Ajankohtaista

Puheenvuoro: Kuluttaja käyttää uutta valtaansa ruokamarkkinoilla

sunnuntai 04. maaliskuu 2012

Ehkä dramaattisin kuluttajakäyttäytymisen muutos liittyy tulevina vuosina elintarvikkeiden ostamiseen. Tätä muutosta ruokkii eritoten kehittyvien markkina-alueiden keskiluokan vaurastuminen ja kuluttajademografian muutos. Tulevaisuutta on hankala ennustaa, mutta varmaa on, että kuluttajien arvot, tarpeet ja käyttäytyminen tulevat muuttumaan.

Vuoteen 2020 mennessä markkinoilla odotetaan olevan 800 miljoonaa uutta, keskiluokkaista kuluttajaa. Tämä tarkoittaa, että olemassa olevan viljelymaan ja lihatuotannon rajoitettu kapasiteetti kasvattaa tai ylläpitää korkeita elintarvikkeiden hintoja.

Lähiruuasta järkevä valinta

Hinnan kasvuun vaikuttavat monet tekijät. Kapasiteettirajoitusten lisäksi muutama katovuosi kriittisillä kasvualueilla ja uudet biopolttoaineiden tuotantopaineet vaikuttavat hinnoitteluun, eikä tuotannossa tarvittavan energian hinnan nousukaan varsinaisesti auta asiaa. Esimerkiksi maissin hinnan nousu 105 prosenttia vuodesta 2002 vuoteen 2008 johtui miltei suoraan biopolttoaineen kasvaneesta kysynnästä.
Kallistuvat hinnat muokkaavat uusiksi myös kuluttajan arvomaailmaa.

Kun elintarvikkeet kallistuvat ja ravintolassa syöminen alkaa olla harvojen herkkua, ryhtyvät kuluttajat ostamaan enemmän perusraaka-aineita, paikallisia tuotteita niiden kasvuaikoina. Tuontielintarvikkeet tulevat kallistumaan entisestään, joten lähiruoka muuttuu eettisestä valinnasta järkeväksi taloudelliseksi valinnaksi. Ruuan kallistumisen vuoksi muuhun kulutukseen jää entistä vähemmän rahaa.

Uusi, 800 miljoonan keskiluokka

Globaalissa kulutuskehityksessä 800 miljoonan uuden keskiluokkaan nousevan kuluttajan joukko tuskin malttaa odottaa pääsevänsä viettämään kulutusjuhlaa. Jos he kaikki kuluttaisivat samaan tahtiin kuin keskivertoyhdysvaltalainen, tarvitsisimme viiden maapallon tuotantokapasiteetin. Kestävä kehitys on meille pian elinehto, eikä ainoastaan yritysten brandin rakennuksen elementti.

Reaalielämässä luomu jää silti vielä hyllyyn, jos tehotuotanto on merkittävästi halvempaa. Jonkin verran voimme asettaa toivoa siihen, että kehittyvillä markkina-alueilla kuluttajilla on kenties konkreettisempi näkemys siitä, mitä saastunut vesi voi saada aikaan ja lähtökohtaisesti paremmat edellytykset kestävää kehitystä tukevaan kuluttamiseen.

Pessimistisemmin ajatellen kulutusjuhlan houkutus voi hyvinkin ajaa yli globaalin vastuuajattelun. Kehittyvät markkinat ovat nyt kuitenkin aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin teollisuusvallankumouksen jälkeen kulutuskantaan nousseissa länsimaissa. Tietoa ja tietämystä on tarjolla aivan toisella tavalla. Enää ei voi sulkea silmiään siltä tosiasialta, että meidän täytyy ostokäyttäytymisessämme ottaa huomioon oman mahamme lisäksi ympäristö ja se, että lapsillammekin olisi tarjolla terveellistä ruokaa aikuisiässään. Maapallon tulevaisuus on kärjistäen kehittyvien maiden kuluttajien käsissä: voivatko he vastustaa kertakäyttöyhteiskunnan houkutusta?

