Ajankohtaista

KE 5/2018, puheenvuoro, Kuluttajalla on oikeus saada oikeaa ja ymmärrettävää tietoa

torstai 25. lokakuu 2018

Elintarvikkeen maittavuus, terveellisyys, turvallisuus ja vastuullisuus ovat vanhoja, hyviä tavoitteita, mutta ymmärretäänkö niitä riittävän monipuolisesti?
Tämän puheenvuoron yhtenä kannustimena ovat eritasoisten kommentoijien lukuisat ravitsemusartikkelit ja kannanotot mediassa. Osa asiantuntijoina esiintyvistä kirjoittaa puolivillisti ilman tarkentamista vaativaa pohdintaa muun muassa yksittäisten raaka-aineiden terveysvaikutuksista, ikään kuin me söisimme niitä sellaisenaan.

Yksittäisiin ravintoaineisiin kohdistunut demonisointi on kahmaissut huomattavan osan ravitsemusviestinnästä mediassa. Lähtökohtaisesti hyvät pohjoismaiset ravitsemus- ja elintapasuositukset sekä ravitsemukseen liittyvien ongelmien polarisoituminen ovat jääneet auttamattomasti vähemmälle huomiolle − niistä ei saa myyviä otsikoita.
Häirikköraaka-aineiden kärkipaikkoja ovat pitäneet suola, sokeri ja tyydyttyneet rasvat. Siitäkin huolimatta, että Euroopan elintarvikevirasto EFSA ja uusimmat kansainväliset tutkimukset suolan käytöstä ja tyydyttyneistä rasvoista ovat tarkentaneet näiden aineiden haitallisuutta ja tuoneet pintaan tutkimusten ristiriitaisuutta. Tällaisessa tilanteessa voi kysyä, pitäisikö nykyohjeistuksia päivittää.
WHO:n raportissa Ending childhood obesity (2016) terveellisten elintarvikkeiden käytön suosituksissa todetaan, että terveelliset elintarvikkeet ovat tuotteita, jotka tukevat terveyttä edistävän ruokavalion koostamista, kun niiden käyttömäärät ovat tarkoituksenmukaisia. Elintarviketeknologi ymmärtää tämän tavoitteen pieni virne silmäkulmassa. Jos terveellisinä pidettyjen ravintoaineitten käyttö elintarvikkeen koostamisessa ei ole tarkoituksenmukaista, tulkitaanko ne ravitsemuksellisesti epäterveellisiksi?
Helsingin Sanomissa oli syyskuussa artikkeli aknen etiologiasta isolla otsikolla Sokeri ravitsee finnejä. Ravinnon merkityksestä todettiin, että hyperglykeeminen ruoka pahentaa aknea. Tällaista ruokaa ovat nopeat hiilihydraatit kuten vaalea leipä, valkoinen riisi ja erityisesti sokeri.
Tällaiset kommentit ruoka-annoksen ja yksittäisten ravintoaineiden glykeemisistä vaikutuksista ovat pseudotiedettä, jos nautitun ruokavalion sisältö ei ole tarkemmin kuvattu tai tiedossa itse kirjoittajalle. Tiedon ymmärtäminen ei saisi jäädä lukijan vastuulle. Tavallinen ravitsemuksesta kiinnostunut kuluttaja ei pysty arvioimaan, mitä tällaiset viestit merkitsevät tasapainoiseen ja monipuoliseen ruokavalioon suhteutettuna.

Maittavuus on ollut aina elintarvikkeiden valmistajien keskeinen tavoite, ja sitä ohjaavat kuluttajien mieltymykset. Vain syödyllä ruualla on terveysvaikutuksia! Yksittäisessä tuotteessa ei tarvitse olla kaikkia elimistön käyttämiä ravintoaineita. Hyvän ravitsemuksen varmistaa monipuolinen ja tasapainoinen ravinto, jonka määrä vastaa yksilön energiantarvetta ja vielä yhdistettynä terveellisiin elintapoihin. Näistä pitäisi tehdä houkuttelevia otsikoita ja kiinnostavia esimerkkejä.
Terveellisyyden lähtökohtana ovat elintarvikkeiksi hyväksytyt raaka-aineet ja valmistustavat. Ravitsemussuosituksissa keskitytään terveyteen, mutta ruuan maittavuutta ei saisi unohtaa. Hankalina pidettyjen raaka-aineiden osalta on tärkeää ymmärtää, milloin niiden käytöllä ja määrällä on haitallisia terveysvaikutuksia arvioimalla käyttöä suositeltavaan ravintoaineprofiiliin. Näitä käytännön esimerkkejä on vähän.
Usein sokerin todetaan nostavan elintarvikkeen energiatiheyttä ja alentavan ravintoainetiheyttä. Elintarvikkeen kehittäjä tuntee sokerin myös mahdollisuutena parantaa ravintoainetiheyttä lopputuotteessa. Energiavaikutus riippuu siitä, miten sokeri korvautuu. Tällaisista sovelluksista olisi arvokasta esittää käytännön esimerkkejä, mutta missä foorumissa se olisi mahdollista?

