Maailma mausteilla -blogi

KE 3/2019, Maailma mausteilla, Missä olet Suomen elintarvikevientistrategia?

torstai 06. kesäkuu 2019 / Kommentit (0)

Vuorineuvos Reijo Karhisen kolumni Onko Suomi suunnannäyttäjä vai ajelehtija? (Kehittyvä elintarvike 2/2019) laittoi ajattelemaan. Vastahan parikymmentä vuotta sitten, noin 1998 AD, ryhmä hollantilaisia professoreita ja yrityskehittäjiä kävi haastattelemassa meitä Tekesin Bio- ja kemianyksikössä. He olivat tekemässä elintarvikestrategiaa omalle maalleen ja kävivät ottamassa oppia parhaista innovaatiosysteemeistä Euroopassa.
Tekes oli vastikään 1990-luvun puolivälissä aloittanut Valiosta siirtyneen Ph.D. Mervi Sibakovin johdolla rohkeat panostukset elintarvikkeiden tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Uudistuva elintarvike -teknologiaohjelma sai koko tutkimuksemme ja teollisuutemme yhteistyössä kehittämään terveysvaikutteisia elintarvikkeita, hygieniaa ja logistiikkaa unohtamatta.

Uudistuva elintarvike -ohjelman loppuarvioinnissa USA:n maatalousministeriön USDAn ohjelmajohtaja Jim Lindsay ja USA:n elintarvikeviraston, FDA:n ylijohtaja Kathy Elwood olivat hyvin otettuja niin tutkimussaavutuksista kuin tutkimusryhmien ja yritysten yhteistyön määrästä.
Muistan, kun vierailimme arvioijien kanssa A.I. Virtasen rekonstruoidussa työhuoneessa Valiolla Pitäjänmäellä. Keskellä huonetta esillä olleet A.I. Virtasen saamat Nobelin palkinto sekä USDAn korkein tunnustus Atwater Memorial -ansiomerkki tekivät vaikutuksen. Artturi Virtasen kemian Nobel vuodelta 1945 on edelleen ainoa kenellekään elintarviketieteilijälle myönnetty Nobelin palkinto. Professori Virtaselle oli erityisen tärkeää saada tutkimuksen avulla voin sekä juuston laatua parannettua, jotta niitä saatiin vietyä ulkomaille.
Mikä on Suomelle paras polku? Liisa Ihmemaassa -kirjan kissa sanoo aika osuvasti: ”Jos et tiedä, mihin olet menossa, on ihan sama, minkä polun valitset.”
Yksi maailman historiassa hyväksi koettu tapa on ottaa mallia muista. Sillä pääsee niin sanotusti jo peesiin. Se ei tietenkään riitä, vaan tarvitaan pieni ryhmä viisaita suomalaisia piirtämään tiekartta aikatauluineen. On iso projekti, mitä maailman puhtaimmassa maassa viljellään ja miten se myydään aasialaisille tai amerikkalaisille kuluttajille.

Maailma mausteilla -palstalla on vuosien varrella kerrottu, että hollantilaiset ovat rakentaneet pienestä maastaan logistiikan keskuksen, jota kautta ecuadorilainen ruusu tai perulainen parsa löytää tiensä S-markettiin.
Ruotsalaiset taas tuplasivat elintarvikevientinsä panostamalla EU-kotimarkkinaan heti liittymisen aikaan. Norja on pistänyt kaikki munat yhteen koriin ja myy aktiivisesti kalaa ja rapuja koko maailmassa. Tanskalainen Arla ja Carlsberg markkinoivat tuotteitaan kaikkialla.
Etelä-Korea on rakentanut vientinsä ravintolakulttuurin varaan. Korean BBQ ja kimchi ovat tavallisia jo pienimmissäkin amerikkalaisissa kaupungeissa. Kiina taas valmistaa massatuotantona edullisesti mitä vain tuotteita, ja suomalaisissakin elintarvikkeissa tai lääkkeissä käytetään kiinalaisia valmistusaineita.

Jokaisella vientimaalla on omiin vahvuuksiinsa perustuva strategia. Eri teollisuudenaloilla on niilläkin omat polkunsa. Viime vuosikymmeninä suomalaiset paperitehtaat ovat siirtyneet valmistamaan lopputuotteitaan lähellä kuluttajaa Kiinassa ja USA:ssa.
Amerikkalainen Hershey-maitosuklaa myy Aasiassa, vaikka sitä ei edes pitäisi kutsua suklaaksi, koska sen kaakaopitoisuus on vain 11 prosenttia, kun esimerkiksi Fazerin sinisessä on yli 30 prosenttia kaakota. USA panostaa huomattavasti markkinointiin tärkeimmillä markkinoillaan Aasiassa. Amerikkalaisyrityksen elintarvikemarkkinoinnista jopa puolet tulee tukena viljelijäjärjestöjen kautta. Saksalaisen ruuan viikot ovat heidän tapa markkinoida tuotteitaan aasialaisissa supermarketeissa.
Määrätietoisella koko ”pellolta ulkomaalaisen kuluttajan pöytään” -ketjun yhteistyöllä ja yhteisillä tavoitteilla Suomi menestyy aivan taatusti. Asetetaan tavoitteet korkealle, valitaan hankkeelle johtaja, annetaan keppi ja porkkana työkaluiksi. Etenemisen varmistamiseksi arvioidaan tulokset ulkopuolisten asiantuntijoiden tekemänä vaikkapa vuosittain ja tarkennetaan kurssia tarpeen mukaan. Elintarvikeviennin tuplaaminen on onnistunut muiltakin mailta. Se onnistuu meiltäkin, jos niin yhdessä tahdomme.

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden vakituinen avustaja, joka asuu Soulissa.



KE 2/2019, Maailma mausteilla, Muumilaaksossa opittua

perjantai 26. huhtikuu 2019 / Kommentit (0)

TEKSTI: Ari Virtanen

Muumilaaksossa on totuttu seuraamaan, kuinka naapuri Hanhivaarassa on menestytty niin auto- kuin tekstiilibisneksessä. Hanhivaaralaiset liittyivät muumilaaksolaisten kanssa Euroopan Unioniin samaan aikaan, ja nuo taitavat hanhet lisäsivät hetkessä elintarvikemyyntiään miljardeilla. Muumilaaksossa ollaan hitaampia kääntämään kelkkaa, mutta kun se käännetään, niin vauhti on kova.

Kaikki tunnustavat, että elintarvikekaupan mielenkiintoisin alue on nyt Itä-Aasia eli tarunhohtoinen Kaukoitä, johon eurooppalaiset kauppakomppaniat ovat suunnanneet myyntiponnistelujaan jo yli sadan vuoden ajan. Homerien maan Springfieldin, Amerikan Yhdysvaltojen, elintarvikeviennin suurimmat vientimaat ovat nekin Kiina, Japani ja Etelä-Korea. Suomalainen elintarvikevienti on ottanut pieniä, mutta määrätietoisia askeleita. Suunta on hyvä.
Aasian suurimmilla elintarvikemessuilla Foodexissa Tokiossa 5.−8.3 riitti taas vipinää. Food from Finland -vientiohjelma osallistui kuudetta kertaa messuille ja tällä kertaa vierekkäisellä osastolla Ruotsin ja Tanskan kanssa. Tanskan vienti Kaukoitään on 10−20 kertaa suurempaa kuin Suomen tai Ruotsin. Tanskalaista possua, keksejä ja maitotaloustuotteita on myynnissä kaikissa isommissa ruokakaupoissa.

Vierekkäisiä Suomen ja Ruotsin osastoja oli mielenkiintoista verrata. Suomen osastolla oli kymmenkunta yritystä. Suomalaiset osallistujat olivat maistiaisista päätellen pieniä ja innovatiivisia: luomu-vodkasnapsi, vähäsokeriset mehut ja murot, kookosvegaanijuusto ja porsaan poskipala pekonilla maustettuna. Suomalaisille tuttu leipäjuusto lakkahillolla, gluteeniton olut, mustikalla maustettu hunaja tai suomalaisen metsän tuoksuinen tee ovat aasialaisille osittain tuttuja, mutta sopivasti uusia makuja.
Ruotsalaisten osasto oli avoin iso keittiö, jossa Ikea tarjosi näkyvästi lihapullia ja muita tuttuja vetonaulojaan. Suuri ruotsalainen Lantmännen esitteli useita tuotteitaan mukaan lukien Finncrisp, joka ei ollut ainoa suomalaisväri osastolla. Paulig, Polarica ja Luomunokka osana Polar Wingsia olivat nekin käytävän toisella puolella. Tämä ehkä kertoo siitä, että monet elintarvikeyritykset ovat sekä suomalaisia että ruotsalaisia ja siitä, että suomalaiset yritykset ovat huomattavan aktiivisia Aasian markkinoilla.

