Ajankohtaista

KE 3/2019, kolumni, Kestävä ruuantuotanto on järkevää ja tehokasta

torstai 06. kesäkuu 2019

TEKSTI: toimitusjohtaja Eljas Jokinen, Soilfood Oy

Ajatellessani aiemmin tehokasta ja järkevää ruuantuotantoa, tulivat ensimmäisenä mieleen laajat peltoaukeat, suuret traktorit ja leveät työkoneet. Tehokkuutta oli se, kuinka paljon pellolla saatiin aikaiseksi tunnissa ja kuinka paljon satoa hehtaari tuotti. Kyseessä oli insinööritieteen, teknisten ratkaisuiden ja työtehon näkökulmasta perusteltu tapa arvioida tehokkuutta. Jälkiviisaana voin todeta olleeni väärässä ja hakoteillä.
Ennen isännät ja emännät kävivät maamieskoulussa, jossa opinnot pyörivät maanviljelyn ympärillä. Nykyisin valmistutaan kasvinviljelytieteistä. Sama terminen virhe on siirtynyt puheisiimme. Puhumme ruuan tuottajista emmekä niinkään enää maanviljelijöistä.
Kasvinviljelyssä pyritään suuriin satoihin, useimmiten keinolla millä hyvänsä. Tekniskemiallisen keinovalikoiman avulla pystymme hallitsemaan tautipainetta ja korren kasvua sekä tiristämään peltohehtaarilta kiloja puimurin kitaan vuosi vuodelta enemmän. Havainto kirpasta tai kasvitaudista ratkaistaan nostamalla kasvinsuojeluaineruisku traktorin perään. Seuraukset voivat olla kuitenkin kohtalokkaat, ja ratkaisut ovat kuin laastarilla parannettaisiin mätäpaisetta.

Maanviljelyssä on kyse siitä, että yksittäisen satokasvin sijaan huomio kiinnitetään maaperään. Ruokimme maan pieneliöitä, kun emme ravitse vain kasvia, vaan kiinnitämme huomion myös maaperän ravinnetarpeisiin. Tämän ansiosta maaperä ruokkii kasvin ravinnetarpeita lisäten samalla luonnon monimuotoisuutta ja vahvistaen kasvuston kestävyyttä tauti- ja tuholaispainetta vastaan. Jos kasvustossa havaitaan kasvitauti, etsitään varsinainen juurisyy, eikä takerruta vain oireen hoitamiseen.
Vuosikymmenet olemme luottaneet kasvinviljelyn ideologiaan, ja se näkyy peltomaissamme. Multavuus peltomailla on laskenut. Tutkimusten mukaan suomalaiselta pellolta hajoaa ilmakehään vuosittain noin 220 kiloa hiiltä hehtaarilta. Vuotuisella tasolla tämä on valtava määrä ja päästö. Samalla orgaanisen aineksen pitoisuudet pelloilla pienenevät.
Tilanne on saanut monen huolestumaan. Tänään maatalouden tutkijan, neuvojan ja viljelijän suurennuslasin alle mahtuu sadon lisäksi usein maaperän hyvinvointi. Ratkaisuja haetaan myös kemiallisteknisten ratkaisujen ulkopuolelta etsien juurisyitä pelkkien oireiden sijasta. Yhä useampi pohtii ongelmia lapion kanssa pellolla peltomaata tunnustellen ja haistellen.

