Ajankohtaista

KE 1/2019, kolumni, Elintarvikelainsäädännön ja -valvonnan uudistukset haaste analytiikalle?

torstai 28. helmikuu 2019

Teksti: professori (emeritus) Atte von Wright, ravitsemus- ja elintarvikebiotekniikka & tieteellinen johtaja, Biosafe Biological Safety Solutions Ltd

Vuoden alussa Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira), Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskuksesta yhdistyivät uudeksi Ruokavirastoksi. Tekeillä on myös elintarvikelain kokonaisuudistus, johon uuden virastonkin synty kytkeytyy.
Lakiuudistuksen tavoitteena on päivittää lainsäädäntö vastaamaan entistä paremmin EU-lainsäädännön vaatimuksia, vähentää toimijoille ja valvontaviranomaisille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa ”vaarantamatta elintarviketurvallisuutta” sekä elintarvikelainsäädännön sopeuttaminen tuleviin aluehallinnon muutoksiin. Lakiluonnoksen perusteella maakunnilla on keskeinen tehtävä lain toimeenpanossa ja valvonnassa. Näiden muutosten tuulien pyörteissä on syytä tarkastella uudistusten merkitystä elintarvikeanalytiikalle ja kuluttajaturvallisuudelle.

Uuden elintarvikelain mukaan Ruokavirasto jatkaisi entisiä Eviran tehtäviä pienin muutoksin. Esimerkiksi torjunta-ainejäämien riskinarviointi siirtyisi ehdotuksen mukaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle (Tukes), joskin niiden analytiikka jäisi Ruokaviraston tehtäväksi. Ruokavirasto olisi Eviran tapaan Suomen kansallinen yhteyspiste Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaiseen (EFSA), toimisi keskeisenä kansallisena vertailulaboratoriona ja hyväksyisi sekä viralliset elintarvikelaboratoriot että omavalvontalaboratoriot.
Päällisin puolin siis muuttuu varsin vähän. Suurimmat vaikutukset lienevät hallinnollisia kuntien Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) ja Aluehallintovirastojen (AVI) tehtävien siirtyessä tulevaisuudessa maakunnille. Uudistuksilla pyritään selkeyttämään Ruokaviraston ja maakuntien tehtävänjakoa ja luomaan siten tehokkuutta ja säästöjä. Joitakin entisen lainsäädännön hyvin yksityiskohtaisia määräyksiä karsitaan ja elintarvikealan toimijoille annetaan vapaampia käsiä, mutta samalla vastuu turvallisuudesta myös entistä selkeämmin siirtyy toimijoille.

Elintarviketurvallisuuden painottuessa yhä enemmän omavalvontaan ja toimijan vastuun korostuessa tulee tietenkin miettineeksi elintarvikeketjun eri toimijoiden osaamisen ja tietämisen tasoa. Riittääkö hygieniapassin (nyt virallistettu nimitys entiselle hygieniaosaamistodistukselle) saaminen takaamaan toiminnan turvallisuuden myös vastaisuudessa?
Eräs ruokaturvallisuuden keskeinen kysymys on myös nykyisten analyysi- ja laboratoriopalveluiden riittävyys. Mitään kriisiä ei liene ennakoitavissa, mitä tulee tavanomaisten mikrobiologisten ja kemiallisten määritysten saatavuuteen. Järjestelmä joutuisi tietysti koetteelle kokonaan uudentyyppisten uhkien ilmaantuessa. Mieleen tulee esimerkiksi 1990-luvun BSE-kriisi, ns. hullun lehmän tauti, jolloin alkutuotannon valvonta joutui uusien ja äkillisten haasteiden eteen. Ruokavirastolla on tietenkin päävastuu valvonnan ja analyysien ajanmukaisuudesta, ja sen toimintaedellytykset on siten turvattava, vaikka se maksaisikin.

Virallisten elintarvikelaboratorioiden verkko on varsin harva varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi laajassa Lapin maakunnassa ei nykyisellään ole yhtään vaatimukset täyttävää laboratoriota. Tämä saattaa aiheuttaa paikallisille ja pienille yrityksille logistisia haasteita. Laboratorioverkon tihentäminen on taas kustannus- ja kannattavuuskysymys.
Eräs puute analyysipalveluissa on elintarvikekontaktimateriaaleista, erityisesti muoveista tehtävien migraatiotutkimusten huono saatavuus. Rutiinina ne eivät tiettävästi kuulu minkään virallisen elintarvikelaboratorion palveluvalikoimaan, joskin jotkin kaupalliset laboratoriot ja tullilaboratorio tekevät niitä.
Suomelle tärkeän elintarvikepahvin ja -kartongin osalta ollaan tilanteessa, jossa puuttuu EU:n erityislainsäädäntö, joten niiden elintarvikekelpoisuuden osoittaminen perustuu pitkälti teollisuuden omiin ohjeistuksiin ja käytäntöihin sekä yleisesti seurattuun Saksan Bundesinstitut für Risikobewertung (BfR)-viranomaisen ohjeistukseen.

EU:lla on pyrkimys luoda oma lainsäädäntönsä kaikille keskeisille elintarvikekontaktimateriaaleille. Suomen on syytä seurata kehitystä ja pyrkiä vaikuttamaan ja varautumaan tuleviin vaatimuksiin. Esimerkiksi mahdolliset vaatimukset genotoksisuuden tai hormonihäirikköjen testauksesta osana näiden tuotteiden turvallisuuden varmistusta loisivat tarpeita uusille analyyttisille palveluille ja valmiuksille.
Nykytilanne näyttää kuitenkin olevan hallinnassa, mutta tulevaisuus on tuntematon. Käynnissä oleva elintarvikelainsäädännön ja -valvonnan uudistus tietysti tähtää juuri varautumiseen vastaisuuden haasteisiin. Sinänsä uudistukset vaikuttavat hyviltä ja järkeviltä, ja vuoden 2006 elintarvikelakia olikin jo korkea aika uudistaa. Perusteluissa mainittu kustannustehokkuuden korostaminen kuitenkin hieman epäilyttää. En kannata tuhlailua, mutta joskus toiminta tehostuu myös resursseja lisäämällä – elintarvikeanalytiikassakin. Turvallisuuden tulee olla ensisijainen tavoite, ei kustannustehokkuuden.