Ajankohtaista

Maatalousunelmia

perjantai 28. huhtikuu 2017

Suomalainen elintarviketalous on kovan onnen elinkeino, joka jarruttaa suomalaisen elintason nousua, koska siihen uppoaa veroeuro toisensa jälkeen. Alkutuotanto, maatalous, ei kannata. Toissa vuosisadalla sadon söi halla. Sitten tuoton söi ylituotanto, ja viimeisetkin rippeet kaupan halpuuttamat hinnat.
Jatkojalostus ei kannata; elintarvikeyritysten tulokset ovat hädin tuskin nollarajan yläpuolella. Syöminen sen sijaan kannattaa syöjälle liiankin hyvin, kun puolet kansasta syö itsensä ylipainoon. Kansantaloudellisesti sekään ei kannata ylensyömisen aiheuttamien kustannusten vuoksi. Eikä tässä vielä kaikki: ruuan loppusijoitus on kallista sekin, jos halutaan ravinteiden pysyvän kierrossa eikä rehevöittävän Itämerta.

Koko ruokaketju on epäkunnossa, maataloustukiaisista jätehuoltoon. Se vain rasittaa miljardeilla muutenkin alijäämäistä kansantalouttamme. On maamme köyhä, ja siksi jää – tätä kyytiä. Muu talous on sen sijaan sadan viime vuoden aikana kukoistanut. On tehty tikusta asiaa, sellua ja paperia, lautaa ja lankkua. On keksitty kännykät ja tekstiviestit, yhdistetty ihmisiä hyvin kannattavasti ainakin yhden nokiallisen verran. Mutta elintarviketaloutta emme ole keksineet kannattavaksi.
Kaikki lähtee raaka-aineen tuotannosta. Mitä maataloudelle sitten pitäisi tehdä? Jatkaa nykyisellään, erikoistua vai vielä enemmän omavaraistua tai kenties jakaa ruuan tuotanto kansainvälisesti: tuottaa kutakin evästä siellä, missä se parhaiten kannattaa? Viime mainitussa Suomelle jäisi varsin vähän mitään viljeltävää, ellei ilmastonmuutos heitä meitä ihan tropiikkiin.

Entä jos Suomessa erikoistuttaisiin maatalouteen, jossa tuotetaan vain semmoisia eväitä, jotka maksavat ainakin euron kilo. Vähennettäisiin ylijäämätuotteiden kuten ohran ja vehnän viljely omavaraisuuden tasolle ja erikoislajikkeisiin, joiden jatkojalosteista viennissä saa mahdollisimman hyvän hinnan.
Miksi ihmeessä Suomessa viljellään halpiskamaa, jota ei maailmanmarkkinoillakaan tarvita? Ehkä se on omavaraistalouden peruja. Ohra kasvaa hyvin Lapin perukoilla asti, sitä voivat syödä niin eläimet kuin ihmiset. Ihmiset varsinkin nesteeksi käytettynä – tai peräti tislattuna, etanoli kun on kalahtanut syvälle suomalaisten selkäytimeen. Mutta niin pitkälle jalostettunakaan ohrasta ei saada maailmanmarkkinoilla kunnon hintaa; maissista tai sokeriruo’osta tehty alkoholi on halvempaa, minkä ovat huomanneet monet kotimaiset juomavalmistajat.

