloa. Jos Ikea olisi suomalainen, se olisi selkeästi suurin elintarvikkeiden vientiyritys ja vastaisi puolesta Suomen elintarvikeviennistä. No, IKEAn ruokapöytien nimet ovat sentään suomalaisia.
Miten saada suomalaisia ruokia ulkomaisille ruokapöydille? Ruotsi on onnistunut johdonmukaisella strategialla, jos on uskomista ruotsalaisiin virkamiehiin. IKEAn yli 250 ruokien showroomia tuskin selittää kaikkea menestystä. Kaukaisiin maihin ei myydä merkittäviä määriä elintarvikkeita, vaikka niissä IKEA olisikin.

Puolet ruotsalaisista elintarvikkeista päätyy Tanskaan, Suomeen, Norjaan, Saksaan ja Ranskaan. Suomalaisista ruuista puolet matkustaa Venäjälle, Ruotsiin ja Viroon. Seuraavaksi suurimmat suomalaisen ruuan ostajat ovat Saksa, USA ja Norja.
Ruotsalaiset panostavat brändeihin
Ruotsalaiset ovat panostaneet jo kauan brändeihin, suomalaiset Venäjään. IKEA on auttanut Ruotsin huonekalukauppaa ja samalla viennin nousua 1,5 miljardilla eurolla, kun suomalaiset huonekalut myyvät lähinnä Ruotsissa ja Venäjällä vain 242 miljoonan euron arvosta. ELY-keskusten koostamassa raportissa syyksi luetellaan heikko markkinointi, myynti ja tuotekehitys. Silti Suomessa on montakin kuuluisaa huonekalusuunnittelijaa, joiden töitä löytyy MOMAstakin.

IKEA teettää tuotteitaan halvoissa Aasian maissa. Sen kaupat muistuttavat enemmän teemapuistoja kuin perinteisiä sohvahalleja. Mitenköhän Eero Aarnion pallotuoli menisi kaupaksi, jos niitä teetettäisiin Kiinassa, valvottaisiin tarkasti laatua ja myytäisiin 2000 euroa/kpl? Nyt kiinalaisia kopioita myydään maailmalla 500–1000 euron kappalehintaan, kun alkuperäinen maksaa 5000 euroa.

Amerikkalaiset huonekaluvalmistajat käärivät jättivoittoja teettämällä yhä enemmän huonekaluja Kiinassa, mutta myyvät niitä samalla hinnalla kuin ennenkin. Joidenkin selvitysten mukaan esimerkiksi muotivaatteen hinnasta vain 15 % jää Kiinaan.

Elintarvikkeissa tarina on toinen. Kiina vie jonkun verran, mutta myös tuo elintarvikkeita. Kuluttajat ympäri maailmaa ovat huolestuneina seuranneet, kuinka joka vuosi monta kiinalaista elintarviketuotetta, lasten lelua ja jopa hammastahnaa osoittautuu tappavan myrkylliseksi.

Kiinassa ei voi koskaan luottaa laatuun. Ensimmäinen erä saattaa olla hyvä ja toinen taas syötäväksi kelpaamaton. Eikö tässä ole suomalaisen elintarvikkeen mahdollisuus? Kiinalaiset ja muutkin aasialaiset tietävät, että suomalaiset elintarvikkeet ovat puhtaita, turvallisia ja tasalaatuisia. He myös tietävät, että kiinalaiset eivät sitä välttämättä ole.

Suomi kehittää, muut myyvät

Suomalainen elintarviketeollisuus on onnistunut hyvin tuotekehityksessä. Missään muualla ei ole niin montaa innovatiivista terveysvaikutteista elintarviketta. Lisensioitu valmistusaine tai tuotantotapa on siinäkin mielessä hyvä, että kumppaniyritys vieraassa maassa tekee itse tuotteen, joka myy.

Lisensiointikaupassa rahaa ei kuitenkaan liiku niin paljoa kuin vaikkapa myymällä sillipurkkeja, mutta eipä tarvitse käydä kalassakaan. Tilastoissa lisensioidut keksinnöt eivät juuri näy, mutta sillipurkit kylläkin. Ruotsalaisten salaisuus on myynnin ja markkinoinnin osaamisessa. Ruotsalaiset ovat jo vuosia myyneet ”Svea-silliä” USA:ssa. Purkissa lukee pienellä ”made in Finland”.

Maailman suurimmat kalastusvaltiot ovat Kiina, Peru ja Indonesia. Euroopan suurin, Norja, on sijalla 11. Peru puristaa pikkukaloista (anjovis ja sardiini) öljyn, joka myydään Norjaan ja Hollantiin ja edelleen Norjan Möllerin kalanmaksaöljytehtaan tapaisille toimijoille. Muu kala kuivataan ja myydään lähinnä norjalaisille lohenkasvattamoille kalanrehuksi. Lohenkasvattamoiden kala matkaa suuriin maihin kuten Yhdysvaltoihin, Japaniin tai Ruotsiin, josta se lähtee ympäri maailman pienempiin maihin.

