Ajankohtaista

Oikeaa asennetta elintarvikevientiin

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Suomalaisen elintarvikeviennin tila on heikko. Vientiaste jää vajaaseen viiteentoista prosenttiin, kun Ruotsi vie yli viidenneksen ja Tanska miltei puolet elintarviketuotannostaan.
Kyse ei ole viimeisimmän kansallisen talouskurimuksen aiheuttamasta väliaikaisesta laskusta vaan rakenteellisesta ilmiöstä, joka kumpuaa alan historiasta. Ennen Euroopan Unioniin liittymistä oli helppo tyytyä palvelemaan vain kotimaata. Kysyntä ja tarjonta saatiin kohtaamaan hyvin maatalouden tukipoliittisin ratkaisuin.
Julkinen valta ei panostanut vientiin; saihan ala jo tarpeeksi tuotantotukia. Ei ollut painetta satsata vientikanavien rakentamiseen tai osaamisen kehittämiseen. Alalla toimiva yritysjohtaja totesi hiljattain: ”Suomessa elettiin kuin lintukodossa. Syntyi asennevamma, jota podetaan edelleen.”

Iso osa viedyimmistä elintarvikkeista on raaka-aineita ja puolivalmisteita kuten maito- ja kermapulvereita, pakastettua sianlihaa ja viljaa. Korkeakatteisia kuluttajatuotteita on vähän.
Kuluttajatuotteistus ja -viestintä ovat huippulaatua kotimaassa, mutta ulkomailla niitä ei ole osattu toteuttaa. Suomi johtaa Pohjoismaita elintarvikealan tuotekehitysinvestoinneissa, mutta jää selkeästi jälkeen markkinoinnissa ja organisaatiokehityksessä. Kumpaakin tarvitaan vientikanavien avaamiseen. Varaa panostuksiin olisi, sillä suomalainen elintarviketeollisuus on suhteellisen kannattavaa.
Muutoksiin ei osata reagoida niiden vaatimalla kiireellisyydellä, kun asenne ja osaaminen puuttuvat. Vuosituhannen vaihteesta elintarviketuonnin ja -viennin välinen ero on kasvanut muita Pohjoismaita nopeammin. Tuonti on kasvanut kahdesta miljardista eurosta viiteen miljardiin euroon. Sen sijaan vienti on kitkutellut vajaassa kahdessa miljardissa eurossa.

Menestys ulkomarkkinoilla edellyttää yhtä vahvaa läsnäoloa kuin kotimarkkinoilla: erottuvaa kuluttajabrändiä, ymmärrettävää tuotekonseptia, osuvaa markkinointia ja sopivaa hinta-laatusuhdetta. Kotimaassa asiat ovat reilassa, mutta vientimarkkinoilla suomalaisyrityksillä ei ole näistä vielä mitään käsitystä.
Nokian hiipumisen myötä menetimme yhden kallisarvoisimmista kosketuspinnoista kuluttajabrändäykseen. Suomalainen insinööri on hyvä myymään koneita bisnesasiakkaille, mutta elintarvikkeet vaativat paikallista kuluttajaymmärrystä ja räätälöityä markkinointia. Rovio vihaisine lintuineen on tällä hetkellä ehkä paras esimerkki siitä, millainen kansainvälinen brändääminen toimii.
On vaikea nähdä, miten esimerkiksi joulu- tai mökkiteemoitetut lanttulaatikot, rosvopaistit ja lenkkimakkarat saadaan myytyä Etelä-Koreassa, Japanissa tai Kiinassa, missä kyseisiä teemoja ei tunneta. Konseptia rakennettaessa tulee puhutella maiden omia, elintarvikkeisiin liittyviä ilmiöitä.
Jos kuluttaja hädin tuskin tietää, missä Suomi sijaitsee, on turha tyrkyttää arktista suomalaisuutta ja sen hyveitä, kuten puhtautta, turvallisuutta, ravitsevuutta ja terveyttä. Viesti täytyy vääntää rautalangasta markkinoinnin työkaluin yksi hyve ja yksi kohdemarkkina kerrallaan. Eri markkinoilla arvostetaan erilaisia asioita. Afrikassa se on tällä hetkellä ravitsevuus, Kiinassa tuoteturvallisuus, Etelä-Amerikassa hyvinvointi ja terveys. Tarpeet täytyy selvittää ensin, jotta markkinointi olisi tehokasta.
Myös hinnan täytyy vastata kuluttajien tottumuksia. Rintafile on Suomessa broilerin arvostetuin osa. Monessa maailman kolkassa rintaa pidetään kuivana ja liian vähärasvaisena. Siitä ei olla valmiita maksamaan premium-hintaa.