Brändityöryhmä unelmoi luomumaataloudesta. Sitä pidetään ratkaisuna maatalouden kannattavuusongelmiin. Valvontakiemuroineen ja -koukeroineen ja byrokratioineen luonnonmukaisesta tuotannosta, varsinkin jatkojalostuksesta, on tehty niin kallis järjestelmä. Suomalainen kuluttaja ei halua maksaa semmoista lisähintaa luomusta, kun luomua ei erota tavanomaisesta muusta kuin hinnasta ja nimestä.
Päinvastoin, luomuvihannekset ovat kaupan tiskillä usein niitä nahistuneita, leipä mautonta tai ärjyn hapanta, tiivistä kittanaa junttapullaa, kahvileipä kummallisen makuista lättänää. Luomulla on pitkä matka suomalaisen kuluttajan jokapäiväiseen ruokapöytään. Sitä syövät vielä kauan vain vannoutuneimmat aatteen palon omaavat. Saksalaiset ja viime vuosina varsinkin tanskalaiset ovat toki hurahtaneet luomuun, ja heille sitä tietty voisi täällä kasvattaa ja viedä. Mutta euron kilohinnoista ei luomussakaan monen tuotteen kohdalla voi vielä edes uneksia.

Ruotsalaiset tukevat kauraa 10 miljoonalla eurolla. Siinä voi vielä käydä niin, että se viimeksi nauraa, jolla on eniten kauraa. Kaura ei toki vielä täytä tuota euron kilohintaehtoa, mutta interventiorehuohran se hakkaa mennen tullen ja jalostettuna alkaa lähestyä sitä.
Kun Suomi jo nyt on kauranviljelyn suurvalta, miksi siitä ei otettaisi kaikkea hyötyä irti? Kasvinjalostus vain on päästetty meiltä karkaamaan tuontitavaraksi, mutta sisulla sen voi saada takaisin. Kotimainen kasvinjalostus on edellytys meille sopivien, uusien kauralajikkeiden viljelylle. Kauraa voisi viljellä niin paljon, että kaurankuorista voitaisiin valmistaa vaikka pakkauksia ja säästää metsiä myöhempien aikojen parempaan käyttöön.
Norjalaisilla on lohi, sen kohdalla me suomalaiset nukuimme onnemme ohi. Norjalaiset tehostivat sen viljelyä niin, että kotimaan kasvattamot ovat menettäneet markkinoita, ja kasvattajat saavat enää hädin tuskin itselleen murkinoita.

Suomessa on tyhjillään vanhoja navettoja pilvin pimein, isoja ja vallankin pieniä. Niistä saa kohtuukustannuksilla hyviä hyönteiskasvattamoita nostamaan eläinten ja vaikkapa ihmistenkin ruuan valkuaisomavaraisuutta, kun lainsäädännöstä on nyt tulossa hyönteismyönteinen.
Siinä on yksi uusi keinomahdollisuus nykyiselle maataloudelliselle keinotaloudelle. Takavuosina tosin on kokeiltu etanoiden kasvatusta suomalaisten ruokapöytiin, mutta ne olivat liian hitaita yleistymään eväiksemme. Herkuttelijoiden määräkään ei tuolloin riittänyt kannattavaan tuotantoon. Mutta madot, kärpäsen toukat ja sirkat ovat ihan eri juttu. Ennen sirkat olivat vitsaus, nyt niistä voi tulla vaikka maatalouden siunaus.
Navetoista tulee mieleen nykyinen maidontuotanto, kun pohatat rakentavat toinen toistaan suurempia pihattoja. Niiden edistämisen sijaan maidontuottajien omistamien osuuskuntien pitäisi panostaa reaktoritutkimukseen, siis maidon tuottamiseen reaktorilla. Hollantilaiset ovat lihan kanssa jo pitkällä. Suomalaiset voisivat saada vaikka seuraavan Nobelin ilman eläimellistä menoa tuotetulla maidolla. Se kelpaisi vegaanille ja AIV:llekin.