Metsä-niminen puisto avattiin vuoden 2018 syksyllä puolentoista tunnin matkan päähän Tokiosta luonnonkauniin järven rannalle. Se koostuu elintarvikkeita ja designia myyvistä kahviloista ja kaupoista. Monet epäilivät hankkeen järkevyyttä jo sen sijainnin takia, mutta yhtenä keväisenä lauantaina Metsässä oli 16 000 kävijää.
Maaliskuussa 2019 saman pienen järven rannalle avattiin Muumilaakso, jossa yhdistyy kaunis ulkoilualue, Naantalin Muumimaa ja Tampereen Muumimuseo. Hankkeen vetäjät arvioivat varovasti saavansa yli miljoona kävijää vuodessa. Itse en ihmettelisi, jos kävijöitä olisi lähemmäs kaksi miljoonaa. Metsään on ilmainen sisäänpääsy ja Muumilaaksoon maltillinen 1 000 jeniä (8 €) lapsilta ja 15 000 jeniä (12 €) aikuisilta. Voi vain arvailla, kuinka monta Muumimamman lettua laaksossa paistetaan.

Kaikki myynti alkaa pienestä lava kerrallaan kuljetuksesta. Yksikään tuote ei myy itse itseään, vaan ensimmäisen lavan myymiseen on tarvittu paljon työtä. Vienti kasvaa nopeasti, jos edes osa Muumilaakson yli miljoonasta kävijästä ostaa purkin suomalaista hilloa tai korealaisen leipomokahvilaketjun 3 500 toimipisteen kukin puoti myy edes yhden sulatejuustopurkin tai muropaketin päivässä.
Elintarvikeviennissä kysytään itseluottamusta, kunnianhimoa ja sitkeyttä. Eikä ole pahitteeksi, jos ystävystyy asiakkaan kanssa. Kaukoidässä ystävä ostaa ystävältä, vaikka hinta ei olisikaan se halvin.

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden vakituinen avustaja, joka asuu Soulissa.



KE 6/2018, Maailma Mausteilla, Yksinkertaisuus on suomalaisen ruuan vahvuus

torstai 13. joulukuu 2018 / Kommentit (0)

Heinäkuussa Suomessa kävi pari valtionpäänmiestä ja koko joukko toimittajia eri maista. On ollut mielenkiintoista lukea toimittajien kommentteja ja artikkeleita suomalaisesta ruuasta. Tuntuu hienolta olla mukana suomalaisessa elintarvike-scenessä, kun CNN:n toimittaja vertaa ravintola Juuren modernia, suomalaista makua ja Kalakauppa E. Erikssonin yksinkertaista puhdasta makua kuuluisan Michelin ravintolan, Eleven Madison Parkin, makuelämyksiin.
Suomalaisen ruuan yksinkertaisuus, puhtaus, vahvat luonnolliset maut ja sesonkimaisuus ovat vahvuuksiamme. Aasialaiset turistit ovat huomanneet nämä vahvuudet jo aikaisemmin, nyt amerikkalaisetkin hehkuttavat muun muassa Helsingin Kauppahallien huipputason makuelämyksiä. Ehkä me suomalaisetkin huomaamme omat vahvuutemme.

Suomalaisen hotellin aamupala herätti myös CNN:n toimittajan kirvoittamaan muutaman ylisanan. Kenen tahansa on helppo huomata, kuinka hotellin aamupala Suomessa on hulppeampi kuin Amerikassa tai Kiinassa. Marjat, kaurapuuro, silli, karjalanpiirakka, ruisleipä, munavoi sekä juusto- ja makkaravalikoima tekevät suomalaisesta aamupalasta houkuttelevan. USA:ssa donitsi, laiha kahvi ja aamumurot on niukka esitys. Aasialaista ja länsimaista ruokaa yhdistävä aamupala kiinalaisessa hotellissa on monipuolinen, mutta samanlainen niin Tokiossa kuin Soulissakin.
Pari vuotta sitten ryhmä kiinalaisia vieraili Suomessa ja jaksoi ylistää suomalaisia kananmunia maailman parhaiksi. Kiinalaiset arvostavat omassa keittiössäänkin puhtaita makuja. Kiinalaisen ruokapöydän monet alkupalat ja pääruuat ovat kevyesti, jos ollenkaan maustettu, paitsi tietysti Sichuanissa.
Japanilaiset taas pitävät meitä suomalaisia moukkina, jos uitamme sushipaloja wasabi-soijakastikkeessa. Tokion sushipaikoissa ei lotrata soijan kanssa, itseasiassa soijakippo puuttuu pöydästä usein kokonaan. Kokki on tehnyt makuelämyksen kustakin sushi-palasta, jotka syödään tietyssä järjestyksessä. Asiakas ei pääse tätä makujen orkesteria pilaamaan wasabi-soijakastikkeillaan.

Suomalainen ruoka on puhdasta ja yksinkertaista. Tarinana on vaikea kertoa, kuinka suomalainen maito, vilja, kananmunat ja porsaan liha tuotetaan ilman antibiootteja, hormoneja ja GMO:ta, ettei kanoilta leikata nokkia eikä sioilta saparoita. Eläimillä ei ole stressiä, eikä Suomessa ole muualla jyllääviä eläintauteja.
Vastikään julkaistussa tutkimuksessa* todettiin, että Etelä-Koreassa käytetään 0,91 kg antibiootteja per 1 000 kg eläimiä. Japanissa käytetään tästä kolmannes, 0,35 kg, Pohjoismaissa ainoastaan 0,03
−0,04 kg/1 000 kg. Samaan aikaan korealainen liha on kalleinta maailmassa.
Tästä listasta on vaikea muodostaa hissipuhetta ulkomaiselle ostajalle. Mutta tarina kantaa, kun ostajalle kerrotaan, miten terveet luomukanat tepastelevat talvellakin nokkimaan lumen alta ruohoa tai miten aitaa kaatuu, kun lypsylehmät kirmaavat kesälaitumille. Suuressa maailmassa ei ole tavallista kutsua lehmiä lypsylle niiden omilla nimillään. Maailman puhtain ilma ja vesi ovat nekin aiheita hyvään hissipuheeseen.

Vientistrategiaan voisimme ottaa mallia naapurimaistamme. Tanskalaiset ovat todellisia elintarvikeviennin osaajia, ja norjalaiset menestyvät lohi- ja rapukaupalla. Molemmat ovat menestyneet kaikilla suurilla markkinoilla. Heillä on resursseja niin vientimarkkinoilla kuin kotimaissaankin, ja vienti on korkealla maiden agendalla. Isoveli Ruotsi on kuitenkin paras kumppani ja esimerkki meille suomalaisille.
Ruotsalaisilla on tietenkin Hollannissa kotipaikkaansa pitävä IKEA esittelemässä huonekalujen lisäksi myös ruotsalaisia lihapullia 400 jättikaupassaan. Itseasiassa monessa IKEAssa on jo nyt suomalaisia elintarvikkeita, mikä on hyvä näyteikkuna myös meille.
Muumi- ja Roberts-kahvilat esittelevät Japanissa suomalaisia tuotteita, ja maassa avattiin vastikään suomalaisia tuotteita myyvä Metsä-elämyspuisto. Etelä-Korean pääkaupunki Soul on hektinen tuhansien kahviloiden kaupunki. Niiden joukossa on ruotsalaistyylinen Fika-kahvilaketju. Löytyypä kaupungista myös ruotsalainen Hemlagat-ravintola. Nämä toimivat IKEAn lisäksi ruotsalaisen sillin, pullan ja puolukkahillon suurlähettiläinä.

Moninkertaisesti maailman parhaaksi giniksi valitun Arctic Blue Ginin etiketistä löytyy hongkongilaisen Findsin pääkokin Jaakko Sorsan nimikirjoitus. Myös toisen hongkongilaisen fine dining -ravintolan, Arbolin, keittiömestari on suomalainen: Eric Räty.
Suomalaista syötävää löytyy myös USA:n pääkaupungista, jossa Mikko Kososen kahvilassa on tarjolla kaupungin parhaat voileivät ja pullat. Nyt kun CNN on noteerannut suomalaisen ravintolaruuan tason, todellinen elintarvikevientiteko olisi tehdä yhteistyötä maailmalla jo olevien ja sinne haluavien suomalaiskokkien kanssa. Win-win, sanoisi amerikkalainen.