Hyvän ja terveen maan tuoksun tunnistaa kyllä. Luulenpa, että tuoksun tunnistaminen on jopa ihmisen geeneissä, koska ravitsevalla maaperällä on ollut ruuantuotannon kehitykselle suuri merkitys. Tästä esimerkkinä ovat villien kasvilajien ottaminen peltoviljelyyn sekä viikinkien ryöstöretkien ja siirtokuntien perustaminen nykyiseen Englantiin, jossa maaperä oli multavaa karuun pohjolaan verrattuna.
Maaperän eliöstön hyvinvointi vaikuttaa peltolohkoa laajemmalle. Kun orgaanisen aineksen määrä on alhainen, pellon rakenne on huono. Huonosta rakenteesta seuraa peltomaan eroosio, joka kuljettaa mukanaan ravinteita ojiin ja vesistöihin aiheuttaen ravinnepäästöjä ja pistekuormitusta.
Vastaavasti pieneliöiden toiminta parantaa maan rakennetta. Pieneliöiden massa sitoo maan pieniä murusia yhteen suuremmiksi muruiksi, jotka ovat pieniin murusiin verrattuna huomattavasti vähemmän alttiita eroosiolle. Tällöin peltomaa pidättää paremmin ravinteita, ja ravinnepäästöt vesistöihin pienenevät.

Pikavoittoja ei ole olemassa maataloudessakaan. Maan multavuuden nosto yksin ei ole ainoa ratkaisu ravinnevalumien hallintaan. Maanparannuskuitujen tai muun orgaanisen aineksen käytön lisäksi maatalouden ravinnepäästöjen pienentyminen edellyttää kokonaisvaltaista ajattelua ja systeemitason muutosta toimintaan. Monipuoliset viljelykierrot nurmi- ja palkokasveineen, talviaikainen kasvipeitteisyys ja maatalouden tuotantorakenteen tasapainottaminen, oikein mitoitetut lannoitusmäärät ja kevennetty muokkaus ovat avaimia kestävään ja tuottavaan maanviljelyyn.
Maaperässä piilee ratkaisu tämän hetken polttavimpaan ongelmaan. Kun maata viljellään oikein, siitä saadaan tehtyä hiilinielu. Vaihtamalla kemialliset tuotantopanokset hiilipitoisista sivuviroista valmistettuihin tuotantopanoksiin sivuvirtojen sisältämä hiili päätyy peltoon sen sijaan, että se polttamisen seurauksena päätyisi hiilidioksidipäästöinä ilmakehään. Kestävä ruuantuotanto on mahdollista, kunhan muistamme viljellä maata.



KE 3/2019, Talous & Markkina / puheenvuoro, Tekoäly on pian kaikkialla

torstai 06. kesäkuu 2019

TEKSTI: yliopettaja, FT, ETL Jarmo Heinonen, Laurea ammattikorkeakoulu

Tekoäly on saanut kielteistä huomiota ja tutkijat, kuten Stephen Hawkings, ovat maalailleet uhkakuvia robotisoitujen tietovarantojen mahdollisuudesta kaapata koko ihmiskunta. Ajatus kiehtoo ihmismieltä ja filmiteollisuutta.
Nykyisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti jokaisella on oikeus nähdä itsestä koottu tiedosto ja evätä sen käyttö. Tietovarastot ovat analysoitavissa Big Data -ohjelmistoilla, joilla kuluttajan käyttäytyminen voidaan yksilöidä. Omiin tietoihin tutustuminen helpottaisi itse kutakin: teemme päätöksemme 95-prosenttisesti tunteidemme pohjalta. Rationaalinen ajattelu ei ohjaa valintojamme, vaikka taloustiede siihen perustuukin. Moniko meistä valitsee puolison rationaalisesti?