Mitä sitten tulisi tehdä? Koulutuksen pääpainon tulisi levätä liiketoimintaosaamisen kasvattamisessa. Koulutukseen kohdistuvien leikkausten myötä myös tekninen osaaminen on kärsimässä. Parhaillaan roihuavaa tulipaloa koulutuspanostukset eivät tosin ehdi sammuttamaan. Tarvitaan nopeita ratkaisuja, esimerkiksi alan ulkopuolisilla, kuluttajavientiin erikoistuneilla rekrytoinneilla. Osaajia on vaikea löytää Suomesta. Katse tulisi kääntää ulkomaille.
Viranomaisneuvontaa kaivataan myös kipeästi. Erityisesti pk-yritykset tarvitsevat opastusta muun muassa vientilupa-asioissa.
Finpron Food from Finland -ohjelma on saanut erinomaisen lähdön ja auttanut onnistuneesti yrityksiä avaamaan merkittäviä kasvumarkkinoita Kauko-Idässä. Tämänkaltaiset avaukset eivät saa tyrehtyä poliittiseen ailahteluun. Jatkuvuus on menestyksen avain osaamista rakennettaessa. Ruotsissa vastaavaa ohjelmaa on pyöritetty yli 20 vuotta.

Lopullinen vastuu on yrityksillä. Tarvitaan radikaali asennemuutos, jonka keskiössä on rohkeus sijoittaa ulkomaiseen kasvuun. Tässä kohtaa ei saa huijata itseään. Vientialoitteet eivät ole rinnastettavissa kotimaan myyntiponnisteluihin ja vuosineljänneksittäin seurattaviin kustannusvaikutuksiin. Niitä tulee verrata raskaan sarjan laiteinvestointeihin. Ne ovat ehdottomia, jotta voidaan pitää yllä pitkän aikavälin kilpailukyky ja kasvattaa aidosti liiketoimintaa.
Vientiin panostaminen on myös tie ulos kotimarkkinoiden nollasummapelistä. Toimikoot härkäpavut, suklaat, nyhtökaurat ja vodkat rohkaisevina esimerkkeinä koko alalle.

Antti-Jussi Tahvanainen
tutkimuspäällikkö
ETLA



Tuotannon digitalisaatio ja kyberturvallisuus

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Kaikki me olemme haasteiden edessä, kun uusien teknologioiden sykli koko ajan kiihtyy. Automaatiopuolella on käytetty hyvän aikaa TCP/IP-pohjaista tiedonsiirtoa vanhojen kenttäväylien asemesta, mutta organisaatioiden ajattelu on tietyiltä osin edelleen menneessä maailmassa. Nyt on tulossa uusi mullistus: digitalisoituminen ja erilaiset IoT-pohjaiset ratkaisut. Niissä on käytössä uusia teknologioita ja käytäntöjä, joiden kaikki kerrannaisvaikutukset ovat vielä tuntemattomia.
IoT-laitteiden perinteisempiä teollisuuslaitteita halvempi hinta perustuu niissä käytettyyn kuluttajatekniikkaan sekä ohjelmistojen että komponenttien osalta. Samalla eri toimijat ovat entistä riippuvaisempia toisistaan, varastot pienenevät tai keskittyvät, ja toimitusketjut ovat hyvin pitkiä. Tietoverkkojen ja -järjestelmien sekä toimitusten ja logistiikan kansainvälistyminen vaatii suurempien ja monimutkaisempien kokonaisuuksien hallintaa esimerkiksi riskienarvioinnissa. Pilvipalvelut ja virtualisointi hyvin toteutettuina lisäävät toimintavarmuutta, kunhan arvioi niiden etuja ja rajoituksia kylmäpäisesti.