Teksti: Ari Virtanen

  • Animal Welfare Associationin raportti 2018, Korea.


KE 4/2018, Maailma mausteilla, Asiakaspalvelumme on kesälomalla

maanantai 08. lokakuu 2018 / Kommentit (0)

Jo kesällä 2017 ihmettelin, kuinka useamman suomalaisen elintarvikeyrityksen toimitusjohtajat tulivat kokoukseen kesken lomansa (Kehittyvä Elintarvike 4/2017). Oli itseasiassa aika rentouttavaa olla kokouksessa, jossa toimitusjohtaja valitteli kesäistä asuaan, koska tuli suoraan kesämökiltä tai pyöräili paikalle.

Poissa ovat ajat, jolloin Suomi oli kuuluisa läpi maailman siitä, että Suomeen on juhannuksen jälkeen ja ennen koulujen alkua turha soitella. Varovainen pyhän kesäloman avautuminen on huomattu myös suurvaltojen johtoportaassa. Amerikan ja Venäjän johtajat uskaltautuivat kilauttamaan Suomen päämiehelle ja ehdottamaan, että tulisivat kokoustamaan kesken suomalaisten kesäloman. Siinä paloivat lomat aika monelta virkahenkilöltä ja toimittajalta, ja tarvitseehan kokouspöydässä olla muutakin kuin kahvia paperimukista.
Suomi Oy:n asiakaspalvelu alkaa jo lentokentältä. Kun amerikkalaiset ottivat takavuosina taksin Seutulasta keskustaan, he ihmettelivät, kun kuski puhui sujuvasti kolmea vierasta kieltä ja oli kiertänyt Yhdysvaltojakin parina kesänä. Kotona Washington DC:ssä vasta maahan muuttanut taksikuski puhuu yleensä sujuvasti ainoastaan äidinkieltään, ja ajokorttikin on tarinan mukaan löytynyt muropaketista.

Suomessa osa yrityksistä on ulkoistanut tehokkuuden nimissä siivouksen, vaatteiden pesun, kuljetukset, front desk -palvelun, asiakastuen ja raaka-aineiden hankinnan. Tänä kesänä kävin helsinkiläisessä logistiikkafirmassa, jonka toimisto ja samalla front desk -palvelu oli ulkoistettu Palmialle. Parkkeerasin auton vieraspaikalle ja siirryin aulaan. Kaksi nuorta rouvaa tiskin takana keskusteli keskenään. Keskustelun ohessa minulta kysyttiin, ketä olen tullut tapaamaan ja voinko ojentaa ajokorttini kopioitavaksi.
Kokouksen isäntä haki minut ala-aulasta, tarjosi kahvit ja kertoi tiukoista turvatoimista, koska heillä on luottamuksellista tietoa. Kokouksen jälkeen isäntä palautti minut alakertaan. Siirryin autolle huomatakseni, että Palmia pysäköintipalvelu oli käynyt antamassa parkkisakot vieraspaikalle pysäköidylle autolle.
Front desk -palvelun toinen rouvista ilmoitti minulle, että kannattaisi lukea tarkemmin lisäkilpi pysäköintialueella ja että sama selkeällä Suomen kielellä kirjoitettu viesti on pienemmällä myös ulko-ovessa. Asiakkaan vastuulla on ilmoittaa auton rekisterinumero vastaanottopalveluun ennen pysäköintiä.
Vastaanottopalvelun palmialainen ei kysele rekisterinumeroita, ja toinen palmialainen käy kirjoittamassa sakkolapun 10 minuuttia sen jälkeen, kun vieras on mennyt kokoukseensa. Liikeideahan on suorastaan nerokas. Itseäni jäi mietityttämään, onko tämä logistiikkayrityksen Palmia-vastaanotto osa heidän sertifioitua laatujärjestelmäänsä.

Iso japanilainen yritys Toyota ei ulkoista vastaanottopalveluaan, eikä juuri muutakaan. Alihankkijat tekevät toki osia autoihin omissa tehtaissaan, mutta niissäkin on muutama Toyotan oma työntekijä kouluttamassa, valvomassa laatua ja osallistumassa tuotekehitykseen.
Sekä Toyota että heidän alihankkijansa ovat tyytyväisiä järjestelyyn. Toyota onkin maailman laadukkaimpia yrityksiä. Ehkä meilläkään ei ole varaa ulkoistaa asiakaspalvelua, edes kesällä.

Teksti: Ari Virtanen

ETM Ari Virtanen on Kehittyvä Elintarvike -lehden vakituinen avustaja, joka asuu Soulissa.



Suomalaista ruokaa maistamassa

tiistai 24. huhtikuu 2018 / Kommentit (0)

Korealainen liikemies kertoi matkastaan Tampereelle. Vierailun kolmantena päivänä isäntäyritys vei hänet syömään lähistön nepalilaiseen ravintolaan, viimeisenä japanilaisravintolaan. Liikemies totesi, että rehellisesti puhuen molemmat ruokakulttuurit olivat uusi tuttavuus. Ennen kotiinpaluuta löytyi Helsingistä suomalainen ravintola, ja vieläkin puhelimen kuvagalleriasta löytyy kuvia suomalaisista ruoka-annoksista.
Suomalaiset kokit ovat olleet hyvä vientituote jo vuosikymmeniä, mutta suomalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita on harvoissa kaupungeissa. On erikoista, että suomalaisissa kaupungeissa on helpompi löytää pitsaa, hampurilaisia tai kebabia kuin hyvää suomalaista ruokaa. Aasialainen turisti ei ole kauhean innostunut kananrintafileestä, McDonaldsista tai ABC:n noutopöydän antimista; hän on etsimässä suomalaisia elämyksiä. Aasiassa on vaatimattomassakin pitsapaikassa yleensä aito napolilainen uuni ja kahvilassa Italiasta hankittu, arvokas espressokone.
Vuosien varrella on tullut isännöityä Helsingin yössä niin korealaisia, kiinalaisia, kolumbialaisia kuin amerikkalaisia. Esplanadin ravintoloista löytyy aina muutama suomalaisherkku: paistettua lohta ja poronkäristystä. Kaikki vieraat eivät innostu porosta, ja samaa norjalaista lohta saa helposti niin Tokiosta, New Yorkista kuin Bogotasta. Eniten ihastusta herättävät meille tavalliset ruuat kuten herne- ja kalakeitto, perunamuusi, korvapuusti ja jopa musta makkara.

Aasialaiset rakastavat maistaa ruokia, ottaa kuvia ruoka-annoksista ja jakaa parhaat otokset Instagramissa. He jakavat tietoa kavereilleen ja lukevat yleensä maanmiestensä kommentteja. Suomessa asuva kiinalainen liiketoiminnan konsultti ohjeistaa näin: päätä, kenelle haluat markkinoida eli kohdenna ja käytä sosiaalista mediaa. Ja unohda Facebook Kiinassa. Myös sanaan paikallinen ruoka (local food) sisältyy eri merkitys, jos henkilö on kotoisin Pekingin kehätie nelosen sisäpuolelta tai Suomesta.

Olin toissakesänä korealais-ecuadorilaisen ryhmän mukana ajamassa pohjoisesta takaisin Rovaniemelle. Pysähdyimme syömään Kemijärvellä Mestarin Kievarissa. Katettuna oli mainio, paikallisten suosima, suomalainen lounas noutopöydässä. Pöydässä oli ainakin viisi erilaista kalaruokaa, ja upeasta salaattipöydästä puuttui pääkaupunkiseudun pitserioista tutut tölkkiananakset ja porkkanaraaste.
Olimme erittäin positiivisesti yllättyneitä, vaikka hotelli- ja ravintola-alan koulutuksen sveitsiläisessä yliopistossa saaneet vieraat olivat käyneet useammassa Helsingin Esplanadin ravintolassa. Paikka voisi olla turistien suosiossa, jos siitä tiedotettaisiin edes pienellä panostuksella sosiaalisessa mediassa. Tripadvisorista löysin vain muutaman ulkomaalaisen arvion kievarista. Ravintolaa kyllä kehuttiin, mutta se oli merkitty keskihintaiseksi ja kansainvälistä ruokaa tarjoilevaksi. Ainakin lounasbuffet oli edullinen ja suomalainen.
Aasialainen tarvitsee riisi- tai nuudeliannoksen aina silloin tällöin matkoillaankin, mutta suomalaista puhdasta ruokaa kannattaa tarjota ylpeästi. Turisti on turisti ravintolassakin, kokemassa uusia elämyksiä.