Suomeen tuodaan paljon kasviksia ja varsinkin juureksia: kaiken maailman mukuloita, joista osa kasvaisi myös täällä ja joita nykyään suositellaan mukuloidenkin ruuaksi. Ääreisartisokat, maa ja latva, ovat molemmat paljolti tuontitavaraa. Latvamalli jopa talvehtii raukoilla rajoillamme nykyisinä leutoina talvina. Sitten on vielä kiinalainen artismöykky, jonka hinta Ranskassakin on kymmeniä euroja kilolta.
Maamallin artisokat laksatiivina lopettaisivat myös yhden kansaamme vaivaavan vitsauksen, nimittäin ummetuksen, kunhan päivittäinen käyttömäärä vain on riittävän suuri. Mukulakrassin saamisesta kotimaasta keittiömestarit haaveilevat. Piparjuurikin on juuri semmoinen juuri, jonka viljelijällä voi käydä hyvä tuuri. Luomun parhaimmat mahdollisuudet ovat kasviksissa ja juurikin juurikasviksissa.
Miksi muuten maataloutta pitää – ja saa harjoittaa vain maalla? Kun lähiruoka nyt on in, kaupungeissahan sitä pitäisi tuottaa, koska ruuasta syödään niissä suurin osa. Lähiömarkettien ja keskustan kauppakeskusten katoilla voisi hyvin olla kasvihuoneita, jonne johdettaisiin alakerran ihmispaljouden tuottama hiilidioksidipitoinen ilma edistämään salaatin tai muiden vihannesten kasvua.
Tai miksei siellä voisi olla kanala biokaasulaitoksineen ja sen vieressä leipomo, joka saisi näin energiaa ja raaka-ainetta? Tai käytettyjen kanojen loppusijoituksen hoitava kanaviillokkitehdas, josta annokset tipahtelevat suoraan alakerran markettiin. Kerrostalojen pystyseinillä voitaisiin viljellä mansikkaa. Tuoreempaa ruokaa saisi hakea.
Taloudellisesti epäkunnossa olevan elintarviketalouden korjaamiseksi tarvitaan isoja unelmia, luovuutta, luovaa hulluutta, ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta ottaa riskejä. Sen iänikuisen, kulahtaneen ja kannattamattoman ylijäämäohran ja -vehnän viljelyn sijaan.

Heikki Manner MMM



Kestävyyttä elintarviketalouteen

perjantai 28. huhtikuu 2017

Nälkäkuolema uhkaa 20 miljoonaa ihmistä Itä-Afrikassa, ei kovinkaan kaukana meistä. Välittömiä syitä ovat kuivuus ja konfliktit ‒ ilmastonmuutos ja väkivalta. YK on varoittanut pahimmasta humanitaarisesta katastrofista sitten toisen maailmansodan. Mistä on kyse? Miksi ruoka ei riitä kaikille?
Teollisuusmaiden huolettoman kulutuksen aiheuttama ilmastonmuutos tuntuu pahimmin haavoittuvimmilla alueilla, joilla on ennestäänkin kuumaa ja kuivaa. Viime vuosien poikkeuksellisen voimakas El Nino sääilmiö on myöhästyttänyt sateet ja lämmittänyt merivettä. Sadonmenetykset nostavat ruuan hintaa, mikä aiheuttaa nälkää ja levottomuuksia. Runsaiden lannoite- ja rehuravinteiden rehevöittämien vesistöjen lämpeneminen kukittaa myrkkyleviä.
Leväkukinta johti esimerkiksi Chilen rannikolla vuosi sitten kymmenien miljoonien lohikalojen kuolemaan, muista merenelävistä puhumattakaan. Tämä nosti lohen hinnan kymmenillä prosenteilla kaikkialla maailmassa.

Kun ruuan hinta ylittää kriittisen rajan, se laukaisee väkivaltaiset levottomuudet. Tämä on nähty monesti. Näin käynnistyi arabikevät, ja näin kävi viime talvena Etiopiassa. Tällöin kynnelle kykenevät lähtevät liikkeelle.
Elämme yhteen kytkeytyneessä maailmassa, jossa omien elintapojemme seuraukset väistämättä saapuvat kynnyksillemme. Terrorismikin on globaalia eikä synny luontaisesta pahuudesta. Ihmistä ahdistaa pelko tulla nähdyksi vähempiarvoisena!