Uhkia elintarvikealalle aiheuttavat esimerkiksi erilaiset kiristykset. Tiedot salakirjoittavia haittaohjelmia on jatkuvasti liikkeellä, eikä niiltä voi suojautua aukottomasti. Myös tuotteiden ominaisuuksien pilaaminen ja esimerkiksi allergeenien päätyminen tuotteisiin voisi johtaa kalliisiin takaisinvetoihin. Bitcoin-virtuaalivaluutta mahdollistaa kiristyksen vähäisellä kiinnijäämisen riskillä. Ensimmäiset pyysivät kirityshaittaohjelma-aalloissa yrityksiltä saman verran kuin tavallisten ihmisten lomakuvista. Nykyään kiristäjät ovat tietoisempia ympäristöistä, joissa he ovat, ja sitä myötä vaaditut lunnassummat ovat kasvaneet moninkertaisiksi.
Tietoja voidaan myös varastaa haittaohjelmien avulla, vaikkapa reseptiikkaa erityistuotteisiin. Epärehellinen kilpailija mistä maasta hyvänsä voi ostaa joko tietoja tai pääsyn yrityksen järjestelmiin kyberrikollisilta. Verkon hämärällä puolella on myös myynnissä kaikenlaisia palveluja haittaohjelmista kokonaiseen haittaohjelman keräämiä tietoja vastaanottavaan ja päivityksiä tarjoavaan infrastruktuuriin. Joskus kuulee, ettei yrityksellä ole mitään tietoa, jonka ulkopuolinen haluaisi saada käsiinsä. Herää kysymys, miksi yritys on ylipäänsä olemassa, jos sillä ei ole muka mitään kilpailuetua?

Moneen kyberturvallisuusuhkaan auttaa onneksi perusasioiden kunnollinen hoitaminen. Verkkojen eriyttäminen auttaa myös muissa verkkojen virhetilanteissa, ja estää niiden vaikutusten leviämistä. Etäyhteydet tarjoavat usein suoran yhteyden alimman tason laitteisiin. Koska automaatioprotokollat ovat pääosin todentamattomia eli viestin lähettäjää ei tunnisteta, pääsy näihin verkkoihin on suojattava huolella.
USB-tikut ja siirrettävät kovalevyt ovat olleet usein haittaohjelmatartuntojen lähteitä, joten niiden tulisi käydä puhdistusaseman kautta ennen liittämistä laitteisiin. Oikein asetetut tiedostojen ja järjestelmien käyttöoikeudet voivat estää hyökkäyksen kokonaan tai johtaa sen havaitsemiseen. Varmuuskopioiden on syytä olla kunnossa, jos ja kun esimerkiksi salakirjoittava haittaohjelma on suojakeinoista huolimatta päässyt tarttumaan ympäristöön.

Automaatioverkoissa on mahdollista toteuttaa monia sellaisia tietoturvaratkaisuja, jotka toimistoverkoissa olisivat liian työläitä. Järjestelmien kovennukset, vain sallittujen sovellusten ajon salliminen ja epätavallisen liikenteen valvonta ovat huomattavasti helpompia automaatioverkoissa, joissa ei tapahdu niin paljon muutoksia ja joiden liikenne on ennustettavampaa. Tietoturvatuotteiden toimittajat valitettavasti vielä harvoin tuntevat automaatioverkkojen erityispiirteitä ja tarjoavat näihin toimistoverkkoihin suunniteltuja ratkaisuja.
Onko digitalisaatio sitten mörkö, jota pitäisi pelätä? Hyvin suunniteltuna se antaa joustavuutta toimintaan, mutta voi samalla myös parantaa jatkuvuutta. Jos ei ole selvää, mistä aloittaa, voi vyyhtiä alkaa purkaa esimerkiksi tunnistamalla tärkeimmät tiedot ja järjestelmät ja suojata ne. Uusia ratkaisuja käyttöönotettaessa kyberturvallisuus pitää ottaa huomioon heti kättelyssä, koska sen toteuttaminen jälkikäteen on vähintäänkin työlästä ja kallista ja joskus jopa mahdotonta. Kyberturvallisuus tulisi riisua turhasta mystiikasta osaksi normaalia toimintaa ja riskienarviointia ja -hallintaa.