Hyvä markkinointi lähtee siitä, että ajattelee kuin asiakas. Markkinoinnissa kannattaa keskittyä englanninkielisiin verkkosivuihin ja siihen, että ne näkyvät mobiililaitteissa. Facebook ja Twitter ovat tuttuja Aasiassa, mutta eivät aina suosituimpia sovellutuksia. Instagram on suosittu. Jos haluaa viedä viestinnän uudelle tasolle, voi käyttää aasialaisia ohjelmia kuten Wechat, Kakaotalk ja Line.
Monet keskiluokkaiset aasialaiset pitävät harvoin lomaa ja panostavat matkan ja ruuan laatuun. He ovat otettuja hyvin suomalaisista ruuista ja tavoista, kuten munavoista karjalanpiirakan päällä, suomalaisesta sinapista ja makkaranpaistosta tikun nokassa nuotiolla. Ripauksen aasialaisuutta voi tarjota esimerkiksi tekemällä perusmausteita aasialaiseen tyyliin.

Aasialaiset tekevät pohjatyöt hyvin, kun valitsevat ravintolaa. Tripadvisorista tai aasialaisista sovellutuksista luetaan varsinkin omalla kielellä kirjoitetut arvostelut ja katsotaan kuvat. Mutta mikään ei katoa niin nopeasti kuin menestys. Valmistaudu siihen, että asiat menevät pieleen. Tee suunnitelma ja hoida aasialaisen asiakkaan ongelmatilanne hyvin. Jos palaute päätyy silti nettiarvosteluun, vastaa nopeasti ja tarjoa ratkaisuja.

Ari Virtanen
Soul, Etelä-Korea



Opintomatkalla maailmanvalloitukseen

torstai 14. joulukuu 2017 / Kommentit (0)

Taannoisella Amerikan matkalla huomio kiinnittyi coloradolaisen Boulderin pikkukaupungissa siihen, kuinka varakkaat 60-luvun kalifornialaiset ex-hipit sekoittuivat hyvin nuorempiin, hipeiltä näyttäviin opiskelijoihin. Kovin kauaksi omenat eivät ole putoilleet, vaikka vanhemmat ajavat nykyään avo-Mersulla ja nuoremmat Toyota Priuksella. Molemmat ryhmät polttavat jotain muuta kuin tupakkaa ja syövät tofua, kefiiriä ja myslejä, joissa lukee organic, GMO-free, local, antibiotic-free ja hormone-free. Tuntuu, että organic on uusi normaali, kun kaupan kassa (vanhempi herra) huomauttaa, että ”huomasittehan Sir, että ostamanne banaani ei ole organic”.

Suomalaisista lehdistä voi usein lukea, kuinka joku elintarvikeyritys valloittaa maailmaa, yhtä maanosaa tai vähintäänkin Kiinaa. Koska Amerikan valloitusta ei opeteta koulussa, oppi on haettava kokemalla. Markkinatuntemusta voi parantaa asumalla ”rikospaikalla” eli kohdemarkkinalla. Tämä on otettu tosissaan myös joissakin suomalaisissa yrityksissä, joiden toimitusjohtajat pitävät konttoria vuoden, pari esimerkiksi Singaporessa tai Shanghaissa.
Boulderin pikkukaupungista voi havaintoja tehdä jo parissa viikossa varsinkin, kun ymmärtää kulttuurin. Mutta kuten ystäväni Pasi tokaisi Shanghaista: ”meni kaksi viikkoa, ennen kuin edes tiesi, mitä katsoa”. Mitä paremmin Kiinaa tuntee, sitä vahvemmin huomaa, ettei sitä tunne. Tuntuukin hiukan rohkealta muutaman vierailun jälkeen paukutella henkseleitä ja kirjoittaa otsikkoon, kuinka Kiina vallattiin.

Matka on kokemuksen ja havainnoimisen tasolla myös oppimista. Itseasiassa oppiminen tapahtuu tutkimusten mukaan parhaiten koulun ja luokkahuoneen ulkopuolella. Parhaiten asiat jäävät mieleen, kun niitä pääsee harjoittelemaan tosielämässä asiantuntijan opastamana. Luentoa kuuntelemalla tai kirjan lukemalla mieleen jää vain murto-osa asioista. Esimerkiksi keskustelu asiantuntijan kanssa on parempi tapa oppia. Kohdemaan kysyntään kannattaakin ehdottomasti perehtyä paikan päällä.
Terveellisempi pikaruokatarjonta ei ole Boulderissa enää tuttujen, lempinimeltään Mickey D:n, Taco Hellin tai BK Loungen, varassa. Coloradosta kotoisin olevat meksikolainen grilli Chipotle ja hampurilaisketju Smash Burger tarjoavat ruokaa, joka vastaa milleniaalien eli vuosina 1980−1995 syntyneen sukupolven haluun syödä vähemmän prosessoitua ja eettisesti kestävämpää pikaruokaa. Chipotle on levittäynyt Amerikkaan jo yli 2000 ravintolan voimin.
Sama turvallisen ruuan trendi on vauhdissa niin Saksassa kuin Kaukoidässäkin. Isot amerikkalaiset pikaruokaketjut tosin laajenevat Aasiassa edelleen, mutta vaikkapa Soulissa on coolia syödä hampurilainen ”manhattanilaisessa” Shake Shack -ravintolassa.

Elintarviketieteiden Seuran kunniapuheenjohtaja Raija Ahvenainen-Rantala taitaa olla oikeassa, että lisäaineiden vähentäminen ja hellävarainen prosessointi ”on se tärkeä juttu” meillä Suomessakin (Elintarviketieteiden Seuran 70-vuotisjuhlaliite s. 8−9). Kuluttaja maksaa ylimääräistä niin Amerikassa kuin Aasiassakin puhtaudesta ja turvallisuudesta.
Suomalainen ruoka on tunnetusti puhdasta. Se kannattaa myös prosessoida niin, että puhtaus ja muut hyvät ominaisuudet säilyvät. Tuotteen puhtaus pitää pystyä välittää yksinkertaisena ”täsmäviestinä” pakkauksessa. Antti-Jussi Tahvanainen ETLAsta kiteytti markkinointiviestintää Kehittyvä Elintarvike -lehdessä 4/2017 näin:
”(Markkinointi) konseptia rakennettaessa tulee puhutella (kohde)maiden omia, elintarvikkeisiin liittyviä ilmiöitä. Viesti täytyy vääntää rautalangasta markkinoinnin työkaluin yksi hyve ja yksi kohdemarkkina kerrallaan”.

Elintarvikealan koulutuksessa leikkausten sijaan pitää motivoida opiskelijoita olemaan mukana kasvattamassa vientiä ja lähteä esimerkiksi vaihto-ohjelmien kautta kohdemarkkinoille hakemaan oppia ja havainnoimaan muutenkin ulkomaanmatkoilla. Koulut voivat rekrytoida kotimaisia viennin osaajia ja ulkomaisia luennoitsijoita pitämään tiiviitä parin viikon kursseja. Oletusarvona voisi olla, että opiskelijat esittävät pro gradu -työnsä tulokset kansainvälisissä kokouksissa, joissa tapaa samasta aiheesta kiinnostuneita kollegoita.
Yrityksissä matkustaa yleensä ainoastaan myyntihenkilöstö. Uusilla markkinoilla liiketoiminnan avaaminen on kuitenkin tiimityötä. Myynnin ja johdon lisäksi markkinatuntemusta täytyy olla niin markkinoinnissa kuin tuotekehityksessä. Tiimin reissu vaikkapa Aasian suurimmille elintarvikemessuille Tokioon saattaa antaa perspektiiviä myös kotimaan asioihin.
Samaan matkaan voi yhdistää B2B -kokouksia ja kysyä suoraan suuren ketjun ostajilta, mikä myy ja mitä voimme tehdä paremmin lähtömaassa? Kysyin kerran lääketehtaan tutkimusjohtajalta, tuliko reissulta uusia tutkimusideoita? Hän vastasi ei, mutta tuli vahvistus, mitä tutkimussuuntia voidaan lopettaa ja suunnata resurssit muualle.
On tärkeä ymmärtää, mihin tuotteeseen ja markkinaan sijoitetaan rajalliset resurssit ja mihin ei. Koko maailmaa ei voi vallata kerrallaan. Suomalainen maatalous on puhtainta Euroopassa ja ehkä koko maailmassa. Puhtauden säilyttäminen hellävaraisella käsittelyllä vientimarkkinoille saakka niin, että ulkomainen ostaja kaupassa valitsee tämän vaihtoehdon, on monen opintomatkan arvoinen tavoite.