Tekoälyllä yritetään vaikuttaa ihmisten päätöksiin. Se helpottaa ymmärtämään asiakasta ja yrityksiä kohdentamaan markkinointinsa keskitetysti. Tällä hetkellä tekoälyn suurimmat hyödyntäjät ovat Facebook, Google ja Amazon, mutta melkein kaikki palvelualan yritykset käyttävät rekistereitään tavalla tai toisella. Jos taskussasi on jonkin kauppaketjun muovinen kortti, olet kytköksissä tekoälyyn, ja toimintaasi seurataan.
Facebookin ja Googlen algoritmit on valjastettu käyttäjilleen maksimaaliseen netissä roikkumiseen. Oman postauksen tykkäämiset tuottavat joillekin nautintoa, ja odotuksen jännitys lisää sitä. Riippuvuus on valmis. Sivustojen algoritmit pystyvät aavistamaan seuraavat toimemme mahdollisesti paremmin kuin me itse, sillä Facebook ja Google seuraavat kaikkea toimintaamme verkossa vertaamalla sitä vastaavanlaisten ihmisten toimintaan.
Neuroverkot matkivat aivojamme, eli ohjelmoivat itsensä käymällä läpi suuria tietomassoja. Oppiessaan profiilin se pystyy itsenäisesti analysoimaan uutta materiaalia. Haravoidessaan tietoa neuroverkko rakentaa mallia myös kulttuurikäsitysten ja ennakkoluulojen pohjalta.
Tekoälyn vastaus saattaa kuulostaa jopa rasistiselta ja stereotyyppiseltä. Tietyistä ammateista kysyttäessä Google vastaus saattaa olla ”she” tai ”he”, koska saatavilla oleva aineisto ohjaa tekoälyä tähän suuntaan. Tekoäly pystyy tunnistamaan työhakuilmoituksesta ja salapoliisikertomuksesta kirjoittajan sukupuolen ilman ennakkotietoja. Onneksi ihminen pystyy vaikuttamaan algoritmien vinoumiin.

Harva muistaa tarkasti, mitä jääkaapissa on tällä hetkellä, jotta ei tule ostaneeksi jotakin ruokatarviketta liikaa. Tai mitä jauhopusseja löytyy ylähyllyltä, säilykkeitä varastoituna tai viime kesän kerättyjä marjoja.
Tekoäly voidaan valjastaa apuun monin eri tavoin. Ostoksemme löytyvät kauppojen asiakasrekistereistä − leimattuamme asiakaskortteja ostosten aikana – tai omasta pankin tiliotteesta. Kameralla varustettuja jääkaappeja on jo olemassa. Ostoksemme löytyvät jostain rekisteristä, josta tieto on helposti noukittavissa. Siis myös itsemme noukittavissa, omaksi hyödyksemme.
Antaessamme luvan käyttää tietojamme voimme hyödyntää niitä itsekin. Omaa ostoskäyttäytymistä tarkastelemalla saatamme kaivaa esiin todellisen minämme. Huomaamme, mihin tuhlaamme rahat ja mihin sitä kannattaisi sijoittaa. Kysymys kuuluu, haluammeko toimia rationaalisesti vai hetken mielijohteesta ja tunnepohjalla?
IBM:n Watson big data -ohjelmisto voitti kilpailijansa TV:ssä hyvin valmistautuneita ihmisiä vastaan. Watson toimii ainoastaan ohjelmistonsa pohjalta keräten tietoa julkisista lähteistä todella nopeasti. Itse tietoa ei Watson pysty tuottamaan, ja olemassa olevan kanssa se joutuu valitsemaan tietynlaisen logiikan mukaan eri rekistereistä. Voimme pitää päätösvaltamme, sillä mikään ei estä meitä käyttämästä Watsonin tapaisia ohjelmia.

Tekoälystä ja sen algoritmeista on hyötyä elintarviketeollisuudessa. Kasvojen tunnistusta ja kaupankäyntiä on jo kokeiltu. Tekoälyllä varustetussa kassajärjestelmässä ostaja voidaan tunnistaa ja laskuttaa ilman, että käytetään maksukortteja tai rahaa. Neuroverkkoa tarkastelemalla tekoäly voi ohjata kylmäruokakuljetukset lyhintä reittiä.
Rationaalisen ajattelun pohjalla on oletus, että kuluttajalla on käytössään kaikki oleellinen tieto. Tekoälyn avulla voimme ohjautua rationaalisesti, unohtamatta tunteellista puoltamme. Big data ja tekoäly eivät ole kauhukuvia – ainoastaan oma suhtautumisemme niihin. Sanana Big Data pelottaa. Jos siitä käytettäisiin nimitystä ”itsestäni koottu tiedosto”, se tuntuisi läheisemmältä. Tekoälykin saattaisi kuulostaa mukavammalta, jos sitä kutsuttaisiin ”ihmistä matkivaksi ohjelmaksi”.
Tekoäly on jo täällä. Sitä on jo vaatteissa, kengissä, ruuan säilymisautomatiikassa, päivittäisissä ostoksissamme ja kaikessa sellaisessa, joka helpottaa päivittäisiä rutiineja ja säästää aikaa. Tekoäly ei saa meistä ylivaltaa, vaan se on valjastettu meitä palvelemaan jo nyt.