Erika Suortti-Myyry
tietoturva-asiantuntija
Kyberturvallisuuskeskus
Viestintävirasto



Kohti parempaa kunnossapitoa – datasta päätöksentekoon

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Datan avulla voidaan parantaa teollisen omaisuuden ja prosessien tuottavuutta, mikä perustuu suurelta osin koneiden ja laitteiden kunnossapidon tehostumiseen. Kunnossapito voidaan nähdä tasapainotteluna kustannusten, laitteiden käytettävyyden ja monimuotoisten riskien välillä. Oikean datan avulla kunnossapitotyöt voidaan ajoittaa ja kohdentaa entistä paremmin ja kasvattaa kunnossapidon arvoa.
Millainen prosessi vaaditaan, jotta datasta saadaan jalostettua entistä parempaa kunnossapitoa? Käytännössä tässä prosessissa tulisi siirtyä datan keräämisestä mallinnuksen ja analyysin kautta päätöksentekoon. Huomionarvoista on, että kaikki prosessin vaiheet tarvitaan todellisten hyötyjen saavuttamiseksi. Datalla ei ole itseisarvoa, jollei sitä jalosteta päätöksentekijälle arvokkaaseen muotoon.
Dataa syntyy yleensä monesta eri lähteestä ja useissa eri muodoissa. Esimerkkeinä ovat sensoreilla laitteilta kerättävä tekninen data, euromääräisenä kerättävä taloudellinen data ja kunnossapitoinsinööreille kokemuksen kautta kertynyt hiljainen tieto. Datan keräämisessä voidaan hyödyntää automaatiota, mutta se voidaan kerätä myös manuaalisesti. Olennaista on varmistaa, että kerätty data on riittävän laadukasta oikeiden johtopäätösten tekemiseksi.

Kunnossapidon ulkoistuskehityksen myötä koneiden ja laitteiden kunnossapitoon osallistuu usein monia organisaatioita. Tällöin myös laitteiden kunnossapidon kannalta hyödyllinen data on helposti sirpaloitunut eri yritysten työntekijöille ja tietokantoihin. Dataa ja siitä jalostettua tietoa ostetaankin paljon myös ulkopuolisina palveluina. Tällöin datan keräämisen haasteet ulottuvat yli organisaatiorajojen. On ratkaistava, miten dataa pitäisi jakaa, kuka sen omistaa sekä miten datan luottamuksellisuus ja tietoturva kyetään takaamaan.
Kerätyn datan määrä on nykyään useimmissa yrityksissä vähintäänkin riittävän suuri. Erityisesti pienet yritykset saattavat ajautua keräämään mahdollisimman paljon dataa miettimättä, mitä sillä oikeastaan halutaan tehdä. Kunnossapidon päätöksentekijät saattavat hämmentyä valtavasta tietomassasta, josta suurinta osaa ei välttämättä koskaan hyödynnetä. Siksi datan keräämistä kannattaisi pohjustaa pohtimalla, mitä dataa kunnossapidossa ja sen optimoinnissa todella tarvitaan.