Ari Virtanen
Soul, Etelä-Korea



Suomalaisia ja muita ruokia

tiistai 17. lokakuu 2017 / Kommentit (0)

Vietin onnistuneen kesäloman Suomen viileän raikkaassa heinäkuussa ja palasin latautuneena takaisin talvisijoilleni taifuunien piinaamaan Aasiaan. Henkilökohtaisesti oli mukava huomata, että lomarasvaa oli kertynyt vain yhden 500 gramman voipaketin verran, kun edelliskesänä niitä kertyi kuusinkertaisesti.
K-Kaupan Väiski oli sijoittanut lihaosastolle nyhtökauraa ja härkistä. Sokerihuurrettu aamiaismuro -osastolle oli sijoitettu marjamyslejä, ja marjoista löytyi jo useampia, hienoja tuotteita. Suomalainen ruoka on taatusti muutoksessa parempaan suuntaan.

Suuri positiivinen muutos suomalaisessa elintarviketeollisuudessa on se, että toimitusjohtajatason ihmiset tulevat kesken lomansakin shortseissaan kokoustamaan ja puhumaan elintarvikeviennistä. Takavuosien maine siitä, että Suomi on heinäkuun kiinni, voi unohtaa. Tämä on hyvä asia, koska varsinkin aasialaiset tekevät mielellään työmatkansa Suomeen juuri heinäkuussa, jolloin kotiseuduilla on kauhean kuuma ja vettä sataa kaatamalla. Suomi puolestaan on miellyttävän raikas ja täynnä värien loistoa.
Aasialaiset hakevat Suomesta jotakin, mitä heillä ei ole: puhdasta ilmaa ja vettä sekä hiljaisuutta. Koska lomia ei juuri ole, työmatkaan sisällytetään myös ”sight seeingia” ja shoppailua. Jos aasialaiselle liikekumppanille avautuu mahdollisuus vierailla suomalaisella kesämökillä, se on taatusti ikimuistoinen elämys. Kokemukseni mukaan valokuvatuimmat kohteet ovat puucee, marjojen poiminta, sauna, järvi ja onginta.
Heinäkuussa mediassa ruoka oli paljon esillä. Hesarin artikkelin otsikko oli jäänyt monen mieleen: korealainen ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti. Toimittaja oli käynyt Etelä-Koreassa haistelemassa ja laskemassa, että kyseisellä kujalla oli puolet enemmän koiria teurastavia yrityksiä kuin viranomaisten väittämät kaksi. Koiranlihakeittoa syödään tosin yleensä talvella. Korealainen kesäherkku on sekin kauhea: jääkylmä, pakastettu nuudeliannos.

Koiranlihan ohella Etelä-Korea tunnetaan Pohjois-Korean ohjusohjelmasta. Kukaan ei sen sijaan ollut kuullut, että Samsung takoo ennätysvoittoja, vaikka yrityksen iso johtaja on lukittu vankilaan, kuten maan ex-presidenttikin: molemmat syytettynä korruptiosta. Samsung, olympialaisten pääsponsori, lahjoitti presidentti Parkin ystävän tyttärelle 40 miljoonaa USA:n dollaria hevosen ostoon ja huoltoon. Samsung sai vastineeksi tukea omistusjärjestelylle, jolla yritys säästi pari miljardia dollaria verojen maksussa. Oikeudenmukaisuuden vahvistumisen ja vallankumouksen sai aikaan satojen tuhansien opiskelijanuorten kuukausien mielenosoitusaalto.
Korealainen nuoriso ei syö koiria, mutta aiheuttaa silti megaluokan ongelmia. Nuoret parit ovat lopettaneet lapsien teon ja antavat toisilleen koiranpentuja. Koiran pitäminen on suurkaupungissa erittäin kallista ja hankalaa. Niinpä kennelit täyttyvät ylijäämäkoirista, joita tuodaan Koreasta jo Suomeenkin. Muuten, omasta mielestäni koiranlihakujalla ei haise, eikä ainakaan enempää kuin porsasteurastamossa tai muillakaan perinteisillä lihakaduilla.

Perulaiskylissä marsu on juhlaruokaa. Päävieras saa lautaselle kokonaisen marsun, muut vain puolikkaan. Japanissa maistelin hevosta sushina, joka oli yllättävän hyvää. Amerikassa lapset hiukan kauhistelevat, kun Suomessa syötetään turisteille Petteri punakuonoa. Heille voi huomauttaa, että aussit syövät söpöjä kenguruja ja Filippiineillä katuruokaa ovat kanamunat, joissa on tipu sisällä.
Kiinan Kantonissa nautitaan valikoimasta eläimiä, ja koiranlihan kulutus on siellä paljon suurempi kuin Koreassa. Haineväkeitosta ei ole tänä kesänä näkynyt artikkelia. Itse muistan ikuisesti Shanghaissa, kun eräällä juhla-aterialla kahdeksas eli viimeinen pääruoka oli linnun jalka. Se oli pidempi kuin lautanen oli leveä. Siinä vaiheessa on parempi vain todeta, että on valitettavasti hyvin allerginen tämän harvinaisen linnun jalalle, jotta ei loukkaa isäntäänsä ja saattaa pelastaa seuraavan linnun.

Nopea kysely Suomessa paljasti, että koiran maistaminen ei juuri kiinnosta ketään, mutta suomalaiset turistit käyvät usein maistamassa Soulissa koirakeittoa. On sekin sitten koettu. Koreassa koiran syönti tuli tavaksi köyhässä maassa, jossa lihaa ei ollut 1950-luvun sodan jäljiltä. Etelä-Korea sai vielä 1960-luvulla kehitysapua ollessaan yhtä köyhä kuin esimerkiksi Sudan. Nuorempi polvi syö nykyään mieluummin pekonia ja pitsaa, eikä suuri osa ole edes maistanut koiraa.
Aasian lihantuotanto kärsii koko ajan eläintaudeista, ja kananmunatkin katoavat kaupasta, milloin lintuinfluenssan, milloin antibioottien liikakäytön vuoksi. Kuuma kesä aiheutti sekin miljoonien eläinten menehtymisen. Suomalainen maailman puhtain maatalous ja sopivan lämmin kesäsää ovat suuri vahvuutemme, joka meidän pitää osata käyttää eduksemme.
Tuttu hevosenomistaja Suomessa tosin totesi, että on aikamoista haaskausta, kun hevoset päätyvät Suomessa hautaan eikä meetvurstiksi. Samaan aikaan hyönteiset ovat jo Michelin tähtien arvoista herkkua. Niistä saa vaikka minkälaisen proteiinipirtelön.
Perussa torimyyjä laittoi smoothie-blenderiin hedelmien jatkoksi elävän sammakon. Etelä-Aasiassa katuruokaa ovat paahdetut heinäsirkat, torakat ja skorpionit. Friteeratun torakan limainen mussahdus suussa sai jäädä viimeiseksi, mutta heinäsirkkoja voin syödä toistekin. Kiinalainen ystäväni antoi kerran minulle ohjeen: ”Nielaise käärmeen sappi kokonaisena, älä pure”. Se pätee myös torakoihin. Taitaa olla jo ikävä suomalaisia, puhtaita marjoja, myslejä, meetvurstia ja muita herkkuja.

Ari Virtanen
Soul
Etelä-Korea



Valmistusratkaisuja vientiin

keskiviikko 06. syyskuu 2017 / Kommentit (0)

Elintarviketeknologia on vaikea, monitieteellinen ala. Elintarvikkeen valmistamiseen, kuljetukseen, vientiin ja myymiseen liittyy paljon vaatimuksia asiakkaan, kaupan ja viranomaisten puolelta. Työpaikat ovat vähentyneet maataloudesta viimeisen sadan vuoden aikana rajusti kaikissa länsimaissa, mutta samaan aikaan elintarvikkeiden jalostus on lisääntynyt tehtaissa ja ravintolakeittiöissä. Elintarviketeollisuus on läntisen maailman suurimpia valmistavan teollisuuden työllistäjiä.
Pohjoismaat ovat elintarvikkeiden nettoviejiä. Tanska tunnetaan kaikkialla maailmassa liha- ja maitotuotteistaan. Ruotsi tunnetaan alkoholista, kahvista ja makeisista, mutta maassa jalostetaan yhä enemmän myös kalaa ja lihatuotteita. Norjan valtion strategian mukaan maa on johtava kalan ja muiden merenelävien vientimaa. Norjasta löytyy myös Orkla, joka omistaa lukuisia elintarvikejalostajia Pohjois-Euroopassa.