Koko maailmaa koskevat kestävän kehityksen tavoitteet asetettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2015. YK kutsui laajat kansalaispiirit asettamaan tavoitteita. Lähes 200 maata, myös Suomi, on allekirjoittanut valitut 17 tavoitetta. Ne rakentuvat ihmisoikeuksien tunnustamiselle ja ulottuvat nälän sekä köyhyyden poistamisesta ympäristön kestävyyteen.
Planeetan toimintojen kestokyky on reilusti ylitetty. Ravinteiden käyttöönotossa ja monimuotoisuuden vähenemisessä olemme ylittäneet turvallisen rajan jo moninkertaisesti. Ilmastonmuutoksessa ja maankäytön muutoksessa metsistä maatalouteen olemme kriittisillä rajoilla. Myös sosiaaliset kriittiset rajat esimerkiksi ravitsemusturvassa ja oikeudenmukaisuudessa näyttävät tulleen ylitetyiksi. Väestönkasvu ei ole juurisyy eikä suurin haaste. Ja siihenkin tehoavat parhaiten tasaveroiset mahdollisuudet terveydenhoitoon ja koulutukseen.

وسيط الخيارات الثنائية المملكة المتحدة Ruokavaliomme kehityksessä askelia oikeaan suuntaan ovat myönteistä huomiota saaneet nyhtökaurat ja härkikset. Heinäsirkkapurilaiset ovat tulevaisuutta, ja sushibuumi avaa tietä merilevän käytölle. Ehkä keinolihakin kehittyy kilpailukykyiseksi. Tarvitsemme uusia, maankäytöltään tehokkaampia ja resurssiviisaampia proteiinilähteitä.
Arvokkaan lisän voivat tuoda myös keräilijämenneisyydestämme muistuttavat mahdollisuudet, nykyajan urbaanit roikkuvat kattopuutarhat ja scifi-kuvat kelluvista permakulttuuriparatiiseista? Ravintokasvienkin monimuotoisuus tuottaisi parempaa ravitsemusta ja ruuantuotannon sopeutumiskykyä.

http://generalclad.com/?serebro=commenti-su-le-operazioni-binarie&502=65 commenti su le operazioni binarie Ravitsemusturvan tuottaminen kaikille edellyttää kuitenkin ennen kaikkea paluuta ylitettyihin planeettarajoihin ja myös lisää tarkkuutta sekä oikeudenmukaisuutta taloudenpitoon. Rikkaan pohjoisen peltomaahan, vesistöihin ja lantaan kertyneet ravinteet pitäisi saattaa osaksi globaalia kierto- ja jakamistaloutta. Ilmakehään karanneen hiilen sitominen etelän köyhtyneisiin peltomaihin lisäisi tuottavuutta ruokaturvattomilla alueilla ilmastonmuutosta hilliten. Siihen me ilmastonmuutoksesta hyötyneet voisimme kannustaa hiilikaupan keinoin.
Kulutuksemme vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan pitäisi saada näkymään hinnoissakin – myös elintarvikkeiden hinnoissa.
Erilaiset maailmanselitykset kilpailevat tietoisuudestamme, ja hyvä niin. Aikamme ehkä suurin haaste onkin kyky kuulla erilaisia näkökulmia. Meillä rikkaan pohjoisen toimijoilla, kansalaisilla ja kuluttajilla on paljon valtaa ja siksi vastuuta. Eniten huomiota kaipaa vähäväkisimpien ja vaiennettujen – myös tulevien sukupolvien – ääni. Tässä metelissä sen kuuleminen on melkoinen haaste, mutta yritetään!

bdswiss app android Helena Kahiluoto
köpa Viagra mot postförskott kestävyystieteen professori
opcje binarne rozliczenie Lappeenrannan teknillinen yliopisto