Kestävä kehitys ajaa itsensä läpi

Kestävä kulutus ajaa itsensä läpi, valitsimme sen tai emme. Polttoaineen hinnan nousu vaikuttaa kuljetusten kautta tuotteiden hinnoitteluun, samoin kuin sähkönhinnan nousu tuotantovaiheessa. Lähiruuan hinta voi hyvin piankin olla varsin kilpailukykyinen.

Kuusikymmentäluvun kasvatit eivät olleet kuulleetkaan hiilijalanjäljestä, nyt vertailemme Facebookissa tuloksiamme. Aivan uudenlainen tietoisuus ympäristöstä vaikuttaa kuluttajakäyttäytymiseen jo joukkopaineen kautta.

Valistuneinkin kuluttaja ajattelee ensisijaisesti omaa hyvinvointiaan. Lähi- ja luomuruokaa markkinoidaan voimakkaasti myös terveyttä ja hyvinvointia edistävinä. Tällä hetkellä ainakin luomu on myös muodissa. Ei ole mitään perusteita ajatella, että tämä olisi ohimenevä trendi; kyse on pikemminkin oikeasta ajattelutavan muutoksesta.

Monet yritykset tukevat jo nyt ympäristötietoisuutta esimerkiksi paremmilla leasing-ehdoilla ympäristöystävällisimmille autoille. Verohelpotukset ja muut insentiivit kasvattavat ympäristötietoisuutta. Ja kun kerran oppii kierrättämään, siitä tulee tapa. Kompostointi alkaa olla jo trendikästä!

Kuluttaja on nyt vallankäyttäjä

Lisäksi käyttäytymiseen vaikuttavat digitaalinen aikakausi ja sosiaalisen median valta. Yritykset eivät enää pysty hallitsemaan markkinointiviestintäänsä samalla tavalla kuin ennen. Sosiaalisissa viestimissä saavutetaan suurempi yleisö kuin koskaan, kahdenkeskisen, henkilökohtaisen viestinnän mahdollistaen. Kaupanteko ei ole enää kiinni myyntikaverin osaamisesta, vaan verkkokauppamme houkuttavuudesta. Informaatioaikakaudella kuluttajalla on enemmän valtaa, ja sitä valtaa he totta vieköön käyttävät.

Oli miten oli, kuluttajan rooli vaikuttajana on muuttunut. Lopullisesti. Yritysten täytyy ottaa kuluttajakäyttäytyminen huomioon täysin uudella tavalla: yksilöiden puhuttelemisen kautta, tietoisina siitä, että jokaista interaktiota seuraa täysin kontrolloimaton yleisö.

Mikko Sihvonen
konsultti
Kuluttajatuotteet ja elintarviketeollisuus
Deloitte Oy
mikko.sihvonen(at)deloitte.fi

---

Kolumni: Suomalaiset kotitaloudet kelpaavat malliksi maailmalla

perjantai 24. helmikuu 2012

Heräsin taisteluun ruuan haaskausta vastaan, kun tyttäreni ryhtyi kesällä freeganiksi, ruokaroskisdyykkariksi. Olen silmät soikeina katsellut vieressä, millaisia määriä ja minkälaista ruokaa tyttäreni kantaa kauppojen jäteastioista. Niillä eväillä ruokkisi useammankin huushollin lemmikkeineen päivineen. Toisen kerran havahduin perin pohjin, kun satuin näkemään TV1:n ykkösdokumentin ”Hyvä paha jäte”. Roskisten sijaan ryhdyin penkomaan tietoa asiasta ja miettimään, mitä sille voisi tehdä.

YK:n ympäristöohjelma UNEPin arvion mukaan ruokaketjun eri vaiheissa jopa puolet maailman ruuasta heitetään roskiin, pilaantuu tai jätetään jostain muusta syystä syömättä. Läntisissä hyvinvointivaltioissa kotitalouksien osuus poisheitetystä ruuasta on parisenkymmentä prosenttia ja jopa enemmän. Arviot vaihtelevat valtavasti. Olinkin yllättynyt, kun MTT:n FoodSpill -tutkimus osoitti, että Suomessa vain noin viisi prosenttia kotitalouksien ostamasta syömäkelpoisesta ruuasta päätyy jätteeksi. Tosin pienistä puroista kertyy iso määrä. Viisi prosenttia tarkoittaa vuositasolla 120−160 miljoonaa kiloa. Se on noin puolet siitä ruokamäärästä, joka Suomessa vuosittain kipataan roskiin.