Pohjoismaissa elintarviketeollisuuden kone- ja laiteosaaminen on ollut vahvinta maidon ja oluen valmistuksessa. Molemmissa on kunniakas tutkimushistoria, kuten Carlsberg ja Valio, joissa on tehty aikoinaan Nobel-tason huippututkimusta. Nyt tutkimuksen osuus on pienentynyt.
Elintarviketeollisuuden koneiden valmistus Pohjois-Euroopassa on sekin keskittynyt yhä harvempiin käsiin. Saksalainen GEA ja ruotsalainen Tetra Laval -konserniin kuuluva DeLaval ovat maailman johtavia elintarvikekoneiden valmistajia. Osittain ruotsalainen ABB ja tanskalaiset Grundfos ja Danfos ovat tuttu näky myös elintarviketehtaissa.
Pellolta pöytään -elintarvikeketjussa maatalouskoneet ovat tärkeä osaamisalue. GEA toimittaa niin lypsyrobotteja kuin maidon kuivaimia ja hallitsee maidonjalostusketjua. Tetra Lavalin laitteilla pakataan suurin osa maidosta. Ruokatarvikkeita myös kuljetetaan pitkiä matkoja. Oluet ja jäätelöt voivat kulkea tuhansia kilometrejä maasta toiseen, ennen kuin ne nautitaan. Nopea vilkaisu ympärille niin Shanghain kadulla kuin Helsinki-Lahti-moottoritiellä osoittaa, että suuri osa kuorma-autoista kuljettaa elintarvikkeita ja juomia.
Ruotsissa laitettiin telakat kiinni 80-luvulla, ja viimeksi autotehtaat ovat vaihtaneet omistajaa. Suomessa telakat on onnistuttu pelastamaan, ja autotehdaskin palkkaa lisää väkeä. Toisaalta ruotsalaiset elintarvikkeita ja alan koneita valmistavat yritykset voivat paremmin kuin koskaan. Norja on onnistunut kalan ja rapujen viennissä varsinkin Aasiaan. Tanskalaista Arlan juustoa voi ostaa noin sadasta maasta Afrikkaa tai Latinalaista Amerikkaa myöten.
Hämäläisen ohranjyvän matka laosilaisen viidakkokylän oluen juojan tuoppiin on vaatinut paljon tuotekehitystä, osaamista, koneita, teknologiaa ja kuljetuskapasiteettia. Jotta suomalaisen ohran tai mustikkasadon saa myytyä toisella puolella maapalloa, täytyy vastata kuluttajakysyntään. Tuotetta on täytynyt muokata paikalliseen makuun sopivaksi, ja pakkauksen tulee olla houkutteleva.

Suomalaisen koneen tai laitteen myyminen yhtä hyvin Kiinassa kuin Australiassa täytyy vastata tarpeeseen. Yleensä asiakas haluaa ratkaisun, jolla pystytään tekemään haluttu määrä haluttua tuotetta. Edes Kiinassa asiakas ei yleensä osta halvinta kiinalaista konetta, vaan haluaa luotettavan koneen.
Teknologian tason pitää vastata asiakkaan tarvetta. Saattaa olla, että afrikkalainen yritys tarvitsee hieman yksinkertaisempaa ja robustimpaa konetta kuin kiinalainen jättiyritys, joka tarvitsee nopean pakkauskoneen poistamaan pullonkaulaa. Italialainen Coesia osti ruotsalaisen Flexlinkin kuljettimia valmistavan yrityksen täydentämään pakkauskoneita valmistavia tehtaitaan.
Asiakkaan tarpeeseen vastaaminen voi tulla kalliiksi, jos yrittää vastata erilaisten asiakkaiden tarpeisiin erilaisilla ratkaisuilla. Tulee mieleen kolme mielenkiintoista, toimivaksi osoittautunutta tapaa, joilla on ratkaistu asiakkaan tarpeita kaikilla mantereilla: modulaarinen konttiratkaisu, paikallinen kohdemarkkinoilla toimiva agentti ja maahantuojan tekemä räätälöinti sekä tarjota mahdollisimman paljon erilaisia optioita. Kaikista näistä löytyy Suomesta hyviä esimerkkejä.
Peräkärryyn tai konttiin pakattu ratkaisu on tuttu ainakin monen maan armeijasta. Soppatykki tai USA:n armeijan kontteihin pakattu keittiö tai sairaala ovat tästä hyviä esimerkkejä. Pohjalainen Kometos Oy on toimittanut jo useita, modulaarisia ”avaimet käteen” -teurastamoja, joissa eri osa-alueet on valmiiksi ajateltu ja kokeiltu. Viranomaismääräykset täyttävät ratkaisut on jo kokeiltu ja referenssejä löytyy niin naudan, sian, lampaan kuin porojen käsittelystä. Kometos valmistaa myös pyörillä liikkuvaa teurastamoa, jolloin eläimet eivät stressaannu kuljetusten takia.
Toinen konttiratkaisun hyödyntämistapa on käytössä porilaisella Rosenlewilla. Puimuri pakataan osina ja moduleina konttiin. Koska puimuri valmistetaan kohdemaassa, siitä tulee myös valmistusmaa. Moni maa suosii oman maan tuotteita maatalouskonevalmistuksessa.

Maailman suurimman telakan, Hyundain, ostaja Etelä-Korean Ulsanissa kertoi, että jostain syystä keravalaisen Metos Oy:n keittiö on kaikkien laivan tilaajien prioriteettilistalla. Jeitek on Metoksen korealainen maahantuoja ja agentti. Jeitek hankkii kylmäkaapit ja terästasot paikallisesti, ja asiakas säästää kokonaiskustannuksissa.
Metoskaan ei valmista itse kaikkia laitteita, vaan kuuluu italialaiseen ALI-groupiin. Esimerkiksi kaasuliedet kehitetään ja valmistetaan yritysryhmän muilla tehtailla. Jeitek auttaa suunnittelussa, ja avainkomponentit tuodaan pakettina Suomesta. Avain menestykseen on paikallisen laitteen ja keittiökalusteen yhdistäminen suomalaiseen tarjontaan sekä asennus, testaus ja huolto.
Lisäksi Metos tarjoaa optioita, esimerkiksi myy omalla merkillään myös Rationalin monitoimiuunia. Rational on muodostunut jo aikamoiseksi legendaksi. Uunilla voi tehdä melkeinpä mitä tahansa, ja se maksaa vain maksaa pienen henkilöauton verran. Metoksen ja Jeitekin historia Korean laivanrakennuksessa alkoi jo yli 30 vuotta sitten. Löytyypä Koreasta ja merillä seilaavista laivoista Metoksen saunojakin.
Avant-kuormaajaa valmistetaan Suomen Ylöjärvellä. Pienen kokonsa, hydraulisen voimansiirron ja helpon ajettavuuden takia laitetta voisi kutsua traktorien Ferrariksi, vaikka se on vihreä. Avant on kehitetty ratkaisemaan asiakkaan tarpeet. Siihen on saatavissa lähes 200 lisälaitetta, joilla laite muuntuu niin maatilalle, kiinteistön lumenpuhdistukseen kuin golfpallojen keruuseen.

Lisälaiteoptiot tekevät Avantista monikäyttöisen, mutta lisäävät myös hintaa. Yleensä asiakas ihastuu ja on ”myyty”, jos hän ostaa laitteen omaan käyttöönsä, koska korkeampi hinta on perusteltu. Pienestä koosta on paljon hyötyä. Kone ei esimerkiksi uppoa nurmikkoon samalla tavalla kuin isompi traktori. Toisaalta asiakkaita on välillä vaikea vakuuttaa, että pieni kone tekee paljon enemmän kuin kooltaan kaksinkertainen kone. Tämä on tuttua elektroniikkateollisuudesta. Välillä tekninen laite paketoidaan isoihin peltikuoriin, että se on uskottavamman oloinen.
Lisälaitteita tekee myös toinen ylöjärveläinen yritys: Dynaset Oy. Se on erikoistunut hydrauliikalla toimiviin generaattoreihin, painepesureihin ja vastaaviin laitteisiin. Laitteet, jotka yleensä tarvitsevat sähköpistokkeen, toimivat Avantin tai kauhakuormaajan moottorin voimalla.
Liiketoimintastrategian tehtävänä on professori Michael Porterin mukaan päättää, miten yritys toimii uniikisti, mutta samalla päättää, mitä se ei tee. Ikea on luultavasti parhaimmin toteutettuja strategioita. Tylsästä huonekaluhallien kiertämisestä on tehty erilainen, nuorekas elämys. Yritys voi valinnoillaan erilaistua kilpailijoista ja menestyä.

