Ajankohtaista

Kiertotalous on kokonaistehokkuutta

torstai 26. lokakuu 2017

Kiertotalousajattelun esikuvana tunnetaan filosofi ja tiedemies Kenneth E. Bouldingin vuonna 1966 lanseeraama Spaceship Earth -metafora − kuva maailmasta, jossa ihmisen on löydettävä paikkansa kiertävässä ja uusiutuvassa ekologisessa järjestelmässä. Viime vuosina kiertotalouden edistäminen on uudestaan nostettu esiin keskeisenä kestävyysongelmien ratkaisuna ja talouskasvun suuntana. Onko ongelmiin lopulta löytynyt ratkaisu?

Alun perin kestävä kehitys määritettiin olevan paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on.
Tämä tulkinta on mahdollistanut erilaisten näkemysten esille tuomisen ja yhteensovittamisen, mutta toisaalta aiheuttanut kiusallisen inflaation: kestävyydellä on voinut tarkoittaa valikoivasti mitä tahansa taloudellisten, sosiaalisten ja ekologisten näkökulmien yhdistelmää. Vastuu on siirtynyt kuulijalle ja toimenpiteet jääneet tehottomiksi. Vaikka näennäisesti tiedostamme ympäristön tilan heikkenemisen, on luonnon tuottamat resurssit vuosittain käytetty elokuun alkuun mennessä, ja loppuvuoden kasvatamme ekologista velkaamme.
Alkuperäinen, niin sanottu heikko kestävyysmäärittely on jo korvattu uudella, vahvan kestävyyden käsitteellä. Vahva kestävyys tarkoittaa, että taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen pääoma ovat toisiaan täydentäviä, mutta ne eivät voi korvata toisiaan. Vahvan kestävyyden kolme pilaria ovat resilienssi (ekologian suhde ihmiseen), oikeudenmukaisuus (ihmisen suhde talouteen) ja kokonaistehokkuus (talouden suhde ekologiaan).
Lisäksi lähtökohta on hierarkkinen: ekologia ensin, ihminen toisena, talous kolmantena. Ihmislajin säilyminen ja talous ovat riippuvaisia luonnon tarjoamista ekosysteemipalveluista kuten hyönteisten suorittamasta kasvien pölytyksestä, vedenpuhdistuspalveluista, jätteiden maatumisesta, uv-säteilyltä suojaavasta otsonikerroksesta, luontaisesta tuholaistorjunnasta ja maaperän eroosion torjunnasta.

Kokonaistehokkuus on kiertotalouden keskeinen tehtävä ja mahdollisuus. Nykyinen lineaarinen ”ota, valmista, hävitä” -malli on tullut tiensä päähän. Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Kiertotaloudessa kulutus usein perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Kiertotaloudessa sekä materiaali että arvo kiertävät.
Kiertotaloudella on kuitenkin yksi oleellinen ja nykyisessä keskustelussa sivuutettu rajoite: jatkuvaa talouskasvua kiertotalouskaan ei voi turvata. Vahvassa kestävyysajattelussa luonnonvarojen käytölle on asetettava määrällinen yläraja. Tällöin myös talouden määrällisellä kasvulla on yläraja, oli talousmalli lineaarinen tai kiertotalouteen perustuva. Ilman ylärajaa – kuten toistaiseksi vielä toimimme – niin sanottu bumerangiefekti johtaa siihen, että kiertotalouden tuomat säästöt lisäävät luonnonvarojen käyttöä toisaalla.

Elintarvikealalle kiertotalouteen siirtyminen tarkoittaa monien uusien toimintamallien käyttöönottoa ja vanhoista luopumista. Vuonna 2016 julkaistussa Suomen tiekartassa* kiertotaloudella on kestävässä ruokajärjestelmässä tärkeä rooli. Tiekartan mukaan alkutuotannon raaka-aineet ovat pääomaa, jonka hyvä huolenpito on kestävien ratkaisujen edellytys. Ruuan kasvatuksessa siirrytään kierrätyslannoitteisiin. Tuotantoprosessien suunnittelu vaikuttaa energiantarpeeseen, ylijäävän materiaalin määrään ja sivuvirtojen hyödyntämismahdollisuuksiin.
Kun raaka-aineista tehdään ruokatuotteita, niiden ravintoarvot säilytetään mahdollisimman hyvin. Kauppa omilla toimillaan minimoi ruokahävikkiä. Kuluttajan rooli kiertotaloudessa on keskeinen. Jokainen kulutuspäätös vie joko kohti kiertotaloutta tai poispäin. Kiertotaloutta edistävän ruokavalion perustana ovat ekologisesti kestävämmät vaihtoehdot, esimerkiksi sesonki- ja kasvisruoka sekä villikala. Ruokajätettä syntyy mahdollisimman vähän. Tuotantoketjun ja kulutuksen biojäte saa uuden elämän biopolttoaineissa ja -lannoitteissa.
Tarvittava systeeminen muutos nykyisestä lineaarisesta talousmallista kiertotalouteen on valtava. Olemme vielä kaukana tavoitteesta. Globaalilla tasolla on arvioitu, että nykyinen kiertotalouden taso on noin seitsemän prosenttia. Toisin sanoen vain seitsemän prosenttia taloudessa käytetyistä materiaalivirroista päätyy uudelleenkäyttöön. Kiertotalouden tarjoama kokonaistehokkuus näyttäisi selvästi olevan osa ratkaisua − mutta matka on vasta alussa.

Lassi Linnanen
professori
ympäristötalous ja -johtaminen
Lappeenranta teknillinen yliopisto

  • Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016−2025