KE 3/2019, pakina, PÄTÖTEHOLLA JA LOISENERGIALLA OMAVARAISEKSI

torstai 06. kesäkuu 2019

TEKSTI: Heikki Manner

Koko ruuan tuotantoketju vaatii energiaa. Alkutuotannon alkuvoima ja varsinkin viimekesäinen lämpö ovat ihan nykyauringosta, mutta suurin osa traktoreista, puimureista ja kuivureista käy yhä kerran säilötyllä muinaisauringolla, öljyllä.
Raaka-aineiden jalostus syötäviksi tuotteiksi vaatii energiaa; kasvikunnan vihannestuotteita lukuun ottamatta harvaa alkutuotannon tuotosta syödään sellaisenaan. Kahvikunnan pavutkin tarvitsevat käymis-, paahto- ja keittoenergiaa. Paleo-oliot toki suosivat jyvien rouskuttamista sellaisenaan, mutta heille ei ole kukaan tainnut kertoa fytiinista, enemmän ja vähemmän härskeistä rasvoista tai ilma- ja ilmastovaivoja aiheuttavista fodmapeista. Kivikauden elinajanodote oli kovin lyhyt nykyiseen verrattuna. Epäilys on, ettei sekään pitene muinaisella ruokavaliolla. Ääridieetit eivät edistä terveyttä.

Mistä elintarviketeollisuus saa vastaisuudessa energiaa prosessiensa pyörittämiseen ja erilaisten raaka-aineiden muuttamiseen syömiskelvolliseen muotoon, kun nykyisen öljy- ja hiilikauden loppu alkaa nyt häämöttää? Alkutuotannossa ratkaisu voisi olla vanha ja koeteltu kauramoottori uudella polttoaineella, ohra- tai nyt niin suositulla kukkakaalipirtelöllä.
Kovasti muotiin tullut ötökkäaate voisi suunnata katseensa kiiltomatoihin ja niiden mahdollisuuteen tuottaa energiaa, ainakin valaistukseen, jota ötököidenkin kasvatus tarvitsee.
Kalankasvatuksessa kiertovesitekniikka mahdollistaa vähemmän ympäristöä kuormittavan tuotantotavan kuin avovesiviljely. Jos vielä siirrytään kasvattamaan sähköankeriaita, energian saanti on turvattu. Kaloilla on myös loisia, tunnetuin lienee lapamato. Ne synnyttävät loisenergiaa, joka täydentää ankeriaiden sähköntuotantoa niiden lakisääteisten taukojen ja vuosilomien aikana.
Maidon ja lihan tuotanto voisi pyöriä muuenergialla. Siipikarjatalous sen sijaan tarvitsee uusia kotkotuksia, kun ei vieläkään ole selvinnyt, kumpi tarvitsi ensin energiaa, muna vai kana. Metsästäjät voivat käyttää saaliin kypsennykseen sähköjänisten tuottamaa energiaa.
Elintarviketeollisuudessa, varsinkin leipomoissa on silloin tällöin ammattitautiepäilyjä. Parhaiten pärjäävissä yrityksissä on myös ammattitaitoepäilyjä. Kun niihin luodaan erityisen sähköinen ilmapiiri, siitä saadaan riittävästi energiaa prosessien pyörittämiseen. Jännitteen on kuitenkin oltava siniaallon muotoista. Joskus nykyäänkin vielä maanantaisin ilmenevä ginimuoto voi aiheuttaa energiantuotannon häiriöitä. Yrityksissä, joissa työntekijöillä on erityistä kanttia, voi myös syntyä kanttiaallon muotoista jännitettä.