Ari Virtanen
Soul, Etelä-Korea
ari.virtanen(at)redwheel.fi



Onko raaka-ainebisneksessä järkeä?

perjantai 28. huhtikuu 2017 / Kommentit (0)

Kansainvälisessä kaupassa kiinnostavat hyvät raaka-aineet ja vahvat brändit.

Maailmankuulut tuotemerkit, kuten Finlandia-vodka ovat meille parasta liiketoimintaa, jos tuote valmistetaan Suomessa ja siinä käytetään suomalaisia maatalouden tuotteita raaka-aineina. Tuotteen arvosta jää silloin suurin osa lähtömaahan. Raaka-ainekaupassa maitotaloustuotteita, viljaa ja lihaa viedään sieltä, missä niitä tuotetaan yli oman tarpeen sinne, missä on eniten maksukykyisiä ihmisiä.
Perinteisesti Suomesta on viety elintarvikeraaka-aineita, jotka ovat olleet ylijäämää Suomessa. Joissakin muissa maissa, kuten Tanskassa tai Norjassa elintarviketuotantoa on rakennettu pitkään vientiteollisuudeksi. Kasvatetaan tehokkaasti viljaa, possuja ja kaloja, ja viedään ne toisella puolelle maailmaa tehokkaan logistisen ketjun avulla.
Toisaalta kuuluisia tuotemerkkejä, kuten Guinness-olut, Häagen Dazs -jäätelö tai Heinz-ketsuppi viedään kauaksi, koska ne tunnetaan, eikä markkinointiin tarvita paljoa panoksia. Suomalaisilla yrityksillä ei ole montaa vahvaa, maailmanlaajuista brändiä. Itse asiassa Suomen suurimmat elintarvikealan vientituotteet ovat useimmiten raaka-aineita.

KISS – Keep It Simple Stupid
Onko järkeä myydä pakastettua possua tai mustikkaa ulkomaille? Voisimmehan samalla vaivalla myydä nakkeja tai mustikkajäätelöä. Suomalaiselle elintarviketeollisuudelle jää toki paremmin katetta, kun nakin sisässä menee suomalaista vettä, jauhoja ja osaamista. Toisaalta suomalainen nakki on erilainen kuin kiinalainen tai amerikkalainen nakki. Jokainen maa haluaa tehdä omat nakkinsa, mutta jokaisessa maassa ei ole maukasta ja hyvää porsaanlihaa sen tekemiseen.
Ruotsi on kasvattanut menestyksekkäästi elintarviketeollisuuden vientiään 7,8 miljardiin euroon. Yksi vientibrändi, Absolut, on onnistunut siinä, missä moni muu ei. Toisaalta Ruotsista on kasvanut nopeasti yksi Euroopan suurimpia kalatuotteiden viejiä. Worldatlas.com-sivuston mukaan Ruotsin kalatuotteiden vienti (3,7 mrd $) on toiseksi suurinta Euroopassa Norjan (8,8 mrd $) jälkeen. Suuri osa kalasta tulee Ruotsiin Norjasta, jossa se jalostetaan vientikuntoon. Yksinkertaista ja suoraviivaista liiketoimintaa.

Vodka, hapankorppu, silli ja laku uranuurtajina
Alkoholijuomat ovat kuluttajatuotteita, joiden maailmankauppa on valtavaa. Suomalainen vodka, skotlantilainen viski, chileläinen viini ja belgialainen olut eivät tarvitse paljoa markkinointia. Hinta on kohtuullinen, ja tuotteet tunnetaan.
Yhdysvaltalaisesta hypermarketista voi yleensä löytää suomalaista vodkaa, hapankorppuja, silliä ja lakuja. Suomalaisen vodkan suurimmat vientimarkkinat ovat Puola, USA, Israel, Latvia ja Tšekki. Maailman suurimmalle alkoholimarkkinalle Kiinaan suomalaista vodkaa myydään vaatimattomalla sadalla tuhannella eurolla vuodessa. Armenian vienti on viisi kertaa suurempaa ja vienti Israeliin yli viisikymmentä kertaa suurempaa.
Absolut vodkasta kasvoi taitavan, uudentyyppisen markkinoinnin ansiosta muodikas juhlajuoma. Se on hyvä esimerkki siitä, miten perinteinen tuote uudistuu tuotteen imagon ansiosta, ei reseptinsä kautta. Toisaalta sen markkinointiin laitettiin myös paljon rahaa.

Verkostomainen toimintamalli ruokabisnekseenkin
Globaali, verkostomainen toimintamalli on jo käytössä muun muassa vaatteiden, puhelimien ja kaasugrillien valmistuksessa ja osittain joissakin elintarvikkeissakin. Yoplaitin jogurtit tehdään eri maissa kyseisen maan raaka-aineista, ja reseptiä sekä pakkaustakin usein paikallistetaan.
Tarinan mukaan Häagen Dazs yritti tehdä jäätelöä Uudessa-Seelannissa Aasian markkinoille, mutta sikäläinen maito ei ollut samanlaista kuin New Yorkin osavaltiossa. Lisäksi jäätelöä on tehty vuodesta 1992 lähtien ranskalaisessa pikkukaupungissa, joten vuonna 2016 yritys alkoi ilmoittaa joissain vientituotteissaan ”made in France”. Varsinkin Aasian markkinoilla Ranska on parempi brändi kuin New York.
Valion mustaleima-emmental tehdään Suomessa suomalaisesta maidosta. Se takaa saman laadun kaikkialla, mutta rajoittaa valmistuksen laajentamista moneen maahan ja tuotantomääriä. Suomalaisista valmistus- ja lisäaineista kasvisstanolin ja Lactobacillus GG -jauheen vientiin sisältyy huomattava määrä osaamista. Niissä viedään konsepti, brändit ja yhteistyö aivan uudelle tasolle. Benecol on myös oman alansa johtava brändi.
Aikaisempi suomalainen keksintö, ksylitoli, tunnetaan xylitol-nimellä ympäri maailman. Xylitol on kuitenkin kyseisen sokerialkoholin kauppanimi, eikä ollut silloisen valmistajan, Suomen Sokeri Oy:n omistama.

Powered by Finnish mustikka
Antosyaani on mustikan ja monen muun marjan ja hedelmän tumman värin taustalla. Mielenkiintoista on se, että mustikka ja varsinkin Lapin mustikka ovat parhaita antosyaanin lähteitä. Siksi mustikkaa myydään varsinkin Kiinaan. Siellä antosyaani eristetään ja myydään eteenpäin kapseleina.
Voisiko antosyaanin tuotteistaa ja suomalaisen mustikkajauheen myydä arvoisenaan lisäaineena? Se on erinomainen antosyaanin lähde, mutta myös hyvänmakuinen. Mustikkaa viedään Suomesta noin 30 miljoonan euron arvosta, joka on vielä kaukana Ruotsin 3 000 miljoonan euron kalanviennin arvosta.
High tech -osaamisen vastakohtana on veden myyminen kaukaisiin maihin vahvoilla tuotemerkeillä. Sekin on ollut joillekin yrityksille tuottoisaa liiketoimintaa. Suomessa on tutkitusti maailman puhtain vesi, jota varmasti riittäisi myyntiinkin.
Kaikkein tuottoisinta raaka-ainekauppaa olisi jätteiden jalostaminen ja myyminen. Jo nyt käytettyjä kaljatölkkejä ostetaan ja myydään pitkien matkojen takaa. Suomessa on erittäin kehittynyt menetelmä kompostoida elintarviketeollisuuden ja yhdyskunnan jätteistä multaa maatalouteen. Saisiko tästä tuotteen myytäväksi Kiinaan, jossa hyvästä maa-aineksesta on pulaa?