Materiaalitehokkuudesta vauhtia elintarvikealalle

perjantai 28. huhtikuu 2017

Raaka-aine- ja materiaalikustannukset muodostavat elintarvikealan kustannusrakenteesta huomattavan osan. Materiaalitehokkuuden tarkastelulle pitäisikin antaa vähintään vastaava painoarvo kuin energia- tai työvoimakustannuksille.
Tosin monille elintarvikealalla toimiville on tutumpaa puhua hävikinhallinnasta. Yrityksen investoidessa elintarvikehävikin vähentämiseen rahat palautuvat takaisin tyypillisesti 14-kertaisesti tai jopa enemmän.
Globaalisti elintarvikehävikki aiheuttaa kahdeksan prosenttia vuotuisista kasvihuonekaasupäästöistä. Jos elintarvikehävikki olisi maa, se olisi kolmanneksi suurin päästöjen aiheuttaja heti Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen. YK tavoitteleekin ruokahävikin puolittamista koko elintarvikeketjussa.

di Redazione 5 dicembre 2016 0 commenti Il trading online è una disciplina che sta prendendo sempre più piede in questo periodo di crisi. http://kidpowercs.org/trading-operazioni-binarie-60-secondi.pdf trading operazioni binarie 60 secondi 21 aprile 2015 alle 11:38 #2594 LordRahl Partecipante Io non li uso perché preferisco fare da me, ritengo comunque che siano un ottimo metodo per cominciare a fare trading online di opzioni binarie riducendo i rischi e aumentando i profitti. Materiaalitehokkuuden vapaaehtoista sitoumusta valmistellaan parhaillaan elintarvikealalle. Elintarviketeollisuus ja päivittäistavarakauppa pohtivat yhdessä sen sisältöä.
Mitä hyötyä sitoumuksesta olisi yksittäiselle yritykselle? Yhteiset tavoitteet ja keinot tuovat systematiikkaa omien materiaalivirtojen tehostamiseen. On myös asioita, jotka syntyvät vain riittävän suurella joukolla, kun toimintaa ohjaavat selkeät tavoitteet, yhdenmukaiset mittarit ja yhteinen raportointi siitä, mitä on yhteenlaskettuna saatu aikaan. Yksittäiset teot eivät välttämättä ylitä uutiskynnystä, mutta yhteenlaskettuna niiden merkitys saadaan näkyväksi. Edistykselliseen joukkoon kuuluminen vahvistaa yrityskuvaa.
Materiaalitehokkuudessa päähuomio kannattaa kohdistaa itse tuotteeseen ja soveltaa elinkaariajattelua. Resurssien käyttö kumuloituu elintarvikeketjussa. Tunnettu tosiasia on, että pakkaaminen suojaa monin verroin enemmän luonnonresursseja kuin käyttää niitä. Materiaalitehokkuuden tarkastelu tuotteen kautta on hyödyllistä monella tapaa. Kuluttaja valitsee ja ostaa tuotteita, ja kauppakin tarkastelee menekkiä sekä hävikkiään juuri tuoteriveittäin. Tuotenäkökulma yhdistettynä elinkaariajatteluun avaa mahdollisuuden materiaalitehokkuuden kokonaisoptimoinnille yhteistyössä koko elintarvikeketjussa.
Tulevaisuudessa huomio kiinnittyy yhä enemmän myös siihen, kuinka kuluttamisen valinnat vaikuttavat koko elintarvikeketjussa luonnonresurssien käyttöön ja ympäristöön. Tuoreen ruokapoliittisen selonteon mukaan ruuan kulutusta on tulevaisuudessa suunnattava vähän kuormittaviin tuotteisiin, ja syötäväksi kasvatetun ruuan pitää päätyä ravinnoksi ja syödyksi.