Yksittäiset kotitaloudet ovat siis MTT:n tutkimuksen mukaan suurin ruokajätteen tuottaja. En epäile tätä lainkaan. Suomessa on yli 2,5 miljoonaa kotitaloutta, joten ruuan hävikin määrä kotitaloutta kohti on keskimäärin runsas 60 kg vuodessa. Jokainen kilo on liikaa.

Yksittäisten kotitalouksien välillä on kuitenkin valtavia eroja, eikä niiden ruuanhaaskaukseen voida juuri muuten puuttua kuin valistamalla ja lisäämällä biojäteastioita. Tätä tehdäänkin ja oikein olan takaa: on ”älä ruoki hukkaa” ja ”tanssii tähteitten kanssa” -kampanjaa, ruuan haaskausta paheksutaan ankarasti vedoten sekä maapallon nälkäänäkeviin että ympäristökuormitukseen ja ruualle vaaditaan arvostusta. Kouluissakin asiaan on puututtu tiukalla kädellä.

Mutta kääntyykö valistus itseään vastaan, kun kärki suunnataan kannustamisen sijasta ongelmaan ja syyllistämiseen? Suomalaiset kotitaloudethan erottuvat jo nyt selvästi edukseen, kun puhutaan ruokahävikin suitsimisesta. Siitä kannattaa olla ylpeä ja sitä kannattaa paukuttaa mennen tullen. Hyvä me! Suomalaiset kotitaloudet pitäisi nostaa tässä(kin) suhteessa malliksi muulle maailmalle: tulkaa perässä ja vähentäkää ruokahävikkinne samaan.

Tilastokeskuksen mukaan elintarviketuotteita myyviä kauppoja, myymälöitä ja kioskeja on maassamme vajaa 20 000 ja erilaisia ruokapalveluja tarjoavia yrityksiä kymmenisen tuhatta. Ruokapalveluyritystä kohti laskettuna ruuanhävikki on vuositasolla noin 7400 kg ja vähittäiskaupassa noin 4000 kg, siis aivan toista kertaluokkaa kuin tuo kotitalouksien 60 kg. Nämä hävikit on myös helpompi saada haaviin kuin kotitalouksien ”hajakuormitus”. Kaupan ja ruokapalveluyritysten toimintatapoihin voidaan helpommin puuttua asetus- ja lainsäädäntöteitse. Se olisi myös selkeä viesti kansalaisille ja vähentäisi hävikkiä kotitalouksissa varmasti paremmin kuin syyttävän sormen heristeleminen.

On toki muitakin keinoja. Lähellä viimeistä myyntipäivää olevien tuotteiden alennus voisi olla paljon suurempi kuin 30 %. Entä jos kaupan ja ravintoloitten työntekijöille annettaisiin oikeus käyttää muuten poisheitettäväksi joutuvia tuotteita – on niitä työsuhde-etuja monella muullakin alalla.

Miksi sitten kulutusta ei osata paremmin arvioida? Yksi syy on siinä, että elintarvikealalla on ankara kilpailu asiakkaista. Runsas valikoima on kilpailuvaltti. Koko repertuaari kaikkine tuotenimikkeineen on tarjolla aamusta iltaan, läpi vuoden siltä varalta, että jollakulla juolahtaisi mieleen ostaa mämmiä elokuussa. Kukaan ei halua myydä ei-oota, etteivät vain ostajat kaikkoa.