Datan mallinnuksen ja analyysin yksityiskohdat riippuvat pitkälti siitä, mitä datalla pyritään tekemään. Monenlaisia malleja, algoritmeja ja työkaluja voidaan käyttää koneiden ja laitteiden toiminnan ennustamiseen kerätyn datan avulla. Nyrkkisääntönä on, että monimutkaiset prosessit vaativat yleensä monimutkaisia malleja, jotta ennusteissa päästään riittävän tarkalle tasolle. Yksinkertaisimmillaan analyysivaihe voi koostua esimerkiksi siitä, että laitteen käyttäjä pystyy tekemään laitteen käyntiääntä kuunnellessaan kokemusperusteisen päätöksen tietyn varaosan tilaamisesta ja vaihtamisesta.
Mallinnuksen tuloksena voi syntyä esimerkiksi arvio siitä, milloin tietty kone tai laite tulee vikaantumaan ja mikä on optimaalinen huoltoväli tai ennuste laitteen jäljellä olevasta elinajasta. Lisähaasteen kunnossapitäjille luo se, että nämä tulokset pitäisi kyetä esittämään yritysten päätöksentekijöille liiketoiminnan kannalta mielenkiintoisimmassa muodossa: euroissa. Jos kunnossapito ja yrityksen johto puhuvat eri kieltä, lopputuloksena on liian usein lyhytnäköisiä päätöksiä, jotka johtavat pidemmällä aikajänteellä väistämättä vikaantumisiin, tuotantokatkoksiin ja laatuongelmiin.
Parhaimmillaan dataa voidaan hyödyntää kunnossapidossa koneiden ja laitteiden entistä parempaan seuraamiseen, hallintaan ja huoltamiseen. Kustannussäästöjen ja korkeamman käytettävyyden lisäksi voidaan saavuttaa parempaa turvallisuutta ja laatua. Tämä olisi erityisen arvokasta suomalaisille yrityksille, sillä korkeahko kustannustaso ja pääomien niukkuus merkitsevät myös tulevaisuudessa moniin kilpailijamaihin verrattuna varsin rajallisia investointeja koneisiin ja laitteisiin. Yritykset johtavat prosessejaan ikääntyvällä laitekannalla ja kasvavalla korjausvelalla, jolloin älykkään kunnossapidon merkitys korostuu entisestään.

Salla Marttonen-Arola
Research Fellow
Faculty of Engineering and Advanced Manufacturing
University of Sunderland



Pääkirjoitus 4/2017: Toimivat koneet ja laitteet tuotannon perustana

keskiviikko 06. syyskuu 2017

Koneet ja laitteet ovat olleet lehden teemoina useana vuonna. Teemakokonaisuus on nähty hyvänä. Kärjistetysti voidaan sanoa, että ilman toimivia koneita, laitteita ja prosesseja Suomessa ei olisi elintarviketeollisuutta sellaisena kuin se länsimaissa tunnetaan, tuskinpa edes korkeatasoista elintarviketutkimusta ja tuotekehitystäkään.

Tämän vuoden teemanumerossa on useita kirjoituksia digitalisaation tuomista hyödyistä ja uhista. Erityishuomion ansaitsevat kaksi kyberturvallisuutta käsittelevää artikkelia ja juttu tietosuojalainsäädännöstä. Tuoreessa muistissa on Ruotsissa jopa hallituskriisiin johtanut tietovuoto. Suurimpana syynä vuotoon on pidetty huolimattomasti tehtyä ja huonosti määriteltyä ulkoistusta. Myös ulkoistuksessa ja alihankkijoita käytettäessä täytyy varmistaa tietojen käsittelyn luottamuksellisuus.

Elinkeinoelämä on viestinyt pitkään, että lukiolaisten ainevalinnat eivät kohtaa työelämän tarpeita. Matemaattisia aineita valitaan ja kirjoitetaan liian vähän. Tämä on jo uhka Suomen teollisuuden hyvälle maineelle ja markkina-asemalle. Matemaattinen ymmärrys ei ole vähäpätöinen seikka esimerkiksi kunnossapidossa ja materiaalivirtojen tarkastelussa.

Vientiteollisuus tarvitsee osaajia. Usea lehden kirjoittaja ja haastateltu kiinnittää tähän huomiota. Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry TIVIA on laskenut, että vuonna 2020 Suomesta puuttuu ainakin 15 000 ohjelmistoammattilaista. Tämä ei tule helpottamaan kyberuhkien hallintaa ja torjuntaa tai parantamaan tuotantoprosessien virtaviivaistamista.