conti demo per opzioni binarie Olemassa olevan tuotantolaitoksen tehostamismahdollisuudet saadaan esiin Motivan mallin mukaisella materiaalikatselmuksella, johon yritys voi hakea 40 prosentin katselmustuen työ- ja elinkeinoministeriöltä.
Jalotofu-tuotteita valmistavan Oy Soya Ab:n materiaalikatselmuksella löytämät vuotuiset taloudelliset hyödyt olivat noin viisi prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Materiaalikatselmus hahmotti tuotantoon liittyviä kustannuksia uudella tavalla, ja käytännön ratkaisuja lähdettiin toteuttamaan jo katselmuksen aikana.
Olen nähnyt samanlaisen menestystarinan toistuvan kaikissa materiaalikatselmuksissa, joita on toteutettu eri toimialoja edustavissa yrityksissä. Katselmuksia on sen vuoksi helppo suositella materiaalitehokkuuden vapaaehtoisten sitoumusten yhdeksi konkreettiseksi välineeksi elintarvikealalla.

nätet viagra 200 mg köp Sivuvirtojen kaupallistaminen on yksi tapa luoda uutta arvoa ja parantaa materiaalitehokkuutta. Elintarviketeollisuusliiton jäte- ja sivuvirtaselvitys vuonna 2016 tunnisti tässä mahdollisuuksia ja kehitystarpeita, jotka sopivat mielestäni hyvin elintarvikealan vapaaehtoisten sitoumusten keinovalikoimaan. Rahallinen hyöty omista sivuvirroista pitäisi olla alalla nykyistä huomattavasti yleisempää.
Elintarvikeketju on ratkaisevassa roolissa kiertotaloutta kehitettäessä. Samaan aikaan on vähennettävä riippuvuutta fossiilista raaka-aineista lisäämällä bioenergian ja muun uusiutuvan energian käyttöä. Kiertotalouden laajamittainen kehittyminen onnistuu vain systemaattisella ja käytännön läheisellä materiaalitehokkuuden eteen tehtävällä pohjatyöllä.
Kiertotalouteen oleellisesti kuuluvien teollisten symbioosien kehittämiseksi on tutkittava eri toimijoiden keskinäisiä riippuvuuksia. Teolliset Symbioosit Suomessa (FISS) -toimintamalli auttaa yrityksiä löytämään kumppaneita ja keksimään uusia tapoja hyödyntää sivuvirtojaan. Hyvään vauhtiin päästään, kun samalla lisätään tutkimusta ja tuotekehitystä elintarvikevalmistuksen sivuvirtojen hyödyntämiseksi, kuten tuore luonnonvaraselonteko esittää.

seroquel mg side effects Kiteytettynä viestini on, että elintarvikealan materiaalitehokkuudella ja hävikinhallinnalla on edelleen tehtävissä selvää rahaa. Uskon, että materiaalitehokkuuden vapaaehtoisten sitoumuksien avulla hyvät, olemassa olevat systemaattiset toimintamallit ja työkalut voidaan tuoda useimpien alan yritysten tietoon ja saataville.

binaire opties winst Henrik Österlund
le opzioni binarie com johtava asiantuntija
köp Viagra på nätet med visum Materiaalitehokkuus
الخيارات الثنائية الرقمية Motiva
trading con azione binarie henrik.osterlund(at)motiva.fi



Pääkirjoitus 2/2017: Vastuullisesti ja kestävästi eteenpäin

torstai 27. huhtikuu 2017

Kotimaista vai ulkomaista, luomua vai tavanomaisesti tuotettua, teollisesti vai kotona valmistettua, lisäaineettomia vai lisäaineilla, sokeria vai makeutusaineita, kasvi- vai lihaproteiinia, siipikarjaa, possua vai nautaa, soijaa vai härkäpapua, muovia vai kartonkia, pakkauksia vai omat astiat… Tätä keskustelua käydään jatkuvasti, välillä kiihkeäänkin sävyyn.

Arvelen sen jatkuvan hamaan maailman tappiin asti. Hyvä niin. Vastakkainasettelut auttavat miettimään asioita uudesta näkökulmasta.