Takaraivossani kalvaa vielä sellainenkin epäily, että hävikki on otettu huomioon kaupan ja ruokapalveluyritysten hinnoittelussa. Jos näin todella on, niin ruokahävikin vähentäminen ei välttämättä ole ensimmäisenä priorisointilistalla, hävikinhän maksavat viime kädessä kuluttajat. Siksi ruuan haaskauksen suitsiminen on kuluttajienkin etujen mukaista. Lisää perusteluja asialle saa mainitsemastani TV-dokumentista. Katsokaa ja katsotuttakaa!

Tällä hetkellä kauppojen ja ruokapalveluyritysten biojäteastioilla kuhisee. Sisällöstä ovat kiinnostuneita paitsi freeganit, myös biojätebisnes. Nythän valtaosa biojätteestä kompostoidaan, mutta viime aikoina on virinnyt laaja kiinnostus biokaasuliiketoimintaa kohtaan. Pääosin biokaasulaitosten toiminta perustuukin sellaiseen raaka-aineeseen, jonka hyötykäyttö on kaikin puolin kannatettavaa, siis lantaan ja olkiin, ja jossain määrin jätevesipuhdistamolietteeseen. Siihen sekaan sopivat kyllä kahvinporot ja naatitkin, mutta syömäkelpoinen ruoka ei kuulu joukkoon.

Biokaasualalla tuntuu kuitenkin olevan imua, ja ongelmaksi saattaa muodostua kilpailu biojätteistä. Silloin kiinnostus vähentää poisheitettävän ruuan määrää hiipuu, sillä se rajoittaa raaka-aineen saantia – silloin ruvetaan puhumaan raaka-aineen hinnasta.

Helmi Risku-Norja

Vanhempi tutkija,
MTT

---

Pääkirjoitus 1/2012: Lupaavia panostuksia joukkoruokailuun

perjantai 24. helmikuu 2012

Kouluruuan laatu ja senioreitten ruokailu ovat olleet jo pitkään syynin alla. Viimeisimmän vuosikymmenen aikana on toteutettu monenlaista kehityshanketta, muun muassa Sitran Järkipalaa-hanke ja seitsemän eri ministeriön Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma (Sre). Myös Leipätiedotus on ollut kiitettävän aktiivinen hyvän kouluruokailun edistäjänä.

Mutta nyt on selvästi nostettu uusi vaihde päälle. Lapsille ja ikääntyneille halutaan tarjota entistä miellyttävämpää ja ravitsevampaa ruokaa. Ja erityisesti lapset halutaan saada syömään nykyistä monipuolisemmin.

Professori Hely Tuorila on viime kuukausina luennoinut eri tilaisuuksissa, miten lasten syömistä voi ohjata monin myönteisin keinoin. Lehden pääjuttu avaa näitä näkökulmia.

Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry:n toteuttamassa alakoululaisten ruokakulttuurihankkeessa Tiedosta taidoksi kokeiltiin menestyksellä uusia terveyskasvatuksen toimintamalleja.

Suurtalousalan yhteistyöjärjestö FIDA ry määrittelee vuoden 2012 aikana kriteerit uudelle kouluruokadiplomille. Diplomin voi saada koulu, jossa ruokailu on järjestetty ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ympäristölle kestävällä tavalla.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö Elo järjestää ensimmäisen valtakunnallisen kouluruokakilpailun. Kilpailun suosio on yllättänyt järjestäjän. Suomen parasta koulukeittiötiimiä etsitään kilpailun finaalissa, joka järjestetään Helsingissä Gastro -messuilla 16. maaliskuuta.

Ruoka- ja siivouspalveluihin erikoistunut Blue Service Partners toteutti loka-marraskuussa Ympäristön ystävä -teemaviikon 16 koulussa ympäri Suomen. Teemaviikolla vähennettiin biojätettä ja ennakkoluuloja. Pois heitetyn ruuan määrä väheni merkittävästi, ja vanhemmat yllättyivät myönteisesti koululounaan hyvästä laadusta.

Monissa kunnissa tehdään tosissaan töitä lähi- ja luomuruuan lisäämiseksi koulujen tarjonnassa.
Ikääntyneitten ateriapalvelujen kohentamiseksi on käynnissä useita hankkeita, muun muassa suomalainen Seniori-Sapuska ja EU-hanke Bio Life.