Kotimaiset marjat ovat hyvä esimerkki suomalaisesta tiedeosaamisesta. Marjoista löytyy jatkuvasti uusia hyviä puolia ja soveltamismahdollisuuksia. TkT Leenamaija Mäkilä on kirjoittanut lehteen jutun mustaherukan prosessoinnista, josta hän teki väitöskirjansa. Toukokuussa väitteli ETM Essi Päivärinta lakan komponenttien vaikutuksista paksusuolisyöpään.

Hiljattain emännöin amerikkalaisia vieraita. Vein heidät kauppatorille. He innostuivat suuresti marjahilloista, joita oli sateisessa säässä tarjolla yhdessä kojussa.

Kotimaiset marjat ovat hyvänmakuisia ja terveellisiä. Niiden säilöntäkin on melko yksinkertaista. Meidän tulisi osata tuotteistaa ne niin, että niitä olisi helposti saatavilla nykyaikaisia jakelukanavia pitkin kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Amazonin nettikaupassa Yhdysvalloissa ei ollut ainakaan viime keväänä tarjolla suomalaisia hilloja tai mehuja, ruotsalaisia marjatuotteita sen sijaan runsaasti.

*Laila Seppä
päätoimittaja, ETT, DI*



Puheenvuoro 3/2017: Kokeillen yhdessä maaliin!

perjantai 09. kesäkuu 2017

Miten kehittää pakkaus, johon kuluttajan käsi tarttuu? Miten kehittää tuote, joka lunastaa pakkauksen luomat odotukset ja päätyy kuluttajan ostoskoriin, kerta toisensa jälkeen? Elintarvikeyritysten haasteet ja menestys tiivistyvät näihin kysymyksiin.

Olen työskennellyt elintarvikekehityksen parissa kohta 20 vuotta. Tänä aikana elintarvikeyritysten tuotekehitysprosessit ovat kehittyneet prosessin seurannan ja dokumentoinnin osalta merkittävästi. Vastaavasti on ymmärretty, että suomalaisella elintarviketeollisuudella on käsissään kansainvälisestikin ainutlaatuinen jäljitettävä tuotantoketju.

Tuotteet valmistetaan kestävillä tuotantotavoilla, ja jätteiden hyötykäyttömahdollisuuksien edistämiseksi tehdään jatkuvaa kehitystyötä. Nykyään teollisuus nostaa myös entistä enemmän katsettaan päivän haasteista tulevaisuuden ennakointiin. Seurataan heikkoja signaaleja ja mietitään, miten tunnistaa seuraava kasvava kuluttajatrendi.

Myös pakkauskehitys on ottanut suuria edistysaskelia. Materiaalit ovat ohentuneet, biohajoavia materiaaleja on tarjolla, ja pakkausratkaisut ovat kehittyneet muun muassa mukaan otettavien ruokien tarjonnan laajentuessa. Pakkauksiin on liitetty älyä: jäljitettävyystietoja, erilaisia sensoreita, jopa yhteys pelimaailmaan ja lisättyyn todellisuuteen. Pakkauksia voidaan yksilöidä, ja niiden kautta elintarvikevalmistaja voi saada yhteyden kuluttajaan sekä päinvastoin.

Teknologian tarjoamat mahdollisuudet ovat huimat, mutta niiden yleistyminen pakkauksissa on ollut vielä melko maltillista. Mitkä uudistuksista vastaavat kuluttajan tarpeisiin ja tuovat kuluttajalle lisäarvoa? Moni teknologia odottaakin vielä läpimurtoaan.

Tuoteinnovaatioiden kehittämiseksi tarvitaan tutkimusosaamista, ymmärrystä markkinasta, kuluttajatrendeistä ja verkostoja. Yksin on vaikea luoda uutta. Nämä tosiasiat pätevät niin suuren kuin pienen elintarvikeyrityksen tuotekehityksessä. Voittaja on varmimmin pitämällä silmät auki tutkimuksen syötteisiin, käymällä aktiivista vuoropuhelua kuluttajien kanssa, analysoimalla kilpailukenttää ja etsimällä omaa osaamista täydentäviä yhteistyökumppaneita.