Uskon kuitenkin, että kaikkia edellä listaamiani tarvitaan tasapainoisen ruokavalion varmistamiseksi kaikissa olosuhteissa eri kuluttajaryhmille, mielihyvää unohtamatta. Monella eri tavalla tuotetuille ruuille on tilausta, kunhan ne ovat turvallisia, kestävän kehityksen mukaisia ja vastuullisia periaatteella ”en tarjoa toisille, jos en söisi itsekään”.

buy Crestor on line without a rx Viimeaikaiset skandaalit, uusimpana pilaantuneen lihan tuonti Brasiliasta Eurooppaan, herätti taas pohtimaan, mikä on tärkeintä. Suurin ongelma lienee, että maailma on täynnä huijauksia, petoksia ja aidan alituksia, eikä niinkään kyky valita oikein listaamistani asioista.

Siksi tarvitaan omavalvontaa, riippumatonta viranomaisvalvontaa ja erilaisia hälytysjärjestelmiä, viime kädessä valveutuneita kuluttajia. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kertoi tiedotteessaan 20.3.2017, että ”Osa yrityksistä on lopettanut lihantuonnin Brasiliasta jo aiemmin tuotteissa havaitsemiensa laatuongelmien vuoksi tai kuluttajapalautteen pohjalta.” Kuluttajapalautetta kannattaa siis aina antaa, jos huomaa jotain epäilyttävää!

tutorial para opciones binarias Kuluttajilla on jatkossa entistäkin suurempi merkitys sille, mitä markkinoille kannattaa tuoda. Kuluttajan valintojen helpottamiseksi WWF on julkaissut useita keskusteluakin herättäneitä oppaita. Kalaopas julkaistiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2006. Oppaan suosio ja käyttö – ja sitä myötä sen vaikuttavuus – ovat kasvaneet tasaisesti. Jo kolmannes suomalaisista sanoo käyttävänsä opasta.

Ruokaopas ilmestyi 2013 ja helmikuussa tänä vuonna Lihaopas. Se julistaa ”vähemmän ja parempaa”.

Näissä oppaissa on osviittaa myös koko elintarvikeketjulle, kuten myös YK:n kestävän kehityksen ohjelman tavoitteissa.

*Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT*



Pakina 1/2017: Turvallista hygieniaa

tiistai 28. helmikuu 2017

Hygieniavaatimukset ovat kuin se lorun kasvain, joka sanoi kas vain ja kasvoi vain. Lakien ja standardien rustaajat ovat viime vuosikymmenten ajan todenneet ”kas vain, puuttuu hygieniaa” – ja kasvattaneet vain lain vaatimuksia. Tuntuu peräti luonnonlailta, että elämä sen kuin hygienisoituu hygienisoitumistaan.
Rakenteellinen hygienia rakentuu nyt niin, että ennen seinissä ja lattioissa olleet keraamiset laatat tai sadan vuoden takaiset valurautalevyt saumoineen rakennetaan nyt saumattomiksi, ruostumattomiksi seiniksi ja lattiat yhtenäiseksi akryylibetoniksi (siitä muuten varmasti vielä löydetään akryyliamidia!). Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että harvaa elintarviketta heitellään seinille tai valmistetaan lattialla. Tuotantotilan sisäänkäynnissä pitää nykyään olla tuulikaappi, yleensä niin ahdas, että siellä salaattitehtaan kaalit tuuppivat toisiaan.

ساعات تداول الفوركس Listeria on aiheuttanut enemmän ja vähemmän hysteriaa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Liekö koko listeriaa muuten ollut olemassa, kun maito kerättiin lypsylämpimänä lähimeijeriin päivittäin tai jopa kahdesti, kuten Sveitsissä? Herää epäilys, että kylmennettynä hygienisoiminen kaukomeijeriin toi esille koko listerian. Niinpä meijereihin rakennettiin vastaanottohalleja, ja pesukeskukset piti jakaa kahtia, jotta listeria saa lillua rauhassa omassa raakamaitopuolen osastossa. Osastokohtainen hygienia-ajattelu on ulotettu työmaaruokaloihinkin, likaisen puolen väki murkinoi puhtaasta erillään. Ja ruoka pysyy puhtaana.