Yritysyhteisöissä on aina niitä, joilla on pätemisen tarve. Jotta tämä varmistetaan, rekrytoinnissa on siirryttävä valitsemaan erityisen päteviä työntekijöitä. Elintarvikeyrityksissä siten syntyvä pätöteho voi tuottaa valmistuksen tarvitsemaa energiaa. Koska sähkö syntyy varattujen hiukkasten liikkeestä, parisuhteessa olemattomia työntekijöitä ei voida pestata. Staattista sähköä syntyy kappaleiden hankauksesta. Työyhteisöt, joissa esiintyy erityisen paljon hankauksia, voivat tuottaa riittävästi energiaa. Yhdistämällä nämä kaikki elintarviketeollisuudesta voi tulla energiaomavarainen.
Termodynamiikan pääsäännötkin tukevat näitä vaihtoehtoisia energiamuotoja. Ensimmäisen mukaan energiaa ei voi luoda eikä hävittää, se vain muuttaa muotoaan. Toisen mukaan entropia eli epäjärjestys kasvaa, mutta se on pientä tässä muutenkin sotkuisessa maailmassa. Lohdullista on myös, että vaikka kolmannen pääsäännön mukaisesti kaikki toiminta lakkaa absoluuttisessa nollapisteessä, niin kaikki toiminta ei lakkaa koskaan, koska sitä pistettä ei voi saavuttaa.

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden vakituinen avustaja ja Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.



KE 3/2019, teeman puheenvuoro, Mistä ruuan ilmastovaikutus muodostuu?

torstai 06. kesäkuu 2019

TEKSTI: tutkija Katri Behm, VTT

Elintarvikkeiden hiilijalanjälkeä ja ilmastovaikutusta on viimeisimmän Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin eli IPCC:n raportin jälkeen ruodittu mediassa vähintään viikoittain. Kuluttajille annetaan vahvoja ruokavaliosuosituksia ja syyllistämisestäkin puhutaan internetin kommenttikentissä. Onko ilmastonmuutoksen hidastaminen kuluttajien ruokavalioiden varassa? Mikä vastuu elintarviketeollisuudella on?
Keskimäärin suomalaisen kuluttajan hiilijalanjäljeksi on arvioitu noin 10 000−11 000 kg CO2e / vuosi. Suomi on henkilöä kohti mitattuna suuripäästöisimpien maiden joukossa, vaikka se aiheuttaa vain pienen osan maapallon kasvihuonekaasupäästöistä. Kestäväksi tasoksi maapallon lämpenemisvaikutuksen kannalta on arvioitu noin 3000−4000 kg CO2e/hlö/vuosi.
Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2017 tekemän tutkimuksen mukaan asuminen aiheuttaa 39, liikkuminen 19 ja ruoka 16 prosenttia suomalaisten hiilijalanjäljestä¹. Tästä voidaan päätellä, että yksittäistä lääkettä ilmastonmuutoksen hillintään ei ole olemassa, vaan vähennyksiä täytyy tehdä usealla eri rintamalla. Syömistä ei voi lopettaa, mutta miten ruuan päästöjä voidaan pienentää.

