Ajankohtaista

KE 2/2019, pakina, RAA’AN PELIN RAAKA-AINEET

perjantai 26. huhtikuu 2019

TEKSTI: MMM Heikki Manner

Halpa, halpuutettu, halvin. Tänä ruuan arvon alentamisen kulta-aikana kaupan valikoimaan kelpuutetaan vain halpuutettu ja halpuutetaan jo kerran kelpuutettu. Elintarvikkeiden valmistamisesta on tullut raakaa peliä. Raaka-aineet eivät saa maksaa mitään, raaka työ ei senkään vertaa, valmis tuote ei mitään, vaikka se olisi raaka. Valmiilla ruualla pitää olla raa’asti raaempi raain hinta. Kallein raakataan raa’asti pois.
Raaka-aineet matkailevat maailmalla raakoina. Hedelmät poimitaan kauko- ja lähemmissäkin maissa raakoina. Appelsiinit, sitruunat ja greipit vihertävät lähtiessään, banaaneista puhumattakaan. Tomaatitkaan eivät ole punastuneita. Loppusijoituspaikkaansa ne saapuvat enemmän ja vähemmän epämääräisesti kypsyneenä tai raakana ja maultaan vinksahtaneena.

Mistä näitä raakoja ilmiöitä oikein tulee? Epäreilua kauppaa ja ravinto-opillista hämäystä. Kaikella on hintansa, mutta pyrkimys edulliseen ostokseen ja ahneuteen on varmaan rakennettu ihmiskunnan geeneihin. Ja kysyttäessä, totta kai, jokainen vastaa haluavansa mahdollisimman halpaa. Vastaus on selvä kysymättäkin.
Sen sijaan raakoja hedelmiä ja vihanneksia tuskin kukaan haluaa, mutta sitä ei ole kysyttykään. Raa’asti tarkasteltuna siinäkin taitaa olla raaka totuus, hinta takana. Viljely etämaissa on halpaa. Raakojen hedelmien hävikki maailmanympärimatkalla on pieni, vaikka ne tulisivat aluksella, jossa on raakapurjeet.
Ennen kaukohedelmiä sai vain kypsinä poimittuina säilykkeinä. Nyt niitä saa raakoina poimittuina turhakkeina. Taannoin vain liha raakakypsytettiin. Kun kasvistuotteiden pitää muistuttaa lihaa, niin nekin kypsytetään raakaversioina.
Raaka ilmiö tunnetaan toki kotimaassakin. Kesäisin käy kilpa siitä, kuka tyhjentää ensin parhaat marjamaat, ja silloin peli on raakaa muuallakin kuin hillapitäjä Ranualla. Metsissä saatetaan käyttää raakaa voimaakin. Mutta onneksi marjoja on vaikea raakakypsyttää, ja on keksitty värierottelijat: ne tyrkkäävät raa’asti syrjään vihreät, raa’at mustikat ja puolukat.

Syöminen muuttuu ajan saatossa. Viime aikojen myöhempiä villityksiä ovat vegaanius ja paleosyöminen. Myös teollisuuden on tarjottava kuluttajille uusia elämyksiä joka päivä. Tuotekehityksellä on paineita. Ei riitä, että tarjotaan silloin tällöin hivenen uusia aineita.
Elämykseksikään ei riitä, että jugurtissa tai wienerissä on tänään keltainen hillo ja huomenna punainen. Eläimykset, kuten raakamakkara eivät enää kelpaa. Nyt on oltava raakoja kasvisperäisiä kasvaimia, jotka kypsinä muistuttavat eläinperäisiä sisälmyksiä.
Raakaravinto ei sinänsä ole mitään uutta; leivässä oli jo 150 vuotta sitten puolet petäjäistä. Myös raakatislaus osattiin jo tuolloin. Tarkalleen ottaen raakapuusta tehty pettu tai raakaviljasta tislattu pontikka ei ole raakaa, vaikka maistuu koko lailla raa’alta. Uudempi ilmiö sen sijaan on, että raa’an viinan kulutus laskee, eikä maitokaan ole enää aitoa raakamaitoa: se on kokonaan melkein raakaa kauraa.
Leipomot tekevät nykyisin raakapakasteita, mutta ovat ne jo perinteisestikin osanneet valmistaa raakoja leipiä. Tätä seuraavaa muotidieettiä odotellessa nauttikaamme raakakypsytetyistä elämyksistä ja raaoissa oloissa raatamalla tuotetuista raa’asti halpuutetuista raa’oista kasviksista.

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden vakituinen avustaja ja Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.