Panimoteollisuudessa kierrätettävät, pestävät lasipullot alkavat olla museoon joutava harvinaisuus. Niiden pesu vaarantaa hygienian, vaikkei erityistä pullonpesudirektiiviä olekaan säädetty. Toki likaisissa pulloissa voi palautua inhimillisenkin elämän koko kirjo, muusta roinasta puhumattakaan. Eikä pullonpesukoneen lipeä ole mitään jätevedenpuhdistamon toivelientä. Puhtaasta lasista vain ei liukene juomaan mitään.
Suurkeittiöissä ei enää pestä juureksia, ehkei pian pienissäkään. Juuresten käsittely on ulkoistettu kuorimoihin, kun keittiöt ovat sisäistäneet uuden hygieenisen maailmanjärjestyksen. Multa tietysti kuuluu pellolle, ei jätevedenpuhdistamoille, mutta näin tehdään ultrapuhdasta ruokaa, joka yhtä kaikki sairastuttaa, hitaammin vain. Mutta siitä nykyiset hygienisoijat eivät kanna vastuuta, kun eivät enää ole sitä näkemässä.
Työvaatteita pidettiin ennen sen vuoksi, etteivät omat vaatteet likaannu. Nyt on semmoiset aatteet, että omat vaatteet likaavat työvaatteet. Nämä aatteet ovat taanneet pukukaappien lisääntymisen, kun molemmat vaatteet eivät enää saa tulla ulos samasta kaapista. Yötyöntekijöiden yötyövaatteet pitää nekin pitää omassa eriöyösäilössä päiväsaikaan. Alusvaatteet ovat kuitenkin saaneet olla rauhassa näiltä vaihtovaateilta ‒ vielä.
Kovin kauan ei ole siitä, kun Suomessakin syötiin ruokaa sormin. Nyt elintarviketeollisuudessa ruokaan ei enää voi koskea avosormin, jos meinaa saada sertifioidun toimintojärjestelmän. Seurauksena on syntynyt järjetön käsineiden kertakäyttökulttuuri, mikä käsinemyyjien kannalta on vähintään järjellinen.
Nykyisillä analyysimenetelmillä voidaan todeta mikrobien määrä jo elintarvikkeen raaka-aineen raaka-aineessakin. Leivästä saadaan selville, jos viljan tähkissä on ollut hometta jo pellolla.

Yksi asia hygienisaattoreilta ja standardisaattoreilta on vielä huomaamatta: kotieläimet ja niiden turvat. Niissä pöpöt ovat yhä saaneet olla turvassa, vaikka olot ovat kaikkea muuta kuin hygieenisesti turvallisia. Laitumella tulee multaa turpaan, hampaankolossa voi oleilla turvallisesti ainakin kaksi pöpöä, ruokintapöydästä puhumattakaan. Pöytätavatkin ovat kyseenalaiset, kun vieruskaverilta yritetään turvalla rohmuta minkä ehditään.
Kun miettii lehmiä ja lampaita, eivät ne harjaa hampaita, eivät käytä hammastahnaa, eivät suuvettäkään, vaikka suussa on kaiken maailman tahmaa. Vähemmälläkin tänä päivänä pääsee hygieenisesti lainsuojattomaksi!
Kalakukkokin yritettiin taannoin hygienisoida, mutta suukovun jälkeen järki onneksi voitti. Sitten kun kotieläinten suuhygieniakin ollaan muuttamassa turvalliseksi, myös sitä koskevia erimielisyyksiä ratkotaan varmasti turpakäräjillä.

Heikki Manner
MMM