Suuri huolenaihe on, kuka ruuan valmistaa tulevaisuuden ammattikeittiöissä. Ruuanvalmistus on monessa mielessä muuttunut kuumennusprosessin hallinnaksi, kuten asiantuntija Milja Virtanen summaa artikkelissaan.

Tekniikka lisääntyy keittiöissä ja yhä useampi keittiö muistuttaa lähes tehdasta. Teknistä ammattitaitoa tarvitaan yhä enemmän. Enää ei riitä, että jauhopeukalo heiluu, ja makuaisti toimii. Kolmatta vuotta jatkuvalla Herkkuammatti -kampanjallaan FIDA ry haluaakin edistää ammattikeittiöiden imagoa erityisesti ammattia valitsevien nuorten silmissä.

Tästä kaikesta ja vähän muustakin käsillä olevassa lehdessä.

Raija Ahvenainen-Rantala

päätoimittaja, TkT

PS 1. Tästä numerosta lähtien konsultti Mikko Sihvonen arvioi puheenvuorossaan ajan ilmiöitä talouden näkökulmasta Talous & Markkina -palstalla.

PS 2. Lehden tilaushintoja on tarkistettu vuoden alusta lähtien huomioiden 9 %:n arvonlisävero. Iloksenne voin todeta, että lehden veroton hinta on piirun verran alempi kuin viime vuonna.

PS 3. Olemme Gastro-messuilla 14.−16.3. Tervetuloa vierailemaan osastolla 6d63!

---

Pääkirjoitus 6/2011: Uutta virettä elintarvikemenoon

maanantai 02. tammikuu 2012

Tämän numeron teema on Markkinointi & Kansainvälinen kauppa. En kuitenkaan ota sen enempää kantaa tähän teemaan. Riittää, kun lehden hyvät asiantuntijakirjoitukset tuovat useita näkökulmia aiheeseen.

Tosin luen tällä hetkellä Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantamaa Seppo Konttisen kirjaa Suomalainen ruokalasku. Kirja ravistelee ruokaketjua samaan malliin kuin aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneet ja lehden Uutuuskirjoja-palstalla esittelemäni opukset. Joten jos kaipaat joulun pyhiksi sielunsopukoita värisyttävää luettavaa, niin tuo kirja ei jätä kylmäksi.

En ota myöskään kantaa maa- ja metsätalousministeriön asettaman Elintarvikeketjun neuvottelukunnan aikaansaamaan Ruokaketjun toimenpideohjelmaan, joka julkistettiin lokakuun puolessavälissä. Toivon vain, että kaikki suunniteltu toteutuu. Toimenpideohjelmaan voi tutustua Laatuketjun kotisivuilla.

Tämä vuosi on ollut monella tavalla raskas ruokaketjun toimijoille, mutta onneksi hyviäkin uutisia on alkanut kuulua, lähinnä vientimarkkinoitten suunnalta. Mutta en mene tähänkään sen enempää.

Joulun alla moni miettii, että mitähän hyvää voisin tehdä lähimmäiselleni. Niin ainakin vielä uskon, huolimatta yhä pahenevasta ahneudesta. Vuosikin ehtii vaihtua ennen, kuin seuraava lehden numero ilmestyy. Yksi ja toinen pohtii, mihin olen aikani käyttänyt? Onko se kaikki järkevää, mitä teen? Olisiko vuoden vaihtuessa hyvä löytää uusia kujeita vai porskutellaanko vanhaan malliin?

Olin lokakuun lopulla Finnish & Businessin (FiBS), kehitysyhteistyöjärjestö Kepan ja Suomen luonnonsuojeluliiton iltapäiväseminaarissa Yritysten ja kansalaisjärjestöjen uudet yhteistyömuodot. Oli ilahduttavaa kuulla niin järjestöjen kuin yritysten esityksiä hedelmällisestä yhteistyöstä maailman parantamiseksi ja oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.