Ruuantuotannon hiilijalanjälki tulee pääosin alkutuotannosta. Kuljetuksen, jalostuksen ja jakelun roolit ovat yleensä pienemmät. Alkutuotannossa päästöjä tulee muun muassa viljelypelloilta typpioksiduulina ja hiilidioksidina lannoitteiden ja kalkituksen seurauksena, metaanipäästöinä eläinten ruuansulatuksesta ja lannasta vapautuvina päästöinä. Myös maankäytön muutoksen seurauksena päästöjä voi muodostua suuriakin määriä, kun metsiä raivataan viljelypelloiksi. Muualla elintarvikearvoketjussa ympäristövaikutukset ovat usein peräisin pääosin energiankulutuksen päästöistä.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn mukaan globaalin ruokahävikin määrä on noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruuasta! Hukkaan menevä ruoka aiheuttaa päästöjä turhaan koko siihenastisen elinkaarensa ajalta.
Luonnonvarakeskuksen Foodspill tutkimuksen mukaan Suomessa menee vuosittain hukkaan noin 400 miljoonaa kiloa ruokaa: noin 15 prosenttia tuotetusta ruuasta. Hävikistä 30 prosenttia tapahtuu kotitalouksissa, 18 kaupoissa, 20 ravitsemispalveluissa, 20 teollisuudessa ja 12 prosenttia alkutuotannossa. Teollisuuden jalostusprosesseissa hävikkiä syntyy esimerkiksi kysynnän ja tarjonnan ennustettavuuden epäonnistuessa ja muoto tai värivirheellisten kasvisten myyntikanavien puuttumisen vuoksi².

Pakkausten hiilijalanjälkeä pelätään usein suureksi, vaikka ne aiheuttavat usein vain muutaman prosentin hiilijalanjäljestä. Pakkaukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, sillä ne suojaavat ruokaa ja pidentävät sen säilyvyysaikaa.
Pakkauksien kehittäminen on myös yhä mahdollista. Esimerkiksi ”älykkäät” pakkaukset voivat kertoa ruuan pilaantumisesta vaikkapa etiketin tekstin väriä muuttamalla luotettavammin kuin Parasta ennen -merkintä. Tällöin kotitalouksien hävikki voisi myös pienentyä teollisten toimijoiden tekojen ansiosta. Hävikin minimoiminen on myös taloudellisesti järkevää arvoketjun jokaiselle toimijalle.

Elintarvikkeiden valmistuksessa syntyy päätuotteiden lisäksi sivuvirtoja, joita voidaan usein hyödyntää esimerkiksi eläinten rehuina tai energiantuotannossa biopolttoaineena. Raaka-aineiden kokonaisvaltainen hyödyntäminen tavalla tai toisella kannattaa sekä ilmastomielessä että taloudellisesti. Usein parhaat ratkaisut syntyvät, kun hiilijalanjälki- ja elinkaaritarkastelua tehdään jo suunnitteluvaiheessa.
Myös elintarvikkeiden tuotantoketjun laitteisto vaikuttaa hiilijalanjälkeen. Energiatehokkuus ja hukkalämmön hyödyntäminen, pumppujen ja säiliöiden oikea mitoittaminen ja uusiutuvien energiamuotojen käyttö ovat tärkeitä keinoja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kuljetusten vaikutus on yleensä vain muutamien prosenttien suuruinen, mutta lähituotantoa ja tehokasta logistiikkajärjestelmää kannattaa hyödyntää.

Tulevaisuuden ruuantuotanto soluviljelynä kotitalouskohtaisessa säiliössä tai proteiinien valmistus ilmasta aurinkoenergian avulla ovat esimerkkejä teknologioista, jotka voivat vähentää ilmastomuutoksen vaikutuksia tulevina vuosikymmeninä maailmanlaajuisesti. Uusien teknologioiden ei ole kuitenkaan tarkoitus korvata perinteistä maataloutta ja ruokaketjua. Vastuullinen toiminta viljelijästä kuluttajaan auttaa minimoimaan ruuan hiilijalanjäljen niin, että ravitsemuksesta ja ruuasta nauttimisesta ei tarvitse tinkiä.



KE 3/2019, pääkirjoitus, Kestävää ja tehokasta ruuantuotantoa

torstai 06. kesäkuu 2019

Tutkijat ja yritykset ponnistelevat kestävämmän ja tehokkaamman ruuantuotannon hyväksi. Makrotasolla maapallon metsien ja maaperän hiilinielut ja tasapainoinen hiilikerto ratkaisevat, miten ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan.