Nykyinen julkinen hankerahoitus tukee hyvin yliopistojen tutkimuksellisia hankkeita. Näissä hankkeissa on ryhmä yrityksiä haistelemassa tutkimuksen tuloksia, mutta hankkeiden päättyessä tulokset ovat usein vielä kaukana suorasta hyödynnettävyydestä.

Toisaalta on hyviä rahoitusinstrumentteja alueellisen ruokaketjun yritysten törmäyttämiselle ja erilaisten koulutustarpeiden täyttämiselle.

Selkeä puute on kuitenkin konkreettiselle, kokeilevalle tutkimustulosten käyttöönottoa tukevalle rahoitukselle. Yritys voi rakentaa oman Tekes-hankkeen, mutta monelle yritykselle se on liian raskas etenemismuoto.

Yritysten tulisi pienin byrokraattisin ponnistuksin päästä kokeilemaan yhdessä tutkijoiden kanssa tulosten edelleen kehitystä ja kaupallistamista. Tutkimushankkeissa tulisi olla tällainen kevyt jatkomahdollisuus. Se edistäisi uusien innovatiivisten tuotteiden syntyä, yritysten kasvua, tutkimusrahoituksen tuottavuutta ja tutkijoiden työllistymistä.

Jokainen tuote tarvitsee käyttäjän, kehitetään se millä prosessilla tahansa! Teollisuus haluaa ymmärtää kuluttajaa valintatilanteessa kaupan hyllyllä sekä tuotteen käyttötilanteessa. Kuluttaja on perinteisesti otettu mukaan tuotekehitysprosessiin erilaisten kuluttajatutkimusten avulla. Oikein rakennettuna ja hyödynnettyinä ne tuovat vastauksia moniin tuotekehityksen kysymyksiin.

Erilaiset yhteiskehitysprosessit ovat myös lisääntyneet viime vuosina. Kuluttaja otetaan mukaan kehitysprosessiin jo ideointivaiheessa, ja yhteiskehittämistä jatketaan yhteisöllisesti. Sosiaalisen median käytön yleistyminen on edistänyt yritysten suoran kuluttajayhteyden rakentumista.

Osataanko tutkimuksilla kuitenkaan ottaa haltuun kuluttajakokemusta, joka muodostuu brändin, pakkauksen ja tuotteen yhteisvaikutuksesta? Entä kuinka luotettavia kuluttajien vastaukset ovat, kun he tietävät olevansa tutkimuksen kohteena?

Turkuun avataan keväällä 2018 Tulevaisuuden Ruokamaailma – uusi todellisen elämän ruokaelämyskeskus. Ravintolassa kuluttaja tekee todellisia valintoja, ostaa, syö ja nauttii. Turun yliopisto rakentaa kokonaisuutta yhteistyössä Vaasan yliopiston ja VTT Oy:n kanssa.

Alusta tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kokeilevalle tutkimukselle. Ruokamaailma tavoittaa päivittäin noin 1 500 kuluttajaa, joiden käyttäytymistä seurataan muun muassa havainnointiteknologian avulla. Alustalla kerätään tietoa kuluttajan ruokavalinnoista, kokemuksesta ja hävikin määrästä.

Jo tällä hetkellä Turun yliopiston AistilassaTM testataan brändin, pakkauksen ja tuotteen moniaistista kuluttajakokemusta. Vuoden kuluttua teollisuuden tutkimusmahdollisuudet lisääntyvät. Teknologiasovellusten kehittäjät ja ruokaketjun yritykset pääsevät vaivattomasti testaamaan uusia tuote- ja konsepti-innovaatioitaan todelliseen ravintolaympäristöön.

Toivotan ruokaketjun toimijat tervetulleeksi syömään, nauttimaan ja tutkimaan ruokaelämyskeskuksen moniaistiseen ravintolaan!

Mari Norrdal
kehityspäällikkö
Aistila
Turun Yliopisto