Ari Virtanen
Soul, Etelä-Korea
ari.virtanen(at)redwheel.fi
**********************
Tuplataan elintarvikevienti viemällä puolivalmisteita

Suomen elintarvikevienti väheni viime vuonna 1 460 miljoonaan euroon edellisen vuoden 1 475 miljoonasta eurosta. Venäjän kaupan ongelmat vaikuttavat suuresti. Ne ovat pienentäneet suomalaisten yritysten mahdollisuuksia ja kiinnostusta viedä tuotteita Venäjälle.
Suomen suurimmat vientielintarvikkeet ovat alkoholijuomat, voi, maitojauhe, muut maitotaloustuotteet, sianliha, suklaa, kaura, juusto, vehnä ja tuore kala. Tuoreen kalan vienti oli ainoita valopilkkuja viime vuoden suurimpien vientituotteiden listalla. Sen myynti kasvoi viime vuonna 33 miljoonaan euroon edellisen vuoden 19 miljoonasta. Muiden suurimpien tuotteiden vienti pysyi samalla tasolla tai laski vuoden 2015 tasosta. Alkoholijuomien vienti pysyi hyvässä 139 miljoonan euron tasossa. Suklaa on kymmenen suurimman listalla alkoholin ohella toinen kuluttajatuote.
Top 10 -vientituotteiden ulkopuolella marjapakasteiden vienti putosi 26:sta 22 miljoonaan euroon, ja maltaan vienti pysyi 16 miljoonan euron tasolla.
Muiden kuin kymmenen suurimman tuotteen vienti oli hienoisessa nousussa: 602 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja 620 miljoonaa euroa vuonna 2016. Suurin suklaatuote moneen maahan on maitosuklaarouhe (chocolate crumb), jota käytetään keksien suklaakuorruttamiseen. Sinänsä loistava puolivalmiste: tuomme kaakaota ja yhdistämme sen suomalaiseen maitoon ja viemme. Suurimmat vientituotteet säilyvät suhteellisen hyvin. Niille on kysyntää, koska ne sopivat raaka-aineeksi monelle muulle tuotteelle.
Raaka-aineiden ja puolivalmisteiden vienti hallitsee kauppaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Esimerkiksi Norja ei käytännössä panosta muuhun kuin kala- ja raputuotteiden vientiin. Tuoreen kalan vienti Norjasta on huomattavaa jopa suomalaiselle Finnairille, jonka koneiden ruumassa kalaa matkaa Aasian suurkaupunkeihin.



KE 5/2016, Maailma mausteilla: Yritys kasvuun, navigaattorit kiinni

perjantai 28. lokakuu 2016 / Kommentit (0)

Navigaattori tai ”gepsi” on systeemi, joka suunnistaa satelliittien avulla paikasta A paikkaan B. Hyödyllinen kapistus. Oikeastaan täytyy ihmetellä, miten kuljettajat yleensä löysivät perille autoilun ensimmäisen sadan vuoden aikana, jolloin laitetta ei ollut.
Osa meistä kuuluu tosin kategoriaan ”En tarvitse neuvoja reitin valintaan”. Navigaattori erehtyi kerran hidastelemaan uuden reitin laskennassa sen verran, että sijoitin sen takakonttiin varapyörän päälle. Olen noudattanut kaverini ohjetta ”eksymällä näet enemmän”. Jos on ylimääräistä aikaa, suosittelen aina välillä eksymään ja haistamaan jotain uutta. Kirjailija ja toimittaja Rudyard Kilpingin sanoin The first condition of understanding a foreign country is to smell it.
Välillä tuntuu, että myös yritysten ohjaamisessa on navigaattori päällä. Ohjausta tehdään keskittymättä siihen. Mennään samoilla asetuksilla kuin ennenkin ja yritetään ratkaista ongelmat pienillä korjauksilla, vaikka tarvittaisiin isoja muutoksia. Budjetointi hoidetaan viime vuoden pohjilla sen isommin keskittymättä siihen, mikä on strategia. Vientiä tehdään sinne, missä on resursseja tai mihin se sujuu omalla painollaan.

Venäjän kaupan romahduksessa on aika paljon samaa kuin Neuvostoliiton hajotessa. Suomesta ostettiin suuria määriä elintarvikkeita ilman, että myyntiin ja markkinointiin olisi tarvinnut paljoa panostaa. Kun kaikki on myyty ensi vuodeksi, ei tarvitse etsiä uusia markkinoita. Tämän vuoden budjetti on laiha päivitys viime vuoden budjettiin.
Nokian matkapuhelimen myynnin romahdus maailman johtajuudesta on sekin koettu kautta teollisuushistorian. Harvardin yliopiston professori Clayton Christenssen on ehkä tunnetuin alan tutkija. Hänen keksimänsä käsite disruptive innovation selittää hyvin, kuinka oman alansa markkinajohtaja suhtautuu aluksi pieneen tai kaukaiseen kilpailijan innovaatioon väheksyen. Isotkin yritykset voivat suhteellisen nopeasti kadota, jolleivät ne tiedä, mitä kilpailijat tekevät ja tarvittaessa uudistu nopeasti. Mediakeisari Rupert Murdochin mukaan the world is changing very fast. Big will not beat small anymore. It will be the fast beating the slow.
Transistoriradion ja walkmanin keksijä Sony on enää haamu entisestä. Ihmiset Sonylla eivät ole kyenneet enää keksimään uusia, suuria innovaatioita.

Suomalaisissa yrityksissä ideoidaan paljonkin. Ongelma on ehkä enemmänkin siinä, ettei hyviä ideoita kaupallisteta tuotteiksi asti. Ne jäävät pöytälaatikoihin odottamaan. Usein kuulee ulkomaalaisten kehuvan suomalaisia elintarvikkeita. Aktiivisimmat tulevatkin itse ostamaan esimerkiksi sieniä ja marjoja Italiaan tai Japaniin. Lähinnä Suomesta viedäänkin raaka-aineita tai puolivalmisteita.
Ruotsalaiset elintarvikeyritykset yleensä tutkivat markkinaa ja muokkaavat muun muassa tuotteen pakkauskoon sinne sopivaksi. Monet menestyneet tuotteet on räätälöity asiakkaalle. Disneyn uusimmassa puistossakin Shanghaissa lauletaan Leijonakuningas asiakkaan kielellä. Suomalainen sanonta sen sanoo parhaiten: Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Haastavina aikoina yrityksellä on tarvetta lisätä voittoja. Siihen on kaksi tapaa: säästää kuluissa tai lisätä myyntiä. Kulujen säästö on helppoa: irtisanotaan, myydään omaisuutta eikä investoida. Saaduilla säästöillä voidaan korottaa osinkoja ja näyttää menestystä.
Myynnin lisääminen on selvästi työläämpää puuhaa. Ensin pitää investoida eli palkata myyntiin ihmisiä. Myyntiä ei voi juurikaan lisätä Suomessa, kun markkinat on jo jaettu ja ihmiset säästävät. On melkeinpä pakko myydä ulkomaille.
Monessa isossakin suomalaisyrityksessä on resurssoitu koko kotimarkkinan eli EU:n ulkopuoliseen myyntiin vain 1‒4 ihmistä, kun menestyneellä kilpailijalla on useampi myyjä per vientimaa. Suomalainen yritys valitsee voiton kasvattamiseksi useimmin kulujen pienentämisen.

Suomessa ei ole investoitu useampaan vuoteen uuteen kasvuun, eikä muun maailman imu muutu suuriksi voitoiksi. Onneksi on myös kasvuun panostavia poikkeuksia viitoittamassa tietä. Jotkut pk-menestyjät ovat valinneet huolella parikymmentä vientimaata, joita palvellaan hyvin. Niissä on edustaja, tekninen tuki ja vankka pääkonttorin tuki.
Jotkut toiset taas vievät tuotteitaan Suomesta yli 100 maahan maailmassa. Myyntiosastolla puhutaan sujuvasti yli kymmentä kieltä. Työvuorot on ajoitettu niin, että ollaan töissä ostajien ollessa hereillä toisella puolella maailmaa. Valitettavan harvassa suomalaisessa yrityksessä puhutaan maailman valtakieliä, kiinaa, japania tai portugalia, vaikka vientihaluja olisikin.
Erään Amerikan suomalaisen ”Artun” setä joutui sotaan Tyynelle valtamerelle japanilaisia vastaan. Hän tarttui tilaisuuteen ja teki omaisuuden rakentamalla telttasaunat eri saarille ja vuokraamalla niitä. Sauna oli sotilaille paras tapa päästä eroon loisista. Suomalaisille ratkaisuille on kysyntää, mutta vain harva tulee niitä täältä hakemaan.

Ari Virtanen
General Manager CEO
Redwheel Ltd
ari.virtanen(at)redwheel.fi



Info

Ari Virtanen on lehden vakituinen avustaja, joka on asunut pitkään eri puolilla maailmaa sekä matkaillut ja maistellut ruokia eri maanosissa. Maailma Mausteilla -palstalla hän kertoo muun muassa eri maiden ruokakulttuureista.

» Lähetä sähköpostia
» RSS-syöte

Arkisto