Vaikka Absolut-vodka on suuri ruotsalaistuote, vuoden 2009 todellinen menestys oli norjalainen kala. Ruotsi ostaa Norjasta lohet, leikkaa ja pakkaa uudestaan. Finnairin yksi suurimmista rahtiartikkeleista Aasiaan on norjalainen lohi. Hollanti ei ole koskaan ollut mikään valtava maatalousmaa. Etelä-Amerikan hedelmät ja vihannekset vaan laivataan ensin Rotterdamiin, josta ne jaetaan kuten ruusutkin ympäri Eurooppaa.

Kehitysmaasuhteet hyötykäyttöön

Suomella on hyvät suhteet moniin kehitysmaihin. Esimerkiksi Perussa Suomella on suurlähetystö, joka hoitaa muiden Pohjoismaiden ja Viron viisumiasiat. Samassa talossa toimii Austral-yritys, jolla on 37 kalastuslaivaa Perussa.

Austral on osa norjalaista Austevoll Seafood AS -yritystä. Austevoll toimii Perun lisäksi Chilessä (7 laivaa) ja Norjassa (2 laivaa). Austevoll ostaa Perusta kalaöljyä, kalajauhoa ja pakkaa tonnikalaa. Austevoll ja sen pääomistaja Laco As kasvattavat lohta Norjassa kalajauhon avulla. Pörssilistatun Austevollin nettomyynti oli 1,43 mrd € vuonna 2009. Jos Austevoll olisi suomalainen yritys, se olisi maan kolmanneksi suurin elintarvikealan yritys HK:n ja Valion jälkeen. Austevoll on kasvanut nopeasti koko 2000-luvun pörssirahalla ja yritysostoilla.

Maailman kalaöljy tulee pääosin neljältä suurimmalta kalastusalueelta: Hokkaido, New Foundland, Pohjanmeri ja Peru. Japani, Korea ja Kiina ostavat vehnän viljelysmaata Aasiasta tai Afrikasta samalla tavalla kuin Norja kalaa Etelä-Amerikasta ja Hollanti ruusuja.

Samat Aasian maat ostavat toki kaivoksia, öljy- ja maakaasukenttiä sekä sijoittavat rahaa kehitysmaihin odottaen niistä uusia markkinoita. Hollanti on ollut logistiikan mestari Euroopassa. Suomella on hyvät suhteet yhteen maailman suurimmista valtioista: Venäjään.

Suomi on luotettu kumppani Aasiassa, kuten Kiinassa ja Intiassa. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö muut suurvallat, Brasilia ja Yhdysvallat, luottaisi suomalaiseen vähintään yhtä hyvin kuin ruotsalaiseen. Vai pitäisikö meidän tehdä yhteistyötä? Suomalaiset tekevät, ja ruotsalaiset myyvät.

Myydäänkö joukko koneita vai ratkaisu?

Suomessa on erinomaista koneiden suunnittelua ja rakennusta. Voimalaitokset, paperikoneet ja nosturit ovat maailman huippua. Metalliteollisuuden ja elektroniikkateollisuuden tuotteet ovat selkeästi suurin vientiartikkeli kaukaisiinkin maihin kuten Etelä-Koreaan ja Singaporeen.

Elintarviketeollisuuden koneet ovat osoittautuneet erinomaisiksi Suomessa ja lähialueilla. Kauempana harvoin tunnetaan suomalaisia laitteita. Ruotsista lähtöisin oleva Tetra Laval uudisti hygieenisen pakkaamisen ja on kasvanut tällä osaamisellaan ja yritysostoillaan maailmalaajuiseksi suuryritykseksi.
Suomessakin on mahdollisuudet samaan. Pekka Herlin kasvatti Koneesta maailmanluokan tekijän. Kasvu tarpeeksi suureksi ja tärkeäksi voi tapahtua yritysostoilla tai yhteistyöllä. Yritysostoissa pitää olla hyvä ystävä pankissa, yhteistyössä kumppanina.

Monessa maassa taistellaan paremman ja turvallisemman ruuan puolesta. Suomalainen ruokaturvallisuus on taas hyvällä tasolla, jopa niin hyvällä, ettei Suomessa ole ollut suurempaa syytä siirtyä luomutuotteisiin. Maailmalla tilanne on toinen. Varakkaammat kuluttajat ovat valmiita maksamaan enemmän tuotteista, jotka ovat takuulla turvallisia.

Suomessa kannattaa suhtautua skeptisesti kiinalaisiin mansikoihin ja tehdä elintarviketurvallisuudesta myytävä tuote. Tehdään kiinalaisista mansikoista turvallisia, ennen kuin on liian myöhäistä. Koska kiinalainen ei maksa aineettomasta eli osaamisesta ja koulutuksesta, myydään koneita. Koneiden mukana tulee toki koulutus, softa ja ratkaisu ongelmaan.

Tämä ratkaisu voidaan tuotteistaa. Asiakkaan ei tarvitse tietää, että ratkaisuun tarvittiin 20 yritystä. Annetaan ratkaisulle nimi, joka leimataan koneiden kylkeen ja miksei myös mansikkalaatikon kylkeen: Safety Strawberry.



Info

Ari Virtanen on lehden vakituinen avustaja, joka on asunut pitkään eri puolilla maailmaa sekä matkaillut ja maistellut ruokia eri maanosissa. Maailma Mausteilla -palstalla hän kertoo muun muassa eri maiden ruokakulttuureista.

» Lähetä sähköpostia
» RSS-syöte

Arkisto