Ajankohtaista

Robottien tekemää ruokaa

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Niin kauan kuin ihminen on tarvinnut ravintoa, syömien ja juomien valmistamista on helpotettu keinolla jos toisella. Luolahenkilöt kehittivät aseita ja työkaluja, joilla saaliin sai kiinni helpommin kuin juoksemalla ja pilkotuksi kätevämmin kuin pelkin käsin.
Muinaiset egyptiläiset teettivät ruuan orjilla, roomalaiset orja- ja hevosvetoisilla vempeleillä. Suomessakin on aikoinaan ollut hevosvedolla toimivia meijereitä. Höyrykoneen keksimisen jälkeen ruuan valmistuksen koneellistumisesta on kerrottu yrityksen nimiä myöten, on ollut höyrymyllyä, -panimoa ja -leipomoa.

Suomen halutaan olevan tulevaisuudessa tekoälyn ja robotiikan mallimaa. Mekanisaation ja automaation edetessä voisi olettaa, että se jo nyt olevaisuudessa tulisi jotenkin yritysten ja tuotteiden nimiin. Mutta ei, elintarvikeala haluaa palata kivikaudelle: kaiken pitää olla käsin tehtyä. Markkinoinnissa ja mainoksissa ruuan valmistus alkukantaistetaan niin, että se on vähintäänkin ihmisten, äitien, leipurien, panimo- ja erilaisten muiden mestarien tekemää, ellei sitten peräti ihan heidän omin käsin vääntämäänsä.
Ihmisten tekemää ruokaa pidetään parempana kuin koneiden tekemää. Todellisuudessa ruuan teossa koneet vähintään avustavat, jolleivät tee kokonaan. Oletteko kuulleet leipomosta, jossa taikina vaivataan käsin tai meijeristä, jossa maito separoidaan ja voi kirnutaan käsin? Vallitsee ruuan valmistamisen paradoksi, käsin tekemisen illuusio, mittakaavaharha.
Ravintoloissa ruoka väitetään tehtävän käsin; ainakin avo- ja näytöskeittiöissä näyttää olevan monta ruokaa siirtelevää ja asettelevaa henkilöä. Mutta niissäkin varsinaisen ruuanlaiton tekevät prosessori- tai tietokoneohjatut yli- ja alipainekypsentimet, asteen kymmenesosan tarkkuudella toimivat lämpöhauteet ynnä erilaiset silputtimet ja mössentimet. Toki kaikki keittiömasiinat vaativat sormia tai peräti käsiä ohjelmoimaan, käynnistämään ja sammuttamaan.

Käsin tekemisen ihanuus ei kuitenkaan ulotu ihan kaikkeen: maito- ja mehupurkkeja tai juomapulloja ei näe mainostettavan käsin täytettyinä. Lihateollisuuskaan ei markkinoi, että teurastaja olisi ottanut eläimiltä nirrin pois ihan omin käsin, vaikka luodaan vaikutelma, että mestarien kädet ovat olleet makkaramassassa kyynärpäitä myöten ja suolet on täytetty käsin.
Tarkemmin ajateltuna koko ruokaketjussa on käsin tekemistä kovin vähän. Alkutuotanto on ollut mekanisaation ja automaation alku. Maataloudessa on viimeisen 50 vuoden aikana koneellistunut lähes kaikki työ (ja sillä se ylpeilee): pellot käännellään, väännellään ja kylvetään nyt satelliittiohjatuilla koneilla, ja säilörehu niitettiin jo AIV:n aikaan koneilla.
Sittemmin mukaan ovat tulleet talonkokoisten traktorien vetämät silppurit, pöyhentimet ja ”lehmänmunia” munivat paalaimet. Kolontakaiset myyrät vain ihmettelevät monta kertaa kesässä tapahtuvaa maanjäristystä. Kuiva heinä on haasialle tai seipäille laiton sijaan heivattu jo melkein museoon. Jyviä korkeintaan katsellaan kämmenellä, josko ne ovat hyviä, mutta senkin hoitaa analysaattori paremmin.
Lehmät, siat ja kanat eivät tiettävästi ole vielä vaatineet käsin tehtyä rehua; ruokinnan, munien lajittelun ja lypsynkin hoitaa robotti – työ, jota vain muutama kymmenen vuotta sitten pidettiin mahdottomana automatisoida. Kolhoosin paras lypsäjä tuskin osasi villeimmissä unelmissaankaan moista kuvitella.

On myös kuluttajia, joita tieto käsin tehdystä ruuasta etoo. Kaikki eivät voi ymmärtää sitä, että ruokaan on joku koskenut rähmäisine, likaisine tai noroviruksisine käsineen. Aasialaiset pitävät yököttävänä sitä, että joku on käsin poiminut heidän marjansa käyden siinä sivussa tarpeillaan ilman käymälää. Ilmankos ulkomaalaiset poimijat menevät metsässä kuin robotit!
Muuten, kun ruokaa mainostetaan käsin tehtynä, käsin tekemisen aste pitää pakkausmerkintäsäädösten mukaisesti ilmoittaa, muutoin kuluttajaa johdetaan harhaan.
Ihmisellä ei ole ylenmääräisiä työhaluja ruuan tekoon, kun se jo pitää syödäkin otsa hiessä. Pohjanmaalla oli taannoin hanke ”mat som hantverk”. Monelle pienelle valmistajalle ruuan tekemisestä käsin ilman työtä helpottavia koneita tuli kuitenkin ”mat som huvudvärk”.
Rehellisyyden ja Suomen tekoälytavoitteiden nimissä ruokaa kannattaisi markkinoida älykkäimpien koneiden, parhaan automaation tai edes tarkimpien lämpötilansäätimien avulla tehtynä täsmäherkkuna.

Heikki Manner