Miltä tuntuisi ajatus siitä, että yrityksessäsi kerran kuussa jokainen työntekijä voisi työajalla tunnin verran palvella lähimmäispuhelimessa? Tai yrityksesi toimittaisi tuoretta ruokaa suoraan järjestölle, joka ruokkii vähävaraisia? Tänä päivänähän nuo järjestöt jakavat pääasiassa kauppojen tiskeistä poistettuja, vanhentumassa olevia ruokapakkauksia.

Elintarviketieteiden Seura ei ole kansalaisjärjestö. Palvelemme kuitenkin koko elintarvikealaa, puolueettomasti, ilman voiton tavoittelua. Kaipaatko verkottumista tai haluaisitko purkaa energiaasi yhteisen hyvän ja paremman elintarviketulevaisuuden eteen? Työtä riittää, ja vapaaehtoisia kaivataan.

Tämäkin lehti on syntynyt suurelta osin vapaaehtoisvoimin. Tiesitkö, että asiantuntijakirjoittajamme eivät yleensä saa mitään korvausta artikkeleistaan?

Yhteistyössä on voimaa ja tulevaisuutta!

Raija Ahvenainen-Rantala
päätoimittaja, TkT

PS. Uutuuskirjapalstalla on vinkkejä hyviksi joululahjoiksi!

---

Kolumni: Saako ruualla leikkiä?

tiistai 13. joulukuu 2011

Suomalaiseen ruokakulttuuriin on aina kuulunut lapsille alinomaa toistettu kehotus olla leikkimättä ruualla. Mutta kun aikuiset leikkivät ruualla pörsseissä, se onkin sallittua. Leikkivälinettä kutsutaan futuuriksi, joka on julkisesti noteerattu ja hinnoiteltu johdannaissopimus. Sillä sitoudutaan ostamaan ja myymään tietty raaka-aine-erä tulevaisuudessa. Ostetaan ja myydään ruokafutuureita, siis pelataan ruualla. Leikitään, että tulevaisuudessa tonni vehnää, maissia tai soijaa maksaa jossain maailman sataman siilossa jotain, useimmiten enemmän kuin tänään.

Tämä ruokapeli on paperilla tai nykyisin paremminkin sähköisessä todellisuudessa tehtävää virtuaalikauppaa. Tarkoituksena on ruuan hinnan kiinnittäminen johonkin arvoon ja kyseisen raaka-aineen aseman suojaaminen markkinoilla.

”Futuurit ovat sitovia sopimuksia, joiden katteena on aina oltava riittävä määrä pörssiin sidottuja käteisvaroja.”, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) opas. Kaupankäyntiin sisältyy periaatteessa myös todellinen toimitusvelvollisuus pörssin sääntöjen määräämään paikkaan, mutta se toteutuu harvoin, sillä osto- ja myyntisitoumukset kumotaan yleensä ennen sovittua toimitusaikaa vastakkaisella kaupalla. Ellei tämä ole pelaamista ja ruualla leikkimistä, niin mikä sitten on?

Ruokaa, maatalousperäisiä kulutushyödykkeitä ja elintarviketeollisuuden raaka-aineita on ostettu ja myyty aina – jo muinaiset egyptiläiset sen osasivat, puhumattakaan roomalaisista, joiden viljalaivat seilasivat pitkin silloisia tunnettuja meriä. Maailmassa on aina alueita, joilla jokin kasvi kasvaa tai eläin tuottaa paremmin kuin muualla. Ja ihmisiä, jotka niitä jossain muualla tarvitsevat.

Jotta näitä maailman eväitä saadaan kaikille kaikkialla, niitä on vaihdettava rahasta tai tavarasta ja liikuteltava syöjien saataville. Suotuisten olojen kustannukset ja tuotantomäärät määräävät yleensä hintatason maailmalla, esimerkiksi tanskalainen possunliha on sikahalpaa. Halvalla työvoimalla tai edullisella automatiikalla tuotetun ruuan matkailu maailmalla on lisäksi halpaa ja muuttuu halvemmaksi, kun laivat alkavat seilata auringon tai uudelleen tuulen voimalla. Kaukoruoka voittaakin lähiruuan yleensä hinnalla, mutta harvoin laadulla.