Elintarvikeyritykset voivat edistää terveyttä tuotteiden koostumuksella, markkinointiviestinnällä ja uusilla ravitsemusinnovaatioilla. Yrityksiltä toivoisi rohkeutta viestiä tuotteidensa käytöstä enemmän myös osana yritysvastuuta. Lainsäädäntö on kuitenkin tiukka tapauksissa, joissa parannetaan epäterveellisinä pidettyjen tuotteiden ravitsemuksellista laatua. Jos yritys haluaisi kertoa tuotekehityksestä viestinnässään, se tulkitaan helposti tuotteen markkinointiviestiksi. Tällaisia rajoituksia on vaikea ymmärtää, jos tieto edistää terveyttä ja siihen liitetään tuotteen vastuullisia käyttötapoja.
Elintarvikkeiden raaka-aineita, valmistusta ja valmiiden tuotteiden turvallisuutta valvotaan monipuolisesti. Elintarvikkeiden hallinta ravintona on selvästi hankalampaa, ja yksilön oma vastuu korostuu. Lainsäädäntö ei puutu tehokkaasti selviin virheisiin ravitsemuskirjoittelussa mediassa. Yksittäisten raaka-aineiden terveellisyydestä ja epäterveellisyydestä kirjoitetaan epätarkasti ja hämmennystä aiheuttaen.
Kuluttajalla on oikeus saada mahdollisimman oikeaa ja ymmärrettävää tietoa. Ravitsemus- ja terveysväiteasetuksessa (EU No 1924/2006) kummastuttaa kommentti vain terveellisiin elintarvikkeisiin saa liittää ravitsemus- ja terveysväitteitä. Lainsäädäntö ei rohkaise, kun yritys kehittää epäterveellisiksi tulkittuja tuotteita terveellisemmiksi.
Epäterveellinenkään ravinto ei ole epäterveellistä, jos sitä nautitaan tarkoituksenmukaisesti: syödään maltillisesti siten, ettei suositeltava ravitsemusprofiili vääristy. Niin kutsutussa epäterveellisessä ravinnossa on tyypillisesti 1−3 haitallisena pidettyä ravintoainetta. Samanaikaisesti niissä voi olla arvokkaita ravitsemusta edistäviä ominaisuuksia huomattavasti enemmän: sellaisia, joista saa kertoa ravitsemus- ja terveysväitteinä. Tällaisia tuotteita ovat tyypillisesti jotkut makeiset ja välipalatuotteet.

Ruokavalion, ravitsemuksen ja muiden terveyttä edistävien toimenpiteiden tärkeysjärjestyksen arviointi parantaisi vaikuttavuutta. Yksilön vastuu oman terveytensä hallinnasta helpottuu, kun tieto on johdonmukaista ja ymmärrettävää. Asiantuntijoihin pitäisi voida luottaa. Harmillista on, jos viralliset asiantuntijat eivät ole asiaa tuntevia tai he keskittyvät keskinäiseen kinasteluun julkisissa esiintymisissä.
Ravitsemukseen liittyvät ristiriitaisuudet pitää avata kuluttajille ymmärrettävästi. Todellisia terveysongelmia ovat ylipaino ja syömiseen liittyvien muiden ongelmien polarisoituminen osalle väestöä.
Viime vuonna esitelty Ravitsemussitoumus-toimintamalli tukee mahdollisuuksia ravitsemuslaadun parantamiseen ja kannustaa uusiin innovaatioihin, mutta sitoumuksen rajoitteet ovat hankalia elintarvikeyrityksille. Ravitsemuksellisia parannuksia ei saa liittää yksittäisen tuotteen tai tuoteryhmän yhteyteen markkinointiviestinnässä. Kun tuotteiston ravitsemuksellista laatua kehitetään, näistä pitäisi saada kertoa avoimesti – miksi niitä tehdään, ja mitä tavoitellaan. Kuluttajan kannalta tämä lisäisi tietoa silloin, kun se on vastuullista.

Teksti: Mauri Yli-Kyyny

MMM, senioriteknologi Mauri Yli-Kyyny on työskennellyt muun muassa kehityspäällikkönä Fazer-yhtiöissä ja Elintarviketieteiden Seuran puheenjohtajana vuonna 1997.