Elintarvikepäivän pääteema oli tänä vuonna osuvasti vastuullinen ketju. Esityksissä käsiteltiin niin ravitsemusvastuuta, resurssitehokkuutta kuin yritysvastuun ulottuvuuksia.

Johtava tutkija Perttu Virkajärvi Luonnonvarakeskuksesta muistutti, että ydinongelmia ovat fossiilisen energian käyttö ja metsäkato, ei lentäminen ja lihansyönti. Yksi keino vähentää globaaleja ongelmia on kuitenkin syödä suomalaista tai pohjoismaista ruokaa. Virkajärvi uskoo, että Suomessa löytyy järkeviä keinoja kehittää tuotantoa yhä parempaan suuntaan.

Maaperässä piilee ratkaisu tämän hetken polttavimpaan ongelmaan: kun maata viljellään oikein, siitä saadaan hiilinielu, tiivistää Soilfoodin toimitusjohtaja Eljas Jokinen tämän lehden kolumnissa.

Pohjoismaiden tutkijat, viljelijäjärjestöt ja kasvinjalostajat julkaisivat toukokuussa yhdeksän suositusta, joilla he rohkaisevat päättäjiä varmistamaan pohjoismaisen maatalouden tulevaisuuden. Nordic Agriculture and Climate Change: Mitigation and Adaptation -raportti syntyi työpajassa, jonka järjestivät Pohjoismaiden ministerineuvoston alaiset laitokset NordGenja ja NordForsk.

Suomessa tehdään tutkimusta, jota voidaan hyödyntää teollisuudessa. Tampereen yliopistossa on ollut käynnissä hanke, jossa on tutkittu ja kehitetty energianlouhintatekniikoita sekä langatonta ja paristotonta elektroniikkaa. Laitteistot muuttavat mekaanisen värähtelyn, liikkeen, lämpötilaeron ja kitkan sähköenergiaksi.

Reboot IoT Factory -hankkeen koordinaattori Marko Jurvansuu ja erikoistutkija Sari Järvinen VTT:ltä arvioivat, että tehtaista tulee innovaatioalustoja, joissa etsitään ratkaisuja pulmiin monien eri osapuolten yhteistyöllä.

CH-Polymersin vetämässä BIO-F-hankkeessa haetaan ratkaisuja korvata fossiilisia raaka-aineita biopohjaisilla materiaaleilla. Waste-hankkeessa on puolestaan etsitty uusia mahdollisuuksia hyödyntää viljan prosessoinnin sivuvirtoja.

Yrityksissä tehdään työtä muun muassa energia- ja materiaalitehokkuuden parantamiseksi. Tämä työ on jo tuottanut hyviä tuloksia. Atria raportoi viime vuonna parikymmentä energiatehokkuustoimenpidettä, joiden energiansäästövaikutus vastaa 570 omakotitalon lämmönkulutusta.

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaassa tuulivoimaa alettiin käyttää ainoana sähköenergian lähteenä vuonna 2001. Nyt tehtaan katolle asennetuilla aurinkopaneeleilla pystytään kattamaan perusenergiantarve.

Valion tavoitteena on hiilineutraali maitoketju vuoteen 2035 mennessä, ja Sinebrychoff tähtää hiilineutraaliin energiatuotantoon vuoteen 2030 mennessä.

Energiatehokkuussopimuskaudella 2008−2016 elintarviketeollisuuden yritykset säästivät 282 miljoonaa kilowattituntia sähköä ja vähensivät hiilidioksidipäästöjään 81 tuhatta tonnia. Uusi sopimuskausi kattaa vuodet 2017−2025.

Entistä kestävämpi ruuantuotanto on mahdollista, jos kaikki osapuolet kantavat kortensa kekoon, myös päättäjät ja kansalaiset. Ensin pitää kuitenkin hahmottaa, mikä on tärkeintä ilmastonmuutoksen, resurssitehokkuuden ja hyvinvoinnin kannalta.

Pirjo Huhtakangas

Kirjoittaja on Kehittyvä Elintarvike -lehden vt. päätoimittaja ja Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.