Maanviljelijä kylvää siemenen peltoon toiveenaan mahdollisimman suuri sato. Futuurisijoittaja sijoittaa rahaa pörssiin toiveenaan mahdollisimman suuri voitto. Voidaanko tätä pitää ahneutena, mahdollisimman hyvän tuoton saamista sijoitukselle, olkoon sijoitus pellossa tai pörssissä? Yleisesti pörssien käyttövoimaksi mainitaan ahneus. Maanviljelijän kohdalla tuotto-odotus muuttuu ahneudeksi ehkä vasta sitten, kun ylilannoitus lakoonnuttaa viljan.

Aikuisten ruualla leikkimisen vaikutuksesta viljan tai öljykasvien hintaan on eri käsityksiä. Osan mielestä se on omiaan ruokkimaan hinnannousua. Osan mielestä se hillitsee hintojen nousua, kun tulevaisuuden hinnat tiedetään jo ennakolta, mitä ennustajatkaan harvoin osaavat. Molempien käsitysten takana ovat sadon vaihtelut, kadon sattuessa futuurien hinnat nousevat ja laarien tulviessa yli ne laskevat.

Pörssikaupasta on etua eri osapuolille, viljelijä tietää hinnan etukäteen, samoin ostaja. Parhaimmillaan raaka-ainepörssit vakauttavat markkinoita, mutta entä sitten, kun esimerkiksi viljafutuureista iso osa on elintarvikealan ulkopuolisten rahastosijoittajien hallussa. Tällainen ruokapeli tuskin hyödyttää tuottajia tai kuluttajia.

Elintarvikeketjun hinnanmuodostukseen kaivataan läpinäkyvyyttä. Sen seitsemän selvitystä on tehty, mutta hinnasta tunnutaan virallisesti tiedettävän vain, että kuluttajalla ruoka on kalliimpaa kuin viljelijällä. Ihmetystä herättää, että mihin näitä selvityksiä on tarvittu, hinnan kertyminenhän näkyy hyvinkin julkisesti raaka-ainekatsauksissa ja kaupan hyllyssä. Esimerkiksi tänä syksynä viljelijä on saanut ruistonnista vajaa 200 euroa, leipuri maksaa puolikarkeasta ruisjauhosta noin 400 euroa/tonni, kaupassa 70 % jauhoa sisältävän ruisleivän hinta alkaa 1000 eurosta tonni.

Hintojen kauhistelussa on hyvä muistaa, että elintarvikeketjussa jokaisen toiminnon täytyy olla kannattavaa. Syytä sen sijaan on pohtia, pitääkö tien kuluttajan pöytään tässä suuruuden ekonomian huumassa ja tietotekniikan luvatussa maassa olla niin mutkikas ja moniportainen. Lähiruuan näkökulmasta on käsittämätöntä, että Suomessa maidontuotanto on tehty poliittisin päätöksin kannattamattomaksi kulutuksen äärellä. Hajautettu, kulutusta lähellä oleva tuotanto on omiaan vähentämään myös ruualla keinottelua ja ruuan ympäristövaikutuksia, kun suuria raaka-ainemääriä ei tarvitse liikutella maan ja maailman laidalta toiseen.

Kansainväliseen kauppaan on ehdotettu valuutansiirtoveroa. Muutamia kokeiluja siihen suuntaan on ollut Englannissa ja Ruotsissa, jossa futuurikauppa väheni ja melkein loppui osakekauppaveron käyttöönoton jälkeen. Palvelisiko maailman ruokakauppaa futuurikaupan lopettaminen tai futuurivoittojen verottaminen? Hintojen heilahtelua aiheuttava keinottelu on syytä saada kuriin, mutta miten saada kuriin satovaihteluita aiheuttava säiden peli? Se nimittäin mahdollistaa keinottelun.

Heikki Manner

puheenjohtaja Elintarviketieteiden Seura ry

---

• VANHEMMAT »